Poikaystävä, avuttomuus ja työnhaku - Parisuhteet

Antigone

Enpä oikeen osaa sanoa onko tämä parisuhdeongelma, mutta olkoon. Eli homman nimi on seuraava. Poikaystäväni hakee uutta työtä. Hänellä on rakennusalan koulutus, yläasteelta pääsi 6.7 keskiarvolla ulos, eli ei ollut toivoakaan lukiosta. Nyt hän kuitenkin päätti hakea avoimena olevaa kouluavustajantyötä samaan kouluun, jossa hänen ystävänsä on ollut avustajana jo pari vuotta. Tällä ystävälläkään ei ole lukiota takanaan. Minua kuitenkin kalvaa tämä juttu, sillä toivoisin todella, että hän saisi paikan, mutta samalla huolestuttaa, kun jouduin eilenkin auttamaan häntä kirjoittamaan hakemuksen. Kyse ei ole siitä, etteikö hän osaisi, mutta jostain syystä hän on niin epävarma, että onnistuu melkein minullekin uskottelemaan, että on oikeasti vähän tyhmä.

Itse pääsin yläasteelta 10 keskiarvolla ja nyt lukiossa on kaksi L:ää ja kolme E:tä plakkarissa ja kolmeainetta vielä kirjoittamatta. Lukion jälkeen ajattelin hakea samaiseen työhön, mihin poikaystäväni nyt, joten tuntuu pahalta, jos hän ei pääsekään ja minä sitten kuukautta myöhemmin vien sen paikan. On jotenkin ahdistavaa, kun tajuan, että minulle on juurtunut ajatus koulutuksen ja todellisen älykkyyden välisestä vääjäämättömästä yhteydestä ja tätä kautta en koe pystyväni antamaan poikaystävälleni kaikkea tukea, kun samalla tuntuu takaraivossa ajatus, että minä joudun auttamaan häntä kaikessa ja hän vaan teeskentelee avutonta, tai vielä pahempaa ei oikeasti osaa..Apua?

Kommentit (8)

Mimia

Onko ongelma siinä ettet sinä halua "viedä" työpaikkaa, jonka hän haluaisi vai siinä että pidät häntä tyhmänä, vaikka et haluaisi?

Työpaikka ei ole niin suuri ongelma. Se saa paikan, joka sopii siihen parhaiten. Sinun ei kuitenkaan kannata jättää hakematta vain siksi, että et halua poikkiksesi mieltä pahoittaa. Työkokemus (varsinkin nuorena ja kouluttamattomana) on tärkeää tulevien töiden saamisessa eikä se rahakaan ole varmasti pahitteeksi, joten jos vaan töitä saat niin ota ihmeessä.

"On jotenkin ahdistavaa, kun tajuan, että minulle on juurtunut ajatus koulutuksen ja todellisen älykkyyden välisestä vääjäämättömästä yhteydestä"

Minä ajattelen samoin, mutta en tunne siitä ahdistusta. Onhan se niin, että alykkäät tietävät että eivät tiedä tarpeeksi ja kouluttautuvat ja hankkivat tietoa lisää. Mutta varsinkin jos tuo esiin sen, ettei arvosta koulutusta pätkääkään, antaa (ainakin minun mielestäni) ihmisestä todella tyhmän kuvan. (Ja HUOM! tässä en tarkoita että ainoata oikeata koulutusta saisi vain korkeakouluissa. Koulutus on koulutusta asteesta riippumatta)

Suuria ongelmia on tiedossa jos pidät poikkistasi tyhmänä. Tyhmyys alkaa ottaa sinua varmasti päähän jossain vaiheessa elämää(ainakin jos meinaat vielä kovin korkealle kouluttautua), mutta se myös voi tuhota poikaystäväsi itsetunnon. Joten tässä vaiheessa kannattaa todella harkita vakavasti, kannattaako suhdetta enää jatkaa, sillä suhde ei enää voi olla tasa-arvoinen jos toinen pitää toista tyhmänä.

Antigone

Tää on niin tätä. Foorumissa on tosi helppo antaa ohjeeksi, että kannattais varmaan erota. Jos olisin joka kerta noudattanut neuvoa olisin eronnut avomiehestäni jo varmaan kakskytviis kertaa. Minusta parisuhteen perusta on se, että päätetään olla yhdessä vaikeuksista huolimatta. Jos haluaisin erota, en olisi tullut kysymään neuvoa, miten suhtautua tähän tilanteeseen vaan marssinut suoraan pakkaamaan laukkuja.

En pidä poikaystävääni tyhmänä, oikeastaan en ollenkaan. Ongelman syy löytyy tässä tapauksessa minusta itsestäni, sillä mulle on hyvin tavanomainen ajattelutapa pitää itseäni vähän muita parempana, koska suoraan sanottuna olen elämäni aikana onnistunut lähes kaikessa, ainakin mitä uraan tulee, mihin olen ryhtynyt. Tässä on siis minulle kasvun paikka. Mutta miten kasvaa tästä ajattelusta ulos?!

Juttelin äsken ystäväni kanssa, jolla on liki samat lähtökohdat kuin minulla ja hän huomautti, että poikaystäväni on huomattavasti helpompi ymmärtää niitä lapsia, jotka kamppailevat samojen vaikeuksien kanssa, joita mieheni on joutunut nuorena kokemaan. Tiedän, että hänellä on paljon annettavaa kunhan vaan saa paikan, sillä hänellä on hallussaan ensikäden tietoa siitä, miten tärkeää aikuisen tuki ja esimerkki on opiskelumotivaation kehittämisessä.

Miten tukisin poikaystävääni ja kasvattaisin hänen luottamusta kykyihinsä? Ja miten päästää irti ohjaksista ja luottaa siihen, etten aina voi leikkiä jumalaa, vaan jotkut asiat eivät ole minun hoidettavissani. Siitähän tässä on kysymys, kontrollista.

minde

Niin kauan ku sä oot tollane ylempänä muita, ni et sä sun poikaystäväs itsetuntoa mitenkää nosta, etkä ainakaan pysty aidosti tukemaan. Mä seurustelin itse niin ihanan itserakkaan ihmisen kanssa, että vaikka mä ehkä oonkin sitä oikeesti fiksumpi, ni mun itsetunto tippu aika vauhdilla.

Nii ja ei ehkä kannattais puhua uralla onnistumisesta siinä vaiheessa, ku on vasta lukiossa. Ei kuulosta kovin vakuuttavalta.

Toivottavasti pystyt kasvamaan tuon asian yli.

kaneli

Antigone, ehkä sun pitäis vaan antaa poikaystäväsi itse kirjoittaa ne hakemukset, ettet tukisi hänen avuttomuuttaan enempää. Ja kehu aina kun mahdollista, pienistäkin asioista. Luota poikaystävääsi ja hänen kykyihinsä ja yritä päästää irti siitä kontrollin tarpeesta. Elämää ei voi kontrolloida kuitenkaan.

minde, mistäs tiedät millainen ura Antigonella on jo lukioikäisenä? Eihän se välttämättä liity kouluun mitenkään...

Mimia

"Minusta parisuhteen perusta on se, että päätetään olla yhdessä vaikeuksista huolimatta. "

Näinhän se on, mutta mikään suhde ei ole sen arvoinen, että toisen kannattaa itsetuntonsa menettää sen takia että toinen henkisesti alentaa toista(esim. pitää tyhmänä). Mutta hyvä jos teillä ei näin ole.

"Miten tukisin poikaystävääni ja kasvattaisin hänen luottamusta kykyihinsä?"

Minun mielestäni sinä autat ja tuet häntä jo nyt, jos autoit häntä kirjoittamaan hakemusta(etkä itse kirjoittanut sitä hänelle suoraan). Sinä tuet hänen pääsyään työpaikkaan ja luultavasti osaat suomea paremmin kuin hän(kun vasta olet sen kirjoittanut). Mutta omen asenteesi takia tuota ei voi laskea auttamiseksi ja tukemiseksi. Tämä lause kertoo aika paljon "kun [color=red]jouduin[/color] eilen[color=red]kin[/color] auttamaan häntä kirjoittamaan hakemuksen.". Onko toisen auttaminen sinulle noin epämielyttävää?

Tuohon toiseen on hankala vastata, mutta en usko että voit auttaa tuossa ollenkaan jos et itse usko poikaystäväsi kykyihin. ("että onnistuu melkein minullekin uskottelemaan, että on oikeasti vähän tyhmä. " ja "minä joudun auttamaan häntä kaikessa ja hän vaan teeskentelee avutonta, tai vielä pahempaa ei oikeasti osaa" )

"miten päästää irti ohjaksista ja luottaa siihen, etten aina voi leikkiä jumalaa, vaan jotkut asiat eivät ole minun hoidettavissani."

Tästä ei kanata huolehtia. Olet kuitenkin (luultavasti) vielä niin nuori, että et ole ehtinyt saada monia vastoinkäymisiä tiellesi. Toisille vaan elämä on julmempi kuin toisille, mutta kaikki kyllä saavat osansa ennemmin tai myöhemmin. Ei siinä ole mitään pahaa, jos yrittää saada asiat menemään niinkuin haluaa, mutta avainasemassa on se, miten suhtautua siihen kun asiat eivät menekään niinkuin pitäisi. Vastoinkäymisten ei pitäisi kaataa maailmaa (varsinkaan jos ne ovat pieniä), vaan kasvattaa ihmistä.

"Nii ja ei ehkä kannattais puhua uralla onnistumisesta siinä vaiheessa, ku on vasta lukiossa. "

Niinpä niin. Harvalla "kouluttamattomalla" (=ei ammatillista koulutusta) on ~2v jälkeen kovin kummoinen ura, vaikka olisi töitä tehnyt täysipäiväisesti. Varsinkaan jos on alle 20v.

Walbu

Kuulostaa tutulta. Itselläni oli tuossa samassa elämänvaiheessa vähän samoja vaikeuksia kuin sinulla, itse pääsin heittämällä eka yrityksellä lääkikseen ja poikaystävälläni on mennyt vähän pidempään sen oman jutun löytämiseen. Pidin itsekin aikoinani poikaystävääni jotenkin itseäni "huonompana" ja tyhmempänä, ja hävettää myöntää että välillä siltä tuntuu edelleen. Ja tottahan se on ettei hän olekaan samalla tavalla lahjakas esim. yhdyssanoissa ja kielellisessä sujuvuudessa kuin minä; itsekin oikoluen aina hänen työhakemuksensa ja muut vastaavat.

Älykkyyttä on kuitenkin useampaa kuinn yhtä lajia. Ja välttämättä se koulufiksuus ei ole se tavoiteltavin älykkyyden laji.

Erilaisia mutta tasa-arvoisia- on se lause jota nykyään hoetaan, ja se pätee parisuhteeseen. Tämä on tullut todistettua tuhansia kertoja omassa suhteessani; ehkäpä poikaystäväni ei ole kaltaiseni kirjafiksu, mutta olisin yksinäni aika hukassa kirjaviisauteni kanssa esimerkiksi porakoneiden, pyöränkumien ja auton sytytystulppien kanssa; poikaystävälläni on sellaista käytännön lahjakkuutta tietyissä asioissa, jota itse en voi koskaan saavuttaa.

Ehkäpä tämä antoi ajatuksen aihetta. Erilaisia mutta yhtä tärkeitä.

Walbu

Ja tuli mieleen vielä sellainenkin, että MIKSI sinun pitää koko ajan olla auttamassa poikaystävääsi? Tottakai jatkuva "paapominen" passivoittaa ihmisen, mutta onko "auttamisesi" taustalla mahdollisesti alitajuinen yritys tehdä poikaystävästäsi "samanlainen" itsesi kanssa?

Kysyn tätä siksi, että luulen että siitä oli kyse omassa parisuhteessani. Poikakaverini oli alkuun jossakin vaiheessa kiinnostunut samasta alasta kuin minä, ja tietysti yritin häntä tsempata ja prepata pääsykokeisiin, hommasin mielestäni hyödyllisiä opiskelumateriaaleja jne. No, poikaystäväni kohdalla ei tärpännyt toisella eikä kolmannellakaan yrityksellä, enkä suoraansanottuna vieläkään tiedä kumpi meistä oli pettyneempi. Poikakaverini sai kuitenkin suoraan papereilla paikan toisesta ihan erityyppisestä yo-tiedekunnasta ja opiskelee siellä nyt hyvin tyytyväisenä. Ja opinnoistaan ja yleiskätevyydestään johtuen pärjää niin monessa eri asiassa etten olisi sitä ikinä uskonutkaan; tunnen itseni välillä todelliseksi teoria-idootiksi heti kun tulee joku asia joka ei liity omaan erikoisalaani, kun taas poikaystäväni on sitten kuitenkin se joka yleensä minunkin ongelmani loppujen lopuksi ratkaisee.

Taustalla lienee tietynlainen "fiksun naisen" syndrooma; naiset usein ovat kiinnostuneita miehistä joita voivat ihailla ja katsoa ylöspäin, ja tyypillisesti tämä "ylöspäin katsominen" liittyy hyvässä sosioekonomisessa asemassa oleviin, nokkeliin ja älykkäisiin ihmisiin, joilla menee kaikki hyvin. (ainakin itse ihastun juuri tällaisiin miehiin :wink: ) Kun on naisena ns. kirjafiksumpi parisuhteessa ja oletettavasti tulee olemaan paremmin koulutettu, ei voikaan katsoa poikaystäväänsä tuolla perinteisellä tavalla "ylöspäin". Sitä sitten yrittää tehdä vähän ohimennen siitä poikaystävästä sitä todellista mr. minun-mielestäni-täydellistä.

Jos siis haluat saada suhteesi onnistumaan, sinun täytyy ymmärtää että poikaystäväsi taitaa olla ihmisenä ihan toista maata kuin sinä; ei kirjafiksu vaan ihan eri tyyppinen ihminen. Ei mitään tuollaista "kehu sitä aina kun se ansaitsee" - kuulostaa koiran kouluttamiselta. Vaan huomaa hänen vahvat puolensa ja ymmärrä ettet ikinä itse pysty olemaan sitä kaikkea. Saattaahan olla niinkin, että poikaystäväsi pitää sinua ihan onnettomana jossakin hänelle helpossa asiassa...

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat