Sattuu niin paljon. - Parisuhteet

Felice200

No. Niin siinä sitten kävi että suhde loppu. Ihana, täydellinen suhde. Kahen viikon päästä olis tullu puoltoista vuotta täyteen, ja vielä viikko sitten kaikki oli mun mielestä ihan hyvin. Mutta sitten tuli perjantai. Ootin niin paljon että pääsisin poikaystävän viereen lepäämään ja että saatais vaan olla lähellä toisiamme. Mutta ei se sitten ihan niin mennykään. Vietiin sen koiraa ulos ja alko sitten jotenkin harmittaa kun ei mentykään vaan yhessä jomman kumman huoneeseen. Aloin puhua sille ikäviä juttuja ja koko ajan mieleen tuli vaan uusia, miten se ei huomioi mua tarpeeks ja miten sen koira menee aina mun edelle ja ihan kaikkea mahollista. Vaikka ei se ees ollu totta. Se huomioi mua aina, se laitto mut käytännössä kaiken edelle. Koiran ulkoilutuksen jälkeen sitten lähettiin kävelemään meille päin ja jossain vaiheessa vaan pysähdyttiin. En oikein ees muista mitä siellä tapahtu, muistan vaan että se itki enkä mä oikein ymmärtäny miks. Se sano ettei se jaksa enää, ettei tää toimi enää, ja mä koitin hokea sille uudestaan ja uudestaan että me saadaan tää vielä toimimaan. Mutta me ei saatu.

Nyt on maanantai, viikonlopun yli jotenkin selvisin, mutta on niin tyhjä olo. Niin yksinäinen ja hylätty. Tekis vaan mieli itkee, mutta ei sekään enää auta. Sen jälkeen on vieläkin yhtä paha olo. Koulussa olo on yhtä helvettiä, olin siellä aina sen kanssa, ei mulla siellä oo ketään läheisiä ystäviä joille vois puhua tai joiden kanssa olla. Mulla on vielä niin paljon tunteita sitä kohtaan. Mun mielestä meiän suhde ei ollu ohi, mun mielestä se jäi ihan kesken. Mä rakastan joulua yli kaiken ja meillä oli niin paljon yhteisiä suunnitelmia, meiän piti tehä lumiukkoja ja katella tähtiä lumisateessa ja kattoa leffaa takkatulen ääressä. Sattuu niin paljon. Muistan koko ajan vaan uusia asioita mitä en tuu enää koskaan pystymään tekemään. Haluisin muistaa ja haluisin unohtaa, haluisin puhua ja haluisin olla hiljaa. Ja kaikkein eniten mä vaan haluisin että se tulis ja halais mua ja sanois että kaikki on hyvin, kyllä tää tästä. Mutta kun se ei enää tuu. Mä tuhlasin meiän mahollisuuden, mä en ymmärtäny miten hyvä tuuri mulla kävi kun löysin sen. Se välitti ja huomioi. Mä uskon että se välittää vieläkin, mutta se ei enää huomioi.

En ymmärrä miten tuun selviämään tästä. Onko se mahdollista? Olo on niin toivoton. En tiiä mitä mun pitäis tehdä, kun mun mieleen ei mahu nyt mitään muita asioita kun tämä. Sattuu, enkä mä saa sitä loppumaan. =(

Sivut

Kommentit (32)

tiikeli

Menikö teillä aikaisemmin sitten huonosti, tappelitteko paljon? Mitä se sun poikkis sanoi eron syyksi? Ootko varma ettei vaan pieni tauko auttais asiaa... Siis jos ottaisit yhteyttä vielä siihen ja puhuisitte? Kuinka vanhoja te ootte?

Jotenkin sain sen käsityksen että on voinut olla hätiköitykin päätös jos 1,5v on kuitenkin jo takana. Mutta ei se tietenkään aina sillain toimi. Itellä vaan on ollut montakin eroa saman poikkiksen kanssa (kuulostaa aika tutulta jutulta), ja nykyään ollaan silti kihloissa ja asutaan yhdessä ilmeisesti aika onnellisina. O:)

Lacrimae

Voimahaleja myös minulta!

Tämä kuulostaa nyt tosi tyhmältä ja kornilta, mutta joskus asioiden pitää antaa vähän aikaa hautua mielessä ja sydämessä. Kaikki voi vielä hyvin kääntyä parhain päin! Kokemusta on. Anna teille molemmille hetki aikaa, ja katso sitten miltä tuntuu. Toivoa ei saa koskaan menettää!

s-annu

Felice, saat täältä hengenheimolaisen poikaystäväni jätti minut eilen, kaikki tuntuu niin tyhjältä nyt. Muutin hänen takiaan kotipaikkakunnaltani hänen kotipaikkakunnalleen ja väliä tällä matkalla on 450km. Ja nyt kaikki on lopussa. Olen vieläkin hieman shokissa ja järkyttynyt. Meillä on ollut niin ihana tarina, koska löysimme toisemme netin kautta, olimme kihloissa (tuntuipa pahalta kirjoittaa meneessä aikamuodossa) Ja olemme niin täydellinen pari, täydennämme toisiamme, mutta nyt ei ole enää mitään. Olihan meillä huonoja aikoja ja riideltiin, mutta kaikesta on selvitty, mutta nyt tuli sitten poikaystävän mielestä pääte. Minä tosin vastustin sitä viimeiseen asti, koska rakastan häntä ylikaiken ja rakastan nyt ja tulen tulevaisuudessakin rakastamaan. Ja sen voin sanoa ihan rehellisesti, kukaan ei voi koskaan tehdä yhtä paljon, kuin hän teki.

Kun hän kertoi asia, tuntui kun jokin olisi repinyt sydäntä irti rinnasta. Kipu ja tuska sydämessä oli aivan sietämätön. Ja sitten kaikki oli tyhjää. Maailma sumeni ympäriltäni. Asumme vielä yhdessä ja tulemme jatkossakin asumaan, jotta saan käydä koulun loppuu täällä ja sitten muuta takaisin vanhempieni luokse, vaikeaa tulee olemaan. Onneksi poikaystäväni ei ole ottamassa, enkä liioin minäkään pitkään aikaan ketään. Tuntui niin pahalta, kun yällä nukuimme vierekkäin samassa sängyssä, että en saannut enää kömpiä hänen kainaloon ja nukahtaa siihen, en saa koskea häneen enää samalla tavalla tai sanoa samoja asioita, mitä olen hänelle aina sanonut

Pyydän anteeksi, jos ette saa tekstistä selvää, kirjoitan sitä tässä kyyneleet silmissä. En oikein usko tätä vieläkään todeksi

*Sandy*

Voimia oikein paljon teille kaikille! Tulee itsellekkin ihan tippa linssiin kun luin teidän juttuja :cry:
Tähän on vaikea sanoa mitään muuta kuin että aika parantaa haavat, vaikka se ei siltä tunnukkaan pitkään aikaan.

Haleja!

Mizzz

Halauksia, voimia ja lämpöisiä ajatuksia teille minultakin. Tiedän tuon tunteen. Ja uskon todella että asiat kääntyvät vielä parhain päin.

s-annu

Tuntuu niin pahalta, kun sellainen ihminen jota rakastaa ylikaiken ja jonka eteen tekisi mitä vaan ja joka on elämän tärkein ihminen, sanoo että nyt se loppu. Tuntuu mahdottomalta, nyt ajatella tulevaisuutta kenen kään muun kanssa, kuin hänen. Yksi "ilonaihen" tässä on, saan asu ainakin lähellä häntä, saman katon alla.

Felice200

Siis menihän meillä jo jonkun aikaa vähän huonommin. En ees tiiä miten, ehkä molemmat oli vähän sillä mielellä että kun ollaan näin nuoria niin ei tää kuitenkaan kestä ikuisesti... Mutta iso osa musta olis halunnu että se olis kestäny. Ollaan siis molemmat lukion tokalla. Mä täytän joulukuussa 17 ja se 18.

On niin vaikeeta kulkee koulun käytävillä ja kattoa kun se kävelee ohi kavereittensa kanssa. Ennen se jäi juttelemaan mulle ja hymyili ja otti kädestä kiinni. Oon nyt ajatellu paljonkin sitä että palattais vielä yhteen, mutta kun ei se sitä halua. Sehän tän lopetti. Mitä enemmän ajattelen sitä että palattais viel yhteen sitä enemmän se sattuu aina kun tajuan ettei mun unelmat tuu koskaan toteutumaan. Ei ainakaan tää unelma. Oon jo käyny päässäni läpi monta keskustelua mitkä päättyy täydellisesti siihen että halataan ja alotetaan alusta. Mutta ei. En ymmärrä miks mun mieli kiusaa mua tälleen sillä ajatuksella, tuntuu niin pahalta. Ajatus, etten enää koskaan saa suudella sitä tai koskettaa sitä ja ihan vaan pitää kädestä tappaa mut. Mitä mun elämässä enää on? Ei mitään.

Kun muistelen kaikkia niitä hetkiä mitkä ollaan vietetty yhessä tulee sellanen olo ettei se ees muista niitä enää. Tuntuu, että yhtenä päivänä kaikki oli hyvin ja seuraava ei mikään. Mutta mihin jäi se välivaihe? Nyt kun liikutaan koulussa tuntuu ettei me edes tunneta toisiamme, vaikka vielä alle viikko sitten oltiin niin läheisiä toisillemme.

En osaa oikein ees kirjottaa mitään. Tuntuu etten vaan osaa ilmasta miten pahalta musta tuntuu ja miten onneton mä oon. Sattuu. =(

Manda

mull oli ihan samanlainen tilanne tos puoli toista vuotta sitten oli ympä päätä rakastunut ja hänkai minuun mutta minun oli vaan pakko laittaa välit poikki kun tuntui että hän ei ottanut sitä yhtä vakavasti kun minä...odotin jotenkin enemmän....onneks olen päässyt siitä yli ja niin hän se on että AIKA turruttaa kaikki haavat ja tuommosesta kin on päästävä yli vaikka se olisi miten trankkaa...aina tulee mietittyä että miksi, miksi näin kävi..vastausta en tule varmaan koskaan samaan..ja sen vielä kerron et ollaan viel hyvii ystävii mut en tarvitse häntä enään...onhan se mukava jutellla kun on yhteinen muisto mutta onneksi tapasin lyhyen aiajan päästä siitä kun ex ästä erosin niin tän mun uuden murun....jonka kanssa toivon pysyväni ainiaan...kaikilla on ylä ja ala mäkensä älä anna periksi mun vinkki on että jos pystytte olemaan kavereita niin hyvä mut jos ette niin täyttä höyryä eteen päin vaan....
ps. melkein rupesin itkee kun luin näit tarinoita ja mahassa kiertää kun ajattelee et mitä tekisin itse siinä tilanteessa..nyt sitä ei voisi kuvitella kaan.... :cry:

Tsemppiä kaikille....jotka sitä tarvitsee...haleja...ja sitä paitsi tänne vaan purkautuun täällä kyllä kuunnellan :wink:

Mistake

Kun luin tän ni aloin miettii miten monta kertaa mut on jätetty.. hmm oikohan jtn 4 kertaa ja niistä selviiminen ei todellakaan ollut helppoa taisinpas villellä aikarajusti kun en muuta keksinyt kivunlievittämiseksi mutta luojan kiiton mulla oli silloin paljon ystäviä, niiltä mä sain todella paljon tukea. Oon seurustellut nyt 1 vuoden ja noin 2kk poikaystävänikanssa ja onneksi menee hyvin eikä ole riitoja juuri ollenkaan.. mutta luoja sentään jos se vielä jättäis mut... mä en tiiä varmaan tappaisin itteni... koska niin paljon mä siitä välitän, oon sen luona joka yö koska yksikin yö poissa niin kauhea ikävä...<3 kotona mulla on äiti muttei sisaruksia, mulla ei edes ole enää isää koska hän ei halua olla yhteydessä muhun, mulla on kavereita mutta ei enää kuin 1 todella läheinen.. olen aika yksinäinen mutta onneksi mulla on kultani.. joskus yöllä herään painajaisiin jossa poikaystäväni jättää minut, se on ihan hirveää :( mulle on tavallaan jäänyt trauma siitä kun mut on joka kerta jätetty.. Mutta sua mä voin lohduttaa siinä asiassa että tuolle erolle on varmasti tarkoitus, koska tuolla jossain sua oottaa joku vielä ihananmpi.. usko mua mä tiedän..mä ajattelin aina ettei parempaa löydy.. mut mä löysin mun nykyisen kullan ja tiiän et on ehkä hyväkin et asiat on menny niin kuin on koska mite muuten mä olisin nyt tässä onnellisessa suhteessa:)<3 *halaus sulle*<3

tiikeli

Mua ei ole varsinaisesti jätetty, paitsi siis muutaman kerran sillon joskus tän nykyisen toimesta.. Mä en vaan antanut periksi, mutta aika harvinaista tällainen taitaa olla silti.

Tunnen/tiedän yhden parin joka on ollut melkein 'pienestä' asti yhdessä, ja nyt niille tuli ero. Jotenkin kai vaan alkoivat haluamaan eri asioita. Mies siinä sitten viimekädessä sanoi että nyt on pakko erota, että mä lähden. Oli jo tavannut uuden, tosin jo silloin ero taisi olla aika selvä muutenkin. Vaikka tytölläkään ei siinä suhteessa ollut hyvä olla (esim miehen työn takia), niin kuulemma silti oli rukoillut ovella ettei mies lähtisi. :cry: Vaikee kuvitella kuin paha olo siinä on, kun on niin kauan ollut toisen kanssa.

miu

[color=blue]s-annu[/color]: pakko ei ole kertoa, mutta tuli vain mieleeni, että johtuiko teidän eronne niistä asioista, joita kirjoitit tuonne "poikaystävä ex:n lapsen kummiksi" -keskusteluun? :? voimia sinulle niin kuin kaikille muillekin eronneille!

Murehtija

Oma suhteeni loppui aika lailla samoin...Jonkin aikaa oli mennyt huonommin kun mun vanhemmat eros. Olin kiukkuinen, masentunut, passiivinen ja seksipuolen asiat menivät yhä enemmän päin helvettiä. Se kaikki vain oli liikaa mulle...Jouluna exä otti ja jätti, ei kuulemma jaksanut enää, oli kuulemma niin "puutunut siihen kaikkeen". Siitä on nyt kohta tasan 2v ja yhdessä olimme yhteensä 3v, kerran aiemmin olimme eronneet.

Kunnon syytä en kuitenkaan koskaan saanut.

Mutta siitä kyllä selviää mutta ei kannata odottaa ihmeitä esim. parin kuukauden sisään. Se vie jokaisella oman aikansa. Itse en taida olla vieläkään yli erostani, se jätti niin katkeraksi...Eikä asiaa auta se että olen jonkin verran ollut exäni kanssa tekemisissä tossa pari viikkoa sitten. Vietimme aikaa baarissa ja seuraavana vloppuna puhuimme puhelimessa jonkin aikaa kun mulla oli hirveä riita mun parhaan kaverin kanssa....

Mun ja exän välillä tuntuu olevan yhä jotain. Se katsoo muhun aina niin kummissaan ja salaa selvästi jotain mutta kun on tullut jätetyksi (etenkin kahdesti) ei mulla ainakaan enää ylpeys anna periksi ruinata toista takaisin. Se tulee takaisin jos se tulee, nyt se on ainakin nähnyt tän sinkkuilun "ihanuuden" jonka perään se todennäköisesti halaji kun kenkää mulle antoi.

Pointtini on kai se että se toinen ihminen ei ole kuollut ja välit on mahdollista säilyttää sitten joskus tulevaisuudessa. Ei kuitenkaan kannata ripustautua siihen toiveeseen että palaisitte yhteen vielä eikä etenkään ruveta ruinaamaan toista takaisin...Ota aikaa itselles ja keskity omiin juttuihin ja vanhenemiseen ja viisastumiseen.

tiikeli
Murehtija

Mun ja exän välillä tuntuu olevan yhä jotain. Se katsoo muhun aina niin kummissaan ja salaa selvästi jotain mutta kun on tullut jätetyksi (etenkin kahdesti) ei mulla ainakaan enää ylpeys anna periksi ruinata toista takaisin. Se tulee takaisin jos se tulee, nyt se on ainakin nähnyt tän sinkkuilun "ihanuuden" jonka perään se todennäköisesti halaji kun kenkää mulle antoi.

Niin, toi on kai aika yleistä että toinen alkaa jossain vaiheessa haikailla sinkkuutta... Varsinkin ilmeisesti miehillä. :? Tunnen kyllä tyttöjäkin jotka on sen takia jättäneet kun eivät ole olleet valmiita vakiintumaan vaikka on "sopiva" mies löytynyt.

Ite tiedän että en ainakaan alussa tajunnut että miehen pitää saada olla omien kavereidensakin kanssa ja tehdä "poikajuttuja", ja siksi meillä meni sillon joskus poikki. Ja mies omien sanojensa mukaan halusi kokea kaikkea jne... Toivottavasti on kokenut nyt sitten tarpeeksi yksikseen, että voidaan kokea kaikkea kaksin... 8-[

Murehtija

No me erottiin just aika isojen elämänmuutosten reunalla. Toisella oli armeija lopuillaan, mä olin jo muuttanut omien opiskelujeni perässä ja tosiaan mun porukat eros vuotta ennemmin tosi rumalla tavalla.

Exä on muuttunut jotenkin paljon empaattisemmaksi mitä sitä nyt olen ohimennen tässä nähnyt. Jotenkin se tuntuu ottavan mut paljon vakavammin. Tangomarkkinoilla se peräti sanoi että tulen aina olemaan sille se "kaikkein tärkein". Tosin tuolloin hän sanoi että on "joku juttu kesken"...:roll:

Muistan miten se niin ylpeänä on tässä rehennellyt bailaamisellaan ja sinkkuelämällään mutta liikaa viinaa niin johan sen suusta pääsi ettei ole koskenut kehenkään muuhun naiseen meidän eron jälkeen. Viimeksi kun nähtiin niin tämä kesän aikainen juttukin kuulemma vain oli ja meni. Puhelinkeskustelun aikana exä myönsi että masentaa jne...Niin ja viime uutenavuotena sen oli ihan pakko päästä baarista päin mun viereen nukkumaan.

Kuitenkaan missään vaiheessa ei voi loppuun asti sanoa että katuu tai et sinkkuelämä ei ookkaan niin hohdokasta tai et mä en ollutkaan niin riittämätön tyttöystävä kun mitä herra ehkä silloin ajatteli.

Ketuttaa kun miehillä tuntuu olevan jokin ihme etuoikeus tehdä kaikista asioista näin v***n vaikeita ja sit naisia haukutaan kaiken maailman "puolukkapäivien puuskista" sun muusta paskasta.

Sori oli pakko tuulettaa, jätetyksi tulemisen raivo palaa nähtävästi vieläkin :evil:

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat