Poikaystävän naispuolinen kaveri pelkkä kaverì? - Parisuhteet

Niia

Itselläni on ollut sama tilanne joskus. Tyttö ja poikaystäväni ( nykyinen avokki) olivat tunteneet jo pari vuotta ennen kuin me tapasimme. Tyttö oli kiinnostunut poikkiksestani, mutta poikkis ei tuolloin kiinnostunut kenestäkään, liian rankka suhde takana. No, hän kuitenkin sitten ihastui minuun ja he pitivät vielä yhteyttä. Tapasin myös tytön kerran ollessani baarissa jolloin tyttö tuli halaamaan poikkistani ja kysyi viettelevään sävyyn että seurusteleeko hän. Kyllä oli ilme hieman ärsyyntynyt kun poikkis minut esitteli :lol: No itseäni jäi kuitenkin tytön käyttäytyminen vaivaamaan. Sitten lopulta kun he olivat kerran viestitelleet juuri kun olin suuttunut poikkikselleni jostain hänen tekemästään niin räjähdin. Annoin hänen kuulla selvät mielipiteet asiasta ja hän jopa hieman ymmärsi. En usko että poikaystäväni pettäisi, mutta minua silti risoi se, että kun tiesi tytön olevan kiinnostunut niin miksi pitää leikkiä tulella? Varsinkin kun kyseinen tyttö on hirveän kaunis ja minu itsetuntoni ei kestä. Julmaa kyllä mutta yhteydenpito on vähentynyt kai olemattomiin ja hyvä niin sillä tyttö muutoinkin oli linkki elämään ja aikakauteen jonne en tahdo avokkini palaavan.

Sivut

Kommentit (33)

Ananas_

Itteeni häiritsisi tuollainen käytös kyllä hieman... Ettei kultani kertoisi mulle sen ja jonkun tytön ystävyydestä jne. Olen muutenkin hieman mustasukkainen luonne :roll: En suvaitsisi omalta mieheltäni moista käytöstä, ehkä olen hiukan omistavakin... Mutta varmasti auttaisi, jos tutustuisi kyseiseen tyttön :wink:

Piksu86

Itsellä on hieman sama ongelma. Mutta olen alkanut miettimään, että kyllähän itsekin pystyn miesten kanssa olemaan vaan kaveri ja tykkään jutella muidenkin miehien kanssa. Asiallisesti siis. Joten miksei poikaystäväni voisi tehdä samoin naisten kanssa? Olen myös siihen tulokseen tullut että kohtauksen sijaan on parempi tutustua poikaystävän kavereihin. Kaikki ovat oikein mukavia kun vaan haluaa ajatella niin. Ja sitä paitsi, tuskinpa poikaystäväsi seurustelisi kanssasi ellei haluaisi. Ja jos kerran tuo nainen oli hänestä muinoin kiinnostunut, hän luultavasti seurustelisi tämän kanssa mikäli olisi kiinnostunut. Ei kannata murehtia suotta!

SunLion

mun mielestä puhut asiasta suoraan poikaystävällesi...sano miten koet asiat. Jos mieheke siitä suuttuisi ja vaikka jättäisi sinut (taidat pelätä sitä?) hän ei ole arvoisesi. Kyllä sinulla on oikeus ihmetellä tuota touhua,

Toki yleisestikkin kavereiden kesken yhteydenpito vähenee jos alottaa seurusteleen...mut jotenkin silti toi tilanne vaikuttaa oudolle. Lähe vaikka niiden mukaan joskus baariin. Seuraa tilannetta niin että itse juot vähän ja he enemmän..siinä varmaan tietty yritys näyttää normaalille (jos sitä on) katoaa ja näet onko heillä jotain säpinää. Jos poikaystäväsi on vastahankonen baariin lähtemiselle kanssasi, kysyt vain että miksi ei ja sanot että haluat nyt kerrankin mukaan.

DES, oot kyl toisaalta ihan oikeessa ton näkemyksesi kanssa. Valitettavasti vaan tunteitaan ei voi oikein hallita. Jos ihminen on taipuvainen mustasukkasuuteen, se on.

Murehtija

No voi huoh kuule aivan sama, tiedänpähän itse edes mitä tarkoitan :roll:

Kiteytettynä mua vaan ärsytti se miten alentavasti aloitukseen jotkut suhtautui. Ehkä täälä foorumissa nyt on tällaisia rautamimmejä, mutta kaikki eivät ole sellaisia ja mielestäni sitä tulisi ymmärtää.

Pennsylvania
Kepatäti
Joo, toki muakin se ärsyttäisi. Mutta ei mua ärsyttäisi se, että mies lähtisi tyttöä tapaamaan. Vaan nimenomaan se, että yhtäkkiä lähtis vaan ja mä jäisin sit yksin. Sama se vaikka menis jotain mieskaveria tapaamaan.

Niin aivan, sama :)

Ok, jätetään tuo nyt tuohon. Toki on väärin osoitella sormella ja nauraa, jos jollakin on ongelma ja ongelman myöntää. Tässä silti on tehty ongelmaksi muut naiset, jotka toimivat normaalilla tavalla normaalissa kaverisuhteessa, sen sijaan, että välillä itse kukin menisi itseensä ja miettisi, olisiko ongelma sittenkin ihan puhtaasti vain omassa suhtautumisessa. Mustasukkaisuus EI ole automaattinen osa parisuhdetta eikä yleensä millään tapaa hyvä asia. Se on seuraus huonosta itsetunnosta ja luottamuspulasta suhteessa, mitkä ovat asioita, joita ensisijaisesti tulisi yrittää korjata, sen sijaan, että yrittää tukahduttaa puolisonsa suhteessa, jossa ei anna toiselle tilaa sen vertaa, että tämä saisi itse valita kaverinsa. Ja pitää heistä ja rakastaa heitä kavereinansa, sukupuolesta riippumatta. Se on vain tervettä ja normaalia!

Dior`

Onhan meilläki varmasti paljon miespuolisia kavereita keiden kaa jutellaan,mennään baariin jne ja ehkä miehet ovat niistä mustasukkaisia. Ja eikös pieni mustasukkaisuus ole ihan tervettä suhteissa :D kunhan se vain jää siihen pieneksi.

Kepatäti

Joo, toki muakin se ärsyttäisi. Mutta ei mua ärsyttäisi se, että mies lähtisi tyttöä tapaamaan. Vaan nimenomaan se, että yhtäkkiä lähtis vaan ja mä jäisin sit yksin. Sama se vaikka menis jotain mieskaveria tapaamaan.

Murehtija
SunLion

DES, oot kyl toisaalta ihan oikeessa ton näkemyksesi kanssa. Valitettavasti vaan tunteitaan ei voi oikein hallita. Jos ihminen on taipuvainen mustasukkasuuteen, se on.

Niinpä niin ja mun mielestä jokainen olis edes pikkase mustasukkainen tai ärsyyntynyt tällaisessa tilanteessa. Ihmetyttää nämä jotkut kommentit tässä ketjussa. Tuskin tänne kukaan tulee varta vasten pilkattavaksi omien murheidensa ja pelkojensa kanssa kanssa. Jos pystyy väittämään ettei muka ahdistaisi jos poikkiksen puhelin soisi joka perjantai tai lauantai ilta kun yritätte tehdä jotain yhdessä tai olette vaikka nukkumassa jo, niin joko olet ihailtavan itsevarma tai sitten tekopyhä.

Pennsylvania
Kepatäti
Murehtija
Jos pystyy väittämään ettei muka ahdistaisi jos poikkiksen puhelin soisi joka perjantai tai lauantai ilta kun yritätte tehdä jotain yhdessä tai olette vaikka nukkumassa jo, niin joko olet ihailtavan itsevarma tai sitten tekopyhä.

Mä kyllä pystyn väittämään. Tai okei, mua kyllä vtuttaisi se, että jos kateltais vaikka leffaa että puhelin kokoajan pirisi tai että jos yöllä heräilis useesti puhelin soittoihin. Mutta siis se johtuisi yleisesti ottaen siitä häiriöstä, minkä se tuottaa eikä siitä, kuka siellä soittelee. Mua vtuttaa jo se, että oma puhelin pirisee öisin.

Mä en koe muita naisia uhkana suhteelleni.

Sama. Eikä kyseessä suinkaan ole tekopyhyys, vaan ihan normaalilla tasolla oleva itsevarmuus ja parisuhteen sisäinen luottamus. Toki se ärsyttäisi, jos poika noiden puheluiden seurauksena aina lähtisi tapaamaan ko. ihmistä ja jättäisi minut kotiin, mutta siitä nyt ei ilmeisesti ollutkaan kyse.

Kepatäti
Murehtija
Jos pystyy väittämään ettei muka ahdistaisi jos poikkiksen puhelin soisi joka perjantai tai lauantai ilta kun yritätte tehdä jotain yhdessä tai olette vaikka nukkumassa jo, niin joko olet ihailtavan itsevarma tai sitten tekopyhä.

Mä kyllä pystyn väittämään. Tai okei, mua kyllä vtuttaisi se, että jos kateltais vaikka leffaa että puhelin kokoajan pirisi tai että jos yöllä heräilis useesti puhelin soittoihin. Mutta siis se johtuisi yleisesti ottaen siitä häiriöstä, minkä se tuottaa eikä siitä, kuka siellä soittelee. Mua vtuttaa jo se, että oma puhelin pirisee öisin.

Mä en koe muita naisia uhkana suhteelleni.

Murehtija

Kylläpäs täällä on itsevarmoja naisia :roll:

En näe syytä nyt ihan panikoida moisesta asiasta mutta hieman ihmetyttää se et eikö muka ole sitten tarjolla tilanteita jossa itse näkisit tämän naisen? Jos se nyt tosiaan on jo seukannut jonkun muun kans niin eikai se enää sit oo kiinnostunut sun poikaystävästä? Tosin ei näistä jutuista kyl koskaan tiedä...Itse en kehtais lähetellä viestejä monen vuoden takaisille, miespuoliselle kavereilleni nyt kun ne seurustelee mut sit taas toisaalta ne on jo vähän vanhempia ja todella vakiintuneita kaikki. MUTTA silti niin...tuntuu oudolta toi et taas kun se on sinkku niin tulee niitä viestejä eikä siinä paljon mitkään seli selit nyt vaan auta.

En nyt sanois et "voi miten naurettavaa pelätä tuommoisia!!!" mutta silti ei kannata maalata piruja seinille ennenkun olet edes itse nähnyt tämän naisen. Kaikki ei ole aina sitä miltä vaikuttaa. Itse en ehkä rupeis mustasukkaiseksi tällaisessa tilanteessa mutta kyllä pistäis jonkin verran ärsyttämään.

des

Heh. Mua on aina ärsyttänyt suunnattomasti ne naiset jotka mustasukkailee/vainoharhailee miestensä naisystävistä.

Mulla taitaa olla hyvin epänaisellinen näkökulma näihin asioihin kun oon antanut miesteni aina kaveerata rauhassa naistenkin kanssa. Mentaliteetti on tainnut olla se, että jos se p***a päätyy pettämään mua niiden kanssa, niin ei se ole mun arvoinen. Toisin sanoen, musta ei tunnu hyvältä "yrittää estää" miestäni pettämästä kieltämällä sillä kontaktit muihin naisiin. En kyllä voi lähteä tästä ajattelutavasta mitään suosittelujakaan jakamaan, sillä exä jätti juurikin sen takia kun se piti mua välinpitämättömänä :P Ehkä ne miehet vähän kaipaakin sitä kyttäilyä ja mustasukkailua :roll:

Rahel

Hmm, ymmärrän kyllä, että tuo voi häiritä... Itselläni on paljon miespuolisia kavereita ja yhdestä näistä tuli hyvin läheinen ystävä samaan aikaan, kun kävin läpi eroprosessiani. Tämä mies on avoliitossa ja tunnen hyvin myös pariskunnan naisosapuolen. En jotenkin tullut tuolloin edes ajatelleeks, että olisimme olleet liiankin läheisiä. Vasta jälkikäteen olen tajunnut (ja tuntenut huonoa omaatuntoa), kuinka paljon vein tämän miehen aikaa... Mä kehottaisin kanssa tutustumaan tähän naiseen... Jos onnistut ystävystymään, niin ehkä hän tajuaa ottaa etäisyyttä poikkikseesi.

Murehtija
Kepatäti
Murehtija
Jos pystyy väittämään ettei muka ahdistaisi jos poikkiksen puhelin soisi joka perjantai tai lauantai ilta kun yritätte tehdä jotain yhdessä tai olette vaikka nukkumassa jo, niin joko olet ihailtavan itsevarma tai sitten tekopyhä.

Mä kyllä pystyn väittämään. Tai okei, mua kyllä vtuttaisi se, että jos kateltais vaikka leffaa että puhelin kokoajan pirisi tai että jos yöllä heräilis useesti puhelin soittoihin. Mutta siis se johtuisi yleisesti ottaen siitä häiriöstä, minkä se tuottaa eikä siitä, kuka siellä soittelee. Mua vtuttaa jo se, että oma puhelin pirisee öisin.

Mä en koe muita naisia uhkana suhteelleni.

No eikös mun pointti ollut se että vähintäänkin ärsyttäisi. En ole itse mustasukkaista tyyppiä myöskään ja tässäkään tapauksessa en ärsyyntyis siitä et mietin haikaileeko poikkis sitä toista naista, vaan ärsyyntyisin itse naiselle suoraan siitä ettei tajua vaihteeksi soitella vaikka joillekin muille kavereille.

Silti, edelleenkin on ymmärrettävää että tuollainen tilanne häiritsisi tavalla tai toisella.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat