suhdesotku - Parisuhteet

ponygirl

Seuraa pitkä tilitys, toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun. Olen kipeästi mielipiteiden tarpeessa koska itse tätä asiaa liikaa pohtineena en enää kykene ajattelemaan selkeästi.

p.s. en osaa selittää asioita lyhyesti.

Ongelmani on siis seuraavanlainen.
Pari vuotta sitten joissain juhlissa ihastuin palavasti yhteen poikaan. Silloin kuitenkin olin aivan varma että ihastus on yksipuolista eikä meistä voisi ikinä tulla mitään. Ihastus ei kuitenkaan laantunut vaan päinvastoin kasvoi kokoajan, joka kerta kun näin tätä poikaa jossain tapahtumassa, ihastuin taas tuplasti enemmän.
Tätä kesti 1,5 vuotta, kunnes yhtenä iltana tämän pojan kaveri tuli aivan puun takaa kertomaan, että tämä ihastukseni oli katellut mua nyt yli vuoden ajan, eikä uskalla sanoa mulle mitään, ja tämän kaverin mielestä mun oli aika tietää. En ollut ikinä aikaisemmin edes tapaillut ketään, ja mulle aloitteen tekeminen oli todella hankalaa. Kuitenkin viikon tätä saatua tietoa sulateltuani päädyttiin taas samoihin kemuihin ja sillä kertaa päätin tehdä asialle jotain. Rohkaisin mieleni ja menin ja suutelin tätä poikaa aika yllättäen. Ja todellakin, kävi ilmi että se oli ollut aivan rakastunut muhun aivan yhtä pitkään kuin mä siihen.

No, tämän jälkeen oltiin jonkin aikaa to-del-la tiiviisti yhdessä.
No sitten kävi jotain. Kuten aiemmin sanoin, en ollut koskaan ennen tapaillut ketään, ja moinen tiivis yhdessäolo oli mulle aivan uutta. Ja yksi päivä oli mulle liikaa. Muistan, miten melkein voin pahoin siitä kaikesta yltiömäisestä romantiikasta ja halailusta ja pussailusta, ja vielä törmättiin moniin tuttuihin jotka alkoivat saman tien kysellä meistä, ja jotenkin mä pelästyin ihan helvetisti. En edelleenkään oikein tajua, miksi. Muistan vaan että jossain vaiheessa mua alkoi puistattaa koko juttu, ja halusin vaan päästä yksin kotiin mahdollisimman pian. Kun lähdin himaan, sitä seurasi saman tien viestejä että millon taas nähdään, ja mä ahdistuin ihan suunnattomasti. Seuraavana päivänä kun poika taas kysyi että nähdäänkö, laitoin viestin että mun pitää ehkä hetki olla yksin, on outo olo. Ja siihen se loppui.
Muutama kuukaus tämän jälkeen tapailin toista poikaa, jonka kanssa tällä hetkellä olen seurustellut nelisen kuukautta. Meillä ei kuitenkaan mene kauhean hyvin, ja alan epäillä että ollaan ihan liian erilaisia ollaksemme yhdessä.

Ja yhtenä päivänä näin taas sattumalta tätä toista poikaa. Vaihdettiin kuulumisia mutta ei puhuttu kesästä tai mistään muustakaan asiaan liittyvästä. Ihan ymmärrettävää, koska nykyinen poikaystäväni ja tämä toinen poika ovat keskenään tuttuja. Mutta kauhukseni huomasin ettei silloiset ihastumisen tunteet ole kadonneet mihinkään. Olin varmaan sysännyt ne jonnekin mieleni syövereihin ahdistuksen iskiessä, mutta siellä ne edelleen olivat, ihan yhtä voimakkaina kuin ennen sitä sotkua.
Aloin miettiä, että ehkä silloin kaikki vaan tapahtui aivan liian nopeasti, mä ahdistuin suunniltani ja peräännyin. Mutta en voi olla ajattelematta, että mitä jos tilanne silloin olisi ollut erilainen, jos olisin puhunut asiasta ja sanonut että mua ahdisti ja haluan edetä hitaammin. No, hyvä olla jälkiviisas, mutta nyt olen jotenkin ihan paskana koska olen jälleen ihan ihastunut, ja samalla poden mielettömiä omantunnontuskia koska, no, mä seurustelen.
Ja vaikka meille nykyiseni kanssa tuliskin ero, en tiedä onko oikein mennä koputtamaan tämän toisen pojan oveen ja kertomaan ajatuksistani, seitsemän kuukauden jälkeen. Nyt kun oon käynyt mielessäni läpi kesän tapahtumia ja tajunnut itse miksi tein niinkuin tein, haluaisin että tämä poikakin tietäisi. Juttumme loppu oli nimittäin todella epämääräinen ja kuitenkin oltiin oltu niin ihastuneita toisiimme niin kauan. Toisaalta, jos se on päässyt musta yli, onko se multa täysin paskasti tehty jos menen kertomaan sille näistä jutuista nyt? (tai siis sitten, kun olen ensin saanut asiat selvitettyä nykyiseni kanssa).

Tarvitsisin kipeästi muiden ajatuksia koska itsellä ne ovat tällä hetkellä ihan liian sekaisin. Jos joku jaksoi lukea tilitykseni loppuun.

Kommentit (7)

Santi

Niin kuin itsekin sanoit, on todennäköistä, että aikoinas ahdistuit liian nopeasta etenemisestä eikä sillä ollut mitään tekemistä sun rakkauden-/ihastumisen tunteiden kanssa.

Entäs tämä poika, jonka kanssa olet nyt yhdessä? Ihastuitko häneen yhtä voimakkaasti kuin tähän ekaan poikaan? Vai oliko tilanne ehkä se, että hän iski silmänsä sinuun ja sinä enemmän tai vähemmän lähdit hänen matkaansa? Jos kyseessä oli jälkimmäinen tilanne, saattaa olla, että tarvitsit "lohduttajaa" ja hän sattui sopivasti paikalle, vaikka et ns. normaalioloissa välttämättä kiinnittäisi häneen huomiota. Sanoit, että olette ehkä liian erilaisia. Miten suhteenne sitten alkoi?

Näin nopeasti ajateltuna vaikuttaa siltä etteivät tunteesi ykköspoikaa kohtaan ole kuolleet missään vaiheessa vaan saatoit vain tarvita hieman enemmän omaa aikaa. Tällöin sinun tulee tietenkin miettiä, onko järkeä tavallaan olla väärän ihmisen kanssa. Jos olet kuitenkin ollut (ja edelleen jossain määrin olet) ihastunut/rakastunut nykyiseen poikakaveriisi, saattaahan olla niinkin, että käyt läpi ihan normaaleja mietteitä siitä, kenen kanssa sinun on paras olla ja vertailet, millaista sinulla on ollut kummassakin suhteessa. Ja voihan olla, että halusit saada kokemusta muistakin pojista, silläkin tavalla käy monille. Minkä ikäinen olet?

Enkä nyt halua, että viestini kuulostaa sellaselta "älä tee näin vaan näin" -viestiltä mutta sanoin vain mitä mulle tuli mieleen. Tsemppiä, ihmissuhteet on välillä aika kimurantteja.

ponygirl

Olen 20v.
Nykyisen poikaystäväni kanssa suhde tosiaan alkoi niin, että hän iski ensimmäisenä silmänsä muhun ja mä sitten ihastuin siihen. En kuitenkaan samalla tavalla. Alussa hän vaikutti ns "täydelliseltä poikaystävältä", mutta nyt kun aletaan siirtyä alkuhuumasta arkeen, huomaan ettei meillä oikeastaan ole paljon puhuttavaa, ja mulla alkaa ihastumisen tunne hiipua. Poika on kuitenkin tosi rakastuneen oloinen, mikä tekee tilanteesta vielä hankalamman. Ilmeisesti mietteeni näkyvät jonkin verran ulospäin, koska poikaystäväni on jo jonkin aikaa kysellyt mikä mulla on. Pariin päivään en halunnut nähdä häntä koska ollaan oltu niin tiiviisti yhdessä että jotenkin tunsin tarvitsevani tilaa omien ajatusteni kanssa ja ajattelin, että ehkä parin päivän tauon jälkeen huomaan, että olen edelleen rakastunut poikaystävääni, ja ahdistus oli vain ohimenevää.
Näin ei kuitenkaan tunnu olevan. Huomaan miettiväni jatkuvasti sitä, miten ihmeessä selittäisin tilanteen huolestuneelle poikaystävälleni. En vaan saa mitään sanotuksi.

Ja pelkään että jos vitkuttelen liikaa, teen tilanteesta vain hankalemman ja pahemman sekä mulle itselleni että poikaystävälleni. Lisäksi haluni kertoa ajatuksistani tälle toiselle pojalle kasvavat kokoajan. Näen sitä nykyään niin vähän että jotenkin pelottaa että se ehtii kohta kadota kokonaan "näköpiiristä".

kolmiolääke

enpä tiedä.. itse ehkä keskustelisin ensin tämän ensimmäisen pojan kanssa asiasta.. siis hänen, kehen olet ollut pitkään ihastunut.

ja kai se asia on niin, että pitäisi olla sen kanssa, kenestä tykkää. Ei se pitemmän päälle kannata, että jumittaa jossain suhteessa, jos se tyyppi ei oo se oikee.. :?

ponygirl

Joo, siihen tilanteeseen en halua joutua (siis jumittamiseen). Mutta pelkään tekeväni todella hätiköityjä päätöksiä..
Puhuminen ihastukselle olisi tosi vaikeaa, koska nämä kaksi tosiaan ovat keskenään kavereita (ei mitään parhaita, mutta tuttuja silti) ja luulen, ettei hän oikein osaisi sanoa mitään ihan senkään takia ettei halua sekaantua meidän välisiin juttuihin. Uskon että parasta on ensin päättää mitä teen tämänhetkisen poikaystäväni kanssa. Mutta se vaan on niin mielettömän vaikeaa. En pysty avaamaan suutani enkä löydä sopivaa tilannetta puhumiselle. Tänään näin poikaystävääni ensimmäistä kertaa pariin päivään ja hän vaikutti todella hermostuneelta, oli super-kiltti ja puhelias ja lopuksi pyyteli vielä anteeksi juttuja joissa ei ollut mitään järkeä. Ja "kaikkea".

Santi

Tuohon tilanteeseen saattais tuoda selkeyttä myös se, että olisit vähän aikaa pitämättä yhteyttä kumpaankaan. Pieni etäisyys monesti auttaa laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Olisiko tällainen käytännössä mahdollista? Vaikka sun poikaystävä on suhun kuinka rakastunut, niin ei suhteesta pitemmän päälle tule mitään jos et itse tunne edes suunnilleen samoin. Se on normaalia että seurustellessa tulee pikkuihastuksia toisiin poikiin, mutta sehän siinä ratkaisee, kuinka voimakkaita ne ovat ja kuinka vahva seurustelusuhde on. Jos on hyvässä suhteessa (miten se nyt sitten määritelläänkin), pikkuihastukset saattavat jopa lujittaa suhdetta.

ponygirl

No pikkuihastuksesta ei ole kyse.
Yritän löytää sopivaa hetkeä että voisin puhua poikaystävälleni ja kertoa ajatuksistani. Se vaan on niin käsittämättömän vaikeaa. Mua pelottaa poikaystäväni reaktio.

Eilen kerroin tilanteesta tämän ihastukseni kaverille, joka kertoi, että hän oli vielä jouluna puhunut musta (sitä kaveri ei suostunut kertomaan, mitä se puhui). Ja korosti, että ihastukseni oli ollut todella huonona sen lyhyen romanssimme loppumisesta. Hän neuvoi puhumaan ihastukselleni mutta vasta kun olen varma tunteistani, koska kuulemma se ei kestäisi sitä, jos jättäisin sen uudelleen.

Olen siis todella pahassa tilanteessa ja ujona ihmisenä puhuminen kummallekaan pojalle tuottaa suuria vaikeuksia. Etenkin poikaystävälleni puhuminen hermostuttaa todella paljon.
Tauko koko sotkusta tekisi hyvää, mutta sitten taas pelkään, että puhun ihastukselleni liian myöhään.

Arg, asian pohtiminen vie tosiaan kaiken energiani.

ponygirl

noniin , ja jatkoa seuraa..

Puhuin poikaystäväni kanssa, ja nyt sovimme, että pidämme taukoa että saan selvitettyä ajatukseni. Kuitenkin keskustellessamme tuli esiin seikkoja, joista luullakseni kummatkin tajusimme, että tämä ei tule toimimaan. Erotessamme hän pyysi soittelemaan, jos vielä joskus haluan nähdä, mikä mielestäni viittasi siihen, että hän oletti eromme olevan aika lopullinen.

Nyt mieleni tekisi ottaa yhteys tähän "ensimmäiseen" poikaan, jos ei muuten niin pyytääkseni anteeksi ja selittääkseni silloisen tilanteeni. Kuitenkin pelkään, etten pysty hillitsemään itseäni ja möläytän ikävöiväni häntä todella kovasti.
Jos hän olisi valmis palaamaan yhteen, minua pelottaa, että mitä, jos ahdistukseni aiemmin ei johtunutkaan liian nopeasta etenemisestä ja kokemattomuudestani, vaan jos suhde ei vaan jostain syystä toimisi? Mikä olisi outoa ottaen huomioon, kuinka hirveän ihastunut olin häneen silloin, ja olen tälläkin hetkellä.
Pitäisikö minun kertoa hänelle kaikki tämä, myös epävarmuuteni? Koska pelkään, etten saa selville sitä, toimisiko suhteemme, muuten kuin kokeilemalla. Mutta jos kokeiltuamme huomaisin ahdistuksen palaavan, en todellakaan haluaisi tämän pojan joutuvan läpikäymään samoja tuntemuksia kuin hän ilmeisesti kävi edellisen kerran erotessamme. Hän on todella yliherkkä ja yli-tunteellinen, ja menee hyvin helposti tolaltaan.

Ja nyt en siis tiedä, mitä tehdä. Menenkö juttelemaan hänelle nyt, vai odotanko että "pöly laskeutuu"? Mutta pelkään, että jos lykkään puhumista liian pitkälle, en ikinä uskalla tehdä sitä ja sitten on jo liian myöhäistä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat