Poikaystävän masennus - Parisuhteet

lily

Poikaystäväni on ajautunut jonkin sortin masennustilaan. Mikään ei kiinnosta ja väsyttää koko ajan. Minua hän ei päästä lähelleen, eli emme ole nähneet varmaan kolmeen viikkoon. Hän ei ole suostunut puhumaan asiasta kanssani, vaikka kuulemma haluaisikin. Sovimme katsovamme tilannetta muutaman viikon, jonka jälkeen puhuisimme asiat selviksi.
Miten minun tulisi suhtautua asiaan kun tapaamme? Muutenkin on outo tilanne, koska aiemmin emme ole olleet edes viikkoa erossa toisistamme. Mitä sanon ensimmäiseksi? Puhunko jostakin ihan muusta vai iskenkö heti kiinni asiaan? Miten minun tulisi tukea häntä, koska en haluaisi tämän johtavan eroon?

Sivut

Kommentit (77)

siana

Hyvä on tietenkin antaa hänelle tilaa, jos hän sitä kaipaa. Voisit myös selvittää omat tunteesi ja tavatessanne kertoa, että haluat tukea ja auttaa häntä niin paljon kuin voit. Sinun kannattaisi yrittää selvittää, johtuuko tämä jotenkin sinusta. Tai siis että onko hän masentunut, koska on vaikkapa kyseenalaistanut halun seurustella kanssasi tai jotain vastaavaa.

Kun tapaatte, niin ei ehkä kannata iskeä suoraan kiinni asiaan, vaan tehdä ensin ilmapiiristä otollinen, jotta poikaystäväsi kokisi, että hän voi puhua asioistaan. Ja jos hän ei millään tunnu ottavan asiaa puheeksi, niin ehkä sitten varovaisesti kysäistä.

Tuollainen on kyllä ikävä tilanne sinulle - vaatii hurjasti kärsivällisyyttä ja voimia, että voisi auttaa toista. :cry:

Tsemppiä, toivottavasti saatte asiat järjestymään.

lily

Miten teen ilmapiiristä otollisen :shock:
Olen miettinyt asioita ja eronkin mahdollisuutta. Toisaalta ero tuntuisi helpottavalta, mutta kuitenkin mieluummin jatkaisin poikaystäväni kanssa. Hän on tähän astisista kumppaneista ehdottomasti se, jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni pidemmänkin aikaa. Huomioiva ja luotettava ja kaikkea mitä vain voisin toivoa. Parin täysin päinvastaisen poikaystävän jälkeen hän tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Olen valmis tekemään mitä tahansa sen eteen, että hän voisi paremmin ja voisimme jatkaa yhdessä, mutta kun en tiedä mitä voisin tehdä :(

siana

No siis käytännössä vain yrität tehdä hänen olonsa niin mukavaksi ja luontevaksi, että hän voisi puhua. Mieluusti siis omassa rauhassa ja ensiksi vaikka jotain molempia rentouttavaa touhuten. Riippuu ihan siitä, millaisia juttuja olette normaalisti yhdessä tehneet.

tiikeli

Voin kokemuksesta sanoa että toisen on tosi vaikea suhtautua masennukseen, jos ei sitä itse oo kokenut. :cry: Jossain vaiheessa nimittäin esimerkiksi kannustavat kommentit ei tunnu missään, ennemmin vaan pahentaa asiaa, koska oikeasti masentunut ei vaan pysty parantamaan oloaan. Vaikka siis toinen kuinka tsemppaisi vieressä. :(

Paras on varmaan kun vaan kuuntelee mitä toisella on sanottavaa. Ja sitten on vaan siinä vieressä. Tekee pieniä kivoja juttuja yhdessä, sellaisia mitkä ei vaadi liikaa suunnittelua tms.

Se vaatis tosi paljon että pystyis tietämään mitä milloinkin pitäis sanoa. Paras on kuitenkin jos et ainakaan painosta millään tavalla. Toki kannattaa ekaks kuitenkin kysyä että onko teidän "jutussa" kaikki okei.

flame86
lily
Poikaystäväni on ajautunut jonkin sortin masennustilaan. Mikään ei kiinnosta ja väsyttää koko ajan. Minua hän ei päästä lähelleen, eli emme ole nähneet varmaan kolmeen viikkoon. Hän ei ole suostunut puhumaan asiasta kanssani, vaikka kuulemma haluaisikin. Sovimme katsovamme tilannetta muutaman viikon, jonka jälkeen puhuisimme asiat selviksi.
Miten minun tulisi suhtautua asiaan kun tapaamme? Muutenkin on outo tilanne, koska aiemmin emme ole olleet edes viikkoa erossa toisistamme. Mitä sanon ensimmäiseksi? Puhunko jostakin ihan muusta vai iskenkö heti kiinni asiaan? Miten minun tulisi tukea häntä, koska en haluaisi tämän johtavan eroon?

Helli häntä! Järjestä kylpyhetki, hiero, laita lemppariruokaa, vuokraa joku piristävä leffa, hali ja suukota.. Jos se on todella vain masennusta, voit saada hänet taas voimaan hyvin.. Toisaalta en kyllä ymmärrä miksi hän ei suostu tapaamaan rakastaan.. :shock: Mikä mahtaa olla vinossa? Vai onko vain koulussa/töissä murheita? Omalla kullallani on usein masennusta koulun takia kun hän pyrkii aina täydellisyyteen, mutta kun saa vastaansa niin vaikeita tehtäviä ettei luokkatovereistakaan juuri kukaan pysty auttamaan niin hän valvoo myöhään yöhön ja ottaa kauheet paineet niistä.. Välillä ei edes seksi maistu, ja sekös outoa vasta on.. mutta ei hän kyllä koskaan tingi tapaamisista, kun aina vaan on ikävä ja odottaa että saa taas halia mua kun siitä saa voimia.. Luulis että se tepsis aina masennukseen..
Sanoit tuossa että hän on luotettava ja tahdot jatkaa hänen kanssaan, joten ei pidä hätääntyä ja miettiä eroa jos herrasi on välillä masentunut.. Eikä välttämättä tarvitse tsempata tms. Oot vaan lähellä, ja pidät huolta.. Sano vaikka jotain muuta kaunista kuten että on ollut ikävä, että rakastat ja että olet onnellinen hänen kanssaan.. älä tenttaa asioita, kyllä hän puhuu kun on siihen valmis.. Jaksamista teille! :wink:

kuunkukka

itellä on jonkinsortin kokemusta kumppanin masennuksesta. Tilanne on sikäli erinlainen että aina oon ollu tietoinen mistä masennus ja sen tuoma "hylkäävä" käytös johtuu. On tärkeää että kummpani teitää tällöin että olet aina valmis kuuntelemaan ja olemaan vierellä. Monesti oon kokenu itteni sit huonoksi, jos poikaystävä ei halua nähdä, ja haluaa olla vaan yksin. Tässä onki ehkä se suurin riskitekijä mikä saattaa johtaa riitautumiseen. vaikka se on vaikeaa, tytön on jossain määrin ymmärrettävä se että toinen haluaa olla yksin, eikä kaipaa seuraa.

Mutta. Oon huomannu myös sen että vaikka poikaystävä on sanonut haluavansa olla yksin, ni jos sitä menee tapaamaan tai hakee vaikka sen käymään meillä, ni ei asiat oo ainakaan huonompaan suuntaan menny. Välttämättä ei tarvita sanoja, vaan teot kertoo paljon enemmän. kädestä kiinni pitäminen ja silittely on varmasti parasta lohtua. Liian läheistä fyysistä kontaktia ei välttämättä kannata ottaa, koska poika tuntee ahdistusta ja haluaa tilaa hengittää. Ja painostaminenkaan ei johda hyvään. Ihmiset on erilaisia, mutta oman kokemuksen perusteella voisin lohduttaa sua, että kyllä se sulle kertoo vielä sen, mikä painaa. Hiljaisuus teidän välillä antaa sille tilaa, ja aikaa kertoa.
Tsemppiä ja jaksamista!

lily

Ongelma johtuu suurilta osin siitä, että hän juuri pyrkii kaikessa (opiskelussa) täydellisyyteen. Toki kunnioitan sitä, mutta kun kaikki ei mene niin hyvin kuin hän haluaisi, hän alkaa stressaamaan vieläkin enemmän ja ylikuormittaa itsensä, jolloin ollaan tässä tilanteessa.
Toki annan hänelle tilaa ja aikaa kun hän sitä pyytää, mutta silloin tulee itselle juuri hylätty olo. Miksei voi puhua minulle jos kerran välittää? Itselläni ajatukset karkaavat koko ajan häneen ja meidän tilanteen miettimiseen, enkä pysty keskittymään mihinkään. Alkaa jo oma mielenterveyskin olla koetuksella, koska annan hänelle koko ajan lisää aikaa, joten joudun yksin päässäni vatvomaan kaikkia kysymyksiä. :cry:

egyptilaiset

Mulla on sama juttu. Mun poikaystävä on masentunu ja se ei sen takia välitä enää mistää. Ainakaa musta. Vaikka se sanoo kuotenki rakastavansa mua. Mä en todellakaa tiiä enää mitä tehdä. Mä oon yrittäny kaikin tavoin kehua ja helliä sitä, oon yrittäny ravistella, yrittäny kuunnella, yrittäny kannustaa jjonku ammattilaisen luo, yrittäny saada varaamaa aikaa lääkärii, yrittäny esitellä kaikki mahdolliset mun mieleen tulevat ratkasut niihin asioihin, mistä sen masennus johtuu. Mut jotenki vaa se ei auta. Must tuntuu, et mä en enää jaksa. Se osaa olla niin kylmä ja välinpitämätön mua kohtaa. Se eri ikinä innostu mistää, se ei ikinä naura mun jutuille, se ei ikinä sano mitää mukavaa. Seksi ei enää kiinnosta. Meiän suhde vetelee viimesiään.
Vaikka mä tiiän, et syy ei oo mussa, vaan tossa masennuksessa, jota se purkaa muhunki, ni silti mä tunnen itteni ihan paskakasaks nykyää. Se vaa tuntuu niin pahalta ku ei kelpaa mihinkää.
Kaikki sanoo, et mun pitäis erota siitä, koska mä oon nykyää niin onneton, mut mä en kuitenkaa tunne, et mä olisin valmis siihen. Jotenki mä vaan tiiän, et se ihana ihminen on vieläki jossain siellä takana, se ihminen johon mä rakastuin kaks vuotta sitte.
Just viimeks ku tästä puhuttii, poikaystävä ehdotti taukoa. Se on siis armeijassa nyt, ni, et oltais viikot tauolla ja sen lomilla sitte taas yhessä. Mulle tuli tostaki vaa sellanen olo, et mä sain nyt luvan käydä olemas muitten kans, ku sitä ei itteään enää kiinnosta. Mä kuitenki kärsin tästä seksin ja läheisyyden puutteesta. Mut en mä haluu olla kenenkää toisen kanssa. Se ei olis yhtään sama.
Toisaalta mä pelkään sitäki, et se on mun kans vaa siks, et mä oon niin vahva kuitenki ja mä piiskaan sitä ees jollain tavalla eteenpäin elämässä ja keksin kaikkea kivaa, vaikkei se näytä siitä ikinä niin kauheesti innostuvan. Mä tiiän, et ilman mua, se olis varmaa muuttanu maalle porukoittensa luo ja kyyhöttäis siellä tekemättä ikinä mitää. Mut mitä sitte, jos se vielä tuosta paranee ja piristyy? Sitte ku se ei enää tarvi mua. Mitä jos se sitte jättää mut? Mua pelottaa se, et jos mä en nyt lähe, ni mä vaa uhraan mun parhaat vuodet sille ja sit se lähtee. Voihan se olla, et se sitteki rakastaa mua, eikä lähe mihinkää. Mut mistä mä tiiän sen. Jotenki sen silmätki on nykyää vaa tyhjää täynnä.

lily

Mulle kuuluu edelleen samaa, eli eipä tässä kauheasti edetty olla. Asiasta ollaan keskusteltu monet kerrat, tuntuu että aina käydään läpi samat kysymykset saamatta niihin vastausta. Sen olen oppinut, etten mä tuota voi lääkäriin pakottaa, vaan sen on tajuttava asia itse. Tyrkyttämällä lääkäriä ratkaisuksi saan ainoastaan aikaan riidan, joten olen antanut asian olla.

Tessa, laitoin sulle yksäriä..

tessa

lily: Mikä teillä on tilanne nyt?

Poikaystävältäni on mennyt täysin seksihalut. Olen jo muutaman kuukauden, tai sanotaan nyt, että vuoden alusta, tiennyt, että hän ei oikein osaa iloita mistään ja vaikka kaikki on hyvin ja hän tietää, että hänen pitäisi olla kiitollinen työstään ja suhteestamme (2 vuotta takana) niin mikään ei vaan tunnu miltään. Tiedän, että hän ei pidä työpaikastaan ja kuvittelee itse jollain tasolla, että tämä masennus johtuu pelkästään siitä. Mä en usko sitä. Tottakai rohkaisen häntä etsimään uutta työpaikkaa, mutta uskon, että jollain tavalla hän ulkoistaa ongelmiaan.

Tämä alakuloisuus heijastuu siis suoraan siihen, ettei hänen tee mieli seksiä. Hyvä kun kerran viikkoon yritetään ja joka toisella kerralla onnistutaan pääsemään loppuun asti. Tää ahdistaa mua todella paljon, koska kuten kuka tahansa nainen, haluan tuntea olevani haluttu. Seksi on muutenkin mulle läheisyyden osoittamista ja jonkinlainen mittari suhteen tilasta. Ja tottakai tästä tulee sellainen noidanpyörä, että sitten kun yritetään seksiä, eikä se onnistu niin kummallakin on paska fiilis. Vaikeammaksi tämän tekee se, että olin monta viikkoa täysin vakuuttunut siitä, että hänen masennuksensa johtuu meidän suhteesta ja, että jotenkin alitajuntaisesti hän ei halua olla mun kanssa. Vaikka hän kuinka vakuutteli, että olen hänen elämänsä tärkein ihminen ja, ettei se todellakaan johdu musta niin en osannut uskoa sitä. Musta tuntuu todella pahalta, että hänellä on paha olla, enkä edes minä osaa piristää. Itkin ihan hysteerisesti koko ajan, enkä voinut olla ajattelematta, että meidän suhde loppuu tähän.

En halua, että se loppuu, mutten myöskään voi oman mielenterveyteni takia jatkaa tällä tavalla, mikäli tilanne ei parane. Mun poikaystävästä ei oikeastaan huomaa tota masentuneisuutta, siis käy töissä ja ulkona ihan normaalisti, nauraa, osoittaa hellyyttä ja tukee mua ja kaikki on suurimman osan ajasta kuin ennenkin lukuunottamatta seksiä ja sitä, että hän tuntee itsensä koko aika väsyneeksi. Silti tiedän kun otan aiheen puheeksi, että hän ei ole niin tyytyväinen kuin haluaisi olla. Tää vaan on alkanut vaikuttaa muhun jo sillä tavalla, että nyt mä pelkään aina etukäteen, että onkohan se ihan normaalifiiliksissä vai onkohan sillä huonompi päivä ja mä vatvoin näitä asioita niin paljon, että rupean itseki menettämään iloisuuteni.

Miehiseen tapaan hän ei halua mennä lääkärille. En tiedä, että miten näissä tapauksissa toimitaan, mutta kuvittelisin, että lääkäri määräisi lähetteen psykiatrille/psykologille/terapeutille (mikäköhän noissa on erona?) tarvittaessa. En olen ollenkaan sen puolesta, että otetaan pilleri ja pipi menee pois, vaan mun mielestä hänen täytyisi jutella ammatti- ihmisen kanssa ja miettiä asenteitaan ja elämäntilannettaan. Hän kuvittelee jollain tavalla, että kyllä se menee ajan kanssa pois, mutta tässä on nyt pari kuukautta odoteltu, eikä hän selvästikään herää yhtenä aamuna super- iloisena uuteen päivään täynnä elämänhalua. Eli mä en nää muuta vaihtoehtoa kuin mennä psykologille. Aikuista ihmistähän en voi pakottaa, mutta aion tehdä selväksi kantani ja pyytää, että hän tekisi sen suhteemme vuoksi. Ymmärrän kyllä, että on noloa mennä puhumaan ongelmistaan, joita ei vielä itse oikein tiedosta, vieraalle ihmiselle, mutta nyt on pakko. Uskon, että tämän viikon aikana saan hänet kyllä taivuteltua.

Jos joku osaa kommentoida jollain tavalla tätä tilannetta tai kertoa omata kokemuksestaan (joko masentuneena tai masentuneen kumppanina) niin olisin ihan kiitollinen vertaistuesta.

lily

Yritin ettiä tätä, mutten löytänyt, sori ja kiitos PinkPanther..

päivitystä ja neuvoja kaivataan:
Tilanne on siis se, että mieheni sairastaa jonkinasteista masennusta. Hän tiedostaa itse asian, muttei suostu menemään lääkärille/psykologille, koska ei kuulemma halua tunnustaa heikkouttaan julkisesti. Asia on vaivannut häntä jo pitkään, mutta hän aikoo selvitä siitä itse miettimällä asioita. Minulle hän ei puhu ilman, että väkisin otan asian esille, jolloin tunnen ahdistelevani häntä.

Käytännössä hänestä ei masennusta huomaa. Hän on iloinen, seurallinen ja koko ajan menossa. Suhteessamme masennus kuitenkin näkyy siinä, että läheisyyden tunne ja hellyyden osoitukset ovat kokonaan kadonneet. Sen takia tunnen olevani hänelle nykyisin pelkkä "seksilelu". Itse en saa tyydytystä seksistä juuri ollenkaan tuon läheisyyden tunteen puuttuessa. Olen sanonut asiasta hänelle, muttei hän kuulemma vain voi asialle mitään. Hän tahtoo karttaa läheisyyttä kunnes saa asiansa kohdilleen. Rakastan häntä ja kestän tätä kaikkea siksi. Hän ei pysty sanomaan tunteistaan mitään, koska ovat kuulemma niin sekaisin, haluaa kuitenkin pitää minut elämässään.

Jos tämä jatkuu samanlaisena vielä pitkään, olen melko varma, että tuo riittämättömyyden ja esineellistämisen tunne saattaa masentaa minutkin. Tahtoisin ajatella itsekkäästi ja erota. Toisaalta en kuitenkaan halua jättää häntä yksin vaikeana aikana. Odotan, että jollain konstilla saisin hänet tajuamaan hoitoon hakeutumisen tärkeyden jolloin paraneminen voisi alkaa ja mahdollisuus tasapainoiselle parisuhteelle olisi olemassa. Lisäksi yhdessä olemisen puolesta on se seikka, että itse edellisessä suhteessani sairastuin lievään masennukseen, jonka seurauksena silloinen poikaystäväni jätti minut, koska ei kestänyt katsoa kun flegmaattisena makasin kotona päivästä toiseen.

Mitä teen? Miten saan tuon miehen hoitoon omaehtoisesti, sillä inhottaa puhua asiasta kun se tuntuu pakottamiselta..

Marika_

...no mä itse vain ahdistuin enemmän, jos joku "valitti"(ei nyt suoranaisesti mitään valittanut tai kitissyt), kuinka hän ei jaksa mun masennusta ja kuinka oli väsynyt jne, sitten en enää halunnut ottaa vastaan mitään apua tältä henkilöltä, koska mulle tuli tunne että oon vaan sille vaivaks ja se auttaa mua vaan säälistä, tai ollakseen kohtelias...

Kepatäti

Joo, ehdottomasti sullakin on oikeus tuoda paha olosi esiin. Siinä pitää vaan tietty harjottaa hieman harkitumpaa hienovaraisuutta ja ilmaista paha olo ilman mitään toisen syyllistämistä. Etenkin masentuneena helposti tulee sellainen olo, että vaikka toinen ihan viattomasti huomauttaa jostain tai puhuu jostain niin tuntuu, että toinen syyttää ja toisaalta sitten on myös helppo syyllistää itse itseään.

Mutta tärkeintä mun mielestä on se, että kummatkin voitte rehellisesti purkaa sydäntänne toisillenne! Vaikka toinen varsinaisesti sairas onkin, niin kyllä tää on niitä sairauksia, joka on rankkoja kummallekin ja joka vie voimia ja aiheuttaa pahaa oloa myös terveelle osapuolelle.

Tsemppiä vaan! Voit pistää mulle yksäriäkin jos siltä tuntuu :)

tessa

Mä olen kanssa sitä mieltä, että mullakin täytyy olla oikeus purkaa pahaa oloani. Eilen sen teinkin ja onneksi se vaikutti poikaystävääni enemmän tsemppaavasti (tyyliin, "en halua, että sulla on paha olo tämän takia. Yritän tehdä jotain), eikä niin, että hän olisi siitä huolestunut vielä enemmän. Mulla on nyt kokeet menossa ja olen senkin takia aika stressaantunut, eli otan varmaan asiat normaalia vakavammin tällä hetkellä. Oikeastaan mun oloni johtuu siitä, että olen menettänyt kaksi läheisintä ihmistä muutaman viime vuoden aikana niin, etten ole itse voinut estää sitä millään tavalla ja muhun suoraan sanottuna iski paniikki, että tässä käy taas kerran niin. Onneksi poikaystävä tietää menneisyydestäni ja hän ymmärsi täysin tunteeni.

nubbu: Toi oli todella lohduttavaa kuulla. Toivottavasti itsekin pääsen noista seksin tuomista paineista eroon. Normaalisti en edes ajattele paljoa seksiä, mutta niinhän se on, että nyt kun sitä on niin vähän niin se pyörii koko aika mielessä. Ymmärrän täysin, että painostaminen on tässä tilanteessa kamalinta, enkä itsekään siitä pitäisi, joten annan asioiden mennä omalla painollaan.

ink-u

Mä sanoisin että sun kannattaa kertoa pojalle että haluat tukea häntä ja hän voi puhua sulle asioistaan jos haluaa mutta älä painosta puhumaan. Ja sitten myös pysyt sanojesi takana ja jaksat häntä vaikka olisikin allapäin ja muuta. Sitä ei voi itse tietää mitä masentuneen päänsisällä on ellei sitä itse ole kokenut. Mutta se on tärkeää että näyttää välittävänsä mutta ei kuitenkaan painosta esimerkiksi piristymään tai muuta. Joskus ainoa mitä voi tehdä on että halaa ja kertoo toiselle että välittää ja sitten antaa vähän tilaa.

nimim. pikkusiskollani keskivaikea masennus

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat