mieheni tekstailee pervoja - Parisuhteet

mirasaint

Saatan kuvitella miten tuskaisen olon toi on aiheuttanut. Aina täytyy tosin muistaa että kaikilla on jokin syy toimia niinkuin toimii ja saattaa olla ettette ole ehkä pystyneetkään keskustelemaan ihan niin kaikesta kun olette kuvitelleet...

Joka tapauksessa, paljon jaksamista. Suurinkin tuska helpottaa aikanaan!

Sivut

Kommentit (51)

Ninni85
jessi
Miten miehesi suostui siihen, että lähetät naiselle viestin ja kysyt asioista häneltä? Menikö miehesi asian paljastuttua "paniikkiin" vai oliko vain kuin mitään ei olisi tapahtunut? Hyvä että pystyit naiseltakin kyselemään tapahtuneesta. Kertoilepa miten asia edistyy.

Kerroin miehelle, että kysyn tältä naiselta hänenkin mielipiteensä. Mieheni sanoi, että "kysy ihan rauhassa vaan." Mutta oli kuitenkin hermostuneen oloinen. Varsinkin kun näki naisen vastaavan viestiini, että "haluaisi lyödä miestäni, jos olisi paikalla, vaikkei väkivaltainen olekaan."

Minusta tuntuu, että olen liian sinisilmäinen, kiltti. Rakastan kultaani varmaan ihan liikaa, koska olen tainnut hyväksyä asian, enkä enää pahemmin mieti sitä. Vaikka joskus se tulee mieleen ihan väkisinkin. Anteeksi en kuitenkaan ole antanut, vaikka mieheni ehkä niin on käsittänytkin. Luottamustakaan ei heru kovin äkkiä.

:(

jessi

Ninni85, itselleni tuli iha hirveä olo tuosta, mietin jos olisi itselleni käynyt. Vähän samanlailla on käynytkin, mutta ei lähellekään yhtä pahasti. En edes tiedä mitä sanoa, jokainen tapaus on tietysti yksilö jos itselle kävisi noin, mutta en usko että voisin pitkään aikaan antaa anteeksi jos koskaan. Parasta olisi jos pääsisi vähäksi aikaa jonnekin muualle asumaan ilman miestä. En todellakaan ymmärrä miten voi tehdä tuollaista jos välittää toisesta..

Miten miehesi suostui siihen, että lähetät naiselle viestin ja kysyt asioista häneltä? Menikö miehesi asian paljastuttua "paniikkiin" vai oliko vain kuin mitään ei olisi tapahtunut? Itse olisin todella surullinen enkä voisi varmaan katsoakaan miestä vähään aikaan..Ja tietysti vaatisin jotain selitystä..Hyvä että pystyit naiseltakin kyselemään tapahtuneesta.. Kertoilepa miten asia edistyy..

Jzzu

[size=9][color=red]Siirretty keskustelun jatkoksi. -Jzzu[/color][/size]

Ninni85
Ensimmäisenä haluan kysyä: Mitä tekisitte mun tilanteessa? Tässä tarinani.

Selailin poikaystäväni puhelinta tässä eräs päivä, lupaa en kysynyt, koska on ollut puhetta ettei mitään salaisuuksia ole. Hän tekee samoin minun puhelimelleni, koska käytämme muutenkin toistemme puhelimia aina silloin tällöin.

Huomasin, että puhelimen näytöllä luki "1 viesti saapunut." Ajattelin, että se on varmaan jotain työjuttuja, parempi kun luen sen, että saan ilmoittaa poikaystävälleni moneenko hänen pitää huomenna mennä. Avattuani viestin, huomasin että se on joltain oudolta naiselta. En ainakaan koskaan ole kuullut poikaystäväni puhuvan sen nimisestä ystävästään. Viestejä luettuani huomasin niiden tyylin. Nainen oli lähettänyt miehelleni kuvansa, samoin kuin mieheni hänelle. Silloin en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko.

No, mieheni tuli pihalta ja otin asian puheeksi. Kysyin, kuka tämä Noora (nimi muutettu) on. Poikaystäväni ihmetteli kenestä oikein puhuin. Hän ei millään meinannut ymmärtää, väitti että olen käsittänyt kaiken väärin ja haluan suurennella asioita. Näytin hänelle ko. viestejä, jolloin hän alkoi selittää, että oli ajankuluksi lähetellyt viestejä, kun töissä on niin tylsää.

Nostin asiasta sodan. Sanoin, että MINULLEKIN voi lähettää viestejä / soitella, jos kerran niin tylsää tosiaan on. Hän kertoi, että soittelee minulle muutenkin pitkin päivää. Sanoin, että soittele sitten lisää, ettei tarvitse varattuna miehenä kirjoitella muille naisille. Olemme siis kihloissa ja asumme saman katon alla.

Laitoin mieheni puhelimesta tälle naiselle viestin, jossa kerroin, etten syytä häntä mistään asiasta, mutta haluan kuulla hänenkin versionsa. Hän kertoi, että mieheni oli vastannut hänen deitti-ilmoitukseensa wapissa ja kertonut etsivänsä tositarkoituksella naisseuraa.

Nainen kysyi eräässäkin viestissä, että "Tulisitko hieromaan minua?" johon mieheni oli vastannut, että tulisi mielellään, samoin kuin oli vastannut eräälle toisellekin naiselle, että tulisi mielellään tämän päiväkahviseuraksi. En enää tiedä mitä ajattelisin, luottamus ainakin meni.

jenson
Oletko yrittänyt keskustella tästä lisää miehesi kanssa? Onko hän kenties pyytänyt anteeksi, vai väittääkö vieläkin sinun suurentelevan asiaa? Itse sanoisin suorat sanat ja keskustelisin perusteellisesti asian läpi. Voisit myös kysyä häneltä, että miksi hän teki näin (ja tylsyys ei kelpaa syyksi, koska selvästi se on tekosyy). Ja jos hän viittaa siihen, ettet huomioi häntä tarpeeksi tai syyttää sinua muuten, niin voit aina kysyä häneltä, että miksi hän ei sitten puhunut kanssasi asiasta ja selvittänyt sitä, koska olettehan kihloissa ja salaisuuksia ei pitänyt olla.
Toivottavasti osasin jotenkin olla avuksi. : ) Voimia.
Ninni85
jenson
Oletko yrittänyt keskustella tästä lisää miehesi kanssa? Onko hän kenties pyytänyt anteeksi, vai väittääkö vieläkin sinun suurentelevan asiaa? Voisit myös kysyä häneltä, että miksi hän teki näin (ja tylsyys ei kelpaa syyksi, koska selvästi se on tekosyy). Ja jos hän viittaa siihen, ettet huomioi häntä tarpeeksi tai syyttää sinua muuten, niin voit aina kysyä häneltä, että miksi hän ei sitten puhunut kanssasi asiasta ja selvittänyt sitä, koska olettehan kihloissa ja salaisuuksia ei pitänyt olla.

Keskusteltiin silloin pitkän aikaa, kun mieheni kärähti asiasta. Pyysi anteeksi, vaikka aluksi väittikin minun suurennelleen asioita ym. Kysyin häneltä silloin moneen kertaan, miksi hän teki näin. Toinen syy oli kuulemma se, että hän halusi härnätä ihmisiä. Sekin on tekosyy, koska hän olisi silloin varmasti voinut kertoa minullekin hauskasta vitsistään, jolle olisimme voineet nauraa yhdessä.

Ihmettelin jo aiemmin, miksi mieheni pitää työpuhelintaan äänettömällä, eikä muutenkaan kovin näkyvällä paikalla. Paljastuksen jälkeen mikään ei jäänyt enää epäselväksi. Siitä ei pitäisi olla kyse, ettemmekö huomioisi toisiamme. Kaikki sujuu (ainakin mielestäni) erittäin hyvin, eikä miehenikään ole valittanut mistään mitään.

Banda
Tuota ei kyllä todellakaan voi laittaa pekä tylsistymisen piikkiin.
Tuo on jo lähes henkistä pettämistä (vaikka onkin ulkopuolisena hankala sanoa) joten asia pitää suosiolla puhua läpi, koska helposti jos ollaan jo pitkään oltu yhdessä, ja asutaan saman katon alla, niin se intohimo hiipuu ja homma muuttuu enemmänkin lähes ystävyydeksi, jolloin saattaa intohimoinen syrjähyppy alkaa kutkuttaa... nosta vaan kissa rohkeasti pöydälle!
Ninni85
Banda
koska helposti jos ollaan jo pitkään oltu yhdessä, ja asutaan saman katon alla, niin se intohimo hiipuu ja homma muuttuu enemmänkin lähes ystävyydeksi, jolloin saattaa intohimoinen syrjähyppy alkaa kutkuttaa.

Niin, tiedän tämän. Olemme olleet kuitenkin vasta yli vuoden yhdessä. Intohimoa riittää mielestäni paljon. Seksiä harrastamme päivittäin, muutenkin yhteinen elämä sujuu mitä parhaimmin. Mieheni puhuu häistä, joita haluaisi viettää parin vuoden kuluttua. Myöskin perheen perustamisesta on ollut puhetta, mieheni aloitteesta. Tämän jälkeen tosin en voi kuvitellakaan mitään naimisiinmenoa tai lapsia.

Kysyin myöskin tältä mieheni txtviestikaverilta, olivatko he nähneet, johon nainen vastasi, etteivät ainakaan vielä. Siitä ei ilmeisesti sen paremmin ollut ollut puhettakaan. Mutta ihmettelen, miksi mieheni lähettää OMAN kuvansa, jos kerran haluaa vitsailla ja kusettaa näitä ihmisiä. Silloin ei itselleni ainakaan tulisi mieleen, että laittaisin OMAN kuvani ja nolaisin itseni.

Lolita88

Jzzu jälleen kerran päätti lukita tämän mielenkiintoisen aiheen, joten kirjoitan sen uudelleen tänne Ninni85:sen puolesta.

Ensimmäisenä haluan kysyä: Mitä tekisitte mun tilanteessa? Tässä tarinani.

Selailin poikaystäväni puhelinta tässä eräs päivä, lupaa en kysynyt, koska on ollut puhetta ettei mitään salaisuuksia ole. Hän tekee samoin minun puhelimelleni, koska käytämme muutenkin toistemme puhelimia aina silloin tällöin.

Huomasin, että puhelimen näytöllä luki "1 viesti saapunut." Ajattelin, että se on varmaan jotain työjuttuja, parempi kun luen sen, että saan ilmoittaa poikaystävälleni moneenko hänen pitää huomenna mennä. Avattuani viestin, huomasin että se on joltain oudolta naiselta. En ainakaan koskaan ole kuullut poikaystäväni puhuvan sen nimisestä ystävästään. Viestejä luettuani huomasin niiden tyylin. Nainen oli lähettänyt miehelleni kuvansa, samoin kuin mieheni hänelle. Silloin en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko.

No, mieheni tuli pihalta ja otin asian puheeksi. Kysyin, kuka tämä Noora (nimi muutettu) on. Poikaystäväni ihmetteli kenestä oikein puhuin. Hän ei millään meinannut ymmärtää, väitti että olen käsittänyt kaiken väärin ja haluan suurennella asioita. Näytin hänelle ko. viestejä, jolloin hän alkoi selittää, että oli ajankuluksi lähetellyt viestejä, kun töissä on niin tylsää.

Nostin asiasta sodan. Sanoin, että MINULLEKIN voi lähettää viestejä / soitella, jos kerran niin tylsää tosiaan on. Hän kertoi, että soittelee minulle muutenkin pitkin päivää. Sanoin, että soittele sitten lisää, ettei tarvitse varattuna miehenä kirjoitella muille naisille. Olemme siis kihloissa ja asumme saman katon alla.

Laitoin mieheni puhelimesta tälle naiselle viestin, jossa kerroin, etten syytä häntä mistään asiasta, mutta haluan kuulla hänenkin versionsa. Hän kertoi, että mieheni oli vastannut hänen deitti-ilmoitukseensa wapissa ja kertonut etsivänsä tositarkoituksella naisseuraa.

Nainen kysyi eräässäkin viestissä, että "Tulisitko hieromaan minua?" johon mieheni oli vastannut, että tulisi mielellään, samoin kuin oli vastannut eräälle toisellekin naiselle, että tulisi mielellään tämän päiväkahviseuraksi. En enää tiedä mitä ajattelisin, luottamus ainakin meni.

seikkuli

Lähettelee illat pitkät ja yötkin tekstiviestejä jollekin naiselle ja runkkaa. Ottaa kuvia pelistään ja videoklippejä runkkaamisesta ja laittaa menemään.
Nainen varmaan lähettelee samanlaisia takaisin.

Mielestäni on pettämistä. Mun nähteni ei lähettele ,mutta jäi kiinni kun kännykkänainen kärytti yhden kerran. Mutta taas vaan jatkuu.

Tyydyttää minut kyllä aina kun haluan ja hyvin sen tekeekin, mutta miten tällaiseen pitää suhtautua - hatkat ?

Lips_

Miusta tässä ei ole enään mitään kysymystäkään. Jättäisin tollaisen miehen samantien!!!!! :evil: :evil: :evil: :evil: En osaa sanoin kuvailla kuinka suuttuisin tuosta!! :x

kivi

Mun mielestä toi on pettämistä. Miten sitten jatkuvaan pettämiseen tulisi suhtautua? Varmaan aika moni jättäisi miehen siinä vaiheessa, jos homma ei lopu, niin minäkin.

E

En kyllä hyväksyisi moista. Laskisin tuon periaatteessa pettämiseksi.

Et kertonut taustoja ollenkaan, miten teillä muuten menee, jne.?
Mitä selitti, kun jäi kiinni? Mikä on hänen kantansa asiaan?

kivi

No joo, kysypä tosiaan mieheltä, mitä mieltä hän asiasta on, että onko hänen mielestään pettämistä. Ja mitä hän ajattelisi, jos sinä toimisit samoin??!

Kiinnostaisi minuakin tietää, mitä miehesi ajattelee. Salassahan hän tuota tekee, joten varmasti ainakin tietää loukkaavansa sinua, jos saisit tietää, niin kuin kävikin.

Joanna

saisin taas tässä kohtaa sen mun kuuluisan Ennennäkemättömän Raivokohtauksen.

mutta kuten oon sanonut, me ei olla sovittu mistään vapaasta seksinharrastamisesta ja siitähän täs on kyse.. pitkälle viedystä puhelinseksistä, tai harpataanpas nykyaikaan; multimediaseksistä.
miehet aina välillä kokeilee rajojaan, mut mikä "riemu repeis", jos nainen tekis näin!?!?!?
meilläkin suhteen alkuaikoina oli sellasta, et me molemmat jotain tekstailtiin jne joillekkin exille. mä kerroin alusta asti rehellisesti, mies ei ollu mielissään, mut kyse oli siis VAIN tekstailusta ja juttelemisesta. sit jäi mies kiinni et oli jotain tekstaillut ym. yhden exän kanssa. mä annoin asian olla kun ei ollut paljon kanttia sanoa.
sit tuli se päivä, et exä ehdottikin näitten *viattomien jutustelujen* lomassa mulle seksiä (mitä opimme tästä: miehet ei turhia soittele. ei ainakaan kuulumiset niitä kiinnosta!!). en tehnyt sitä, enkä myöskään kertonut poikkikselle. vaan kerroin kaverille! :wink: ja niinhän se tietty meni poikkiksen korviin ja saman tien helvetti repes!!!!! siihen loppui soittelut ja tekstailut. ja kaikki mahdolliset exän ja poikkiksen kohtaamiset sen jälkeen on ollut aika *tilannerikkaita* :lol:

käännä tilanne reippaana tyttönä niin, et alat itse kuvaamaan sitä kun sormetat ittees, ime välillä etu- ja keskisormea oikein antaumuksella ja sit jatkat. lähetä video vaikka Jimmylle KImmelille (tän foorumin MIES) tai kenelle vaan :wink: haluaisin nähdä sun poikkiksen ilmeen. lyön vaikka pääni pantiksi, sille iskis todellinen paniikki. toi sen homma on niin p*rseestä, että älä nyt ainakaan anna sen jatkaa. kova kovaa vastaan vaan!!!!!! jos se jätkä ei lopeta tota, niin pistä se housut polvissa jatkamaan sitä runkkaamista pihalle puolelle ja aloita lopullinen ulkoruokinta!!!!!!!

Lizzie

Törkeetä, mä kyllä jättäisin. Tuosta pettämisestä vois joku olla toistakin mieltä (mä lasken kyllä pettämiseksi), mutta jos noin paljon ylipäätään kiinnostaisi muut naiset niin joutaisi mennä mokoma.

Mihinkään kostohommiin älä lähde, lapsellista vain. Pistä vain suhde poikki, ei kukaan nainen ansaitse tuollasta. Parempi löytyy varmasti!

jessi

Naurettavaa!! Siis huh huh. Jos ei toi oo pettämistä ni mikä on. Siis ei kysymystäkään. Teillä taitaa molemmilla olla päässä vikaa, ei kukaan tee tollasta eikä varsinkaan kukaan siedä tollasta kertaakaan. Huh huh. Joo anteeksi arvonsa kullakin mutta yleensä seurustelevat ihmiset ei tee tollasta. Lähellekään.

Neppis_

kaikkea sitä kuulekin. Mielestäni selvää pettämistä! :x
suosittelisin siun puhumaan ja ottamaan asian Vakavasti aiheeksi.
jätkäsi saattaa myös (huonolla onnella) olla "koukussa" ko. juttuu.. joten kannattaa se muutenkin ajoissa lopettaa.
Jos hän ei näe että olet tuollaista tyhmyyttä tärkeämpi, yritä olla vahva ja jättää koko tyyppi. Ei oikein siuta kohtaan !
Tsemppiä!

Jzzu

Ihan on sun asia jos tollasta pettämistä viittit kattella mutta ei se sitä muuta että suhteessa jossa ei tollaisesta ole erikseen sovittu [size=9](aika epätodennäköistä)[/size] ko. käytös ei ole hyväksyttävää ja ainakin ite lähtisin käveleen vastaavassa tilanteessa.

Mulle ei menis läpi mitkään selitykset että hyväksyisin!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat