Liian kiintynyt poikaystävääni? - Parisuhteet

Disturbance

Know the feeling, minakin!

Milta susta tarkkaan ottaen tuntuu yksin ollessas? Ootko koskaan kayny tunne kerrallaan lapi paatasi ja miettinyt, mista ihan perimmiltaan paha olo johtuu?

Voisiko olla, etta sa et ole ihan sinut itsesi kanssa, ja olo muuttuu hyvin epavarmaksi yksin - eli voisiko olla itsetuntokysymys?

Miten asia lieneekin, voisithan vaikka koittaa listata asioita mita tunnet, ja mita kenties pelkaat miehesi ollessa poissa. Pelkaatko, ettei han palaakaan? Pelkaatko, etta jotain pahaa tapahtuu, mista et selvia?

Mun kokemusten perusteella vahvan ahdistuksen takana on yleensa sairaalloinen huoli, ja pelko.

Makin olen yha kuin napanuoralla kiinni poikaystavaani, mutta olen huomannut etta se johtuu siita, etten toisinaan usko parjaavani yksin. Olen kohdannut pelkoani kerta kerralta vain lahtemalla tekemaan asioita yksin ja kavereiden kanssa, ja todella paneutumalla hoitamaan isompiakin asioita, joiden kanssa olen takkuillut jo pitkaan. Niin saan hyvan mielen siita etta osaan oikeasti hoitaa asiat ja hyvin, enka tarvitse sita toista pitamaan kadesta kiinni! (Ja toi on tosiaan jokin ihmeen alitajunen pelko, tietoisesti ma oikeen vaittelen ihmisten kanssa siita, etta todellakin osaan sita ja tata...)

Sivut

Kommentit (16)

weramaria

Tunnistin itseni tarinastasi, olin samanlainen joskus aiemmin. Opiskelut oli aikanaan tosi rankkoja ja kun olin erossa miehestä ja mieli oli matala, ikävä nousi hurjiin mittasuhteisiin. Mitään hokkuspokkus- temppua mulla ei ikävä kyllä ole sun avuksesi, mutta sen neuvon voin antaa että yritä ajatella kaikkea muuta kuin sitä surua ja ahdistusta. Jos olo tuntuu kamalalta, kuuntele vaikka hyvää musiikkia, tee jotain mistä tykkäät. Katso telkkaria, juttele jonkun kanssa ihan arkipäivän asioista, lue... Älä hautaudu peiton alle itkemään ikävääsi koska tosiasiahan on ettei se siitä miksikään muutu.

Sun täytyy vaan yrittää muuttaa asennoitumistasi näihin erossa olemisiin. Se on vaikeaa muttei mahdotonta. Itsekin nyt jopa nautin siitä kun mies lähtee toisinaan työmatkoille ja saan olla ihan yksin kotona. Tai että itse käyn vaikkapa vanhempieni luona yökylässä. Se tekee vaan hyvää.

Yritä kääntää suru positiiviseksi ja ajattele, miten mukava onkaan taas nähdä pienen erossaolon jälkeen!

Hekaterine

Kuulostaa yllättävän tutulta..Olen poikaystäväni kans kaukosuhteessa(140km väliä) ja se on aivan uskomatonta miten johonkin voi kiintyä niin..Yleensä aina kun eroamme, niin pari päivää sen jälkeen on aivan kamalia. Ja nyt kun on joulu ja olemme erossa, en meinaa kestää, varsinkin kun en saa mistään muuta ajateltavaa!! Odotan vaan koko ajan sitä hetkeä, kun näemme joulun jälkeen.Tuntuu että todellinen joulu on vasta silloin.:(

Mutta mulla tosiaan helpottaa olotilaa kummasti, kun saa jotain tekemistä joka vie ajatukseni aivan kokonaan..Jotakin mihin voin syventyä täysin, Myös ystävät helpottavat oloa.Nyt jouluna on siis todella vaikeaa, kun ei ole mitään millä saisi ajatukset muualle..Varsinkin kun joulu on aika jolloin tulee olla läheisten ihmisten kanssa ja tekisi juuri mieli olla siellä poikaystävän kainalossa..

Tosiaan, muiden asioiden parissa ollessa poikaystäväni ei ole päällimmäisenä ajatuksenani, mutta se ikävä on olemassa kuitenkin, muttei niin lamaannuttavana.. Pahin ikävä itselleni tulee silloin, kun olen yksin ajatusteni kanssa.Oletko miettinyt, että lähtisit ystäviesi kanssa tuulettumaan oikein kunnolla? Päättäisit oikein, että menet pitämään hauskaa ystäviesi kanssa.:)

Ja vaikka joskus tuntuukin niin vaikealta olla hänestä erossa ja olla ikävöimättä, niin loppuen lopuksi se tekee vain hyvää suhteelle..Sekin auttaa kun miettii asioita positiivisessa mielessä teidän suhteen kannalta! Monesti olen noussut pahimman ikävän pohjalta ylös, kun olen miettinyt miten upeaa on, että joku voi olla näin tärkeä.Tai kun mietin, että miten mahtavaa on, kun on löytänyt jonkun niin ihanan ihmisen.Se tekee onnelliseksi...:)

SooZ

No minä neuvoisin että silloin kun olet itsekseen teet niitä asioita joita ei kultasi kanssa tule tehtyä.
Itse aika usein touhuan jotain arkipäivän asioita, esim. tykkään siivota kun olen ihan yksin kotona eikä ole kukaan häiritsemässä :lol:
Tai näen kavereita (tosin tää onnistuu aika harvoin kun kaikilla aina jotain menoja tai ovat muualla kuin tällä paikkakunnalla).
Aika usein lähden myös vanhempieni luokse. Kiva nähdä heitä ja viettää vähän "laatuaikaa" perheen kanssa. Ja tuollaiset pienet erossa olot on tosiaan välistä vaan ihan hyväks. Jos koko ajan oltais vaan sen kumppanin kanssa niin kyllä siinä vois toisen naama alkaa ottamaan päähän :)

Miffy

Juuh... Tuo kuulostaa jo ongelmalta. Saattaa toki olla, että se on jotakin ohimenevääkin. Sinunna hakeutuisin esim. psykologille. Tuossa voi olla takana vaikka mitä.

sopuli

On mullakin vähän samoja "oireita". mun piti lähtee mun vanhemmille joulun viettoon jo aiemmin, mutta en sit lähtenyt, kun tuli vaan tunne etten halua olla niin montaa päivää erossa. Lähdettiin sit yhdessä :)

Mua ei pelota, että jotain sattuu tai tapahtuisi, mutta tulee vaan ikävä, kun toisen kanssa muuten on niin paljon. Kai se joskus hellittää, nyt on vaan niin hyvä vaihe menossa...

SooZ

kieltämättä kuulostaa aika inhottavalle. :?
Mä itse olen tiedostanut mun "ahdituksen" johtuvan siitä että koska minua on melko paljon petetty menneisyydessä, tunnun alitajuisesti pelkäävän että kulta saattaisi tehdä niin. Vaikak tiedän että niin ei käy ja luotan häneen niin en ole täysin päässyt menneistä yli ja ahdistus palaa. Tosin tämäkin alkanut viime aikoina helpottamaan :)
Mutta eipä tuo sinun ahdistuksesi Dubyamoa kuulosta ihan normaalille. :? Toivottavasti asia selviää.

bellu

minulla itsellä kans ahdistaa ja hirveä ikävä kun poikaystävä lähtee käymään kotonaan. joskus hän käy siellä viikonlopun, mutta se ei ole niin ahdistavaa kuin tämä esim. joulu. hän lähti ja ei ollut varma koska palaa takaisin joten oli kauheaa jäädä odottelemaan että palaako hän ensi viikolla vai milloin. ainoa asia mikä on varma on että hän ja minä olemme samassa paikassa yhdessä uutena vuotena. ikävä on.. ja kova.. olen iteknyt usein, mutta osasyynä taitaa olla myös kuukausittainen kehon toiminta :roll: noh, tällä viikolla! tällä viikolla! jään odottamaan......

Daisy

Minäkin tunnistan itsessäni vakavia piirteitä: kavereita tulee nähtyä nykyisin niin harvoin, mutta silti jos pitäisi valita illanvietosta heidän tai kultani kanssa, olisin mieluummin vaan ihan kotosalla kultani kainalossa. Jos olen kavereideni kanssa, on minulla hirvittävä ikävä kultaani ja kauhea kaipuu päästä jo hänen viekkuunsa. :oops:

Miffy

Joo, mulla oli sama ensimmäisen seurusteluvuoden. Ja sitten alkoikin helkkarinmoinen ahdistus. Olin ennen seurustelua elänyt menevää elämää, muutos oli siis melkoinen. Jos tää suhde nyt alkais vasta, niin toisin tekisin!

Rana

Mä luulin otsikosta että aihe olisi ollut todella lähellä mun omia tuntemuksia, mutta eipä se tarinan perusteella taida ihan ollakaan. Mä olen myös ollut joskus vähän liikaa kiinni nykyisessä poikaystävässä, mutta nyt on jo pidemmän aikaa ollut helpompaa. Ja lähinnä se on mulla esiintynyt kovana ikävänä ja ajoittain myös turhana takertumisena. Vähän niin kuin daisy tuossa ylempänä kuvailikin, mutta mun mielestä tuo on vielä ihan normaalia, tai siis sellaista mistä en hirveästi jaksaisi stressata. Tuosta yleensä kasvaa ajan myötä ohi.

Mulla helpotti fiilikset siinä vaiheessa, kun oma mitta tuli täyteen. Kyllästyin omaan ruikutukseeni ja munattomuuteeni. Olen aika tempperamenttinen ja ronski, joten kiljaisin lopulta itselleni RYHDISTÄYDY NAINEN ja lopeta turha märiseminen, tollasta jaksa kukaan katsoa. Ja siitä sitten pikku hiljaa eteenpäin, pieniä askeleita. :wink:

Jos omatoiminen asennemuutos ei suju, ottaisin Miffyn neuvosta vaarin ja kävisin edes muutaman kerran juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa. En tiedä vastaako tuo nyt läheisyysriippuvutta vai mitä, mutta mun mielestä siinä vaiheessa kun oma toiminta haittaa noin paljon arkielämistä eikä omin voimin kykene tapojaan muuttamaan, on hyvä puhaltaa peli hetkeksi poikki.

tessa

Kuulostaa hieman samalta kun oma tilanteeni. Ollaan seurusteltu reilut puol vuotta, asutaan n. 40 km päässä toisistamme ja nähdään kerran keskellä viikkoa ja viikonloppuisin.

Just oltiin kuukausi erossa toisistamme ja loppuaika siitä oli ihan kamalaa, nyt kun tulin kotiin lomilta ja ollaan vietetty taas aikaa yhdessä niin ikävä on aivan kamala ja tuntuu, ettei mitenkään jaksa odottaa toisen näkemistä vaikka siihen on enää yksi päivä. En ole töissä kun taas hän on, joten mulla on paljon aikaa pohtia kaikkea ja usein rupeankin ikävöimään toisen läsnäoloa. Ja sitten vielä loukkaannun kun hän ei tunne samalla tavalla- ei siis koe tarpeellisena viettää enempää aikaa yhdessä.

Yhteenmuuttamista olen ajatellut, mutten tiedä olisiko se oikea ratkaisu ja jonkin aikaan yksin asuneena pelottaa, että muuttuisiko arki liikaa.

Laulavameduusa

en nyt tiedä kannattaako mun alkaa psykologisoimaan tätä aihetta... mut teen sen kuitenkin...

Me on käsitelty tätä asiaa just koulussa psykologiassa... kiintyminen on ihan normaali asia ja joillakin reaktiot on paljon vahvempia kuin toisilla...

mulla on kyllä itellänikin tämä samainen onkelma...

mussu on intissä ja eron hetki on aina yhtä tuskaa.. tunnekuohu iskee aina viimeistään puoli tuntia mussun lomilta armeijaan lähdön jälkeen...
tuntuu että hengitys ei kulje ja ahdistaa ihan hirveesti.. pari seuraavaa päivää on yhtä velttoilua.. mikään ei voi huvittaa ja tuntuu ettei mtn saa aikaiseksi... :cry:

kerron usein hänelle tämän ja hän vain lohduttaa ja kertoo tuntevansa samoin... mutta joskus hänkään ei jaksa "valitteluani" vaan sanoo että kyllä sitten kun täältä pääsee niin kerkeää... mut mä oon vähän semmoinen ihminen että kaikki mulle heti tässä nyt...

toivon tsemppiä sulle Dubyamoa :)

Annie the Pooh

Pitkässä juoksussa (hit*o mikä termi) tuo tulee koitumaan ongelmaksi, niin sinulle kuin poikaystävällesi. Sinun pitää vain käsitellä sitä päässäsi tai jonkun ammattiauttajan kanssa, koska teidän molempien elämä tulee kärsimään moisesta. Tilannehan kuitenkin on se, että vaikka hän on poissa hetken, niin hän tulee kyllä takaisin. Sinä et voi panna omaa elämääsi sivuun sen takia että on vain ikävä toista. Teillä on loppuelämä aikaa nautiskella ja kärsiä toistenne seurasta.

Mulla on vähän päinvastainen ongelma, joskus tuntuu, että olen liian vähän kiintynyt poikaystävääni. Siis kyllähän minä häntä rakastan ja haluan viettää aikaani hänen kanssaan, mutta en tiedä... Kai se juontaa tuohon sitoutumiskammoon jota edelleen tunnen..

brunetti1981
SooZ
No minä neuvoisin että silloin kun olet itsekseen teet niitä asioita joita ei kultasi kanssa tule tehtyä.
Itse aika usein touhuan jotain arkipäivän asioita, esim. tykkään siivota kun olen ihan yksin kotona eikä ole kukaan häiritsemässä :lol:
Tai näen kavereita (tosin tää onnistuu aika harvoin kun kaikilla aina jotain menoja tai ovat muualla kuin tällä paikkakunnalla).
Aika usein lähden myös vanhempieni luokse. Kiva nähdä heitä ja viettää vähän "laatuaikaa" perheen kanssa. Ja tuollaiset pienet erossa olot on tosiaan välistä vaan ihan hyväks. Jos koko ajan oltais vaan sen kumppanin kanssa niin kyllä siinä vois toisen naama alkaa ottamaan päähän :)

Olen samaa mieltä :D varsinkin tykkään siivota yksin kun samalla kuuntelen hyvää musiikkia :D

Nancy

Mä en myöskään mielelläni ole erossa miehestäni, tietenkään, kukapa olisi? Kuitenkin olen oppinut olemaan itsenäisempi vain raahautumalla ylös sieltä sohvanpohjalta kun mies ei ole kotona ja lähtemällä jonnekin. Exäni oli varsinainen koti-ihminen, minnekään ei lähtenyt, joten nyt on kivaa, kun tietää että voi mennä ja tulla miten vaan, ja mies on silti kotona seuraavana päivänä. Toki me pyritään käymään ulkona yhdessäkin, mutta ei kavereitakaan saa unohtaa. Ehkä sun kannattaisi aloittaa vähän rauhallisemmin ja mennä esim. kaverin kanssa leffaan ja syömään (leffan aikana on vähän vaikea ajatella muita, ja näkisit kuitenkin poikaystäväsi illalla) ja sitten vasta ruveta vaatimaan itseltäsi enemmän. Yritä olla positiivinen ja ajatella vaikkapa menneitä kertoja, kun olet ollut poissa -joka kerta se poikaystävä on ollut siellä kun tulet takaisin. Ikävä tosiasiahan on, että jossain vaiheessa kaveritkin saattavat kyllästyä kuulemaan "En mä nyt viitti/jaksa/voi kun mä haluun olla Pertin kanssa kotona" ja lakata pyytämästä. Kannattaa siis mennä vielä kun on mahdollisuus, ja pidä lippu korkealla! :D

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat