Nuorempi osapuoli parisuhteessa - Parisuhteet

Theea

Minulla ja poikaystävälläni (??????) on myös 11 vuotta ikäeroa. Emme varsinaisesti ole yhdessä, sillä kuultuani hänen ikänsä (älkää kysykö miksen tiennyt sitä) sanoin että minun täytyy hieman pohtia asiaa.

Nyt olen pohtinut asiaa pääni puhki. Olenko tarpeeksi kypsä? Jos en ole, pystynkö elämään sen faktan kanssa, että hän on minua kokeneempi elämässä ja siten viisaampi? Voiko tästä koskaan tulla vakavaa suhdetta? ETC.

On se elämä rankkaa :? :? :lol:

Sivut

Kommentit (26)

Mariposa

Olen reilusti (11 vuotta) miestäni nuorempi. Kaikki toimii sinänsä ihan hyvin ja olemme onnellisia. Välillä kuitenkin huomaan, että olen ajatellut pari vuotta sitten joistakin asioista hieman epäkypsällä tavalla, eli huomaan oman muuttumiseni. Mietinkin, että tunnunko mieheni mielestä nyt ja oikeastaan siis aina ajatuksieni kanssa nuorelta/naiivilta, koska hänhän on aina minua vanhempi. Asia ilmenee oikeastaan nimenomaan sosiaalisessa kanssakäymisessä, sillä minä olen meistä se, joka hoitaa kaikki mahdolliset viralliset asiat (jopa asuntolainan junailemisen ja koron ja pankin valinnat). Mieheni puolesta teen myös veroilmoituksen. Tuli varmaan tosi sekava selostus, mutta jos joku on vastaavassa parisuhteessa, niin kommentoikaa ihmeessä (saa tietty muutenkin kommentoida).

tiikeli

Eääh... eiköhän se siinä tasoitu kun yhdessä ootte. Ja luulenpa että mies tietää tasan minkälainen olet, eikä halua sun muuttuvan. Vai onko hän sanonut jotain muuta?

Mariposa

Ei ole sanonut mitään, mutta asia on tullut ilmi, kun olen hänen kanssaan keskustellut erinäisistä asioista, joista olen nyt eri mieltä kuin muutama vuosi sitten. Vastaukseksi sain mieheltäni, että kyllä hän oli silloin pari vuotta sitten ajatellut, että lapsellista ajattelua minulta, mutta hän ei ollut sanonut minulle mitään, koska ajatteli, että varmaan tulen aikaa myöten toisiin ajatuksiin, eikä näin siis halunnut lietsoa riitaa. Kaikista ärsyttävintä on, että hän oli siis tavallaan oikeassa.

minde

Mun mielestä on väärin sun mieheltäs tuoda esiin jotain tollasta "mietin mä silloin, mut enpä viitsinyt sanoa." Jos on kerta vaiennut, niin pysyköön vaiti. Tuosta nimittäin seuraa juuri sitä, että nuorempi osapuoli saa olla koko ajan epävarma itsestään ja mielipiteistään ja välille muodostuu epätasapainoa. Se on melkein kuin henkistä väkivaltaa. (kärjistettynä)

Muuten teidän suhde ei tuon perusteella vaikuta ainakaan siltä, että sä olisit siinä korostetusti se nuori ja typerä -ennemminkin siltä, että saat paapoa häntä kuin olisit hänen äitinsä.

Toivottavasti tasapaino löytyy.

Kukkis

Eiköhän se ikäero ole jokaisen kohdalla itse mietittävä. Koska jossain suhteissa neljäkin vuotta voi olla paljon, toisissa taas tuo 11 vuotta ei ole mitään. Se on niin kiinni, miten kypsiä molemmat olevat, ja miten ajattelevat asiat ja missä elämäntilanteessa he ovat.

Snuffle

Minulla ja miekkosella onkin 13 vuotta ikäeroa. Se ei sinänsä haittaa minua, koska hän ei mielestäni edes näytä ollenkaan niin vanhalta kuin on. Hän ei myöskään ole kiinnostunut perustamaan perhettä tai mitään, joten ikäero ei vaikuta suhteemme laatuun.

Hänen todellinen ikänsä selvisi minulle vasta kun olimme seurustelleet jonkin aikaa (kyllä, raivosin ja kyllä, annoin anteeksi) ja nyt en kehtaa kertoa läheisilleni hänen iästään. Se vaivaa minua kovasti, mutta pelkään että he eivät hyväksy ikäeroamme. :? En halua luopua miehestä muiden mielipiteiden takia, mutta en myöskään halua että perheeni ei hyväksy häntä. Mikä neuvoksi?

Toinen mikä harmittaa on se, että hänen perheensä ei edes tiedä olemassaolostani, eikä hän ole viemässä minua näytille heille. Hänen kavereitansakaan en ole vielä tavannut. Tuntuu kurjalta että hän ei kehtaa esitellä minua muille ikäni tähden. Toisaalta en itse ole sen parempi, kun en kerro perheelleni hänen oikeasta iästään.

Puhumallahan tämä asia paremmin selviäisi kun tänne kirjoittamalla, mutta olemme onnellisia kahdestaan, ja tuntuu ikävältä alkaa sotkea suhdetta ulkopuolisilla. Pitäisikö siis vain jatkaa suhdetta normaalisti ja olla välittämättä muista? En muutenkaan pidä tätä vuosisadan rakkaustarinana, joten olenko vain onnellinen ja unohdan muut? Millään aidolla pohjallahan suhde ei ole, sen käsitän.

Jos teillä on kommentteja tai mielipiteitä, niin kertokaa ihmeessä. :)

rypäle

mariposa, etpä kovin "kakaralta" vaikuta. meillä on avomiehen kanssa 8 v ikäeroa, eikä sitä missään vaiheessa kummankaan meilestä ole edes huomannu. välillä vaikuttaa lähinnä siltä, et mä olisin se vanhempi meistä. et älä tommosesta stressaa! :wink:

olibrius

Minulla ja entisellä oli ikäeroa semmoset seitsemän vuotta ja kyllähän sen toisinaan huomasi. Mies ei olisi halunnut ajatella ikäerolla olevan mitään väliä, mutta minulle se oli liikaa (olin silloin 20 ja mies 27) Elämäntilanteet olivat täysin erilaiset ja välillä oli hieman vaikea ymmärtää toisen tilannetta. Ja ahdisti, kun ajattelin hänen haluavan perustaa perheen, koska monilla hänen kavereistaan oli sellainen tilanne. Minä olin vasta aloittamassa opiskeluja ja mies oli työelämässä, mitä se voisi ymmärtää? Asiaan vaikutti tietenkin monet muutkin seikat, mutta oli tuo ikäero aivan liikaa minulle.

Yksi toinen tapaus oli mua vajaa viisi vuotta vanhempi ja häntä häiritsi ihan suunnattomasti ikäero (joka ei mun mielestä ollut kovin paha..). Hän kyllä vetosi joskus ihan tarpeettomasti mun nuoreen ikääni, jos sanoin tai tein jotain, mikä hänestä vaikutti lapselliseslta. Se tuntui tosi pahalta, koska minä en niinkään ajattelisi sen liittyvän ikääni, vaan ihan siihen, millainen olen. No, helppohan se on nuoreen ikään vedota, jos ei tunne toista kunnolla.

Omituista tilittämistä.. Onneksi olen päässyt moisista eroon, minulla ja kullalla on vain reilu vuosi ikäeroa ja se tuntuu juuri sopivalta :D

aamu

minä olen poikaystävääni vanhempi, tosin ikäeroa on vain 7 kuukautta. eipä se meitä ole haitannut, toisaalta itse olisin ollut valmiimpi esim. muuttamaan yhteen aikaisemmin kuin mies..odotus kuitenkin teki molemmille ihan hyvää :) [/code][/quote]

Mariposa

Heh hee, löysin tämän viestiketjun, jonka olin näköjään itse aloittanut pari vuotta sitten. Eipä ole enää ongelmia ikäeron kanssa ja menimmepä tuossa lähes vuosi sitten naimisiin.

Onnea ja hyvää tulevaisuutta kaikille muillekin ikäeroparikunnille!

Kurai

Olen tavannut 25v. pojan/miehen,jonka kanssa olen nyt yhdessä. Usein kritisoidaan sitä,ettei näin nuori voisi olla niin paljon vanhemman kanssa,mutta mielestäni ikäero ei haittaa,koska molemmat välittävät ja kunnioittavat toisiaan. Poikaystäväni ei painosta seksiin,emmekä ole siitä edes jutelleet vielä,mutta olen siihen kyllä valmis,koska en ole enää neitsyt (tosin sakkolihaa vielä,mutta sillä ei ole suurta merkitystä kummallekkaan). Olemme aika eri maailmoista,mutta se ei haittaa,vaan päinvastoin. Asumme eri paikkakunnilla,mutta näämme vähintään kerran viikossa. Hän on todella ihana ja luotettava,mutta silti mieltä kaihertaa pari asiaa...ensinnäkin: Kuinka pystyn kertomaan vanhemmilleni suhteesta 25v. mieheen, ja miten saan heidät hyväksymään sen,kun omat veljenikin ovat sitä luokkaa? ja toiseksi voiko suhde toimia näin suurellakin ikäerolla,vai onko tämä jo tuhoontuomittu juttu? Toivoisin todella nyt hyviä neuvoja,koska todella välitän poikaystävästäni. Confused

marika_

Meillä ikäeroa on vain vähän vajaa 3 vuotta, eli siis ei mitenkään paljon. Kuitenkin tuosta suht. vähäisestä ikäerosta huolimatta elämäntilanteet ovat aika vastakkaiset; mies on ehtinyt olla kerran avoliitossa, hän on valmistunut, hänellä on asuntolaina ja hänellä on vakituinen työpaikka jossa hän luultavasti on lopun elämäänsä. Minä taas olen lukion viimeisellä, mies on ensimmäinen pitkä seurustelusuhteeni (tätä ennen on ollut vain "juttuja" tai "säätöjä") ja nusverran vielä vanhempien nurkissa.

Kuitenkaan tuo ei ole missään välissä häirinnyt kumpaakaan :) Tokihan henkisesti ollaan aika samalla tasolla (vaikka joskus mies kyllä korostaa olevansa vanhempi ja "viisaampi" mikä ärrrsyttää aivan mahdottomasti), että ehkä se helpottaa tuota elämäntilanteiden erilaisuudesta selviämistä.

Mutta pointtina se, ettei se nyt erilaisiin elämäntilanteisiiin pitäisi ainakaan kaatua, toki jos toinen haluaa lapsia mielellään 2 vuoden sisällä ja toinen näkee lapset jossain 10v päässä tulevaisuudessa, niin ehkä sitten. Mutta jos henkinen erilaisuus ei ole ongelma (eikä se ole liian suuri.. silloinhan siitä kasvaa ennemmin tai myöhemmin ongelma) niin miksei suhde voisi suuresta ikäerosta huolimatta toimia.

celia

Minulla ja miehelläni ikäeroa vajaa 13 vuotta. Itse olen 19 ja hän 32. Kyllähän sitä toisinaan tulee sellaisia tilanteita että ikäeron huomaa. Suurimmalla osalla hänen kavereistaan on perhe/ovat naimisissa/omakotitalo/oma asunto. Ja itse olen juuri valmistunut ja ensimmäisessä työpaikassani. Mutta hyvin meillä menee, ollaan onnellisia ja juuri muutettu yhteen (että siitäs saitte epäilijät :lol: ). On kyllä ollut sopeutumista minullakin, miehelläni kun on edellisestä suhteestaan 5v poika..

Kaikki edelliset juttuni olivat 3-6 vuotta minua vanhempien kanssa ja nekin tuntuivat kaikki niin lapsellisilta. Omanikäisiäni en ole ikinä edes katsellut. Nyt minulla on mies isolla M:llä :wink:

kis22

Kuulostaapa tutulta, paitsi että ikäeroa löytyy vielä enemmän. Välillä tuntuu että minä olen se vanhempi, kun joutuu hoitaa kaikki asiat toisen puolesta.

Ikäero ei tunnu mitenkään muuten kuin että suurimmalla osalla hänen kavereillaan on lapsia ja omakotitalot ja itse vielä opiskelen. Ja sekin välillä häiritsee että toinen miettii lapsia ja naimisiin menoa ja itsellä on vielä tää "nuoruuden meno" päällä ettei millään malttaisi asettua ihan lopullisesti. Muuten henkistä eroa en ole huomannut yhtään.

Molempien vanhemmat ja ystävät ovat hyväksyneet suhteemme, joten ei ole mitään ongelmaa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat