Ollakko vai eikö olla - Parisuhteet

norella

Kaikki alkoi 1,5 vuotta sitten. Olin hiljattain saanut siipeeni eräältä henkilöltä, johon todella ehdin Rakastua isolla ärrällä. No, siinä meni pari kuukautta bailatessa ja murheen hukuttamisessa.

Sitten tapasin tämän nykyisen mieheni. Hän oli todella mukava ja ihana ja kiltti kaikin puolin. Vain seksuaalinen kiinnostus jäi vähän uupumaan. Ajattelin, että kai se menee ohi, onhan hän ehkä maailman täydellisin ja ihanin ihminen.

Nyt 1,5 vuotta myöhemmin ollaan edelleen yhdessä. En edes muista millaista on hyvä seksi, en ole kertaakaan saanut tässä suhteessa seksuaalista tyydytystä. Silti rakastan ihmisenä älyttömästi tätä miestä. Siksi varmaan olenkin jaksanut tähän saakka.

Nyt viimeaikoina kuitenkin on alkanut ahdistaa kamalasti. En ole onnellinen. Hävettääkin jotenkin, kun nyt tuollaisen asian takia miettinyt eroa. Kuitenkin muuten hän on aivan mahtava ihminen. Jotenkin vain kuluttaa kauheasti ja syö mieltä kun ei pysty nauttimaan täysillä suhteesta. Lisäksi exä häilyy mielessä ja joka päivä muitan miten onnellinen sain silloin olla ne hetket hänen kanssaan. Tiedän, että minun pitäisi unohtaa hänet ja jatkaa elämää. Mutta pian 2 vuoden jälkeenkään en pysty siihen. En tiedä aloitinko tämän uuden suhteen liian nopeasti vai mistä tässä nyt on kysymys. Minunhan pitäisi olla maailman onnellisin nainen.

Mutta niin. Onko teistä kukaan muu ollut ikinä samankaltaisessa tilanteessa? Rakastaa henkisesti, mutta seksi ja fyysinen puoli ei vaan natsaa toisiinsa. Vaikka mitä ollaan yritetty ja mieskin kyllä tietää, että en nauti seksistä. Kuluttaahan se häntäkin.

Lisäksi pelkkä yritys erota kauhistuttaa. Mies on juuri tehnyt isoja hankintoja elämässään ja odottaa, että asetun elämään hänen rinnalleen. Jotenkin kaikessa tässä vahdissa ja odotuksissa en pysy perässä, enkä uskalla tuottaa hänelle pettymystä.

Tästä tuli vähän pitkä sepustus, mutta jos joku on jaksanut lukea loppuun ja kommentoidakkin vielä niin olen kiitollinen siitä :)

Sivut

Kommentit (18)

*annika*

Mä olen ollut joskus samanlaisessa tilanteessa kuin sinä -mies oli aivan ihana ja elämä oli kaikenpuolin hyvin. Kuitenkin suhteesta puuttui se intohimo toiseen -meidän tapauksessa asia vain oli toisin päin. Minä olisin halunnut miestäni vaikka kuinka paljon, mutta miehelläni oli liikaa huonoja seksikokemuksia entisten kumppanien kanssa, ettei voinut nauttia siitä kunnolla. Ero ajatus painoi mieltäni suhteen aikana jatkuvasti. Toisaalta suhde oli vakaa, siinä oli muuta läheisyyttä, luottamusta, yhteisiä asioita ym.. Lopulta meille tuli ero, ja olinkin alun jälkeen siitä huojentunut.
Luulen, että kirjoituksesi perusteella olet mennyt uuteen suhteeseen liian nopeasti. Olisiko mahdollista, että hidastaisitten tahtia, oppisitte tuntemaan toisianne enemmän, puhuisitte seksistä ym.? Oletko yrittänyt opettaa miestäsi, että saisit nautintoa?
Tsemppiä!

norella

En kyllä oikein tiedä mitä tahdin hidastaminen auttaisi. On niin toivoton olo jo heti kättelyssä. Ollaan kuitenkin 1,5 seurusteltu ja tunnetaan toisemme hyvin. Seksistäkin on puhuttu ja kokeiltu vaikka mitä. Ongelma on vaan se, että vaikka tekisi kuinka ja miten ja missä vaan, niin kun ei haluta yhtään eikä toinen vedä yhtään puoleensa seksuaalisesti. Sitten se menee siihen, että yritän edes olla mieliksi miehelleni ja ajattelen siinä hommailessa sitten laskujen maksamista, kauppa asioita ja muuta sellaista :S.
Olen yrittänyt kertoa ja näyttää mistä pitäisin erityisesti, mutta kaikesta huolimatta ei vaan yhtään sytytä. Itku vaan meinaa tulla kun on niin paha mieli. Mieheni tosin ei ole mikään peto sängyssä, mutta enpä tiedä muuttuisiko tämä asia miksikään vaikka yhtäkkiä hänestä tulisikin "parempi". (kamala ilmaus) Jotenkin se intohimon puute tappaa kaiken heti alkuunsa. Omalta osalta seksistä on tullut tässä suhteessa pakollista suorittamista ja en viitsisi nyt pihdatakkaan kun mies kuitenkin nauttii fyysisesti. Toki häntä painaa se, että minä en nauti.
Olen miettinyt paljon eroamista. Satuttuu pelkkä ajatuskin, mutta ehkä minusta tulisi edes hiukan onnellisempi. Toisaalta pelottaa koko ajatus ja mietin jatkuvasti miten pystyisin edes tekemään sen. Mietin liikaa mieheni tunteita. Ehkä pitäisi olla epäitsekäs vaihteeksi ja tehdä siltä miltä salaa sydämen perukoissa tuntuu. Uskallus vain puuttuu.

Walbu

Kuulostaa ehkä kamalalta, kun nyt sanon tämän näin, mutten jaksa kovin pitkiä runoilla: saan sellaisen käsityksen, ettet oikeasti rakasta miestäsi. olette urautuneet yhteen etkä osaa enää lähteä, olet siihen liian kiltti. Mutta jotenkin tuo kommentti

Lainaus:
Mies on juuri tehnyt isoja hankintoja elämässään ja odottaa, että asetun elämään hänen rinnalleen. Jotenkin kaikessa tässä vahdissa ja odotuksissa en pysy perässä
kertoo aika paljon. Et oikein elä nyt omaa elämääsi, vaan hänen.

Jos sinusta tuntuu ettei pelkkä rakkaus henkisellä tasolla riitä niin se ei vaan riitä. Piste, vaikka muuten mies ihana olisikin.

Otetaanpa ajatusleikki: olette loppuikänne yhdessä. Seurustelet siis nyt sen "elämäsi miehen" kanssa, ja tuo suhde on kaikki se intohimo ja rakkaus, mitä tulet elämässäsi enää koskaan saamaan.

Miltä tuntuu?

Tiedän, helppo puhua, mutta itsekin mietin ihan samoja. Pitkä parisuhde, ja välillä tuntuu että ollaan vaan jumiuduttu yhteen, muttei oikein tiedä mitä tekisi kun välillä kaikki on niin hyvin kuitenkin. Noita samoja asioita kyselen itseltänikin...

Gloria_

Seksi on kuitenkin aika olennainen osa parisuhdetta. Itelleni tuli mieleen sama, rakastatko miestäsi oikeasti? Vaikuttaa enemmän ''kaverilliselta''. :roll: ota aikaa itsellesi ja mieti omia tunteitasi, olette olleet jo melko kauan yhdessä, ja saattaa olla vaikeaa päästää irti. Kuitenkin kannattaa miettiä, mikä on tärkeää, onnellisuus vai tämän hetkinen parisuhde, joka ei kenties toimi niinkuin pitäisi, jos sinua on alkanut ahdistaa. Voimia :)

Santtu

Tiedän, että olen raaka, kun sanon, että jätä mies. Sinun kuuluisi olla onnellinen. En sano, että seksi olisi parisuhteessa kaikki kaikessa, mutta jokatapauksessa, jos sinulla ei ole minkäänlaista kipinää miestä kohtaan niin kysehän on kaveruudesta.

Sinun ei ole pakko seurustella, koska mies on tehnyt suuria hankitoja ja olettaa, että asetut hänen rinnalleen. Sinulla on oma elämäsi, jota sinun kuuluu elää, ei miehesi elämää.

Minusta kuulostaa siltä, että rakastat miestä kuin hyvää ystävää ja siksikään et halua päästää irti, et halua menettää ystävääsi. Mutta kokeile ajatella näin: Oletko mielummin loppuikäsi ystäväsi kanssa vai menetätkö (mahdollisesti kokonaan) tämän ystävän ja loydät tasapainoisen, hyvää seksiä sisältään liiton itsellesi.

Tämä vaan itseni nöyrä mielipide, mutta minä kokisin tilanteesi niin kuten Walbu sanoi: Olet liian kiltti lähtemään.

enkelin

jotenkin kuulostaa niin kovin tutulta...
me olemme avokkini kanssa seurustelleet yli kolme ja puoli vuotta, ja minusta on alkanut tuntua, että en halua miestäni. muuten kyllä pidän hänestä, ja voisin hyvinkin kuvitella eläväni hänen kanssaan loppuelämän, mutta seksi hänen kanssaan ei minua innosta. vaikealta tuntuu, varsinkin kun niin kauan ollaan yhdessä oltu, eikä ehkä osaa enää päästää toisesta irtikään... :cry:

enkelin
Miffy
Siis harrastatteko te ollenkaan seksiä?

niin jos tämä oli minulle tarkoitettu...
seksiä tulee harrastettua nykyään harvemmin, mutta kuitenkin silloin tällöin. mulla aikalailla sama vika, että kun harrastamme seksiä, tulee samalla ajateltua ihan tavallisia päivän asioita... :(

Miffy

Joo siis sinulle. Tuo kysymys.

Mielestäni on paljon enemmän toivoa, jos sentään sitä seksiä kumminkin harrastatte. Ja ainakin joskus on ihan normaalia, että ajatukset harhailevat muissa asioissa.

Mutta ei kukaan voi sulle sanoa, että tee näin. Ehkä oikea ratkaisu olisi ero, ehkä ei. Ei voi tietää.

Vivian

Kyllä seksielämälle voi myös itse tehdä monenlaista, tai siis siihen voi vaikuttaa. Puhu miehellesi mitä haluat, esim. joku romanttinen ilta täysin sinun ehdoillasi, entä lelut? Nekin voisivat auttaa.

Kannattanee miettiä onko tuo ongelmasi kuitenkin laajempi? Itse olen aikaisemmassa suhteessani kyllästynyt exääni eikä siinä auttanut mikään silloin. Oli pakko erota. Silti harkitse tarkkaan ennen kuin teet mitään päätöksiä. Exän perään haikailu saattaa juuri kertoa siitä ettet saa nykyisestä suhteestasi kaikkea mitä tarvitset, kuitenkaan mikään suhde ei ole täydellinen ja yllättävän moniin asioihin voi vaikuttaa kun niistä puhutaan ja asioilla tehdään jotain. Tunteet ovat se vaikeampi puoli.

camomilla

norella-> Toi sun kirjoitus oli ihan kuin mun kirjoittama. Mä niin täsmälleen tiedän miltä susta tuntuu.

Mä asuin exäni kanssa jolloin tapasin opiskelijapiireissä toisen miehen. Muutin takaisin mutsin luokse ja aloin olee tän toisen miehen kanssa. Meillä on ollut aivan älyttömän hauskaa, hän on ihana ihminen, jonka kanssa on hyvä olla. Meillä kuitenkin alusta asti oli seksin kanssa ongelmia. Hän tavallaan osasi kyllä hommansa mutta... miten sen nyt sanoisi... hänellä oli potenssiongelmia. Näitä yritettiin kaikin tavoin ratkaista... mutta ei. Puolentoista vuoden jälkeen sanoin että en enää jaksa. Pistin poikki, mutta jatkettiin kumminkin yhdessä hengailua, ja eihän siitä mitään tullut. Ollaan yli vuos oltu tälleen "ei olla virallinen pari mutta kumminkin yhdessä" ja on kyllä ottanut voimille. Hirveetä mustasukkasuutta kun mitään pelisääntöjä ei ole. No kuukausi sitten päätettiin että nyt yritetään, ja jos ei onnistu niin sitten hyväksytään se. Mutta nyt musta vaan taas tuntuu että en kestä. Meillä on yhteiset kaverit, käydään samoissa bileissä ja samaa koulua. Että joutuu koko ajan törmäilemään toisiinsa.
Kuten sanoin, hän on aivan ihana... mutta ei vaan sytytä. Mies on vieläkin aivan hulluna minuun mikä tekee asian vielä vaikeammaksi. Hän tietää ongelmamme mutta yrittää kumminkin pitää kaksin käsin kiinni suhteestamme. Joo kuulostaa todella säälittävältä, tiedän sen. Ihmeelliseen tilanteeseen olen itseni pistänyt. Ollaan jotenkin vaan juututtu tähän.

Joo ja tuntuu todella paskamaiselta jättää joku seksielämän takia...

norella

Kyllä sitä välillä tekee mieli hakata päätä seinään ja epäillä omaa mielenterveyttään. Ehkä mä vaan oon niin kiltti ja ajattelen liikaa miestäni ja en uskalla erota. Pelottaa jo se reaktio mikä sieltä tulisi. Mies palvoo jalat alta ja toisi varmaan kuunkin taivaalta tarvittaessa.
Joskus olen ajatellut tunnistanko edes oikeita tunteitani. Olenko vain oppinut rakastamaan, vai rakastanko oikeasti. Ei se nyt ainakaan mulle oo niin helppoa, kun välillä tuntuu hyvälle ja välillä koko maailma kaatuu niskaan. Välillä tuntuu, että ei se seksi nyt ole koko elämä ja sitten huomenna tuntuu, että enhän mä voi elää tälläisessä suhteessa. Voi vitsi kun on hankala selittää mitä tarkoitan...
Kuitenkin muuten on hyvä olla tässä suhteessa. Ehkä vaan olis kuitenkin paras irroittaa ote ja antaa jollekkin toiselle mahdollisuus jakaa ja elää ihanan elämän mieheni kanssa. Ei se nyt varmasti ole miestäni kohtaankaan niin mukavaa, kun oma tyttöystävä on tämmöinen tapaus. Millä ilveellä mä vaan osaisin ja päästää irti. Kun en edes halua välillä päästää irti. Että elämä osaa olla hankalaa toisinaan.
Ja toedellakin on kaikki temput yritetty seksi suhteen. En vain syty miehestäni, en vaikka kuinka haluan ja yritän. Jotenkin hänen kosketuksensa ei vaan kertakaikkiaan haluta. Ja kyllä, kyllä olen kädestä pitäen näyttänyt mitä ja miten tahtoisin (enkä nyt omasta mielestäni mitään vaativaa ole halunnut). Se on vaan niin kamala tunne sängyssä, kun ei pysty siihen mitä haluaisi.
Ei tästä sepustuksesta varmaan kukaan ymmärtänyt mitään, kun ajatukset poukkoilivat ympäriinsä...

enkelin

saimme vihdoinkin puhuttua mieheni kanssa tuosta meidän tilanteesta. yleensä mieheni inhoaa sitä, että minun tekee mieli jutella yöllä ennen nukkumaan menoa, mutta nyt hänenkin teki mieli jutella. sain vihdoinkin sanottua hänelle ne sanat, että en halua häntä. mieheni vastaus oli jotenkin yllättävä, sillä hänkin kertoi, ettei halua minua. itse olin odottanut jotain ihan muuta, tai oikeastaan en yhtään tiennyt miten hän tuohon uutiseen suhtautuisi. mieheni sanoi nyt ymmärtävänsä paremmin, miksi olin ollut jo pitkään haluttomampi.
mieheni kuitenkin oli sitä mieltä, että meidän kannattaisi vielä yrittää. hän oli haaveillut viime viikolla meidän yhteisestä tulevaisuudestamme, lapsista ja kodista...
minun on niin vaikea miettiä, mitä pitäisi tehdä. en osaa tunnistaa, että olemmeko me vain kavereita vai jotain enemmän. tuntuu, kuin emme osaisi päästää toisesta irti, koska olemme tottuneet toisiimme. toisaalta puhuimme tänään jo, mitä tapahtuisi jos eroaisimme ja miten jakaisimme tavaramme. aargh kumpa saisin vastauksen jostain ylhäältä! :evil:

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat