Suhteen alkuahdistuksista. - Parisuhteet

Fanni
Daniina
Ahdistaa, mutta mikä? Pitäis pystyä itelleen määrittelemään että mikä/mitkä asiat seurustelussa/poikakaverissa ahdistaa.

Yks keino välttää ahdistus vois myös olla se, ettei suoraa päätä alkais "seurustelemaan", vaan ottais rauhallisesti ja tutustuis ihmiseen vaikka kaverina tai hengailu-pohjalta, ennen seurustelun asteista sitoutumista ?
:idea:

Niimpä, mutta kyllä mekin ihan rauhassa mentiin eteen päin. Ehkä se on joku sitoutumiskammo -kohtaus :?: :idea:

Sivut

Kommentit (19)

Fanni

Mä rupesin yks päivä miettimään, että onko muilla ollut suhteensa alkuajoilla jonkunlainen "ahdistus"-jakso?
Mä seurustelen tätä nykyä toisen poikakaverini kanssa. Ensimmäisen poikakaverin kanssa meillä meni poikki 3 kk seurustelun jälkeen, koska mua rupes jotenkin.. ahdistamaan,? :? vaikka olinkin kiinnostunut.
Nykyisen poikakaverini kanssa kävi myös niin, että muutaman kk kuluttua olin jotenki ahdistunut, vaikka tykkäsinkin kovasti poikaystäväni. Mutta aikansa kestettyään se meni ohi! Olen niin iloinen ettei lopetettu silloin, sillä nyt olen taas kuin vastarakastunut :D Vaikka välillä tuleekin riitoja, sehän on ihan luonnollista. Rakastan häntä todella paljon enkä enää osaisi kuvitella eläväni ilman sitä :)

Mutta onko teillä ollut suhteessanne tämmöistä jaksoa ja loppuiko se siihen vai pääsittekö yli?

nasutin

Mulla oli.. Molemmissa hiukanki vakavissa..Ensimmäinen meni mullakin jo 3kk:den päästä poikki, koska mua ahdisti hirvittävästi.. :// Nyt oon seurustellu kohta 4kk nykysen kans, ja alussa oli kauhee ahdistus, mutta sitten se meni ohi, eikä oo ainakaan tähän asti viel palannu, eikä toivottavasti tuukkaa!! :/ :| A <3 J 4ever<3

Daniina

Ahdistaa, mutta mikä? Pitäis pystyä itelleen määrittelemään että mikä/mitkä asiat seurustelussa/poikakaverissa ahdistaa.

Yks keino välttää ahdistus vois myös olla se, ettei suoraa päätä alkais "seurustelemaan", vaan ottais rauhallisesti ja tutustuis ihmiseen vaikka kaverina tai hengailu-pohjalta, ennen seurustelun asteista sitoutumista ?
:idea:

Theea

Joo muistan kyllä että nykyisen suhteeni kestettyä noin 3-4 kk alkoi ahdistamaan ihan hirveästi. Ja onneksi silloin pääsimme draaman ylitse. Nyt on puolitoista vuotta takana. Nyt tosin ahdistaa taas hieman, mutta syykin löytyy. Kiinnostus erästä toista poikaa kohtaan :(

Felke

Ihanaa luulin olevani ainoa tämän ongelman kanssa..
Minulla on aina ollut sellainen pieni/suuri ahdistus jokaisessa suhteessa mitä minulla on ollut. Nykyisen kanssa aijon ottaa rauhallisesti ja juuri aluksi tuolta kaveripohjalta aloittaa.

Itsellä ainakin ahdistus häviää pois kun pääsee näkemään poikaa.. sitten taas kun ollut useamman päivän erossa ahdistaa lähteä häntä tapaamaan. Aika jännä juttu :-E

Rahel

Ahdistaa tällä hetkellä... Ja takana on sellaset kolmisen kuukautta tapailua. En oikein uskalla edes sanoa seurustelevani. Kait mä jotenkin pelkään sitä paikalleen jämähtämistä, mikä tapahtui edellisessä suhteessa. Tai sitä, etten kuitenkaan koskaan kunnolla rakastu. Tai, että rakastun ja juttu ei kuitenkaan kestä. Toivottavasti tää menee ohi niin kuin teillä muillakin...

Edit: Ja mitäköhän merkitystä sillä on, että tää ahdistus iskee aina menkkojen aikana?

Gizella
Felke
Itsellä ainakin ahdistus häviää pois kun pääsee näkemään poikaa.. sitten taas kun ollut useamman päivän erossa ahdistaa lähteä häntä tapaamaan. Aika jännä juttu :-E

Hmm, mulla ilmeni tota nuorempana (13-15v) ja olen järkeillyt sen omalla kohdallani niin, etten "ollut valmis suhteisiin" noin niinku kliseisesti ilmaistuna. Kai se vaan oli sitä, ettei ihastus noin niinkuin ulkokuoren perusteella jaksanut kantaa kovin pitkälle. Ja vielä kun kaikki oli sellaiselle pirpanalle niin uutta.. :roll:

En siis väitä, että tässä olisi kyse samasta, mutta tulipahan vaan mieleen omat kokemukset ahdistuksesta :)

Kukkis

Juu, mullakin usein ollut juuri tuossa 2-3kk aikaan ihmeellistä ahdistusta, ja miettinyt että onko tämä nyt sit sellainen mies kenen kanssa haluan olla. Joidenkin kanssa tullut ero, mutta nykyiseni kanssa mietin että kyllä se ahdistus ohi menee ja niin meni kanssa :) edelleen yhdessä ja todella onnellisia :)

jenniinaxx

Ahdistukset kuuluu asiaan useimmilla ihmisillä (valitettavasti..?) mutta ne kyllä myös usein menee ohi, kuten monet ovat huomanneet omalla kohdallaan. Minullakin esiintyi tuota nuorempana lähes poikkeuksetta, kun aloin "seurustella" jonkun kanssa. Tätä nykyä se on suhteessa sellaista, että välillä tunteet on voimakkaammat, välillä tuntuu et on niin laimeeta et hoh hoijaa.. Mut tuo tunteiden vuoristorata kuulunee elämään ja sellaista suhdetta ei löydykään, jossa ne tunteet ei joskus laimenisi.. Siinähän se suhteen laatu sitten punnitaan ja se, kuinka sopivia sitä loppujen lopuksi toisilleen ollaan :P

s-annu

No tuo on ihan normaalia, että suhteen alkuvaiheessa hieman ahdistaa. Varsinkin jos on tottunut olemaan yksin. Itselläkin ensimäisen suhteen alussa ahdisti kamalasti, kun hän olin minulle ensimäinen poikaystävä pitkä tauon jälkeen, mutta se meni sitten aikanaan ohi, se pitää vaan yrittää kestää. Nyt on uusi suhde alkanut, mitään ahdistusta ei ole minulla nyt ainakaan ollut, eikä varmaan tulekkaan, voi ehkä johtua siitä, että jos toisen tuntee niin silloin ei välttämättä niin paljon ne uudet asiat ahdista, kun taas sellaisen kanssa jota ei tunne.

En tiedä helpottiko tämä yhtään, mutta ainakin yritin :D Koitahan pärjätä, ahditus menee aikanaan ohi :)

plöxö

joo mulla oli vähä sama ongelma et ahistaa,tai en tiijä onko edelleen,ja alettiinki aluksi iha kaveri pohjalla hengailemaan,mut kummallaki kiinnosti vähä enemmän sit..

Mut sit on vielä se ongelma, et se joutuu harrastuksen takia olemaan aina monia viikkoja ulkomailla ja sit tulee aina pariksi päivää/viikoksi tänne.
Et varsinki ku se on pois ni tulee sellanen et onkoha tässä nyt mitää järkeä..

tata
Daniina
Yks keino välttää ahdistus vois myös olla se, ettei suoraa päätä alkais "seurustelemaan", vaan ottais rauhallisesti ja tutustuis ihmiseen vaikka kaverina tai hengailu-pohjalta, ennen seurustelun asteista sitoutumista ?
:idea:

Mulle tuli kans "suhteemme" alussa ahdistus/pelkoreaktio. Mutta sitten kun juteltiin noin tunnin verran treffien jalkeen, niin silloin kerroin peloistani/ahdistuksestani ja nykyinen poikaystavani (sama tyyppi silloin ja nyt :) ) lupasi odottaa etta olisin valmis. Otimme siis hitaasti emmenka rynnanneet "suin pain suhteeseen" ( :P ) ja nyt parin viikon kuluttua tulee 10kk seurustelua :) Ja me teimme niin, etta tapailimme noin pari kuukautta ennen kuin juttelimme aiheesta "onko tama nyt seurustelua?". Keskustelun lopputulos oli, etta kyllahan tama on ja sita paivaa olemme sitten juhlistaneet kuukausipaivanamme :) Olen siis vakaasti sita mielta, etta hitaasti ottaminen kannattaa :) Talla keinolla saimme toisemme ja onnellisia olemme :) <3

Dora

Mekin otettiin aluksi tosi rauhallisesti, oikeastaan ihan olosuhteiden pakosta. Tapailtiin muutamia kuukausia ja tavallaan puoliksi kaverilinjalla tutustuttiin (oltiin kyllä oltu tietoisia toistemme olemassaolosta jo paljon kauemmin), kunnes sitten kertaheitolla todettiin, että kyllä tässä nyt jo jotain ihan muuta ollaan kuin kavereita :lol: Ja tällä tiellä ollaan edelleen. Tää on oikeastaan mun eka suhde, jossa ei ole ollut missään vaiheessa sellaista alkuahdistusta. Tosin kaikki suhteet, joissa alkuahdistusta on ollut, ovatkin sitten kaatuneet myöhemmin siihen ahdistukseen plus siihen faktaan, ettei se suhde tuntunut sellaiselta kuin olisi pitänyt. Mutta toi ahdistuksen puuttuminen kokonaan on saanut mut vakuuttuneeksi siitä, että tää on mulle se oikea suhde ja oikea mies :)

Susannna

Mistä se johtuu että vaikka suhteessa on kaikki hyvin, asioista puhutaan, ymmärretään, molemmat rakastaa, yhdessä on ihanaa eikä ole mitään selvää asiaa minkä pitäisi häiritä, niin silti aina kun ollaan erossa, sitä pohtii kaikenmaailman kysymyksiä tyyliin; Sovitaanko me nyt varmasti toisillemme? Onko siinä jotain mikä ärsyttäis mua liikaa? Entä jos se kyllästyy muhun? Haluanko mä mennä sen kanssa naimisiin tai saada sen kanssa lapsia? Oltaisko me muka onnellisia yhdessä myöhemminkin? Tulisko meidän elämästä mitään?

Vaikka olen 98% varma että haluan viettää elämääni kyseisen ihmisen kanssa mahdollisimman pitkään, niin miksi, miksi ihmeessä tuollaiset kysymykset pyörivät päässä viikosta toiseen? Onko tämä nyt sitten jotain itsesuojeluvaistoa vai mitä kummaa?

Lenna

Tämän nykyisen kultani kanssa alettiin virittelemään seurustelua kohta 1,5 vuotta sitten. Mä olin aluksi myös ihan ihastuksissani, yhtäkkiä vaan jotain tapahtui. Mä olin niin ahdistunut, että en voinut vastata puheluihin, mesessä en halunnut puhua. Mun oli vaan pakko saada yksin ajatella, että mitä tää on?
Kun nähtiin, niin kaikki oli hyvin, kun ei nähty, niin ahdisti koko seurustelu. Me ei nähty kovin usein, kun välimatkaa oli parisataa kilometriä.
Kolme kertaa pistin pelin poikki järjettömän ahdistuksen takia. Ja aina kuitenkin taas eksyttiin toistemme seuraan, magneetin tavoin. :roll:

Sitten viime elokuussa muutin lähemmäs kultaa opiskelujen takia, välimatkaa enää 40 km. Taas alettiin lämmittelemään suhdetta ja nyt kaikki toimii. Kulta on mun luona melkein enemmän kuin kotonaan, nyt reilu 8 kk seurusteltu. :> Eikä muuten ahdista enää! Ilmeisesti kaikki oli kiinni välimatkasta? En tosiaan itsekään tiedä, mikä sai palaset loksahtamaan paikoilleen.

Ja kaikki kiitos kuuluu kyllä kullalle, että jaksoi silloin mun temppuilua ja juupas-eipäs- ihmettelyä. :>

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat