ongelmia poikaystävän kanssa - Parisuhteet

forsski

Meillä on poikaystävän kanssa kriisi. Olemme seurustelleet yli vuoden ja nyt on alkanut tulla ongelmia, kun meille ei ole yhteisiä harrastuksia tai mielenkiinnon kohteita. Poikaystäväni pitää golfin pelaamisesta ja ei osaa olla paikallaan. Minä taas käyn jumpassa ja olen sellainen jumittaja. Riitelemme mielestäni aika paljon ja olemme jutelleet tästä asiasta. Mitä voisimme tehdä tälle ongelmalle ja onko mitään vinkkejä mitä voisimme tehdä yhdessä vapaa-ajallamme mistä voisimme molemmat pitää, jotta parisuhteemme alkaisi taas kukoistamaan.

Kommentit (7)

Daisy

Eikö golf kiinnostaisi sinuakin? Ainakin se lähentäisi teitä, kun poikaystäväsi voisi opettaa sinua. :)

Tai kannattaa miettiä yhdessä joitakin yhteisiä mahdollisia harrastuksia. Mitäpä jos menisitte vaikkapa tanssikurssille? Opettelisitte pelaamaan biljardia? ... Kyllähän sitä mielikuvituksella keksii vaikka mitä, jos kaipaatte yhteistä harrastusta! :wink:

Gizella

Voi egyptilaiset miten tutun kuuloista! Exäni kanssa tilanne oli juurikin tuo. Tuli itselle sitten välillä sellainen tunne, että toinen vaan ns. takes me for granted. Täyttä sontaahan se suhde loppumetreillä oli. Itse rupesin n. 3kk ennen eroa väläyttelemään sitä mahdollisuutta ja pariin otteeseen raivosinkin, että etkö ymmärrä etten voi vaan tanssia sun pillin mukaan ja hei mulla on omatkin jutut! No, eipä hän uskonut, että uskaltaisin pistää poikki, olin välillä ollut pahastikin tossun alla, näin jälkeenpäin kun ajattelen. No, pistinpähän lopulta kuitenkin poikki. Ensin hän näytteli ettei tuntunut missään - "omapahan on häpeäs ja menetykses" - kahden viikon päästä mankui mua takas ja "ymmärsi virheensä" ja oli "valmis korjaamaan kaiken". Voi olla että tarkoittikin sitä, mutta ajattelin että mihinkähän se tiikeri juovistaan pääsee, ei mihinkään - ainakaan loppuelämäksi.
Itsellekin tuli ensin valtavan paha mieli eron jälkeen (oltiin oltu 2v yhdessä), ja ajattelin että olinkohan turhan tyly, olikohan vika minussa, mutta pidin pääni ja myöhemmin olen järkeillyt tuon pahan olon sillä, että kun 2v on ollut yhdessä ja sitten loppuu lähes seinään, niin kaipa se jossain tuntuu vaikkei aidosti surullinen olisikaan.

Mutta päätöksiä ei pidä tehdä hätiköiden, sillä niiden pyörtäminen myöhemmin (vain sen takia että on ollut liian nopea käänteissään) on mielestäni tyhmää. Joten mietintämyssy päähän ja vaikka plussat ja miinukset suhteesta paperille ja sitten toimeen! Voimia!

egyptilaiset

Mullaki on ongelma poikaystävän kanssa. Mä oon todella kiihtyneessä tilassa just nyt, joten ei ehkä pitäis kirjottaa, mutku just siks haluun. Must vaa tuntuu, et mä en keksi nyt yhtäkään syytä miks mä haluisin enää olla sen kanssa. Kaikki tässä suhteessa on niin pahasti perseellään, ettei siitäkään keksi juuri mitään hyvää sanottavaa. Ennen niitä asioita oli montaki, mut ne on kaikki niin kuihtuneita, et helpompi olis vaa heittää koko paska menemää. Ja jos mä oon ihan ihan rehellinen ittelleni, ni en mä ees rakasta sitä enää siinä mielessä. Läheisenä ihmisenä kyllä, mutta ei muuten. Mä vaa teeskentelen ja ennen kaikkea itselleni, koska mä niin haluasin rakastaa sitä. Mä haluaisin korjata tän suhteen ja et me oltais onnellisia niinku ennen, mut... toisaalta mä haluisin vaa lähtee menemää.
Kaikki kaveritki on nykyää sitä mieltä, et mun pitäis jättää se, mut jotenki mä en kuitenkaa haluis luovuttaa ja heittää kaikkea menemää.
Jotenki myös mun itsetunto on nykyää niin maassa, et mä ajattelen, etten kuitenkaa sit saa ikinä ketää toistakaa. Toisaalta olisin mieluummin yksin. Mut en sitte kuitenkaa...
Mua vaa ärsyttää niin se ajatus, et mun pitäis jättää, koska ennen tätä kaikkea mun puolelta kaikki oli hyvin. Ihan viime aikoihin asti mun rakkaus on ollu aitoa. Mä oon koko ajan halunnu olla yhessä. Mä oon suunnitellu mielessäni yhteistä tulevaisuutta. Mä oon yrittäny kaikkeni, et ongelmat saatais korjattua. Mä oon koko ajan ollu niin valmis tekemää ihan mitä tahansa.
Mut kuitenkaa mun poikaystävä ei lähe mukaa mihinkää. Se ei oo ikinä hyvällä tuulella. Se ei ikinä keksi puolestaa mitää mua varten. Se ei yritä. Se ei puhu. Joskus musta tuntuu, et se tekee sen ihan tahallaa, koska mua ärsyttää ja satuttaa eniten se, et se ei vaan vastaa. Sille mä en mahda mitää. Mua viel painaa ihan hirveesti kaikki selvittämättömät asiat ja se tietää sen. Eikä se ees haluu mua enää. Seksiä on harrastettu vissii kolmesti koko syksyn aikana, neki kerrat mun alotteesta, vaikka koko ajanhan mä sitä pyytelen ja houkuttelen. Mutku ei kelpaa, ni ei kelpaa.
Eikä se seksikää oo ees ikinä ollu mitää hyvää, ku ei se silloinkaan musta välitä.
Mä tiiän... et tää vaa nujertaa mut ja lopulta must ei jää mitää jäljelle. Se ei varmastikaa oo mulle se oikea. Mut miks tää on näin vaikeeta? Miks se eroaminenki tuntuu niin väärältä?
Mä haluisin vaa olla onnellinen. Mä en jaksa aina itkeä ja tuntea itteäni ihan mätämunaks. Aina ku mä sanon jotain, se onnistuu kääntämää sen jotenki negatiiviseks. Esimerkiks tänää ku sanoin, et mul on ikävä ja haluisin nähä, ni yritin määräillä ja hallita. Mä en uskalla sanoo enää mitää. Enkä viitti, ku se on kuitenki eri mieltä. Ja mua hävettää niin hirveesti se, ettei se enää haluu mua. Ku mä ees ajattelenki koko asiaa tuntuu, et mä kuolen häpeästä.

Notti

egyptilaiset: No voi ei, tyttö hyvä...nyt pää pystyyn! Et sinä ole mikään mätämuna! Jos olet yrittänyt ja toista ei nappaa, niin jumaliste, anna olla. Usko pois...kyllä sitten alkaa kiinostaamaan ja kovasti (mutta kiinostaako sinua enään sen jälkeen, se onkin toinen juttu).

Lopeta seksin vonkaaminen. Älä houkuttele, älä pyydä. Ole niinkuin se asia olisi hoidossa eikä vaivaisi sinua yhtään (eli, että et kaipaa seksiä, ei niin, että saisit sitä jostain muualta). Lakkaa keksimästä yhteisiä asioita. Keksi kaikkea kivaa itsellesi, mene niihin, äläkä pyydä poikaystäövääsi mukaan. Älä edes kysy haluaisiko tulla. Jos itse ehdottaa, että tulee, niin anna tulla. Jos mies ei vastaa kyselyihisi tai puheeseesi, niin päätä keskustelu tekemällä päätös ääneen tai vastaamalla itse. Tyyliin;

"Oliko sulla eilen mukavaa, kun plää plää plää"
"hiljaisuus"
"Mulla oli mukavaa, kun plää plää plää"

tai

"Mitä olet mielstä kun plää plää"
"hiljaisuus"
"No mun mielestä se on näin"

Puhele iloisella äänellä, älä jä tivaamaan tai tiuskimaan. Suhtaudu niinkuin et huomaisikaan poikkiksesi puhumattomuutta tai kun hän olisi oikeasti puhunut.

Päätä, että sinä itse ja vain sinä, päätät miten iloinen on päiväsi ja miten ihana. Et anna poikkiksesi sitä pilata. Jos hän haluaa murjottaa, niin anna murjottaa, ei hän siihen apua sinulta tarvitse ja näin on vaan yhden päivä pilalla. Toki kohteliasta on kysyä mikä toisella on ja voisiko mitenkään auttaa. Mutta jos toinen haluaa olla mörökölli, niin siihen voi sanoa, että itse aikoo nyt sitä ja tätä, mutta mikäli toinen kaipaa seuraa tai piristystä, niin olet käytettävissä, kunhan vain PYYTÄÄ. Älä lepyttele, jos ei lepy heti. Kohauta olkia ja anna olla. Älä sano, että sinulla on ikävä tms. ellei itse kysy. Jätä kaikki sellaiset pois, mihin olet saanut negatiivisen vastaanoton.

Mies huomaa kyllä eron ja alkaa ihmettelemään ja toivonmukaan myös toimimaan (ja aika varmasti alkaakin). Omat pettymyksesi vähenevät.

Älä turhaan häpeä sitä, että ukkosi ei halua sinua. Joko sillä on toinen (mitä en kyllä viestistäsi löytänyt) tai (todennäköisempään) mies vain haluaa pahoittaa mielesi pihtaamalla. Jos se jättäminen tuntuu vaikealta, niin kokeile näitä ja sen jälkeen sitä jättämistä. Ja tämä ei ole muuten mikään 1pv:n poppakonsti vaan enemmänkin kuukauden kahden. Ja tarkoituksena on tehdä ukolle selväksi, että osaat elää vallan hyvin ilman häntäkin ja hänen itsensä päätettävissä on, haluaako hän, että niin käy ;) ja mies saa tästä nämä signaalit, jos toimit ylläolevan mukaan.

- Hän ei enään ikävöi minua, eikä häntä näyttää haittaavan vaikka emme näkisikään (jotain on vialla?!)
- Hän ei enään halua minua, eikä häntä kiinnosta seksi (jotain on pahasti vialla!?)
ja paljon muita sanomattomia viestejä tulet lähettäneeksi.

Tsemppiä, kyllä se siitä!

egyptilaiset

Kiitti teille tsemppauksesta!
Takana pitkästä aikaa oikein mukava ja ihana viikonloppu, joten ehkä toivoa sittenkin on. Tällä hetkellä aion varmaa tehä juurikin tuon mitä Gizella sanoki, eli rauhassa miettiä vielä, mitä mä haluun oikeesti ja mihin mulla on tässä suhteessa mahdollisuuksia oikeesti. Koska jos me erottais, ni en haluu sitte myöhemmin katua. En kyllä toisin päinkään.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat