Arki ahdistaa - Parisuhteet

vasilisa

Wammy... ihan samanlaisissa fiiliksissä olen paininut. osaanko rakastaa ja olla parisuhteessa.

Olen tavannut poikkikseni 5kk sitten ja kyseessä eka suhde. tällä hetkellä hän on hyvin kiireinen ja itselläni oli hiljattain pieni burnout mikä muutti omia elämänsuunnitelmia ja muutenkin vaati paljon pohdintaa.

Viime aikoina kun ollaan nähty olen ollut tosi "emotionally needy"-tilassa ja hän taas puhkiväsynyt joten pettymyksiä on mulle ainakin tullut. Ei välttämättä olla oltu tarpeeksi läheisiä ja en tiedä oliko suhde vielä tarpeeksi vakaalla pohjalla siihen että kriiseilyn keskellä tavattaisiin. ahdistavaa. mietinkin että ollaanko liian erilaisia, tuntuuko oikealta, ymmärtääkö hän minua jne. onko neuvoja/kokemuksia samantapaisesta tilanteesta muilla?

itse tein johtopäätökset, etten ole valmis vielä "vakavaan" seurusteluun ja arkeen. Olen vasta 20, ja aina ollut hyvin itsenäinen. en kaipaa ihmistä jakamaan arkeani. haluan uusia kokemuksia (tällä hetkellä tämän pojan kanssa) deittailevampaa tapailua ja kevyempää tutustumista. sellaista mitä voin mummona muistella.

Osittain uupumuksen takia emme ole tehneet mitään jännää vähään aikaan, mutta nyt kun olen toipumassa toivon että asiat ja fiilikset muuttuvat parempaan suuntaan.

Onko täällä muita tyttöjä joita tavallinen kuvio yhteen muuttamisesta ja vakavasta sitoutumisesta ahdistaisi. Niin moni asuu poikkiksensa kanssa :O itse en ainakaaan usko olevani valmis aikoihin.

Sivut

Kommentit (40)

illuusio81

Moi kaikille,

Olen avun tarpeessa! Elän ihanassa avoliitossa poikaystäväni kanssa, ja viime yönä kävimme sydäntäsärkevän keskustelun. Häntä on alkanut ahdistaa rutinoitunut arkemme. Ja nämä seuraavat ajatukset ovat meidän yhteisiä, joten tilanne ei ole se, että eläisin jossain harhakuvitelmissa.

Niihän siinä käy, kun pitkään seurustellaan: arki muuttuu todennäköisesti jonkinlaiseksi rutiiniksi. Kumpikin ollaan töissä käyviä ihmisiä, joten arki-iltoina on rajallisesti aikaa ja tarmoa tehdä asioita.

Asumme yhdessä, muttemme edes vietä kaikkea vapaa-aikaamme yhdessä; minä vietän useimmiten ilta-aikani olohuoneessa tv:tä katsellen, hän "omassa" huoneessaan tehden omia juttujaan. Emme siis kökötä kaikkia iltoja kylki kyljessä. Kummallakin ns. omat kuviot. Vkl ovat useimmiten täynnä tekemistä, joten ne eivät ole ongelma. Vaan se normaali arki.

Suhteemme toimii muuten erittäin upeasti, olemme kuin luodut toisillemme. Ehkä vika tavallaan onkin siinä, että olemme niin samanlaisia. Riitelemmekin TODELLA harvoin. Ehkä kerran 2-3:ssa kuukaudessa. Tiedän, että ns. ilmanpuhdistaminen on tärkeää, mutta ei riitelyä nyt voi tosta vain sen takia aiheuttaa. Ja kohtalon ironiaa on se, että edellinen suhteeni päättyi siihen, kun riitelin joka pikku asiasta koko ajan, ja nyt taas ahdistaa, koska ei juuri riidellä lainkaan. Elämä on liian tasaista...

Rakastamme toisiamme syvästi, ja olemme toisillemme parasta, mitä parisuhteiden osalta elämä on eteen kuljettanut! Emme kumpikaan haluaisi missään nimessä pistää hommaa poikki tämän arjen rutinoitumisen takia, mutta voi olla, ettei loppupeleissä jää välttämättä muuta vaihtoehtoa. En halua, että hän kärsii. Minä taas olen ihan tyytyväinen tilanteeseemme, koska olen sinut ajatuksen kanssa, että arki on arkea. Toki välillä kaipaa jotain muutakin, mutta ei se niin paljon todellakaan haittaa, että eroa tarvitsisi miettiä.

Siispä kysyn neuvoa, millä pitää parisuhdetta arjen kiemuroissa virkeänä? Miten homaa toimii itsellänne? Mitä teette?

Tarvitsen pikaisesti apua, en halua moisen tyhmän asian takia menettää elämäni rakkautta!

SunLion

Tuo on sitä väistämätöntä ensihuuman katoamista...siitä löytyy keskustelua tällä alueella toisessakin thriidissä.

Parisuhde väistämättä arjistuu..siihen pitää vain tottua.

Voi tietenkin kokeilla kaikkea piristävää ja järjestää toiselle pikku ylläreitä välillä jne..

oma kultani esim viime vkl:na yllätti minut: oli käynyt ostamassa 2pulloa (javenyi 3ksi pulloksi..) punkkua, juustoja, hapankorppuja, pipareita ja suolakeksejä...ja vuokrasi Onnen Varjot-elokuvan jonka olen pitkään halunnut nähdä (:

SooZ
SunLion
Tuo on sitä väistämätöntä ensihuuman katoamista...siitä löytyy keskustelua tällä alueella toisessakin thriidissä.

Parisuhde väistämättä arjistuu..siihen pitää vain tottua.

Voi tietenkin kokeilla kaikkea piristävää ja järjestää toiselle pikku ylläreitä välillä jne..

oma kultani esim viime vkl:na yllätti minut: oli käynyt ostamassa 2pulloa (javenyi 3ksi pulloksi..) punkkua, juustoja, hapankorppuja, pipareita ja suolakeksejä...ja vuokrasi Onnen Varjot-elokuvan jonka olen pitkään halunnut nähdä (:

Oi ihana ylläri tehty sulle SunLion :D

joo samaa mieltä olen että kannattaa keksiä sellasia pieniä yllätyksiä aina silloin tällöin arkeen. Ja vaikka töiden jälkeen väsyttää niin aina välillä käydä ulkona syömässä tai vaikka keilaamassa :D (itse halunnut jo pitkään mutta aina on vaan siirtynyt prkl)
Tai sitten järkätä jotain lomamatkaa vaikka niin on jotain mitä odottaa :)

Arki tulee jossain vaiheessa ja varmasti jossain vaiheessa myös tuntuu että "kyllästyttää" mutta siihen pitää vaan sitten keksiä kaikkea pientä piristeeksi aina välillä.

Laura

Mulla oli just sama tilanne jokin aika sitten. Yhdessä ei asuta virallisesti, mutta paljon vietämme aikaa yhdessä. Poikaystäväni sanoi, että hänestä tuntuu, että suhteesta puuttuu se jokin ja häntä ahdistaa. Häntä ahdisti sama asia minkä mainitsit ahdistavan sinun poikaystävääsi. Itse en ollut osannut asiaa ajatella samalla tavalla kun hän.

Pitkien keskustelujen jälkeen päädyimme eroon. Erossa taisimme olla 10 päivää. Puhuimme asioista uudelleen ja huomasimme, että toinen on juuri se mitä haluaa. Vaikka arki on arkea ja välillä tylsääkin, mutta niin se vaan on. Suuret tunteet olivat muuttuneet 5 vuodessa arkirakkaudeksi.

Monessa parisuhteessa kriisi tulee, kun alkuhuuma haihtuu ja arki astuu kuvioon.

SaM

Minun on kauhean vaikea ymmärtää näitä arjen ahdistamia ihmisiä, kun sitähän se parisuhde ihan loppujen lopuksi on: arjen jakamista toisen kanssa.

Arkeahan sitä sinkkunakin eletään, mikä siitä tekee sitten niin ahdistavaa, kun sen jakaa jonkun toisen kanssa? Omassa suhteessani arki on juuri se ehdottomasti paras asia. Mekin olemme töissä käyvä pariskunta, illalla on vain vähän yhteistä aikaa, eikä jaksaminen silloin ole todellakaan huipussaan. Minähän ahdistuisin, jos koko ajan pitäisi olla jotain aktiviteettiä, vipinää, keskusteltavaa... Ihanaa on kun toisen kanssa voi vaan olla tekemättä mitään.

Kun miehesi kuitenkin puuhastelee iltaisin omia mieleisiä juttujaan, niin koita saada hänet tajuamaan, että sellaistahan se kaikkien tavisten elämä vain on. Spesiaalijuttuja, kuten jo mainittuja yllätyksiä ja lomamatkoja, tapahtuu vain harvakseltaan.

SooZ
SaM
Spesiaalijuttuja, kuten jo mainittuja yllätyksiä ja lomamatkoja, tapahtuu vain harvakseltaan.

Ymmärrän että arki on arkea mutta miksi noita yllätyksiä pitäisi olla vain harvakseltaan. Ookoo joku matka tai reissu ei varmasti ainakaan monesti vuodessa onnistu, pidemmät matkat harvemmin, mutta kyllä minusta on ihan kiva keksiä välillä jotain pientä ylläriä.
Eihän sen tarvii olla sen kummempaa kuin että odottelee toista kynttilän valossa kotiin, tai muutaman kerran olen ollut kylmän kaljan kanssa kultaa vastassa kun tämä tulee iltavuorosta :)
Mun mielestä tuollaiset pienet jutut tekee siitä arjestakin mukavampaa.

figaro
illuusio81
Siispä kysyn neuvoa, millä pitää parisuhdetta arjen kiemuroissa virkeänä? Miten homaa toimii itsellänne? Mitä teette?

Tarvitsen pikaisesti apua, en halua moisen tyhmän asian takia menettää elämäni rakkautta!

Meillä oli samanlainen vaihe tekemisten osalta: toinen "omassa huoneessaan" ja toinen olohuoneessa. Tämä ei minusta riitä ns. omaksi ajaksi.

Omaa aikaa tulee olla myös sen yhteisen kodin ulkopuolella - niin myös sitä yhteistä aikaakin.

Olisiko aika ottaa reput selkään ja matkata jonnekin tutuista maisemista? Tai harrastaa jotain, mitä ei olisi joku tovi sitten tullut mieleenkään? Ehkä tehdä yhdessä jotain molempien ystävien kanssa? Entä seksielämä; uusia ajatuksia ja tilanteita myös sille saralle..

Minua kiinnostaisi tietää, onko tämä vaihe kestänyt kauankin? Ja kuinka kauan suhdetta on takana?

illuusio81

Suhdetta on nyt takana reilun 1,5 vuotta, lähemmäs 2 kuitenkin. Arjen ahdistusta hän on kokenut kuulema syksystä asti on/off-meiningillä. Syksyllä joskus hän on ekan kerran tiedostanut tilanteen, välillä mennyt viikkoja ilman mitään ongelmia, välillä taas ahdistanut kunnolla.

Olemme asuneet yhdessä n. vuoden. Muutimme ns. olosuhteiden pakosta ehkä liiankin nopeasti yhteen. Ei se kumpaakaan ole yhtään kaduttanut, mutta ehkä tuolla asialla on jotain osaa kuitenkin.

Arjen rutiini on hällä alkanut joskus huhtikuussa, kun hän pääsi töihin. Hän tuossa minulle sanoikin, että eniten ehkä ahdistaa se, että tuntuu siltä, kuin päivään ei mahtuisi mitään muuta, kuin töihin ajoa tai sieltä pois. Hän on töissä hieman pidemmän matkan päässä,
joten 45 min / suunta on jo melko paljon.

Siinä nyt jotain tietoa.

figaro

Kuullostaa hyvin tutulta. Minä lähinnä avopuolisosi osassa.

Olen usein itse miettinyt, miksi tunteet ja olotilat ailahtelevat niin voimakkaasti. Kaikki se rasittaa niin mieltä kuin kehoa. Pakko myöntää, että mitä enemmän "stressiä" töitten tms. muodossa, sitä enemmän ahdistaa. Ja tässä mielessä syy ei ole parisuhteessa tai kumppanissa vaan ihan puhtaasti omassa olotilassa sekä olosuhteissa. Kukapa muu kuin se läheisin ihminen siitä joutuu kärsimään.

Kysyin yhdessäoloaikaanne sen vuoksi, että hyvin usein määrätyn etapin tullessa vastaan, herätään alkuhuuman horroksesta joskus hyvin kovallakin kädellä. Jos tämän vaiheen yli jaksaa taaplata, saattaa suhde olla myöhemmin hyvin vakaalla pohjalla. Uskon siis, ettei näillä "2 vuotta yhdessä/7 vuoden kriisi" -jutuilla ihan kukkua meinata..

Ja kuten jo aiemmin yllä annoin vinkkejä, kokeilkaa ihmeessä.

Notti

Mä itse tykkään arjesta. Oikeastaan, uskon, että se arki on juurikin sitä millaiseksi ihmiset sen tekevät. Voi sanoa, että tyydyn varmaan vähään :) Minusta maailmassa ei oikeastaan ole mitään niin ihanampää kuin istua sohvalla ukon pää sylissä ja parantaa maailmaa :) Ja se, että ei tarvitse lähteä mihinkään, vaan niitä hauskoja virikkeittä ja menoa sekä meininkiä löytyy ihan oman kodin seinien sisäpuolelta. Ja oikeastaan, sanoisin, että nauru on se, mikä meillä piristää aina arkea.

Toki murheita ja stressiä mahtuu mukaan, varsinkin miehellä, joka nyt vaan murehtii aina vaan. Välillä sitten järkkäilen hänelle yllätyksiä, joista tiedän, että hän pitää. Tai sitten otan kainaloon ja sanon, että on maailman paras mies ja kerron kaikki ne positiiviset puolet hänestä. Jos on oikein vakavaa ja tarvii piristystä enemmän, niin sitten ollaan luultavasti tyynysotaa tai jotain pöhköä kutitusleikkiä, johon sitte lopulta osallistuu koko perhe.

Tosin täytyy sanoa, että ukon laitaa tästä en tiedä...mutta aavistus on :)

ounou

Meillä se olen minä, jolle välillä iskee noita ahistuskohtauksia. Erítyisesti se ahistaa ku mulla ei oo koskaan ollu muita pitempiä suhteita, ni sitä miettii, et oisko se ruoho sittenki vihreempää aidan toisella puolella. Oisko jonku muun kanssa jotenki parempaa tai helpompaa. Vaikka toista rakastaakin ihan älyttömästi ni silti pitää välillä miettiä tollasia tyhmiä.
Sit taas kattoo sitä toista ihmistä siinä vieressä ja huomaa ettei vois elää ilman sitä. :?

Maikki85

Mullakaan ei ole ennne ollut näin vakavia ja pitkiä suhteita kun tällähetkellä.Ero on siinä et kulta hokee useasti että koht mulle tulee halu lähtemään kattelemaan muita ja koittaa muita petikavereita jne. Mul on niin vahvat tunteet, ainakin tällähetkellä etten halua muita kun hänet. Tietty aina voi sattua mitä vaan. Oon hänelle sit sanonu et jos tulee jotain niin se on sen ajan murhe, et tällähetkellä ja vielä pitkän aikaa haluan elää vain hänen kanssaan mielellään kokoelämäni. Se on tosi ärsyttävää kun joku hokee tommosta ja sit ihan oikeesti rupee miettimään et mitä jos.. Mut mä en usko että se vaihtamalla paranee, tietty jos äijä on oikeen väkivaltanen tms ni ehkä sitten mut muuten ne asiat kannattaa selvittää kumppanin kanssa.
Älä sä suatta tommosta mieti et ruoho ois vihreempää aidan toisella puolella, keskityt vaan siihen nykyhetkeen äläkä murehdi tommosia.,

Disturbance

Selvaahan tossa on se ettette te oo toisiinne kyllastymassa, vaan elaman itsensa rutinoitumiseen.

Muistakaa siis pysya tiimina, ettei vedeta todellakaan mitaan ritoja turhaan mukaan vain siksi etta on tylsaa.

Keksikaa sen sijaan jotain tekemista. Ja tolla meinaan joko yhdessa tai erikseen jotain uutta ja erilaista etenkin silloin viikonloppuisin, lukekaa paikallislehdet lapi nakemisen arvoisten tapausten varalta, ja niin edelleen. Koittakaa jarkkailla aikataulujanne niin, etta voisitte vaikka aloittaa kokonaan uuden harrastuksen - eli vahemman olkkarissa telkkarin kattelua, ja vahemman omissa oloissaan napraamista.

Mutta tosissaan toi sun kirjotus heratti mussa ajatuksia etta hitto, taitaa olla ihan sama meneillaan mulla! Hirveesti kaikkea pikkuriitaa koko ajan kehitetaan kun mulla etenkin on tylsaa, koskaan ei nahda ja kun nahdaan ukko on vasynyt ja haluaa nukkumaan. Mullakin oli sikapitkat tyomatkat - 2h suuntaansa - mika vahensi yhdessa olemisen aikaa mutta nyt kun sain potkut on vielakin tylsempaa: mulla on paivat pitkat ei mitaan tekemista ja hirveesti ylimaaraista energiaa toisinaan. Onneksi nyt kun asun uudessa maassa meilla on riittanyt jannaa uutta tekemista joka viikonloppu. Se on piristanyt.

Mutta jos mun ehdotus ei auta teita, en tieda mika auttaa. Mulla ainakin alkaa jo tulla paniikki siita, etta kun viikonloppuina seikkaileminenkaan ei riita... Tekis mieli vaan hysteerisena paeta tata tylsyytta ja vaikka muuttaa taas, jos ei muukaan auta. Ma en kerta kaikkiaan kesta arkea, on tylsaa, elamalla ei ole suuntaa, ei mitaan tavoitteita, kauhee paniikki kuitenkin nahda paikkoja ennen kuin viisumi vanhenee... Ma oon tosi huono arkirutiinien kanssa ja pakenen heti suhteesta tai kehitan hirveet kompleksit kun tylsistyn, eli pointti on se etta kuka makin oon tassa mitaan neuvomaan! :?

Ladybird

Mulla sama tilanne, nyt kun olen seurustellut poikaystävän kanssa vähän päälle 2 vuotta. Alkaa panikoida; tässäkö tämä nyt oli? Eikö meillä ole enää yhtä kivaa kuin silloin alussa? Näinkö tylsä tämä suhde sitten loppujen lopuksi on?
Mietin näitä jatkuvasti. Poikaystävälläni ei samaa "vaihetta" ole (vielä!), minä tässä suhteessa olen se, joka epäröin. Ja sitä on kestänyt jo kauan.

ounou
Erítyisesti se ahistaa ku mulla ei oo koskaan ollu muita pitempiä suhteita, ni sitä miettii, et oisko se ruoho sittenki vihreempää aidan toisella puolella. Oisko jonku muun kanssa jotenki parempaa tai helpompaa

Ja tätä pohdiskelen pienessä päässäni varmaan eniten.

SooZ
Maikki85
Ero on siinä et kulta hokee useasti että koht mulle tulee halu lähtemään kattelemaan muita ja koittaa muita petikavereita jne.

:shock: No tosi kiva. Enpä kyllä tykkäis jos oma rakas noin sanoisi. Pistäis vähän miettimään että mitähän se tästä suhteesta ajattelee. En nyt siis sano että näin on teillä Maikki85 :)
Mutta kyllä sais kulta selitellä kunnolla mulle jos noin menis möläyttämään :D Itelläkin tällä hetkellä sellainen tunne että en varmasti ikinä voisi pettää rakastani. Sen verran hyvän miehen olen löytänyt että tuskin toista samanlaista ikinä tulee vastaan :)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat