Nuorena aloitetun suhteen kestävyys. - Parisuhteet

Murehtija
Sharon

Tuttavapariskunta n. 50v ovat ollet yhdessä 14-vuotiaasta asti. Ikinä en ole edes kuullut mistään ongelmista. Ilmeisesti jotkut todella ovat luodut toisilleen.

Noniinno niin...Toisaalta sitten taas nykyaika on, anteeksi nyt taas kun "kirvaan" näin kovasti, ihan päin helvettiä. Paineet ovat järkyttävät, ihmisten piittamattomuus vieläkin järkyttävämpää. Seksiongelmainen on päästään vialla (ainakin mä kuulemma oon) ja kaikkea muuta yhtä typerää. Toveruus ja uskollisuus, aito ystävyys paljon vähemmässä arvossa.

Tältä ainakin musta tuntuu...Kaiken pitäs olla niin nuorta, ihqua ja hottia. Harmi vaan että isä haksahti nykyajan hömpötyksiin ja paineisiin. Niillä olis kuukausi sitten ollut 30 vuotis hääpäivä äidin kanssa, mutta pakko oli jostain syystä lähteä äitiä pettämään :cry: Nekin tais olla jotain 17 kun alkoivat aikoinaan seurustella...

Momma ja paappa (näin pohjalaisittain :lol: ) on kyllä aina olleet yhdessä mutta niinkuin sanoin: Ajat muuttuu. Kyl ne kai ihan onnellisia on vaikka joskus nahisteleekin kun istuvat aina kahdestaan. Mutta tosiaanhan kun siinä on tää että lapsia tuli ja ne piti kasvattaa ja elämä oli täysin erilaista kuin nyt.

Sivut

Kommentit (231)

Sharon

Lainaus:
Onko joku esim. naimisissa 14-17 vuotiaana aloitetun suhteen tiimoilta?

Itse en tiedä miten pitkälle tämä 17-vuotiaana aloittamani suhde vie, mutta tuskin alkaisin kaipaamaan ketään muuta, vaikka tämä jatkuisi hautaan saakka. :)

Tuttavapariskunta n. 50v ovat ollet yhdessä 14-vuotiaasta asti. Ikinä en ole edes kuullut mistään ongelmista. Ilmeisesti jotkut todella ovat luodut toisilleen.

NobodysWife^

Musta tuntuu siltä, että suhde voi oikeesti kestää jos sen eteen tekee töitä. Itse oon alottanut seurusteleen juuri 15 v täyttäneenä ja poika täytti tolloin 18v, nyt itse just täytin 18v ja yhdessä ollaan edelleen. Eihän toi 3vuotta vielä mikään kovin pitkä aika oo, mut siihen nähden ihan hyvin miten nuori olin kun aloitin. Monen 15vuotiaan seurustelusuhteet on niitä 2kk juttuja, eli oonhan mä nyt aika ylpee itestäni :D :wink: Mut eli siis, eihän tääkään suhde mikään ihan helppo oo ollu, mut se että molemmat on jutussa täysin mukana ja yrittää ni mä luulen et se on se tärkein ja suurin juttu miks suhde jatkuu ym.. :) Tosin, kyllähän mäkin oon miettiny millasta olis olla jonkun toisen kanssa, mut silti aina päädyn siihen tulokseen että kyllä se mun mies on ihana <3

Murehtija
Hilavitkutin
Olen itsekin ruvennut miettimään, käykö minulle samalla lailla kuin Murehtija :lle. Itse olen parisen vuotta ollut tämän lähes ensimmäisen "kunnon suhteeni" osapuolen kanssa.
Eron jälkeen saattaisi olla melko tyhjä ja ulkopuolinen olo irtosuhteiden maailmassa.
Vaikka eihän tietenkään etukäteen moisia kai kannattaisi miettiä..

Hmmm noh...tuskin sulle nyt ihan täysin samallalailla tulis käymään kun mä osaan olla aika riivatunmoinen kivipää tällaisissa asioissa. En nyt tiedä miten paljon tiedät mun tarinasta mut siis sehän alko tosiaan kun olin 16 - vuotias, loppu ekan kerran 14kk jälkeen, puol vuotta erossa, taas yhteen ja aloimme harrastaa seksiä (exä painosti, minä pelkäsin hänen jättävän) ja lopulta kun lähes 3v oli tullut täyteen niin exä jätti taas koska koko seksihomma oli mennyt täysin solmuun. Niin ja viimeisin nyt tän 2v erossaolon jälkeen hirveä tappelu vappuna jonka aikana sain tietää et koko touhu tosiaan oli ollut seksistä kiinni.

Siinä pähkinänkuoressa. Osittain hyvä että sai asiat selvitettyä mutta sitten taas toisaalta itse tätä paskaa koko ajan kerjäsin lisää ja lisää kun rakastin mukamas NIIN kovasti. Nyt sitten näin että exä tosiaan on ihan erilainen ihminen kuin miksi sitä luulin. Nuoresta, herkästä ja suloisesta pojasta kasvoi seksin perässä juokseva mies joka pitää panemista rakkauden mittarina vaikka itse ei tiedä naisen kiihottamisesta yhtään mitään :roll:

Kukkis

Jokaiseen ns. ikäluokkaan kuuluu ihan oma ikäkriisi. Ja yleensä näitä on 40- ja 50 vuotiaina, jolloin erotaan paljon. Eli kun tulee oma kriisinsä, se heti näkyy avioero-tilastoissa, niinkuin parisuhteen lopetuksena 20-vuotiaana.
Eli tämän takia jaksan uskoa nuorena alkaneeseen suhteeseen, jos vain osaa käsitellä ikäkriisinsä oikein.
Ne jotka ovat näistä lukeneet ymmärtävät tämän asian, muille varmaan menee ihan ohi... :roll:

Kepatäti
Murehtija
Kaverini taas kulkee miehestä mieheen. Yksi suhde loppuu niin hän aloittaa mahdollisimman pian toisen ja persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet muuttuvat joka miehen myötä ja hän alkaa puhua tyyliin kuin olisi naimisissa. Ihmisellä olisi taatusti "munaa" elää omillaan ja antaa miehen juosta hänen luonaan eikä toisinpäin mutta tuossa se vaan ajelee viikonloput aina miehen luo heti kun se pääsee armeijasta ja kavereiden kanssa voi olla lähinnä vain silloin kun ei voi olla kullan kanssa.

Anteeksi nyt hirveästi jos loukkaan jotakin mutta mun mielestä tuollainen käytös 22v naiselta on käsittämättömän typerää ja naiivia. En sano että pitäisi olla nyrkit pystyssä takomassa omia sääntöjään mieheen mutta miks nainen aina niin helposti ottaa sen uhrin ja ovimaton roolin ja vaikuttaa vieläpä olevansa tyytyväinen valintaansa?

Jos hänellä kerran on mahdollisuus toimia toisella tavalla (ja sehän meillä jokaisella on), niin silloinhan hän on oman valintansa tehnyt. Jos hän valitsee tämän toimintatavan, niin mikä hänestä tekee uhrin? Mikä hänestä tekee ovimaton? Ja kun hän kerran vaikuttaa tyytyväiseltä, niin onko käväissyt mielessä, että hän tosiaan olisi tyytyväinen? Ulkopuolisena ei hirveästi kannata mennä arvostelemaan yhtään kenenkään suhdetta, koska läheskään kaikki suhteen sisällä ei näy ulos.

escada
Rasberry

Sama täällä. Minä olen 19 ja hän 20, enkä voisi ikinä kuvitella olevani toisen miehen kanssa 8-[ Syyskuussa tulee kolme vuotta täyteen, enkä ottais päivääkään pois.

Molemmilla yhdet suhdeet takana, joissa molemmissa oli mukana pettämistä, toisen osapuolen toimesta. Se antaa jotenkin 100%:n varmuuden siitä, millainen ihminen hän on: juuri sellainen jonka kanssa haluan viettää kaikki tulevat hyvät ja huonot hetket.

Jes, muitakin jotka ajattelee noin :wink: Toivotaan että teillä tulee kestämään, meillä tuli 2v 5kk eilen jos tarkkoja ollaan :D.

Marika_

Juu, oli mulla 15 vuotiaana ihan pientä juttua kahden pojan kanssa, kumpaankaan en rakastunut (ei siis seurusteltu, onneksi). Mutta nykyisen mieheni kanssa olen ollut yhdessä 22 vuotiaasta asti ja olen nyt 30 vuotias . Ja naimisissa ollaan ja lapsi on :)
menee upeesti ja varmasti menee myös vuosikymmenien päästä.
todellakin, niin kuin joku täällä jo mainitsi, että uskollisuus on paljon paljon vähemmässä arvossa kuin ennen. en varsinkaan tajua, jos nyt puhutaan pareista jotka ovat esim olleet yli 10 vuotta naimisissa, niin toinen osapuoli päättää jättää toisen jonkun juuri tunteman miekkosen/naikkosen takia, älytöntä!! Ja aviopuolisen pettäminen, sivusuhteet...en tajua :shock: ihan kuin tästä olisi tullut joku uusin muotivillitys, jota jokaisen on pakko kokeiltava....mitenköhän asiat ovat 20 vuoden päästä: varmaan laki sallii 3 aviopuolisoa, ja kymmenen sivusuhdetta on vähintään oltava! :|

agarina
Lukretia
Ei elämä mene ohi seurustellessa, hyvänen aika sentään. Elämästä voi ottaa kaiken irti myös miehen kanssa. Ei seurustelu tarkoita sitä, että jämähdetään sohvan pohjalle. Mulle maailmalla viilettäminen _yksin_ ei kyllä ikinä olisi parempi vaihtoehto kuin rakastaa ja olla rakastettu.

Juuri tähän tulokseen minäkin olen tullut. Silloin joskus pohdiskelin elämääni hyvin antaumuksellisesti ja tulin aina siihen tulokseen, etten tule olemaan tyytyväinen elämään toisen kanssa, että koen sen liian kahlitsevana. Myöhemmin ymmärsin, että kyse olikin koko ajan ollut siitä, ettei se toinen ihminen siinä rinnalla ollut ollut kaikkea sitä, mitä minä kaipasin. Kun se ihminen sitten vierelle tuli, ei tästä ole tahtonut mihinkään. Yhdessä ollaan tehty kaikki se, minkä joskus suunnittelin tekeväni yksin, enkä enää ole sitä mieltä, että esim. yksin matkustaminen on parempaa kuin kokemuksen jakaminen toisen kanssa.

Eräs asia, jota olen myös pohtinut, on tämä aidan vihreämmän puolen kokeileminen omalla kohdallani. Mulla on niin kauan ollut niin paljon asioita ladattuna tähän ihmiseen, jonka olen nyt saanut - epäilen että harva ylttäisi hänen tasolleen minun silmissäni. Olisi siis hulluutta lähteä kokeilemaan toisia vain kokeilunhalusta, pettyä ja yrittää sen jälkeen palata takaisin entiseen. Se ei onnistuisi ja loppu elämän saisi miettiä sitä, kuinka meni itse tuhoamaan sen, minkä joskus määritteli onnellisuudeksi.

Manteli

JOS vielä seurustelisin niin en olisi niin onnellinen kun olen nyt. jotenkin minusta tuntuu että minä aina uhraan enemmän. olisin suunnitellut mahdollisen tulevan elämäni hänen elämän mukaan. en ehkä lähtisi täältä muualle opiskelemaan, hänen takiaan. en hakisi muualta töitä. eläisin siten kuten meidän kannalta olisi parempaa.. tässä vaiheessa minun olisi oltava itsekäs, jota en olisi voinut olla seurustellessani.
ehkä täällä on jotkut olleetkin ihan oikeassa että alle parikymppisenä ei ihan oikeasti kannata jumahtaa sen yhden miehen kainaloon. mutta, jos siihen jumahtaa niin ei tiedä paremmasta, ei voi surra sitä? itse halusin lähteä selvittämään sitä parempaa.

ja olen myöskin sitä mieltä että ihmisellä voi olla elämänsä aikana monta "oikeeta". ja tiedän että ensimmäisessä suhteessaan onnelliset eivät halua kuulla kaikkea tätä. olen joutunut moniin riitoihin ekaarakkauttaanelävien ystävieni kanssa juuri oman eroni aikoihin, koska kukaan heistä ei halunnut ajatella asiaa ("ei meille käy näin") mutta huomaan kyllä heistä että asia salaa ahdisti heitä, miksi elämä ei menekään niin kuin se vaan olisi helpointa? olihan se hurja shokki tipahtaa sieltä pilvilinnoista.

elämää on myös yksin, ei ole ketään jarruttamassa...

Hilavitkutin

Olen itsekin ruvennut miettimään, käykö minulle samalla lailla kuin Murehtija :lle. Itse olen parisen vuotta ollut tämän lähes ensimmäisen "kunnon suhteeni" osapuolen kanssa.
Eron jälkeen saattaisi olla melko tyhjä ja ulkopuolinen olo irtosuhteiden maailmassa.

Vaikka eihän tietenkään etukäteen moisia kai kannattaisi miettiä..

Cara-

Mä uskon että nuorena alotettu suhde voi hyvinkin kestää, suurin osa ei kestä ja varmasti hyvä niin, mutta ei se tarkota että pitäis pelätä tai luovuttaa "kun ei ne ikinä kestä". Mulla lähin esimerkki nuorena alotetusta suhteesta on oma isä ja äiti, ne oli muistaakseni 14 ja 15 kun alko seurustella ja nyt päälle nelikymppisiä. Ne on välillä kauheen söpöjä kun ne näyttää niin rakastuneilta. :D

Mä toivon todella paljon että mä ja mun rakas näytettäis kans tolta kun ollaan oltu 20v naimisissa. Ei kyllä (onneks) oltu yhtä nuoria kun alettiin seurustella mutta nuoria kumminkin... Eikä se oo tän hetken murhe vaikka joskus tulevaisuudessa kasvettais erillemme tai jotain. En mä halua olla suunnittelematta tulevaisuutta vaan siks että mitä JOS tää ei kestäkään...

Rahel
SunLion
Jokainen suhde on yksilöllinen, riippumatta seurustelijoiden iästä.

Tärkeimmäksi muodostuu ehkä se että kuinka paljon itsenäistyessään ja aikuistuessaan muuttuu, Toiset enemmän, toiset vähemmän.

Tuossahan tuo on aika hyvin kiteytettynä... Itse olin 16-vuotias, kun aloitin seurustelun ex-mieheni kanssa. Yhteisiä vuosia kerkis kertyä melkein 11, joista 8 vuotta naimisissa. Loppupeleissä suhde taisi kaatua siihen, että kumpikin kasvoi suhteen aikana ja valitettavasti vain ihan eri suuntiin...

Toisaalta tuollaista erilleen kasvamista voi tapahtua minkä ikäisenä tahansa ja missä tahansa suhteessa. En usko, että nuoruus niin hirveän paljon asiaan vaikuttaa paitsi ehkä sikäli, että nuorena omaan itseensä tutustuminen on vasta aluillaan. Ehkä sitä nuorena on idealistisempi ja ehdottomampi... Se on toisaalta hyväkin juttu. Mä oon huomannut, että olen menettänyt kyvyn uskoa parisuhteen ja rakkauden kestävyyteen. Pingon karkuun, ennen kuin mikään kerkiää kehittyä vakavaksi. :?

pikku-kata
Piksu86
Jotenkin minusta tuntuu että ne nuorena aloitetut suhteet ehkä kestävätkin, joissa poika on muutaman vuoden vanhempi. Näitä tiedän todella monta joissa tyttö on ollut 16-17 ja poika n.5 vuotta vanhempi. Itselläkin onneksi monta vuotta vanhempi poikaystävä. Sehän on selvää että suurin osa oman ikäisistäni pojista on aika "lapsellisia". Omalla on opiskelut ohi ja menojalka rauhoittunut niin on paljon todennäköisempää että suhde kestää. Mutta eihän sitä koskaan voi tietää, asiat menee niinkuin menee :)

Jep, ite aloin seurustelemaan nykyisen kans 16 vuotiaana ja hän oli silloin 22. Nyt ollaan kohta oltu 2 vuotta yhdessä. Kyllä mä mietin välillä, että kestääkö tämä ja pelottaa vakiintua kunnolla, kun ite oon ollu niin nuori... Toisaalta en kyllä kaipaa esim. mitään uusia seksikokemuksia enkä mitään baarisekoiluja (täytän 18v syksyllä)... Ja välillä myös jotenkin askarruttaa se, että poikaystävä on kokenut paljon enemmän kuin minä, kokematon pikkutyttö...

frabban

oman sukuni naiset kaikki ovat olleet yhdessä aviomiehensä kanssa kovin nuorista asti. isosiskoni mukaanlukien, hän on ollut miehensä kanssa lukioajoista asti. ollessani viettämässä iltaa poikaystäväni suvun kanssa, vertailivat hänen veljiensä puolisot suhteidensa kestoa. taisivat molemmat naiset olla vain vaivoin 16 vuotiaita kun aviomiehensä löysivät :)

nnemi

itselläni ei liiemmin ole kokemusta pitkistä suhteista, mutta parempaan päin ollaan niinsanotusti menossa.
eli oon nyt 16-, pian 17-vuotias tyttönen ja poikaystäväni on 24 v.
juhannuksena tulee vuosi täyteen, mikä on itselleni pisin suhde ikinä.
entisiä on kertynyt 4, yksi näistä oli melko vakavakin, vaikka muutaman kuukauden jälkeen sain kuulla, kuinka poika petti minua kaikkien kanssa. se oli silloin aikamoinen järkytys, koska olin tämän ihmisen takia pilannut välini yhteen hyvään ystävääni (joka oli pojan ex) ja pariin muuhunkin kaveriin siinä samalla. poika yritti painostaa minua seksiin, mitä en vielä halunnut, ja juuri tämän takia hän sitten pettikin. oltiin ennen seurustelua oltu tosi hyviä ystäviä ja tuo seurustelu sitten pilasi samalla sen ystävyydenkin.

viime keväänä sitten tutustuin isosiskoni kautta nykyiseeni ja alussa en osannut edes kuvitella mitään kaveruutta kummempaa.. olihan ikäeroa kuitenkin se 8 vuotta ja olin itse vasta 15. juhannuksena sitten jotenkin päädyin kultani kämpille ja .. no, siitä se ajatus sitten lähti ;)
en oikeasti osaisi kuvitella elämääni ilman häntä. hän on minulle tärkein, paras ystävä ennen kaikkea. yhteenmuuttoa ollaan vähän suunniteltu, ennemminkin haaveiltu, mutta saa nyt nähdä mitä syksy tuo tullessaan.
suhteen alussa oli todella hankala oppia luottamaan, mutta kulta todisti olevansa tosissaan - hän ei missään vaiheessa painostanut minua sänkyyn.. itselleni meidän ensimmäinen kertamme oli myös ihan ensimmäinen yleensäkin. poikaystävälleni ei, hänellä on pari vakavaa suhdetta takana (pisin kolme vuotta), joka tavallaan välillä kauhistuttaakin minua, koska itse olen vielä niin kokematon.
meillä on ollut hankaluuksia jonkun verran, koska ystävät ja jotkin sukulaiset eivät tahdo oikein hyväksyä suhdettamme, olenhan vielä alaikäinen ja näin. mutta emme anna sen haitata onneamme.
onhan mulla tietenkin paljon "opettelemista", mutta odotan innolla tulevaa, mitä se sitten tuokaan tullessaan.. :)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat