Irtaantumisvaihe parisuhteessa - Parisuhteet

Melakeijo
tessa
Hyvä, että sulla menee jo paremmin. Sitä vaan, että yhä viittaat exääsi tyttöystävänäsi.

Noh, vanhat tavat vaan istuu tiukassa. Pääasia etten ajattele hänestä niin :)

Sivut

Kommentit (94)

Chimerah

Olen kyllä anskulin kans vahvasti samaa mieltä.

Ja hei, älä nyt enää anna sille tytölle mitään miettimisaikaa. Eikö hänellä ole ollut jo sitä ihan tarpeeksi??? Todellakin kuulostaa siltä, että sinä olet hänen tossunsa alla ja hän käyttää tilannetta hyväkseen. Älä suostu kaikkeen, mitä hän pyytää. Tuo "miettimistilanne" on tuntunut olevan päällä jo niin pitkään, että kyllä sen ratkaisun pitäisi syntyä suuntaan tai toiseen. Ei kukaan jaksa tuollaista kauan... Eikä se ole edes sen arvoista.

Ja minusta on huolestuttavaa, ettei hän osaa sanoa rakastaako hän sinua enää (niin kuin pitäisi). Sanoit että ainut oljenkorsi on kuukauden koeaika olla yhdessä. Eikö toinen oljenkorsi voisi olla vaikka kuukauden erossaoloaika, jolloin ette pitäisi toisiinne MITÄÄN yhteyttä? Sen kuukauden aikana molemmat saisitte mietiskellä, mitä todella elämältänne haluatte, tapailla muita, jne. Varmasti silloin tyttöystäväsikin tietäisi jo tunteensa sua kohtaan..

Niin juu, ja kuulostaa siltä, että tyttöystäväsi viettää enemmän aikaa sen työkaverinsa kuin sinun kanssasi. Olenko saanut oikean käsityksen? Sehän on hyvä juttu, jos aina välillä tapaa ystäviään ja viettää aikaa muidenkin kanssa, mutta kyllä mielestäni sen seurustelukumppanin tulisi olla tavallaan etusijalla.

Toivottavasti saatte jonkun lopullisen ratkaisun aikaiseksi, kun seuraavan kerran näette. Sitä ennen, kun hän tapailee työkaveriaan, niin mene sinäkin ihmisten ilmoille ja tutustu uusiin ihmisiin. :) Tsemppiä!

Melakeijo

Uskon kyllä siihen että voin alkaa rakentaa uutta elämää, mutta fakta, vaikka ehkä sitten ikävä sellainen, on se, että eniten haluan elämältä nyt vain yhteisen tulevaisuuden juuri tämän tytön kanssa. En aio siihen nojata loputtomiin jos homma ei kertakaikkisesti lähde pelittämään, mutta me olemme päässeet tämän asian kanssa todella pitkälle. Olemme kokeneet aivan uusia tunteita puolin ja toisin ja loukanneet toisiamme pahemmin kuin koskaan ennen, mutta silti olemme edelleen tässä yhdessä. Ja olemme jo melkein maalissa voittajina, yhdessä ja onnellisina. Kysymys kuuluukin, voiko kaikki mennyt, kaikki tuleva, kaikki yhteinen ja ennen kaikkea tämä melkein puolen vuoden taistelu kaatua niin hiton pieneen asiaan, että kumpikaan ei anna periksi siinä, saako toisen miehen, oli sitten kaveri tai ei, kanssa viettää kahdenkeskeisiä leffa- tai baari-iltoja.

Minulla on kaksi kysymystä, joihin pitää muodostaa vastaus sunnuntaihin mennessä;

1) Haluanko kuukauden ajan näyttää hänelle, millainen seurustelukumppani olisin, jos en koko ajan olisi valittamassa ja tappelemassa tuosta hänen työkaveristaan? Siinä on se hyöty, että jos se rakkaus on vain piilossa, se saattaisi tulla sieltä esiin. Mutta siinä on se riski, että kuukauden päästä se mahdollinen ero sattuu varmasti pirusti enemmän kuin mitä se sattuisi nyt. Ja minua on satutettu ihan tarpeeksi. Mutta kadunko sitten lopun elämääni sitä, ettei kuitenkaan tullut edes yritettyä? Lisäksi tämä kuukauden testaus vaatii sen, että annan periksi ja yritän hyväksyä hänen baari- ja leffailtansa toisen miehen kanssa. Pitäisikö minun myöntyä, vai pitää sitkeästi kiinni siitä periaatteesta, että niin kauan kuin seurustelemme, en voi hyväksyä tuollaista toisen miehen kanssa?

2) Jos syystä tai toisesta päädymme eroon, haluanko pitää hänet elämässäni kaverina vai katkaista kaikki siteet kokonaan? Jos pidän hänet kaverina, siinä on se hyöty, että on vielä pieni mahdollisuus saada se kipinä syttymään uudelleen, on sitä ihmiset exiänsä ennenkin uudelleen löytäneet. Mutta siitä on se haitta, että en voi olla toivomatta sen kipinän syttyvän uudelleen, ja jos niin ei tapahdukaan, saan taas elämältä potkun päähän oikein teräskärkisellä maihinnousukengällä. Mikäli yhteistä tulevaisuutta ei enää todellakaan ole, pääsen siitä paljon helpommin yli, jos tuo tyttö on heti poissa silmistä ja sitä kautta ajan kanssa poissa mielestä.

Yöllä tuli mieleen yksi juttu, minkä hän sanoi tuossa keskustelun aikana. Hän painii kovasti sen asian kanssa, että kumpaa nyt pitäisi seurata ja kuunnella; järkeä vai tunteita? Jos hän seuraisi järkeä, hän ajattelisi asioita pidemmälle eteenpäin. Hän ajattelisi meidän yhteistä tulevaisuuttamme ja sitä, kuinka ihanaa meillä voi vielä olla. Hän ajattelisi sitä, että ehkä hän kuitenkin sisimmässään tietää, että tulee vielä katumaan jos minut nyt menettää. Jos hän taas seuraisi tunteitaan, hän haluaisi nyt olla vapaa ja täysin kahlitsematon. Hän haluaisi elämältä kokemuksia nyt kun vielä on nuori. Hän haluaisi sekoilla ja elää huoletonta sinkkuelämää. Tehdä omat päätöksensä ja tehdä kenen kanssa tahansa mitä tahansa haluaa.

Sanoin hänelle eilen, että hän voisi saada kaiken haluamansa. Onnellisen parisuhteen minun kanssani, säilyttää ne muutamat läheiset ystävät, jotka hän minun kauttani on osaksi elämäänsä saanut, ja lisäksi vielä säilyttää kaveruuden tuon työkaverinsa kanssa. Mutta hän ei ole tyytyväinen, vaan vaatii liikaa ja menettää sillä tavalla kaiken. Hän menettää sekä minut, että myös monta ystävää ja tuttua minun mukanani. Lisäksi uskon vahvasti siihen, että hän tulee menettämään myös tuon työkaverinsa, koska tällä miehellä ei todellakaan ole tuon heidän jutun takana tippaakaan ystävyyttä, vain pelkkää ihastusta ja rakkautta. Ja jos ei hän saa niihin vastakaikua, hän jossakin vaiheessa kyllästyy, siirtyy elämässään eteenpäin, ja uuden rakkauden löytäessään jättää tyttöystäväni kuin nallin kalliolle. Sitä paitsi luottamustani on potkittu niin paljoa, etten enää yksinkertaisesti voi luottaa siihen, ettei tyttöystäväni juuri vaikkapa jonkun baari- tai leffaillan päätteeksi vaikkapa hyppäisi sänkyyn tuon kaverin kanssa vain pitääkseen hänet elämässään. Sen jälkeen, kun hän kertoi rukoilleensa jumalalta, että tuo työkaveri saisi jatkaa töissä, en oikeasti halua enää aliarvioida sitä, mihin kaikkeen hän voi olla valmis vain siksi, että pelkää liikaa menettävänsä tuon tärkeän ystävän.

procyon-a

No tota... Koko keskustelun lukeneena voin sanoa, että tossa jokunen hetki aiemmin sulla oli ihan hyvä drive päällä. Haet sen uudestaan. Uudet ihmiset parantaa vanhojen aiheuttamia haavoja. Paitsi, että ne uudet voi avata isompia, mutta se on sitten toinen juttu.

Tuo tilanne näyttää noin parisuhteen näkökulmasta kääntyvän kokoajan epäedullisempaan suuntaan. Eikö ole ikävää olla toisten armoilla. Tarvitseeko oikeasti näin olla? Sinä voit ihan samalla tavalla alkaa rakentamaan uutta elämää, tutustua uusiin tyttöihin ja mikä kaikkein tärkeintä. Yrittää pitää hauskaa. Kesä on tulossa, syksyllä voi sitten ottaa vakavammin.

Mää en ehdota tota turhaa. Oikeasti tuskin sää hirveästi tosta tilanteesta nautit. Se tässä elämässä olisi kuitenkin tärkeää. Sulle on tässä maailmassa parempaakin tarjolla. Tämä on totuus. On todistettu, että ihminen voi rakastua useammin kuin kahdesti.

Melakeijo

Siis voihan kökkäre. Pitkä ja mielenkiintoinen oli keskustelu, mutta tulokseen ei silti päädytty. Tämä on kyllä niin hankala tilanne ettei toista ole. Mitenköhän sen tiivistäisi...

Noh, pääaiheeksi nousi se, että rakastaako hän minua enää tavalla jolla seurustelukumppania rakastetaan, vai onko hänen rakkautensa minua kohtaan samanlaista kuin tuota työkaveria kohtaan - olen mukava ja kultainen ihminen, jonka kanssa on kiva jutella ja tehdä kaikkea - hyvä kaveri siis. Tässä nousi taas esille se ikuisuusongelma; suhteemme on ollut niin myrskyisä enkä minä ole ollut niin rakastettava ihminen, että hän ei osannut sanoa, onko hän vain piilottanut tuon rakkauden johonkin syvälle jotta tämä ei tuntuisi niin pahalta vai onko se oikeasti kadonnut lopullisesti.

Siihenhän on helppo ratkaisu, oljenkorsi jota emme vielä ole pääseet käyttämään; että yritettäisiin elää esim. kuukausi sitä ihanaa elämää, jotta hän ehkä voisi pitkästä aikaa taas oppia arvostamaan minua ihmisenä ja seurustelukumppanina. Ratkaisu itsessään vain ei ole niin helppo, koska minua todellakin pelottaa, jos tuon kuukauden jälkeen hän sanookin että kivaa on ollut, mutta silti en rakasta. Uskon että kuukauden ihanan parisuhde-elämisen jälkeen tuollaisen vastaanottaminen on aika kova pala, ja ehkä se olisi helpompi jos suhde loppuisi nyt heti. Toisaalta, sitten taas jäisi ties kuinka pitkäksi ajaksi kalvamaan, kun ei tullut edes kokeiltua.

Toinen merkittävä asia tässä on se, että hän ei yksinkertaisesti halua olla kahlittu. Jos hän haluaa mennä työkaverinsa kanssa baariin, tai jos hän haluaa mennä hänen kanssaan vuokraamaan leffan, ostamaan naposteltavaa ja katsomaan sen tämän työkaverin luokse, hänen on saatava tehdä niin. Ongelmaksi muodostuu se, että vaikka kuinka olisin kypsynyt ihmisenä, niin tuollaisen kanssa en voi kuvitella eläväni. Jos kyseessä olisi vaikkapa seurusteleva työkaveri, jonka itsekin tuntisin, asia olisi aivan toinen. Mutta että rakastunut työkaveri, jonka olen kerran humalassa nähnyt, ja johon tyttöystäväni on takertunut kuin iilimato? Ei hemmetissä. Enkä koe olevani ainoa ihminen, joka käyttäytyisi näin tässä tilanteessa. Hän myönsi, ettei tuollaisesssa tilassa ole valmis seurusteluun, mutta kuitenkaan ei pitänyt hyvänä juttuna sitäkään, että saattaisi menettää minut tuollaisen vuoksi.

Lisäksi puhuimme erosta, ja hän sanoi, että jos eroamme, hän ei haluaisi menettää minua kokonaan. Sepäs taas tuokin oman lusikkansa soppaan. Toisaalta, jos olisimme erossa mutta silti kavereita, voisi siinä olla suhteella vielä ihan uudenlainen kipinä herätä henkiin ajan kanssa. Mutta koska itse rakastan häntä edelleen muutenkin kuin kaverina, niin ongelmaksi muodostuu se, etten tietenkään voi olla elättelemättä toiveita siitä että vielä palaamme yhteen, ja jälleen on aika kova pala ottaa vastaan se, jos näin ei sitten tapahdukaan. Puhumattakaan siitä, että joutuisin tuskailemaan tunteideni kanssa hänen seurassaan, kuten tuo hänen työkaverinsa kuulemma joutuu.

Käytin hänelle hölmöä vertauskuvaa, että hänellä on tässä karkki, joka on maistunut pitkään hyvälle mutta nyt alkaa olla makeaa mahan täydeltä ja maku kyllästyttää. Kulman takana supermarketissa on tuhansia muita karkkilajeja, joista ehkä löytyy paremman makuinen karkki, ehkä ei - kokeileminen kuitenkin maksaa sen, että tähän nykyiseen karkkiin ei välttämättä ole enää palaamista, jos tykkäsinkin eniten juuri sen mausta. Vaikka kuinka olisimme tauolla, en välttämättä osaa ajatella etteikö se olisi piikkinä lihassa jos hänellä on ollut muita miehiä testissään. Toisaalta taas oikeastaan haluaisin että hän olisi myös muiden kanssa, koska vasta sitten hän ehkä tajuaisi minun arvoni (tiedän, kuulostaa nolon itserakkaalta, mutta olen tällä foorumilla lukenut paljon lukuisista ongelmista miehissä ja parisuhteissa, eikä meillä ole niistä yhtäkään) kunnolla. Lisäksi, muiden suhteiden kokeileminen vaatisi aikaa, vähintään vuosia. Enkä todellakaan haluaisi joutua siihenkään tilanteeseen, että hän tulisi jossain vaiheessa minulle avautumaan kuinka katuu jättämistäni enemmän kuin mitään muuta ja toivoisi että voidaan palata yhteen, mutta itse olisinkin jo löytänyt toisen ja joutuisin vain sanomaan että sori. Se murtaisi varmasti sekä omani että hänen sydämensä.

Lisäksi puhuimme lukuisista pienistä asioista. Välillä tuntui varmasti molemminpuolin siltä, että nyt tämä päättyy eroon, välillä siltä, että ehkä juuri tämä lause sai hänet vihdoin ymmärtämään asioita. Lopussa, kun molempien vastaukset kaikkiin kysymyksiin olivat vain "en tiedä" maustettuna suurinpiirtein omien hiusten irtirepimisellä, tulimme siihen tulokseen, että vielä on pakko miettiä asioita kummankin taholtaan. Joten sovimme, että sunnuntai-iltana palaamme yhteyteen, toivottavasti ratkaisujen kera. Esitin hänelle kaksi pyyntöä; että hän ihan oikeasti miettisi asioita itsekseen, mutta että hän myös, kun siihen nyt on mahdollisuus, viettäisi mahdollisimman paljon aikaa tuon työkaverin kanssa saadakseen selville, että onko hänestä kaveriksi, tukeeko hän tätä kaverina ja onko hän yleensäkään tämän kaiken arvoinen. Ties vaikka sänkyyn menisivät, en vain enää jaksa välittää. Jos jokin miestä raastaa, se on tämä odottaminen ja epätietoisuus. Tahdon ratkaisuja, olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Aina vaan tuntuu siltä, että minkä tahansa ratkaisun tekee, sitä kuitenkin katuu myöhemmin.

Näiden parin päivän aikana ajatusteni selventämiseksi kaikki mielipiteet ovat tarpeen ja arvostaisin jos joku vielä jaksaisi ottaa kantaa tähän naurettavuuksiin paisuneeseen ongelmaan. Kyllä tässä loppusuoralla ollaan, tavalla tai toisella. Kumpikin osapuoli on niin lopussa.

tessa

Luin koko ketjun läpi ja vähän vaikea antaa neuvoa kun en ole samassa tilanteessa ollut, mutta yritetään. Tästä ketjusta sain sellaisen kuvan, että teidän suhde on yhtä vuoristorataa. Jos mun poikaystävä rupeaisi käyttäytymään samalla tavalla kun sun tyttöystäväsi niin mun olisi hirveän vaikea luottaa siihen enää sen jälkeen. Tarkoitan sitä, että jos hän kertoisi mulle, että on epävarma parisuhteestamme ja olisi mielummin uusien ystäviensä kanssa niin vaikka se vaihe menisi ohi, niin mun mieleen jäisi pieni siemen, ettei se ole varma meidän suhteesta, ehkä se on mun kanssa vaan tottumuksesta, ehkä se ei uskalla lopettaa meidän suhdetta yms. Toisin sanoen, mun mielestä sun pitäisi kysyä itseltäsi: Voinko luottaa häneen? Ja jos en, niin voinko silti jatkaa suhdetta? Onko hän enää edes sama ihminen, johon rakastuin vai onko tämä uusi kaveri muuttanut häntä?

Oli miten oli, tsemppiä. Suosittelisin oman mielenterveytes kannaltakin löytämään pysyvän ratkaisin teidän tilanteeseen; vaikutat aika loppuun palaneelta.

Melakeijo
anskuli

Nämä nyt olivat vaan mun ajatuksia.. Toivottavasti sain edes jotain järkevää kyhätyksi. Ja toivottavasti et nyt vain loukkaantunut mitenkään teksistäni, sillä sitä en tarkoittanut. :)

Näistä todellakin on apua ja ne selventävät päätä. Itse asiassa ajattelin, että pitäisikö koota paperille näitä mielipiteitä täältä (nimettöminä tietty) ja antaa ne vielä ennen sunnataita tyttöystävän luettavaksi. Ei varmaan tekisi pahaa saada hänenkään täysin puolueettomia näkökantoja tähän asiaan. Toisaalta tekisi mieli lukea näitä hänelle vaikka ääneen ja käsitellä yhdessä sunnuntaina, mutta se taas voi päätyä siihen että tarvitsee lisää miettimisaikaa.

EDIT: Noh, soitin asiasta, ja hänen "otat tän niin vakavasti kaikkine foorumeineen/en halua lukea niitä haukkumisviestejä" -asenteesa oli niin ärsyttävä että jätin asian samantien ja sanoin että mietitään ylihuomiseen sillä mitä tähän asti on ollut. Sanoin myös, että sunnuntain jälkeen en aio olla mikään ehkä-poikaystävä, vaan jatkan elämässä eteenpäin, joko hänen kanssaan tai ilman häntä. En jaksa tätä pelleilyä kyllä enää, alkoi niin paljon ärsyttää tuo ettei ole mitään kiinnostusta edes yrittää ymmärtää tai saada tätä suhdetta toimimaan. Ehkä on ihan oikeasti aika päästää irti.

anskuli
Chimerah

Ja hei, älä nyt enää anna sille tytölle mitään miettimisaikaa. Eikö hänellä ole ollut jo sitä ihan tarpeeksi??? Todellakin kuulostaa siltä, että sinä olet hänen tossunsa alla ja hän käyttää tilannetta hyväkseen. Älä suostu kaikkeen, mitä hän pyytää. Tuo "miettimistilanne" on tuntunut olevan päällä jo niin pitkään, että kyllä sen ratkaisun pitäisi syntyä suuntaan tai toiseen. Ei kukaan jaksa tuollaista kauan... Eikä se ole edes sen arvoista.

Itse olen samaa mieltä. Tyttöystäväsi on saanut miettiä jo todella paljon sitä, mitä haluaa elämältään tai sinulta. Miettimisaika on sitä varten, että syvennytään miettimään jotain tiettyä asiaa ja tekemään päätöksiä. Tyttöystävältäsi ei näitä päätöksiä kuitenkaan tunnu tulevan. Hän pitää sinua tiukasti otteessaan ja pompottelee sinua miten sattuu. Vaivautuuko hän oikeasti edes miettimään asioita vai viettääkö hän kaiken aikansa vaan tämän työkaverin seurassa? Annat hänelle miettimisaikaa, hän käyttää sen, muttei tuloksia synny. Annat lisää miettimisaikaa, käy kuten äsken, eikä synny tuloksia. Oravanpyörä jatkuu ja jatkuu vaan, ellet itse tee siitä loppua. Näytä hänelle, ettet ole pompoteltavissa hänen mielensä mukaan. Sinulla on myös omat tarpeesi, etkä voi kaikkea tehdä tyttöystäväsi ehdoilla. Jos hän ei suostu edes yhtä miettimisaikaa käyttämään kunnolla ja miettimään tosissaan teidän asioitanne, niin onko hän todella kaiken tämän vaivan arvoinen?

Tuo kommenttien paperille kirjoittaminen, jota ehdotit, olisi voinut toimiakin. Ja tyttöystäväsi kommentti "otat tämän niin vakavasti...", eikö seurustelusuhteenne kuulukin olla vakava??? Mitä hän mahtoi asialla ajaa takaa? Olette kuitenkin seurustelleet jo melko kauan, ja hän vielä moittii sinua siitä, että otat teidän suhteenne asiat vakavasti?! Tuntuu edelleen siltä, että sinä olet ainoa, joka tosissaan tekee töitä suhteenne eteen ja haluaa saada sen toimimaan. Tyttöystäväsi pitää sinua liian itsestäänselvyytenä. Hän kuvittelee voivansa tehdä mitä vain ja silti sinä pysyt siinä. Eikö olisi aika näyttää tyttöystävällesikin missä raja menee? Tee hänelle selväksi ettet kaikkea kestä ja jossain kohtaa sunkin mittasi täyttyy. Älä anna hänen määrätä kaikesta yksinään.. Paljon tsemppiä sulle pohdiskeluun! :)

procyon-a
Melakeijo
Sanoin myös, että sunnuntain jälkeen en aio olla mikään ehkä-poikaystävä, vaan jatkan elämässä eteenpäin, joko hänen kanssaan tai ilman häntä. En jaksa tätä pelleilyä kyllä enää, alkoi niin paljon ärsyttää tuo ettei ole mitään kiinnostusta edes yrittää ymmärtää tai saada tätä suhdetta toimimaan. Ehkä on ihan oikeasti aika päästää irti.

Mun mielestä oikea asenne. Kaikki usko siihen omaan touhuun ja ylpeyttä siihen, miksi juuri sinä olet sinä. Tällaisia päätöksiä tekevät ihmiset, jotka haluaa vapautua toisten vaikutuksen alta toteuttamaan sitä omaa sanomaa tässä elämässä. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä muut ihmiset täällä tekevät ja saavuttavat vaan sillä, mitä itse meinasit tehdä ja saavuttaa.

Et varmasti käytä koko potentiaaliasi nyt, mutta tulevaisuudessa saatat käyttää. Uusia ihmisiä, jotka hymyilee lämpimämmin ja antavat sinulle enemmän. Ja myös tätä kautta itse haluat antaa heille. Joskus joutuu hylkäämään historiansa saavuttaakseen enemmän tulevaisuudessa. Tämä on vaihtoehto.

Sun ei kannata nyt keskittyä asiapiireihin, joihin sinä et voi vaikuttaa. Vaan niihin joihin nimenomaan voit. Sulla ei mitään valmiita rajoja täällä maailmassa ole. Ne rajat on loppupeleissä itse asettamia.

Aloita uusi elämä tänään. Sillä tavalla että siihen voi kuulua entisiä ihmisiä, mutta niiden ehdoilla se ei tapahdu.

Melakeijo

"Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa vajaat kolme vuotta. Minulle ottaa nyt koville tyttöystäväni äkillinen luonteen muuttuminen parina viime kuukautena. Koko suhteemme ajan hän on ollut lähes riippuvainen minusta, ja olen joskus kokenut sen ahdistavaksi ja halunnut omaa tilaa, koska minulla on ollut elämässä muutakin sisältöä kuin hän. Hän on ollut tästä katkera aina, vaikka onkin kiitettävästi yrittänyt ymmärtää minua. Nyt asetelmat ovat kääntyneet aivan toisinpäin. Tyttöystäväni on muuttunut. Häntä ei enää tunnu kiinnostavan seurani yhtä paljon kuin ennen, kuten ei myöskään seksi, jota hän haluaa nykyään huomattavasti harvemmin kuin ennen ja aina mahdollisimman lyhyesti (nykyään harrastamme korkeitaan kerran viikossa). Hän pitää minuun paljon vähemmän yhteyttä ja hän on myös alkanut käydä läheisemmäksi mm. miespuolisten työkavereidensa kanssa. Nämä muutokset ovat pelästyttäneet minut, ja olen lopettanut pitämästä häntä itsestäänselvyytenä ja nyt annan hänelle kaikki rakkaudenosoitukset ja läheisyydet mitä hän on aina suhteessamme kaivannut. Kun puhun hänelle hänen muuttumisestaan, hän sanoo, ettei hän voi aina olla minusta riippuvainen vaan haluaa nyt olla itsenäisempi ja tehdä asioita enemmän oman päänsä mukaan kuin minun ehdoillani, ja että hän elää vasta nyt sitä aivan normaalia irtaantumisvaihetta suhteessamme. Hän myöntää seksihalujensa vähentyneen ja käyneen laiskaksi seksin harrastamisen suhteen, muttei pidä sitäkään ongelmana, vaan sanoo, että on normaalia, ettei aina voi tehdä mieli. Hän myöntää, että hänellä on työkaverinsa kanssa välillä erittäin hauskaa, mutta sanoo, että hän vain kaipaa lisää ystäviä, eikä ole millään tavalla kiinnostunut työkaveristaan (joka siis on tyttöystävääni itse ihastunut) ja vannoo rakkauttaan minulle ja sanoo ettei halua ikinä erota, mutta ei silti edes minun pyynnöstäni halua jättää tätä nimenomaista työkaveriaan tapaamatta työajan ulkopuolella, vaikka olen kertonyt asian häiritsevän minua pahasti. Hän myös myöntää, että jos tilanne olisi toisinpäin, se varmasti häiritsisi häntäkin. Minä en vain ole pystynyt asettumaan sinuiksi näiden muutosten kanssa tai ymmärtämään niitä. Mieltäni kalvaa ympäri vuorokaudet jos jonkilaiset epäilykset ja jossittelut hänen käytöksestään ja sanomisistaan. Minusta tuntuu, että nämä muutokset ovat suhteemme lopun alkua. En pysty keskittymään elämääni, käyn jatkuvasti läpi aivan valtavia tunnekuohuja, yleensä vihaa ja ärtymystä, ja mustasukkaisuutta. Tuntuu, että palan loppuun ajatusteni kanssa. Välillä mietin jopa suhteen lopettamista, koska tuntuu etten kestä elää näin. Enkä ymmärrä, että vaikka tyttöystäväni näkee kuinka pahasti nämä asiat minuun vaikuttavat, hän ei silti halua yrittää muuttaa niitä minun tai suhteemme vuoksi, sillä itse ainakin yrittäisin. Toisaalta taas ymmärrän sen, ettei hän halua että määräilen tai ohjailen tällä tavalla hänen tekemisiään, ystäviään tai tapaamisiaan. En tiedä mitä tehdä. Yrittääkö antaa vain ajan kulua ja katsoa jos jokin muuttuu minun tai hänen käytöksessään? Minusta vain tuntuu, etten välttämättä kestä tätä odotusta. Vai ovatko nämä asiat ihan normaaleja, mutta äkillinen muutos ja tiettyjen sattumusten sarja on tehnyt minusta niiden suhteen täysin vainoharhaisen?"

Ylläoleva on kopio eräästä mailista jonka epätoivoisena lähetin erääseen paikkaan, siksi kirjoitusasu on vähän tönkkö. Mutta siitä käy kuitenkin selville ongelmani, joka nyt on siis se, ettei pikkupikku-kaaliini oikein sulaudu kumppanin kenties ihan normaali irtaantumis/itsenäistymisvaihe parisuhteessamme vaan pidän sitä uhkana ja se meinaa hajottaa minut täysin. Myönnän, että onhan itsellänikin tuo vaihe ollut, että suhde vähän tuntuu tylsältä ja on niinsanotusti menovaihe päällä, mutta minulla siihen ei liittynyt edes etäisesti, millään tavalla, kukaan toinen naisihminen, ja se nyt on se asia mikä minua tässä vaivaa ja pelottaa.

Kaipaisin neuvoja ja kommentteja ylläolevaan vuodatukseen ja olisin kiinnostunut lukemaan myös muiden käyttäjien kokemuksia omasta tai kumppanin irtaantumisvaiheesta suhteessa ja miten siitä selvittiin tai mihin se johti. Kiitoksia etukäteen.

Ikiliikkuja

Minkä ikäisiä olette? Onko tämä muutos siis tapahtunut kahdessa kuukaudessa? Mitä tarkoittaa käytännössä, että tapaa työajan ulkopuolella(useinko, kahdestaan, missä etc.)? Mistä tiedät että tämä työkaveri on ihastunut tyttöystävääsi?

Melakeijo
Ikiliikkuja
Minkä ikäisiä olette? Onko tämä muutos siis tapahtunut kahdessa kuukaudessa? Mitä tarkoittaa käytännössä, että tapaa työajan ulkopuolella(useinko, kahdestaan, missä etc.)? Mistä tiedät että tämä työkaveri on ihastunut tyttöystävääsi?

Molemmat parikymppisiä. Ei nyt ihan kahdessa kuukaudessa, mutta muistelen että tuossa joskus ennen uutta vuotta aloin kiinnittää asiaan huomiota. Uudenvuodenjuhlinnassa sitten sattui tyttöystäväni ja erään kaverini välillä pikku suutelukohtaus, josta kuulin itse ulkopuoliselta taholta, mutta en siitä niin hernettä nenään vetänyt, koska kaikki olivat niin humalassa että pussailivat toisiaan, joten en usko että tuossa oli mistään vakavasta kyse ja näin molemmat osapuolet ovat itsekin sanoneen. Mutta silti se on yksi niistä ikävistä sattumista, joka varmasti vaikuttaa tähän minun suhtautumiseeni muutoksiin.

Tyttöystäväni ja hänen työkaverinsa tapailut eivät ole olleet vielä mitään vakavia, lähinnä tyttöystävä on joskus ollut hänelle kuskina kaupungilla ja niin poispäin. Luulin asian vapaa-ajalla näkemistä olevan jo sovittu, kunnes tyttöni taas kysyi että olisiko hän ihan hirveä ihminen jos haluaisi mennä töiden jälkeen pelaamaan baariin pari erää biljardia tämän tyypin kanssa. Tämä työkaveri on itse kertonyt tyttöystävälleni olevansa ihastunut ja tyttöystäväni on kertonut sen minulle ja hän on minun nähteni useasti sanonut tuolle työkaverilleen ettei hän jättäisi minua vaikka mikä olisi. Lisäksi tällä työkaverilla on vanhoja huumetaustoja, enkä haluaisi tyttöystäväni olevan sellaisen tyypin kanssa tekemisissä. Tiedän että nämä eivät ole vakavia asioita ja kenties tämä kaikki on vain omaa vainoharhaisuuttani, mutta ehkä sitten pelkään tuon heidän kaverisuhteensa muuttuvan ajan kanssa vakavampaan suuntaan.

Ikiliikkuja

"Tämä työkaveri on itse kertonyt tyttöystävälleni olevansa ihastunut ja tyttöystäväni on kertonut sen minulle ja hän on minun nähteni useasti sanonut tuolle työkaverilleen ettei hän jättäisi minua vaikka mikä olisi."

Suoraa tekstiä sinänsä, mutta onko viesti siinä, vaiko rivien välissä...mene ja tiedä.

Jaa-a. Saattaa olla että hän todellakin kaipaa vain kaveriseuraa…Toisaalta kyse voi olla muustakin (tästä muusta on itsellänikin aika kitkeriä kokemuksia takavuosilta).
Tiedätkö että hän käy pelaamassa bilistä baarissa (muuten kuin että hän sanoo niin tekevänsä)?
Tuo seksi-innon laantuminen joskus ei yksin ole mitenkään kummallista, mutta jos ja kun se sattuu osumaan yhteen tämän "bilis-harrastuksen" kanssa, niin epäilyt on ihan ymmärrettäviä.
Näissä jutuissa alkaa kyllä haiskahtaa, jos niitä bilis-iltoja ja muuta tapailua/selityksiä alkaa hiljalleen olemaan yhä enemmän ja enemmän. On myös epäilyttävää jos on paljon tekstariliikennettä/puheluja…(?).

bananab

ei tuo nyt minun korviin mitenkään pahalta kuulosta, tyttöystäväsi vaikuttaa olleen sinulle rehellinen kun on kertonut että viettää aikaa tämän työkaverinsa kanssa eikä esim. sanonut että menee jonnekkin muualle ja todellisuudessa viettänyt aikaansa tämän työkaverin kanssa.
Kannattaa tietenkin tarkkailla tilannetta ja heti jos vaikuttaa että sinulta salaillaan asioita niin ota asia puheeksi ja tee vaikka vähän salapoliisityötä. Mutta minun mielestäni sinulla ei ole mitään syytä olla luottamatta tyttöystävääsi. Liity vaikka heidän seuraansa kun he seuraavan kerran pelaavat bilistä?

kersa

Jaan sekä Ikiliikkujan että bananabin reaktiot. Voi olla niin tai näin, me täällä emme sitä varmaankaan voi kuin arvailla. Vaikuttaa siltä, että tyttöystäväsi on sinulle rehellinen (kertoi kuitenkin tuosta työkaverinsa ihastuksesta) ja tosiaan haluaa nyt vain nähdä muita ihmisiä ja vähemmän sitä riippuvaisuutta sinusta. Ja kuten itsekin sanoit, se on ihan normaalia ja tulee varmasti jokaisella joskus vastaan. Jos se on alkanutkin suhteellisen yhtäkkiä, voi olla että se vaihe taas tasaantuu siitä ajan myötä.

Itselläni tuli kuitenkin mieleen sellainenkin vaihtoehto, että tyttöystäväsi on saattanut suunnitella tarkoituksellisesti tämän "irtautumisvaiheen", jos on kokenut sinun pitävän häntä jotenkin itsestäänselvänä. Hyvinkin voin olla väärässä, toin vain tämänkin vaihtoehdon esille. [size=9](Itsellä ainakin seuraa joskus esim. poikaystävän vähentynyttä yhteydenpitoa sellainen "kylmä vaihe", eli maksan samalla mitalla takaisin. :roll: Olen huomannut sen toimivan toivotuin seurauksin, vaikka tyhmäähän se vähän on.)[/size]

Toisaalta ei sitä koskaan voi tietää. Ihan ymmärrettävää että koet tuon vaiheen uhkana, etenkin kun sattuu lyhyen ajan sisään niin seksuaalisen innon laantuminen ja kuvioihin ilmestynyt miespuolinen työkaveri.. Seuraile tilannetta. Toivottavasti mistään vakavasta ei ole kyse :P

Miss H
kersa

Itselläni tuli kuitenkin mieleen sellainenkin vaihtoehto, että tyttöystäväsi on saattanut suunnitella tarkoituksellisesti tämän "irtautumisvaiheen", jos on kokenut sinun pitävän häntä jotenkin itsestäänselvänä. Hyvinkin voin olla väärässä, toin vain tämänkin vaihtoehdon esille. [size=9](Itsellä ainakin seuraa joskus esim. poikaystävän vähentynyttä yhteydenpitoa sellainen "kylmä vaihe", eli maksan samalla mitalla takaisin. :roll: Olen huomannut sen toimivan toivotuin seurauksin, vaikka tyhmäähän se vähän on.)[/size]

Mullakin tuli tuo ensimmäisenä mieleen. Joskus kun itsestäni alkaa tuntua että olen vähän liikaa kiinni poikaystävässä jne niin teen ihan tietoisesti pieniä "irtautumisia", nään enemmän kavereita tai keksin vaan enemmän kaikkea omaa puuhaa. Mulla nuo ei kyllä kestä kovin kauaa, mutta sen verran että pääsee vähän irti ja ei enää itseä häiritse. Jos tyttöystäväsi tietää että sinua on häirinnyt tämän "riippuvuus" sinusta (tai häntä itseään on alkanut häiritä oma riippuvaisuutensa) ja nyt hän tosiaan tekee asialle jotain..

Siitä seksi-innon vähentymisestä ei ehkä kannata huolestua. Itsellä ainaki on sellaisia vaiheita kun seksi ei kiinnosta oikein ollenkaan ja sitten välillä taas enemmän. Voithan tietysti kysyä onko hän tyytyväinen seksielämäänne, otatko hänet tarpeeksi huomioon sängyssä, onko suhteessa tarpeeksi läheisyyttä jnejne, koska tuollaiset varmaan voivat vaikuttaa. Mutta se voi kyllä olla ihan vaan jokin vaihekin..

Tyttöystäväsi on kuitenki kertonut sinulle rehellisesti tästä miepuolisesta kaverista joten ei se kovin pahalle kuulosta. Voisi olla hyvä idea jos menisit joskus mukaan kun tyttöystäväsi tapaa tuota kaveriaan ja viettäisitte yhdessä aikaa. Jos heidän välillään ei ole mitään, ei tuon pitäisi olla mikään ongelma.

Eli minusta tuo tilanne ei vielä kauhean huolestuttavalta kuulosta, mutta pidä nyt kuitenkin silmät ja korvat auki..

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat