onko se loppu kun ei saa puhuttua? - Parisuhteet

nukke

muaki ottaa aivoon se kommunikaatio ongelma. Mielestäni suhteeseen ongelmia jos asioista ei puhu. Meillä on edelleen pieni tuollainen ongelma. Poikaystäväni hermostuu nopeasti ja sitten minä siinä yksin itken ja puhun ja vähän tiuskinkin. varmaan pitäs koklata jotai tollasta et kirjottaa johonki kansioon. ku me ennen ku asuttiin yhes tekstattiin aina asiat mitkä kaivo mieltä.

Sivut

Kommentit (33)

mimppu

Mul on loistava tapa kerätä viikko- tai kuukausikaupal sisälleni kaikkee mahdollist mikä ottaa päähän ja sit jonain iltana räjähtää jostain turhast asiast ja vuodattaa kaikki pihal kunnon itkuraivarin säestämänä. Ei oo hyvä tapa, vaik asiat kyl tulee joskus puhuttuu, mut yleensä toinen on jo unohtanu kaikki mist raivoon. Nyt on viel lisäongelmana ku miestä ei oikein tunnu kiinnostavan mitä sanon, jollen ala itkee, alkaa ite vaan selittää jotain ku koitan puhuu mist vaan. Niin et itkuraivarit alkaa tuntuu ihan hyvält vaihtoehdolt :?

vasilisa

Mulla on vähän samankaltainen ongelma. Viimeisen 3 kk aikana olen läpikäynyt burnoutin ja mietiskellyt, kasvanut ja muuttunut paljon. Ja aijoittain ollut myös tosi surullinen ja ahdistunut. Samaan aikaan poikkis on ollut megakiireinen järjestöjen kanssa ja ollaan nähty harvoin.

Mun on vaikeata kertoa näistä jutuista poikkikselle kun tuntuu ettei se juuri reagoi, jos sanon että olen ollut melakolinen tai on ollut vaikeeta kun olen joutunut pohtimaan kaikenlaisia juttuja. Silloin kun nähdään hän on kyllä suloinen, huolehtivainen ja ihq, mutta en tiedä onko sitä ettei se osaa/tajua sanoa erityisemmin mitään kun mä fiiliksistäni kerron.

En tiedä pitäisikö sille rautalangasta vääntää miltä nyt tuntuu (ouch) vai läpikäydä vaan itsekseni odottamatta pojalta mitään. Paskahkoltahan se tuntuu kun itse on kriisissä ja jätkä ei erityisemmin ole läsnä.

Miten muut tytöt ovat omat ei-suhdesidonnaiset kriisinsä poikkisten kanssa eläneet?

vasilisa

Mun ei ainakaan ole helppo avautua kuin vain harvoille ja valituille ystäville.

Seurustelen nyt ensimmäistä kertaa. En hirveän helposti avaudu silloinkaan kun jokin mättää, kun olen vähän ylipohdiskelevaa tyyppiä. Kelailen, että onko asia liian epämääräinen että siitä pitäisi valittaa, onko omassa asenteessa parennettavaa etc ennen kuin jostakin huomautan. Välistä tuntuu, että olisi helpompaa olla temperamenttisempi ja laukoa vaan ilmaan milloin jokin mättää! :mrgreen:

Miss H

En tiedä onko muut pistäny merkille asiaa, mutta mua ärsyttää kun hirveen monissa paikoissa sanotaan että naisille tunteiden ilmaiseminen ja niistä puhuminen on helpompaa ja luontevampaa kuin miehille. Varmaan monille onkin, mutta itse kuulun niihin, joilla se ei kovin luonnostaan tule (ja sain näitä lukiessa sen kuvan ettei ihan kaikilla muillakaan naisilla tule..). No, harjoitus tekee mestarin, että on se huomattavasti helpottunu tässä pikkuhiljaa. Mutta jotenkin tuntunu aina että oonko jotenkin epänormaali nainen kun ei mulle tunteista puhuminen kovin luonnostaan tuu. Mutta näyttäähän täällä muitakin olevan.. Mulla ei auta muu kun pitää vaan päättää että nyt perhana sanon tän asian ja sitten vaan sanoo samantien. Hehe, kuulostaapa yksinkertaselta... Mutta kyllä se siitä helpottuu ajan kanssa kun vaan saa sen lukon auki ekan kerran.. Tai toivottavasti, mulla kyllä ainakin on helpottunu.

eya

Oon jo pitempään seuraillu teidän keskusteluja ja todennu, että täältähän saa ihan oikeitakin neuvoja,joten päätin avautua:

Oon seurustellu n. 1,5 vuotta suhteellisen onnellisesti saman miehen kanssa; molemmin ollaan rauhaa rakastavia ja poikaystävä on aika tasainen luonteeltaan eli ei räjähdyksiä pienistä asioista, me ei oikeestaan tapella tai riidellä, mutta jotain pientä kuitenkin. Viime viikolla sitten räjähti: meidän kommunikaatio-ongelma taas, joka on vaivannut pitkin talvea ja jota on itkeskelty ennenkin, eli kun ei puhuta mieltä painavista asioista. Yritettiin puhua, mutta kun ongelma on siinä, etten minä pysty yksinkertaisesti puhumaan mun tunteista ja siitä, mikä painaa tai tuntuu pahalta. Poikaystävällä taas on takanaan tosi rankka edellinen suhde, jossa jonkinlainen luottamus naisiin on ehkä kadonnut, eikä omien sanojensa mukaan pysty puhumaan jos toinenkaan ei pysty(kuulostaa tyhmältä, mutta mä ymmärrän, eikä se oo ongelma). Loppujen lopuksi mä sain sanottua jotain kun tilanne oli vähän rauhottunu, ja sovittiin, että juhlitaan ylppärit kaikessa rauhassa ja katotaan sitten miten jatketaan.

Se ongelma on siis se, etten pysty puhumaan, jos se nyt mitenkää tuli mun vuodatuksesta selville. Kertokaa mulle ihmeessä, miten mä saan tän mun lukon auki, jotta voin puhua toiselle ja pelastaa samalla suhteeni!
Kiitos. :)

Hawana
eya
Yritettiin puhua, mutta kun ongelma on siinä, etten minä pysty yksinkertaisesti puhumaan mun tunteista ja siitä, mikä painaa tai tuntuu pahalta.

moikka!
mulla oli täysin samanlainen ongelma suhteeni alussa. en osannut puhua tunteistani, tuli aivan mieletön pala kurkkuun, kun piti sanoa jotain syvällistä omasta olostaan. en vaan pystynyt siihen, niin omituiselta kuin se kuulostaakin.
aloitin kullalle puhumisen kirjoittamalla kirjeitä. kirjoitin niihin syvimmät ajatukseni ja tunteeni, ja hän antoi todella hyvää palautetta kirjeistäni. hän itse on hyvä puhumaan asioista, ja pikkuhiljaa kirjeiden rohkaisemana osasin jo sanoa miltä tuntui. puhelahjani paranivat hiljalleen, ja lopulta ei ollut enää mitään ongelmaa tunteista puhumisen, mistään puhumisen suhteen.

ehkä teilläkin voisi auttaa kirjoittelu?

figaro

Minä olen tuon kirjoittamisen kannalla. Joko ihan tavallinen kirje tai sitten tietokoneelle kaksi kansiota, jotka on nimetty teidän mukaan. Sinä kirjoitat poikaystäväsi kansioon ja poikaystävä sinun. Saatte rauhassa käydä lukemassa milloin haluatte. Toimi ainakin meillä - mies on se puhumattomampi.

Shandy

Joopajoo, mulla on samaa ongelmaa. En vaan yksinkertaisesti pysty avautumaan miehelle kaikesta (en edes näistä mun ahdistuksistani ole suuremmin hänelle puhunut :? ), mut mulla on ongelmana se etten mää haluakaan puhua. :? Tuntuu että mies heti kuvittelee että tulee ero, jos puhun jotain, mikä mun mielestä meidän suhteessa on pielessä. Eli pohdin vaan kaikkea itekseni ja yritän miehelle vakuuttaa et kaikki on hyvin.. Eihän niitä huonoja juttuja tätä menoa saa korjattua kun en mistään mitään kerro. :roll: Pitäis ehkä kans tuota kirjottelua kokeilla, mut epäilen ettei siitäkään oo oikein mitään hyötyä.. :roll: :?

Mimia

Jos sinusta tuntuu että suhde on muuten kunnossa ja poikaystäväsi luotettava niin aloita vähän kerrallaan puhuminen.

Mutta jos tuntuu yhtään sille, että teille on ero tulossa niin kannattaa harkita pari kertaa puhumista. Eron tullessa hänestä saattaa tulla vittumainen ja hän voi käyttää sanomiasi sinua vastaan ja levittää kipeitä henkilökohtaisia asioita eteenpäin (nim.kokemusta on).

DemonOfTheDay
Mimia
Jos sinusta tuntuu että suhde on muuten kunnossa ja poikaystäväsi luotettava niin aloita vähän kerrallaan puhuminen.

Mutta jos tuntuu yhtään sille, että teille on ero tulossa niin kannattaa harkita pari kertaa puhumista. Eron tullessa hänestä saattaa tulla v***u ja hän voi käyttää sanomiasi sinua vastaan ja levittää kipeitä henkilökohtaisia asioita eteenpäin (nim.kokemusta on).

no mutta eihän suhdetta voi mitenkään kuvitellakaan pelastettavan jos ei pysty puhumaan tai luottamaan siihen ettei asiat pysy suhteen sisäisenä...eli jos kuvittelee että poikaystävä alkaa heti käyttämään kipeitä asioita hyväksi (ei siis luota) niin eipä ole suhteesta enää paljoa jäljellä...

aada

Mulla on myös ollu hankaluuksia puhua omista tunteista ja mieltäpainavista asioista. Ei vaa saa sanottua vaikka haluis ja ois moneen kertaan miettiny mitä aikoo sanoa. Ne sanat vaan jää kurkkuun eikä tuu ulos.. Mun hyvä ystävä on auttanu mua aika paljon.. Sen kanssa ollaan juteltu paljon sellasista asioista mistä mun ei ois tullu koskaan mieleenkään puhua kellekään vaikka mieli ois tehny. Nyt sitte pystyn paremmin puhumaan.. :) Tosin noita kirjeitä käytän vieläkin ahkerasti. Jotenkin niin on helpompi kertoa kaikki mitä ajattelee.. Poikaystäväni ottaakin niitä ihan mielellään vastaan ja lukee, mutta vastaukset jää multa yleensä saamatta. Puhutaan sitten asiat halki kun ensin on pohjustettu tilannetta.. :)

Mimia
DemonOfTheDay
Mimia
Jos sinusta tuntuu että suhde on muuten kunnossa ja poikaystäväsi luotettava niin aloita vähän kerrallaan puhuminen.

Mutta jos tuntuu yhtään sille, että teille on ero tulossa niin kannattaa harkita pari kertaa puhumista. Eron tullessa hänestä saattaa tulla v***u ja hän voi käyttää sanomiasi sinua vastaan ja levittää kipeitä henkilökohtaisia asioita eteenpäin (nim.kokemusta on).

no mutta eihän suhdetta voi mitenkään kuvitellakaan pelastettavan jos ei pysty puhumaan tai luottamaan siihen ettei asiat pysy suhteen sisäisenä...eli jos kuvittelee että poikaystävä alkaa heti käyttämään kipeitä asioita hyväksi (ei siis luota) niin eipä ole suhteesta enää paljoa jäljellä...

Kaikkia suhteita ei ole tehty pelastettaviksi. Luitko kokonaan tuon mitä kirjoitin? Tuossa on kaksi vaihtoehtoa, siitä voi valita sopivan.

eya

Ah! Kiitos ihanat ihmiset! :) Tuo kirjejuttu on tosin kokeiltu: talvella kun viimeksi tilanne räjähti, mä en enää voinu olla ajatusteni kanssa ja oli pakko purkaa ne paperille. Poikaystävä vähän pelästyi mun vuodatusta ja oli sitä mieltä, ettei kirjeen tai muun tollasen välikappaleen kautta oo hyvä puida asioita. Mä oon ite vähän samaa mieltä ja yritän kovasti uskaltaa puhua (luottaminen tai sen puute ei ole ongelma).

Ladybird

Mullakin vähän sama ongelma. Jos meidän täytyy keskustella suhteestamme vakavasti, menen ihan lukkoon. En vain saa sanoja millään suustani, vaikka pää on täynnä ajatuksia, jotka haluaisin pukea sanoiksi. Yleensä suuttuneena alan pitämään mykkäkoulua, mikä ei sekään ole pitemmän päälle hyväksi. Kerran, kun meillä oli todella tulehtunut tilanne, oli vaan pakko purkautua jotenkin. Kirjoitin siis pitkän sähköpostin poikaystävälleni, ja näin sain sekä itselleni että hänelle ajatuksiani selviksi. Mutta edelleen se suoraan puhuminen tuottaa vaikeuksia, en tiedä miksi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat