Tylsistynyt nykyiseen elämäntilanteeseesi - Parisuhteet

Lumi_

Vaikka alkaakin seurustelemaan, ei ystäviä saa unohtaa..

Sivut

Kommentit (57)

Lukretia

Mä en ymmärrä. :roll:

Miten voi valittaa, ettei ole mitään tekemistä, kun tekemistä on maailma täynnä? Tulee vähän olo, ettei arvosteta sitä, mitä on. Ja jo ennen kyllästymisen tunnetta suhdetta voi hoitaakin ( :!: ), piristää arkea vaikka yhteisillä reissuilla, romanttisilla illoilla, ulkona käymisellä...

Onhan toki kavereitakin hyvä nähdä ja viettää aikaa erikseen, mutta en mä voisi kuvitellakaan kyllästyväni, vaikka miten nyhjättäisiin koko ajan kylki kyljessä. Ei sekään musta kauhean hyvältä kuulosta, että suhde pysyy toimivana vain sillä edellytyksellä, että nähdään pelkästään silloin kun muilta menoilta keretään. :o

Theea

Joo eli kohta puoliin tulee puolitoista vuotta täyteen poikaystäväni kanssa. Olemme nuoria, 17-vuotiaita, ja minua on alkanut hieman kyllästyttää nykyinen tilanteeni. Arkena näemme suht usein, viikonloppuisin vietämme rauhallisia koti-iltoja leffan parissa. Kummallakaan ei ole juuri muita hyviä ystäviä kuin toisemme. Oli kyllä, mutta kaikki jäivät. Joskus kun on jotain menoa niin saatamme raahautua paikalle toteamaan että "hoh hoijaa onpas tylsää". Tai ainakaan pitkään aikaan emme ole olleet kunnolla pitämässä hauskaa. Tähän saattaa olla osasyynä se, ettemme ole täysi-ikäisiä, jolloin baariinkin pääsisi, kun nyt ei kukaan oikein mitään kotibileitä jaksa enää järjestää.

Haaveilen suht usein toisenlaisesta elämästä. Hyvät ja läheiset suhteet kavereihin, hauskanpitoa, muita poikia jne. Tiedän että sinkkuudessakin on huonot puolensa, mutta oolen nyt vain todella ymmälläni kyllästymisestäni.

Yhtenä syynä saattaa olla se, että eräs potentiaalinen henkilö tuli iskemään mua tässä lähiaikoina. Jotenkin se aukaisi silmäni, että "hei voisi olla jotain muutakin välillä". En haluaisi että suhteemme on näin vakava näin nuorena.

Jeeeh no tuskinpa tätä kannattaa jatkaa, saattaisi nimittäin tulla liian pitkäksi :D

Mutta pointti oli siis se, että oletko sinä kyllästynyt elämäntilanteeseesi (tai oletko joskus ollut ja mitä teit) ja mitä aiot tehdä asialle? :o

jenson

Minäkin vietän erittäin paljon aikaa poikaystäväni kanssa, mutta en ole kyllästynyt siihen. Rakastan sitä. Lähinnä minua vaivaa juuri se, että ystävät ovat jääneet hieman taka-alalle. Tai sitten, kun minulla on aikaa, niin heillä ei ole. Eli sillon, kun en ole poikaystäväni kanssa minulla on tylsää, koska kavereillani ei juuri silloin ole aikaa. Nyt olen päättänyt, että otan itseäni niskasta kiinni ja pistän itseni liikkelle. Olen päättänyt alkaa kuntoilemaan, jotta saisin purettua tylsyyttä johonkin.

Sinun tilanteessasi, jossa tunnet tylsistyneisyyttä ollessasi poikaystäväsi kanssa, niin neuvoisin keksimään jonkun uuden yhteisen harrastuksen teille kahdelle. Se voisi olla joku liikuntamuoto tai sitten jotain muuta. Ehdotan tätä siinä tapauksessa, jos haluat jatkaa poikaystäväsi kanssa, etkä etsiä uusia seikkailuja.

Theea

En varsinaisesti ole kyllästynyt poikaystävääni ja hänen seuraansa, sillä meillä on tosi mukavaa ja hauskaa yhdessä ollessamme. Pikemminkin olen kyllästynyt oman elämäni kaavamaisuuteen. Tuo sinun seikkailujen etsintä oli kyllä aika osuva sanavalinta :D voinhan toki harjoittaa sitä poikkikseni kanssa, mutta hän ei ole yhtä menenvä kuin minä :? Ehkä tämä kaikki johtuu PMS:sta :lol: Täytynee odotella muutama päivä...

Mariel
jenson
Sinun tilanteessasi, jossa tunnet tylsistyneisyyttä ollessasi poikaystäväsi kanssa, niin neuvoisin keksimään jonkun uuden yhteisen harrastuksen teille kahdelle. Se voisi olla joku liikuntamuoto tai sitten jotain muuta. Ehdotan tätä siinä tapauksessa, jos haluat jatkaa poikaystäväsi kanssa, etkä etsiä uusia seikkailuja.

miksi yhteisen harrastuksen oman uuden jännän jutun sijaan? tilanteenne kuulosti siltä, että se paranisi, jos viettäisitte vähemmän aikaa yhdessä ja alkaisitte arvostaa harvoja hetkiä

jenson
Mariel
jenson
Sinun tilanteessasi, jossa tunnet tylsistyneisyyttä ollessasi poikaystäväsi kanssa, niin neuvoisin keksimään jonkun uuden yhteisen harrastuksen teille kahdelle. Se voisi olla joku liikuntamuoto tai sitten jotain muuta. Ehdotan tätä siinä tapauksessa, jos haluat jatkaa poikaystäväsi kanssa, etkä etsiä uusia seikkailuja.

miksi yhteisen harrastuksen oman uuden jännän jutun sijaan? tilanteenne kuulosti siltä, että se paranisi, jos viettäisitte vähemmän aikaa yhdessä ja alkaisitte arvostaa harvoja hetkiä

Juu olet tuossa ihan oikeassa. :D Yksinkin voi lähtä harrastelemaan. Itseasiassa itse aloin käymään yksin uimassa ilman poikaystävääni, että hän saisi hieman omaa aikaa, enkä aina pyörisi nurkissa. :lol:

Daisy

En mä poikaystävääni oo varsinaisesti kyllästynyt, vaan siihen jos joskus on pitemmän aikaa ollut pelkkää samaa. Silloin minä ainakin sanon, että nyt tehdään jotain muuta. Jos sama tasapaksu elämä kyllästyttää, sitä voi lähteä kullan kanssa vaikka leffaan, varata teatteri, käydä jossain syömässä, ajaan naapurikaupunkiin shoppailemaan... Tai tehdä jotain muuta tavallisuudesta poikkeavaa. :)

nukke

jos meitsi on ollu kyllästyny parisuhteeseeni ni olen lähteny sinkkukavereiden kaa baariin vetää perseet :? mulla on sellanen rauhallinen mies ni ite kyllästyn jos elämä on samaa paskaa välilä..se tekee hyvää ja siks just sinkkukavereiden kaa ku jotku on nii rasittavia et ne ei osaa tehä mitään ilman miestänsä ja ite ei inspaa aina se.:D sinkuilla ei ole kiire mihinkää sekin.

pikkuriina

Mulla on kans just nyt tullu sellanen kyllästymisen tunne. Me ollaan 16-vutiaita oltu vuosi yhessä.

Ois kiva joskus olla ihan vaan omien kavereitten kans vaikka viikkokin kun ne tosiaankin on jääny.

Ja tiedän tunteen kun sanoit että sua on tullut joku muu iskeen. Mulla on ihan vähän aikaa sitten käynyt sama ja oon käyny sillä kyseisellä pojalla pari kertaa kahvilla ja sen semmosta.

Että todellakin välillä tekis mieli jättää mut toisaalta taas ei koska on jo yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmiakin ja kaikkee.

Tosta oon kans samaa mieltä että ehkä sun kannattaa hankkia oma uus harrastus ja hankkia uusia kavereita niin tyttöjä kun poikiakin. Ja sitten kun oote yhdessä niin yrittäkää tehdä jotain hauskempaa. Keksitte yhdessä jotain. Soittelette vanhoille kavereille ja lähdette niiden kans pyöriin.

Itelläni oli sellanen vaihe et halusin aina olla kaksin ja siihen tosiaan pitemmän päälle kyllästy.

antagonismi

Sitähän se joskus on..

Mä asun mieheni kans yhdessä, ja ollaan asuttu jo suht pitkään.
Monesti arki on sitä, että ollaan vaa himas ja jutellaan jtn arkista. Mä katson tv:tä tai olen koneella, ja mies on koneella. Eli eipä ole kehumista aina meidänkään arjessa, mut sitä se on.
Mut silloin ku alkaa kyllästyttää, mä menen lenkille tai sitten tehdään jotain yhdessä(lähetään ulos, kahville tms)..
Kyllä se siitä :)

apple-

Mä voin sanoa, että olen todella kyllästynyt.
Muutimme poikaystäväni kanssa yhteen muutama kuukausi sitten ja siitä alamäki alkoi. Olen kyllästynyt sekä suhteeseemme että poikaystävääni ja usein haaveilenkin muuttavani yksin.
Periaatteessa meillä ei ole mitään ongelmia tai riitoja, mutta jos olen nyt kahden ja puolen vuoden seurustelun jälkeen todella tympääntynyt häneen ja yhteiseloomme, haluanko viettää loppuelämäni hänen kanssaan? Kaiken lisäksi olen kiinnostunut muistakin pojista...

No, aika näyttää.

andra

mä olen ainakin kokoajan enemmän sitä mieltä että jos nuorena yhtään epäilee, kannattaa suhde pistää jäähylle. tällä hetkellä mua ainakin harmittaisi jos olisin seurustellut 16-vuotiaasta asti, ei olisi kavereita eikä muita kokemuksia kun poikaystävän kanssa kotona nyhjääminen. tuossa iässä mulle oli tärkeä itsenäistyä, oppia elämään yksin ja tehdä kavereiden kanssa kaikkea hullua. jos en olisi sitä tehnyt silloin olisi vapaudenkaipuuni nykyään jopa vieläkin kovempi.

Neppis_

On sellaista käynyt miunkin mielessä.. tässä kun yhteistä taivalta on jo kohta 4 vuotta tallattu. Tais se olla just tuossa kun vuos tuli täyteen, jotenkin oli kyllästyny yhteen ja samaan, en itsekkään paljoa kavereitani nähnyt, milloin heilläkin mitä kiireitä ja niin mie -varattu enkä villi ja vapaa ... :? ..Yritettiin me eroakin, mut ei siitä yksinkertasesti tullu mitään, muutama mieskin kävi kainalossani, mut Ei sit kukaan kelvannu, vertasin aina (nykyiseen) kultaani eikä yksinkertaisesti kukaan hänelle "pärjännyt" ..hee . No tosin hyvä näin..'
meni se 2 viikkoa siitä ja pakkohan se oli yhteen palata, ei vaan tultu toimeen ilman toisiamme. Nii miten kliseelliseltä se kuulostaakaan :wink: heh.. mutta harvinaisen totta <33

En ikinä ois uskonu et oon niin riippuvainen jostai ihmisestä.. ja nii joku Miusta. Mut toisin kävi.. Luojan kiitos. En luopus täst tilanteest mistään hinnasta.. Nii Enää :lol:

hmm joskus tauko tekee terää..joskus erokin. siinähän sit näkee ja kokee miten tulee toimeen ilman toista ja miten päin sit olis.

Mut niistä muista kaloista (miehistä) niitä Yleensä sattuu VAAN silloin heti eteen, kun on varattu... muttas annappas aikaa kun oot upea villi ja riehakas sinkku.... eipä paljon pörräilet viehkeät urokset ympärillä. Tai sit se on vaan Miun karma :D :lol: :roll: kuka tietää.

... Ken kestää tauon ken ei. kokeilkaa jos olette tosiaan sitä mieltä, siitähän sen näkee. Tai sit keksikään jotain piristettä suhteeseenne.. kaikenlaista on tehtävissä. Mietippä jos olettekin vaikka 10 vuotta (kin) yhdessä.. voi meno olla aikas tylsää.

hmm.. *pohtii omaa suhdettaan* .. meillä ollaan kesäisin tehty piknikkejä milloin pienien snaksien ja pelejen kera, milloin vain viini(/olut) mukana.
Talvisin yritetään hiukan liikkua ulkona ja ihastella luontoa.
Välillä käyn yksinäni kavereitten kans ulkona, sekin piristää kun alkaa ahdistaa..
Hih, ja ollaan jopa seksin saralla kokeiltu uutta.. huhhuh :roll: :)

Kun mielikuvitusta käyttää kyllä jonkun verran keksii uusia virikkeitä, jos että halua erota/loitota keksikää yhdessä jotain ajan vietettä -uutta sellaista :wink: Tsemppiä!

*thumps up*

gollum

Mul ei oo tosta kokemusta ku ite oon ainoo seurusteleva kaveripiirissä... Mut mä ainakin sillon suhteen alussa olin just sellanen ärsyttävä ihminen joka halus vaan nyhvää ton miehen kaa... :roll: Onneks meni ohi :D Oisko niilläkin alkuhuumaa vaan vai onko jo kauemmin olleet miestensä kanssa..? No anyways, koita saada järkätyksi, eiköhän neki innostu... :)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat