Millaiset suhteet isovanhempiin? - Parisuhteet

Poppins

Minun isän vanhemmat on mulle läheisiä, koska pienenä vietin paljon ja edelleen jonkin verran aikaa heidän lähellään perheen mökillä. Isän puolen suku vaan on niin hirveän virallista ja vanhoillista, joten heitä jotkut minun äärettömän mielettömän kamalat ja uhkarohkeat tempaukseni (kuten viulunsoiton lopettaminen tai yhteenmuutto poikaystävän kanssa) arveluttavat.. Mutta osaan heittää näitten ihmisten kanssa ajatukset toisesta korvasta ulos joten hyvin pärjätään. Tärkeitä ovat minulle.

Äidin isä on kuollut enkä ole häntä kerennyt näkemään, mummon kanssa oon pienenä tyttönä ollu tosi paljon kun mummo on ollu se joka meitä on tullu hoitamaan jos on ollu tarvetta. Mummo on hirmu takertuva, yksin kun elää niin sen takia minusta on vähän vaikeaa ja pelottavaakin käydä hänen luonaan, joten se on vähentynyt... Mutta mummo on opetellut käyttämään kännykkää, joten me soitellaan paljon. Hieman OT, mutta aika hienosti melkein kasikymppiseltä että pari vuotta sitten jo hävitti lankapuhelimensakin kun "ei tarvitse sitä mihinkään kun kännykkä on niin kätevä"... :shock: :D

Sivut

Kommentit (27)

disturbed

Mä olen tuntenut vain yhen isovanhemmistani. Äidin isän. Oli todella uskovainen ja kaikki oli syntiä. Mä olin hänen lempilapsenlapsensa (vanhin) ja ukki luki mulle aina raamattua ja lainoi virsiä. Itse en ole koskaan mikään uskonnollinen ollut ja kirkkoonkaan en enään kuulu.

Kamala sanoa mutta olen helpottunut, että ukki kuoli silloin kun olin vielä viattoman näköinen yläasteikäinen tytöntyllerö. Se ei kattos mua hyvällä nyt lävistykseni ja tatuointeineni vaikka niitä ei olekkaan juuri nimeksikään (4 lävistystä ja yksi tattoo).

Isäni oli adoptiolapsi mutta käsittääkseni vanhempiensa kanssa tekemisissä ollut kuitenkin.
Jos en ihan värin muista niin eräs mummeli jonka luona me käytiin aina isän kanssa kylässä oli isän adoptioäiti.
Mulla on heidän sukunimensä.

k87

äidin isä kuoli ennen mun syntymää. äidin äitiin ei ikinä ollu mitenkään ylilämpimät välit semmoset ihan ok välit. mummo kuoli muistaakseni viitisen vuotta sitten.

isän vanhempiin mulla on aina ollu hirveen hyvät vlit. mummola oli mulle pikkutyttönä semmonen pakopaikka, kun kotona oli paha olla. mummolasta muistan ihan kaiken, kun taas sitten kotona vietetystä ajasta on hatarammat muistikuvat. ihan kauheesti oon sitten muutenkin siellä aikaani viettänyt. vielä lukioaikanakin kävin mummolassa kerran pari kuussa olemassa yötä ja kesäsin vietin siellä viikon auttelemassa mummoa töissä. lähinnä leivoin pullaa pakkaseen ja pesin mattoja ja istutettiin kukat ukin haudalle. nyt on jääny vähemmälle :oops: mummon kanssa soitellaan säännöllisesti ja sille pystyy puhumaan (lähes) kaikesta. mummo on mun yks suurimpia tukijoita. pelottaa jo valmiiks ajatella, miten hajalle meen sitten, kun mummosta aika jättää. ukin kuolema vuonna 2000 oli jo kova pala.

mutta siis, todella läheiset. minulla on unelmamummo. tekee ruisleivät ja piirakat, keittää mehut viinimarjoista ja neuloo villasukat kakille lapsilleen ja lapsenlapsilleen joululahjaksi.

nyt alko itkettää :cry:

Miss Blood

Äidin isä kuoli, kun äitini oli 15-vuotias eli häntä en ole koskaan nähnyt. Mukavia juttuja olen tosin kuullut äidiltäni hänestä. Mummo oli kyllä itselleni tosi läheinen ja taisin olla hänen lempi lapsenlapsensa :wink: (ainakin luulen niin). Valitettavasti hän kuoli, kun olin 10-vuotias ja raskaasti sen otin :( Olisin tehnyt kyllä melkein mitä tahansa, että hän olisi ollut paikalla esim. kun pääsin ripille ja ylioppilaaksi... Mutta sille ei mahda mitään..
Isää mulla ei ole koskaan ollut, joten sen vanhemmista en tiedä mitään (enkä kyllä siitä itsestäänkään..)

SunLion

Isän vanhemmat olivat etäiset: Vaari kuoli kun olin 4v ja isoäiti kun olin 8v..vasta aikuisiällä olen saanut tietää monia asioita heistä. Muistikuvat ovat hataria ja vähäisiä. Isoäitini oli kylmä....toisaalta olin vaarin tyttö.
Äidin vanhemmat: he erosivat kun äitini oli pieni..olen tavannut ukkini vain pari kertaa ja puhunut puhelimessa muutaman kerran. En tuntenut koko ihmistä siis...Hän kuoli kun olin teini. Mummini on sen sijaan ollut aivan ihana isovanhempi ja hänen kanssaan on hyvin läheiset välit.

Miehen toiset isovanhemmat kuoli hänen ollessaan lapsi ja toiset jo ennen hänen syntymäänsä. Sääli...

antagonismi

Otsikko kiteyttikin kaiken. Millaiset suhteet teillä on omiin isovanhempiinne?

Mua jotenkin jäänyt harmittamaan, kun en koskaan ole isäni vanhempia ehtinyt tavata. Kuolivat jo, ennenkuin vanhempani alkoivat seurustelemaan :( Mummostani (isän äiti) olen yhden valokuvan nähnyt, papasta en sitäkään :cry: Harmittaa, kun ei tunne heitä eikä isäkään heistä koskaan puhu. Äitini on kertonut, ettei isä kykene puhumaan heistä edes hänelle. Kaikki, mitä äiti isäni vanhemmista tietää, on peräisin isän vanhemmilta sisaruksilta jotka muistavat enemmän elämästä etenkin heidän isänsä kanssa (joka kuoli kun isäni oli jtn 10 vuoden tietämillä).

Äitini vanhempiin mulla on ihan OK välit. Ei juuri jutella keskenämme enää kun olen isompi. Pienenä olin usein heillä yökylässä, ukki kertoili paljon tarinoita ja mummon kanssa touhuttiin navetassa :) Lämmöllä muistelen. Nykyisin kuullaan toistemme kuulumiset äitini kautta, mikä on vähän sääli.

mangusti

Omat isovanhempani ovat kaikki kuolleet.. Vain vähän muistan äidin vanhemmista, jotka kuolivat kun olin lapsi.
Mieheni isovanhemmat ovat elossa ja heihin minulla on yllättävän läheiset välit. Olen meistä se sosiaalisempi osapuoli, joten ehkä siksi nämä isovanhemmatkin pitävät minuunkin yhteyttä, ei ainoastaan mieheeni.

agarina

En ole koskaan ollut läheinen yhdenkään biologisen isovanhempani kanssa. Äitini on nähnyt isänsä - nyt jo kuolleen - viimeisen kerran viisivuotiaana; isän isä kuoli kuukausi ennen syntymääni. Isäni äiti on etäinen ja eristäytyvä; äitini äiti kamala ihminen, josta on parempi pysyä erossa.

Sen sijaan minulla on ollut mitä mainioimmat adoptioisovanhemmat; itse asiassa minulla on ollut kolme isää ja kaksi äitiä.

miru

Äidin isä kuoli ku olin 5 tai 6 vuotta. Olin sen lempi lapsenlapsi, en kyllä muista siitä oikeen muuta ku että hieroin sitä aina ku se pyysi ja sitte sain vähä rahaa. Äidin äiti on ihana, pienenä olin usein mummolassa yötä. Nyt ku oon isommaksi tullu niin nähdään harvemmin, mutta se on edelleen kiinnostunu musta ja serkun yo-juhlissa se oli ihan innoissaan ku näki mut pitkästä aikaa :) Ihanin mummu ikinä :)

Isäpuolen isään ja äitiin on hyvät välit. Emmä tunne niitä sillai mun mummuksi ja papaksi, mutta hyvin tullaan silti toimeen ja neki tykkää musta.

Lukretia

Mulla on onneksi edelleen kaikki isovanhemmat elossa ja hyvissä voimissa. Liian vähän tulee silti nähtyä. :( Mutta kaikkiin on hyvät välit ja kaikki heistä on mulle todella tärkeitä. Isän puolen isovanhemmat asuvat melko lähellä ja siellä tulee käytyä kerran muutamassa kuukaudessa, mikä on kyllä ihan liian vähän. Pitäisi yrittää käydä paljon useammin vielä, kun ovat kerran elossa. En halua joutua katumaan heidän kuoltuaan sitä, miten vähän nähtiin. Äidin puolen isovanhemmat asuvat paljon kauempana, ja heitä näkee pari kertaa vuodessa.

TaskuMyy

Itselläni ei ole enää isovanhemmat elossa, viimesin kuoli n. 2,5vuotta sitten. Mutta häneen oli hyvät välit; vein kukkia merkkipäivinä ja pyrin vieraileen 1kerran viikossa ja vein sillon aina jtn pientä tuliaista (leivoksia tms..)

Avani

Äidin vanhemmista vaari kuoli 3 vuotta sitten, mummun kanssa on ihan hyvät välit.
Isän vanhemmat: hänen äitiään en ole nähnyt vuosiin (viimeksi ihan pienenä lapsena nähnyt). Ja en ole varmaan koskaan tavannut hänen isäänsä.

-Maya-

isän isä kuoli kuukausi siitä kun synnyin, joten en tiedä hänestä muuta kuin mitä kuvista oon nähny ja on kerrottu..isän äiti on sitten sitäkin tärkeämpi, asuu tuossa korttelin päässä joten yritän käydä siellä väh. kerran viikossa ja useemminkin.. :)

äidin puolen isovanhempien luona olin tosi paljon yötä pienenä, asuivat samassa kaupungissa..mummo kuoli toissa talvena ja pappa myi niiden omakotitalon, muutti kerrostaloon ja meni uudestaan naimisiin puol vuotta mummon kuolemasta..en oo oikein vieläkään sulattanu sitä, niin nään pappaa nyt tosi tosi harvoin..vähän säälittää..pappa oli kuitenki se kuka käytti mua lapsena retkillä ja pulkkamäessä ja vaikka missä.. :(

SinRuid

Kaikki isovanhempani ovat kuolleet.

Isän vanhempia en koskaan edes nähnyt, ja äitini vanhemmat laskettiin lepoon kun olin pieni.

Huomaa kyllä kuinka vaikuttaa se, ettei elämässä ole ollut vanhempia ihmisiä. Suhtaudun nimittäin vanhuksiin "varauksella", enkä oikein osaa olla heidän seurassaan. :?

ilakka

Itse taidan kuulua näiden vastausten mukaan siihen vähemmistöön, joka ei ole joutunut luopumaan vielä yhdestäkään isovanhemmastaan.

Äidinisä menee kyllä jo 90 paremmalla puolella, mutta edelleen asuvat mamman kanssa keskenään omakotitalossa ja pohtivat, että mitähän tänä keväänä istutettaisiin kasvimaalle. Pienempänä asuttiin melkein naapurissa, joten kylässäkin tuli käytyä usein. Nyt välimatkaa on jo enemmän, mutta yritän käydä aina kun mahdollista.
Isän vanhemmat ovat eronneet. Hänen isäänsä tulee nähtyä kovin harvoin, lähinnä kyläilyt kuuluvat isänpäivän rutiinin. Isoäidin kanssa tuli lapsena vietettynä paljonkin aikaa, hän vei meitä lapsia aina metsään, luontoihminen kun on. Muutama vuosi sitte hän muutti Lappiin, joten harvoinpa tulee enää nähtyä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat