Jätkä jättää kun on masennusta - Parisuhteet

jeijei

Hei, neuvoja kaipailen

Poikaystävälläni, joka siis nykyisin on entinen, ja minulla oli jo pitkään ollut riitoja. Sitten saimme kuitenkin sovittua ja hän lupasi minulle yrittää ja odottaa minua kunnes olen kunnossa. no, olin tietenkin iloinen tästä. Vähän aikaa sitten poika kuitenkin sanoi ettei enää jaksa, ettei hän enää tunne samalla lailla eikä jaksa enää yrittää. Hän tiesi että minulla todettiin samaan aikaan masennus, joka olikin aiheuttanut meille näitä riitoja. Olin käyttäytynyt huonosti, mutta sitten kun sain lääkkeet ja käytökseni parani, hän päättääkin luovuttaa. Lähipiirini sanoo että se on häneltä tosi paskamaisesti tehty - siis miksei eronnut silloin kun ehdotin sitä ollessani vielä psyykkisesti terve?
Kaiken lisäksi hän sanoo että meillä on mahdollisuuksia sitten kun olen saanut masennuksen kuriin. Mutta juuri nyt tarvitsisin tukea eniten. Eli toimiiko poika teistä vastuuttomasti, vai ovatko ystäväni, jtoka sanovat että jollen kelpaa tällasena, en saisi ottaa häntä takaisin sitten myöhemminkään kun masennus on ohi, oikeassa?

Sivut

Kommentit (25)

Miffy

Mä olen sitä mieltä, ettei ole pojalta oikein, että nyt jättää, mutta ottaa takaisin, kun olet terve taas.

Voihan olla, ettet tervehdyttyäsi enää tuota poikaa kaipaakaan...

Todella outoa mun mielestä, varsinkin, jos poika todella tahtoo olla sun kanssa, muttei kuitenkaan ole vain siksi ,että olet nyt sairas.

figaro

Mieti jeijei myöhempää. Entä jos sairastuisitkin vaikkapa syöpään tms. vakavaan fyysiseen sairauteen, jossa yhtä lailla kumppani joutuu elämään rinnalla ja käymään läpi hoidon eri vaiheet. Masennus ei poikkea tuosta mitenkään muutoin kuin että se on henkinen sairaus.

P*skapuhetta, että poika välittää tai sitten hän ei tiedä elävästä elämästä mitään, jos tuollaista väittää.

Älä ainakaan ota takaisin. Omalle mielenterveydellesi on parempi, että parantelet nyt itsesi. Haet tukea ystävistäsi ja läheisistäsi. Sen jälkeen kohtaat kaikki maailman miehet ja poimit omasi ;) :D

jeijei

Kiitos Miffy :)

Ja sekin vielä, ettei voi tuosta tervehtymiseni jälkeen jatkamisestakaan olla varma. Kuitenkin kun ihmisellä on masennusta tietynlainen pysyvyys on tärkeää. Siksi olisikin mielestäni reilua päättää kerralla täysin, eikä sitten turhaan herätellä toiveita.

Hassua on se , että kun olen lääkkeen vaikutuksen alaisena, en edes kaipaa tuota miestä ja pidän häntä ääliönä ja käytöstään todella inhottavana. Tuntuu etten tarvitse häntä.
Kuitenkaan en koko ajan voi syödä niitä lääkkeitä, ja silloin kun en syö, minu alkaa ahdistaa ja haluan hänet takaisin ja olen valmis tekemään vaikka mitä hänen puolestaan. Että kumpikohan tunnetila nyt sitten on se aito? Kumpaa kannattaa kuunnella? Lähipiirini sanoo että sitä, mikä minulla on, kun lääke vaikuttaa, koska se on lähempänä sitä, millainen olen ennen tätä masennusta ollut. Kuitenkin silloin kun lääkkeen vaikutusaika loppuu, itekn ja parun ja haluan hänet takaisin. Outoa kyllä.

jeijei

Kiitos figaro :)

Itse asiassa juuri noin monet ystävänikin ovat asian esittäneet. Äijä vaan valittaa kuinka väsynyt on itse vaikka minä olenkin sen masentunut, ts. kerjää sääliä itselleen. En minä tosiaan mitään sääliä kaipaisi, vain tukea.

Torspo

Mulla on ollut kaksi kertaa masennus teini-iässä.
Ja joka syksy iskee kaamosmasennus.
Juuri ennen kaamoksen alkua muutimme. Ja voi jessus että mä olin kauhea välillä kun oikeen masens (noin kk jälkeen muutosta.).
Pahimpien yhteenottojen aikana mietittin eroa. Kerran pakkasin jo tavarani ja olin lähdössä. Taas kerran sovimme ja jäin.
Onneksi koitti tammikuu. Piristyin kummasti ja riitelimme vähemmän.

Tammikuun lopussa tuli vähän tiukempi tilanne ja ukkeli oli kolme viikkoa kiukkuinen ja taas riideltiin. Keskusteltiin kaikki asiat läpi ja ukkeliakin helpotti. Hän oli luullut etten kestäisi hänen kiukutteluaan ja lähtisin, joka ahdisti häntä ja pisti kiukuttelemaan enemmän. Kerroin eeten voisi jättää häntä hänen stressinsä ja kiukuttelunsa takia,koska uskoin että se on ohimenevää. Eihän hänkään jättänyt minua silloin kun olin kamalimmillani kun masensi. Vaikka usein hän sitä oli miettinytkin, hän jaksoi silti minua katsella ja tukea.

Nyt, ihana ihana huhtikuu, kohta toukokuu.. Ja olen niin tyytyväinen että purin tavarani, enkä lähtenyt vaikka olo oli kamala.
Ei turhia riitoja ja kinoja, hymyä ja läheisyyttä vain. Toivottavasti tätä kestää koko kesä kun tietää mitä syksy taas tuo tullessaan... :? :wink:

Toivottavasti saatte kaiken taas toimimaan. Sun tilanteessa olisin kyllä toivonut samaa kuin omassani (vaikka kyse ei ollutkaan vakaasta masennuksesta jota olisi tarvinnut lääkitä) että poikaystäväsi olisi jaksanut tukea sua vähän kauemmin...tosi harmi. Toivottavasti ukko tulee järkiinsä :wink:

jeijei

Torspo, sinun poikaystäväsi vaikuttaa mukavan huomaavaiselta.

Minulla masennusta pahentaa se, että erotuska osuu samaan aikaan. Poikaystäväni ei myöskään meinannut uskoa aluksi että kyse olisi oikeasti masennuksesta, vaan teinitytön (oon nipin napin täysiikäinen) kiukuttelusta. Hän sanoi monesti että minun tulis vain piristyä, etten saisi valittaa ja että se on minusta itsestäni kiinni. Ei kuitenkaan aina ole. Vaikka asiat olisivat tosi hyvin, ei masennukselle aina voi mitään. Ja nyt kun lisäksi minulle niin tärkeä henkilö jätti minut, tuntuu se todella vaikealta.
En voi käsittää että tämä on totta. Enkä voi käsittää että hän teki näin. Se on ilkeää ja itsekästä.

shef

Hei.

Mulla taas kävin näin että, poikaystäväni jätti mut koska hänellä oli masennusta, tai ei nyt sitä oikeeta vakavaa masennusta kuitenkaan, että tarvis oikein lääkkeetkin. Mutta kuiteskin niin hän jätti mut ja selitti vaan et häntä masentaa tällä hetkellä paljon (ja olinhan itsekkin tyrpiintynyt siitä ku hän oli koko ajan maassa, ja siitä sitten tuli riitaa koko ajan) ja että en nyt pysty huolehtimaan susta tällähetkellä ja urasta samaan aikaan ja kaikesta muustaki. ja ynm. Meillä oli 2v suhde! ei toi voi olla mikään syy lopettamiseen..! erosta on noin 2-3kk ollaan väleissä ja soitetaan ja hän sanoo välil puhelimes rakastavansa. ollaan nähty tässä parisen kertaa ja ollaan oltu ku oltais pari! mut mikä sit mättää.. Hän ei haluu seurustella mutta, haluu nähä mua ja olla väleissä ja kutsuu mua välillä niillä hellimis nimillä,mitä toisistamme kutsuttiin.. Ja hän esim ns,suuttuu jos lähden baariin viettää iltaa huppelissa ja ynm tontapasia juttuja.. OUTOO... Mikä sen päässä liikku jos ei tahdo seurustella, mutta käyttäydytään sillei niinku pari toistemme luona. (ollaan nähty pari kertaa eron jälkeen)
Niin ja ei oo ensimmäinen kerta kun hän jätti. viime vuonna ihan samoihin aikoihin, oikeesti en ees muista syytä et miks, koska ei siihen koskaan ollut mitään kunnollista.
Mitä mun pitäis tajuta tosta jätkästä?? Rakastan häntä todella paljon ja odotin häntä takas viime vuonna ainakin nelisen kuukautta. mitä tässä tapauksessa nyt pitäisi tehdä? odottaa? unohtaa? ??
Tää on mun ensimminen suhde.

Tässä kaikki tosi lyhyesti ja hypättynä. Mut toivottavasti saatte jotain selvää ideasta...

pikku-kata

Jos mun poikaystävä olis jättänyt mut tän mun sairauden vuoksi ja sanonut noin että "katsotaan sitten kun oot parantunu", niin en haluais kahtoa häntä enään persesilmällänikään. Todella typerää touhua ja lapsellista, mielestäni jätkäsi ei taida välittää sinusta aidosti jos noin sanoo... Ei millään pahalla, mutta sinuna unohtaisin mokoman hunsvotin ja jatkaisin elämää ilman häntä. Juuri nyt tarvitsisit eniten tukea kuin koskaan. Jos poikaystäväni ei olisi mua tukenut tämän sairauden kanssa, niin en varmasti olisi näin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä.

jeijei

Kysyin vielä tänään uudestaan pojalta tekstarilla että onko hän tosissaan. Tämä älykääpiö vastasi että tällä hetkellä ei mieltään muuta. WTF? Miksi ihmeessä haluaisin MYÖHEMMIN pojan jota kaipaan JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ? Sai kyllä kyseinen paskaläjä kuulla kunniansa. Aika rajustikin ehkä, mutta toisaalta, mulla ei ole enää mitään intressejä miellyttää sitä yms. Tietysti jos olen ihan rehellinen haluaisin hänen syliinsä ja että kaikki tämä olisi vain kammottavaa painajaista. Mutta koska se ei ole, olinpa kuinka masentunut tahansa, tulee minun pärjätä ilman häntä. Nyt minun ainakin tulee olla vahva ja iloinen. En jaksa itkeä sisäisen huonon olon lisäksi vielä tuollaisen turhan tyypin perään. Että ehkäpä tässä oli sitten jotain hyvääkin. Periksi masennukselle en ainakaan anna, onneksi lääkketkin on keksitty ;D!

Murehtija

Heh, ethän vaa oo seurustellu mun exän kanssa? :lol:

Mun perhe revittiin hajalle kertaheitolla ja kun olin masentunut ja heikoimmillani niin exä alkoi kiristää ja painostaa mua seksiin. Silloin olin liian sekaisin ja epätoivoinen piitatakseni mutta turha varmaan edes sanoa että aloin oirehtia tuosta kohtelusta sitten myöhemmin. Aloin sanoa hänelle että jotain on tehtävä, kirjoitin hänelle jopa sähköpostiin kirjeen jossa kerroin hänelle miltä musta tuntuu, naamatusten pystyimme puhumaan vasta sen jälkeen...Turha varmaan edes sanoa sitäkään että exä vain suuttui kaikista noista "keskusteluista" ja kirjeistä. Kun hän sitten tasan vuosi mun perheen hajoamisen jälkeen ilmoitti että ei enää jaksa ja että on hirveen "puutunut" koko "touhusta", mä sanoin hänelle että olen masentunut ja että tarvitsen vain ymmärrystä ja tukea ja rakkautta (ei luulisi olevan liikaa vaadittu kun on 3v oltu yhessä?).

Tuloksena oli se että mä kuulemma käytin masennusta vain tekosyynä. Että näin täällä päin.

Laura85

Oma kihlattuni itse rohkaisi minua menemään psykologille masentuneisuuteni takia. Oma masennukseni ei ole sellaista koko ajan päällä olevaa vaan hyvinkin vaihtelevaa. Sitten kun minulle määrättiinkin lääkkeet, en itse ollut ollenkaan varma haluanko niitä ruveta syömään. Kihlattuni avulla uskaltauduin kokeilemaan lääkkeitä, mitkä ei tosin minulle kuitenkaan sopineet.
Nyt olin pidemmän aikaa ihmeen pirteä, mutta nyt taas on huonompi kausi - mutta ei ollenkaan niin huono kuin voisi. Kihlattuni tukee minua täysin, ymmärtää ja rakastaa. Tämä siitäkin huolimatta, vaikken varmasti ole mitenkään helpointa seuraa.
Poikaystäväsi haluaa päästä helpolla tilanteesta eikä halua tukea sinua. Itse en varmaan haluaisi tuollaisessa tilanteessa olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä.

Torspo

Mullekin ehdotettiin lääkkeitä, mutta kun niin harvoin lääkkeitä otan edes päänsärkyyn, niin en aloittanut.

Veikkaan että jotkut miehet ei vaankestä katsoa kun tyttö on masentunu...Ja jos ne ei halua ottaa vastuuta ja pelkäävät että tukevat väärin, niin ne ottaa jalat alleen... :?
Jotkuthan on vaan oikesti niin itserakkaita, ettei niitä kiinnosta koko muikkeli jos se tyttö ei koko ajan ole hymy naamallla ja vauhti päällä...

Ne on vaan niin vaikeita nuo miehet.. :?

Pic

Meillä näin:

Minulla on aina ollut kova raskauden pelko. Viime kesänä aloin oirehtia pakkoneurooseilla raskaudenpelkoani. Meni kuukausia, ennen kuin uskaltauduin psykologille ja siihen mennessä elämästäni oli tullut yhtä helvettiä. Paniikkikohtauksia koulussa, joka päivä jatkuvaa tarkistelua ja käsipesua, puolen tunnin vessareissuja, ahdistusta ja pelkoa. Nykyään on jo hieman paremmin, suihkussa menee edelleen 1-2h, mutta mieli on parempi ja olo rennompi, kiitos terapian ja lääkityksen. Poikaystävälläni ja minulla on ollut vaikeaa sairauteni vuoksi, sillä seksi vaatii järjestelyä, eli ei siis ole spontaania, silloin kun sitä on. Nyt en ole kuukauteen uskaltanut rakastella hänen kanssaan... jopa suutelu tuntuu pelottavalta. Kultani on usein pahantullinen ja haluton, mutta hän on luvannut pysyä rinnallani ja odottaa kunnes olen taas itseni. Toivon että voin luottaa tuohon lupaukseen, hän lipsuu lupauksissaan toisinaan... Mutta minäkin haluan häntä, edelleen ja odotan itsekin tilanteen selkiytymistä.

Sinuna en ottaisi tuollaista miestä takaisin. Jos et saa tukea häneltä juuri silloin kun sitä eniten tarvitset, maailmassa on kyllä varmasti joku jolta sitä saat! Voimia sinulle ja aurinkoista kevättä! <3

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat