Tasapainoton suhde? - Parisuhteet

elanor88

Pitääkö mielestänne parisuhteessa molempien osapuolten olla "tasavertaisia" toistensa kanssa? Itselläni on asian suhteen ongelma. OLen seurustellut saman pojan kanssa nnyt 2 vuotta. Olen itse melko voimakas luonne ja poikkis taas niin kiltti ja rauhallinen kuin vain voi olla. Hän ei pysty suuttumaan minulle, minä sitäkin useammin hänelle. Eli, vaikka kuinka sanoisin pahasti tai olisin ilkeä, niin toinen ei osaa pistää vastaan. Itseäni tämä on alkanut häiritsemään. On kammottavaa huomata, että on "tarkoittamattaan" ilkeä ja toinen ei uskalla sanoa takaisin.
Tuntuu että tarvitsisin miehen, joka osaisi sanoa vastaan. TÄmä saisi minutkin ehkä? lopettamaan oikuttelun. Vai onko vika vain minussa. Ehkä minun pitäis opetella käsittelemään luontoani paremmin.
Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia. Täydentävätkö vastakohdat tässä tapauksessa toisiaan, vai pitäisikö molempien olla yhtä voimakastahtoisia?

Sivut

Kommentit (18)

tiikeli
elanor88
Tämä saisi minutkin ehkä? lopettamaan oikuttelun.

Mun mielestä ei pidä paikkansa, todennäköisesti toi sun poikkiksen rauhallinen luonne saa enemmän sutkin "rauhoittumaan" pidemmän päälle kuin sellainen joka olis yhtä temperamenttinen kuin sinä. Ja toisaalta poikkis voi oppia jossain vaiheessa sanomaankin vastaan. Asutteko yhdessä? Jos ette, niin kaikki luonteenpiirteet ei varmaan ole päässeet vielä kukoistaan... :lol:

Ja jos olet tarkoituksella ilkeä poikaystävällesi ja se jää ihan "tossun alle" niin sun pitää opetella vähän kiltimmäksi, tiedät sen itsekin.

Temperamenttisen poikkiksen kanssa voi olla jollain tapaa "mielenkiintoisempaa" kun ei tiedä koskaan mitä sieltä tulee vastaan, mutta myös ne tappelut on aika kamalia jos kumpikaan ei osaa lopettaa ajoissa jne.

Kukkis

Meillä on niin, että mies on se paljon vahvempi luonne. Ja joskus se ärsyttää ku hän saattaa tosta vaan muuttaa suunnitelmia, mutta nyt puol vuotta katseltuani sitä olen rohkaissut itseni ja alkanut laittamaan vastaan, vaikka se vaikeaa on. Mutta jos oltaisiin molemmat todella vahvoja, niin ei ehkä oltaisi enää yhdessä, rauhoittaa miestä, kun en ole niin temperamenttinen.

Lauantaisesta liian kovasta humalasta jäi mieleen, kun poikakaveri kotiin mennessä kuskille jutteli, että häntä välillä harmittaa kun on minua niin paljon vahvempi, ja menisin hänen kanssaan vaikka kuuhun. (mikä on totta) Mutta sanoi myös, että sitten kun minun raja ylitttyy, niin kerron kyllä.
Eli rohkaisehan miestäsi .. :)

elanor88

Meillä on takana 2 vuotta seurustelua, ja ei asuta yhdessä. Molemmat on vasta 18. Eli kaipa tuo poika tuosta vielä kasvaa.... ottaa silti hermoon ja tylsistyttää kun toinen ei saa sanaa suustaan tai osaa päättää/keksiä mitä tehdään jos on tarkoituksena tehdä jotain.

Kaitpa siitä pitäisi vaan puhua, mutta kun toista ei saisi muuttaa omien mieltymystensä mukaisesti. Ja tiedän, itsessänikin on toki vikaa tämän asian suhteen. Tilanne on kuitenkin ollut tuon kaksi vuotta sama, poikkis ei ole kehittynyt vastaansanomisessa/omien mielipiteitten esittämisessä mihinkään ja oma voimakkuuteni on vain kasvanut ärsyyntymisen lisääntyessä. TOki kyseessä voi olla joku 2 vuoden kriisinkin tai jtn, mut mut

vasilisa

hmm,

Tuollaisa temperamenttieroja olen saanut tarkkailla eri muunnelmina lähipiirissäni. itse olen vähän hiljaisempi ja on usein tuntuu vaikealta sanoa sanottavansa, jos tuntuu että toinen ei kuuntele. tämä piirre korostuu riidellessä, ja vasta nyt alan vähitellen oppimaan sanomaan vastaan temperamenttisemmille tyypeille.

En usko että poikkiksen ja sinun ominaisuudet muuttuvat, mutta niitä voi saada pehmenemään, onneksi! :) eikä suhteessa molempien tarvitse olla samanlaisia, ellei sitten erilaisuudesta kärsitä. Kommunikaation pitäisi kuitenkin toimia hyvin, muuten vaarana on tosiaan suhteen epätasapoainottuminen ja pojankin piiloagressioiden kertyminen.

Koska itse olet dominovampi sukupuoli, yritä hillitä itseäsi ja anna poikkiksellesi tilaa/rohkaisua riidan aikana ja yleensä kertoa mitä ajattelee ja tuntee. kyllä sillä varmaan ihan rakentavaa sanottavaa on, kaikki eivät vaan riidellessä pura kiukkua ja huuda :)

tsemppiä :)

Felke

itseäni ei kyllä enää hirveänä haittaa vaikka poika onkin vähän rauhallisempi. Ennen se häiritsi ihan hirveänä jos nämä temperamentti-erot olivat suuret. Tuskinpa koskaan tulen löytämään poikaa jolla olisi vahvempi luonne kuin minulla, mikä on varmaan ihan hyväkin.

antagonismi

Noh, me ollaan avomieheni kans molemmat tosi itsepäisiä ja voimakastahtoisia, mutta minä olen huomattavasti tulisempi. Riitoja on usein ja ne ovat rankkoja. Väkivaltaa ei kuitenkaan esiinny, paitsi sanojen muodossa.
Suhteen alkuaikoina mies oli kiltti, eikä uskaltanu viel sanoa mulle vastaan. Sieltä se luonne kuitenki yhtäkkiä nosti päätään ja vähän säikäytti mua, olin jo tottunut lehmänhermoiseen mieheen :D
Mut kyllä mä sanon, että on helpompi olla kun on kaksi yhtä vahvoilla olevaa ihmistä vastakkain kuin että potisi aina huonoa omatuntoa omasta räyhäämisestään, kun toinen niin surkeana tapittaa tuoliltaan "mitä mä nyt olen tehnyt, anna anteeksi"-ilme kasvoillaan..

Murehtija

Enpä tiedä, en usko että "vahvatahtoiseen mieheen vaihtaminen" parantais asioita. Ainakin mulle tulee heti mielikuva isoista riidoista ja jatkuvasta kädenväännöstä mikä nyt taas ei ole kenenkään mielestä kivaa.

Mulla oli niin että exä oli yleensä aika rauhallinen ja minä taas se energisempi mutta loppujenlopuksi minä taisin olla se joka oli useimmiten tossun alla kun olin silloin vielä niin avuton persoona...

Siitä tavasta millä puhut poikkiksestasi voisin sanoa että tulee ihan sellainen kuva niinkuin olisit yleensäottaen tympääntynyt koko tyyppiin, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä sun lujatahtoisuustes kanssa. Ja ehkä voi olla ettei toinen halua sanoa mitään koska olet jo jyrännyt sen? Mulla ja exällä se meni vähän siihen kun minä olin masentunut. Tuntui etten jaksanut enää edes puhua sille yhtään mistään.

Veera

Mulla oli exä tosi paljon minua "kiltimpi". Ei sanonut koskaan vastaan minun turhille kiukutteluile se sai sitten minut jotenkin kiukutelemaan ja testaamaan vaan enemmän. Tämä oli sitten loppupeleissä yksi suuri syy eroon. Tylsistyin koko suhteeseen kun en saanut ikinä vastusta itselleni ja siitä tylsistymisestä seurasi monta muuta asiaa sitten.

Olen penskasta asti ollut tosi voimakas ihminen. Ja sen on saanut valitettavasti tuta koko perhe :? .
Nykyinen mies on onneksi laittanut mun tyhmille kohatuksille vastaan, eikä anna minun hyppiä liikaa nenilleen. Nykyään riitoja on huomattavasti vähemmän kuin suhteen alussa kun kumpikin kokeili toisiaan.
Riidat on vieläkin muhkeita ja todellakin riitaisia, mutta onneksi tarvii harvoin enään riidellä.

Ladybird

Lainaus:
Tilanne on kuitenkin ollut tuon kaksi vuotta sama, poikkis ei ole kehittynyt vastaansanomisessa/omien mielipiteitten esittämisessä mihinkään ja oma voimakkuuteni on vain kasvanut ärsyyntymisen lisääntyessä.

Samaa täälläkin. Olen yrittänyt sanoa poikaystävälle, että saisi kyllä esittää rohkeammin niitä mielipiteitään eikä antaisi minun aina määrätä kaikesta. Minä yleensä päätän mitä tehdään ja joskus kun toiselta ei heru mielipidettä asiaan, hermostun. Ja etenkin riidellessä, kun kaipaisi sitä että toinen huutaisi (tai no, ainakin että puhuisi) ilmi omat tunteensa kunnolla eikä pelkästään pitämällä mykkäkoulua. Joskus olisi suorastaan vapauttavaa huutaa kunnolla toiselle - siis sillä ehdolla, että se toinenkin huutaisi takaisin. Määrätietoinen ja jämy mies tuntuisi joskus paremmalta vaihtoehdolta. Mutta en mene nyt enempää valittamaan, sillä temperamenttisella miehelläkin on varmasti huonot puolensa.

Theea

Minä satun olemaan aika temperamenttinen. Aikaisemmin poikaystäväni oli aika herkkis ja rauhallinen, mutta on suhteen edetessä oppinut sanomaan paremmin vastaan. Vakavia riitoja meillä on tosin hyvin harvoin. Ja kyllä, se ärsyttää jos toinen osapuoli vaan istuu hiljaa, silloin nimittäin minä ainakin innostun latelemaan vielä ilkeämpiä sanoja suustani.

Harva meistä pystyy hillitsemään tai muuttamaan omaa luonnettaan. Itse en ainakaan usko pystyväni muuttumaan rauhallisemmaksi. Ja miksi edes muuttuisin, jos joku ei kestä minua tällaisena niin omapahan on ongelmansa.

korpikaisla
Veera
Mulla oli exä tosi paljon minua "kiltimpi". Ei sanonut koskaan vastaan minun turhille kiukutteluile se sai sitten minut jotenkin kiukutelemaan ja testaamaan vaan enemmän. Tämä oli sitten loppupeleissä yksi suuri syy eroon. Tylsistyin koko suhteeseen kun en saanut ikinä vastusta itselleni ja siitä tylsistymisestä seurasi monta muuta asiaa sitten.

Olen penskasta asti ollut tosi voimakas ihminen. Ja sen on saanut valitettavasti tuta koko perhe :? .
Nykyinen mies on onneksi laittanut mun tyhmille kohatuksille vastaan, eikä anna minun hyppiä liikaa nenilleen. Nykyään riitoja on huomattavasti vähemmän kuin suhteen alussa kun kumpikin kokeili toisiaan.
Riidat on vieläkin muhkeita ja todellakin riitaisia, mutta onneksi tarvii harvoin enään riidellä.

Tässä ja muissakin ketjun vastauksissa toistuu tämä kuvio: kiukutteleva ihminen = voimakas ihminen.

Mä en miellä voimakkuutta ihmisessä kyllä ollenkaan ilkeilyksi muita kohtaan. Riidanhaluisuudelta ja itsepäisyydeltä toi mun mielestä kuulostaa.

Anee

Korpikaislaa voisin komppailla sen verran, että mielestäni vahvan ihmisen ei tarvitse olla ilkeä, kiukutella tai mitään muuta vastaavaakaan. Se, että huutamalla saa mielipiteensä läpi on mielestäni ennemmin "heikkoa".

Vastaan sanominen on toki olennainen osa suhdetta, mutta huutaminen tai haukkuminen tai muuten vain toisen loukkaaminen tai tahallaan ärsyttäminen ovat mielestäni ennemmin _heikon_ ihmisen tunnusmerkkejä kuin vahvan. Asiat voi aina sanoa monilla tavoilla.

Essie

Mun poikaystävä on liian jääräpää. Mä oon se kiltimpi. osaan kyllä ärsyttää ja jäkättää mutta minä en alennu raivoamiseen. enkä muuten pitkävihaisuuteenkaan

eelis

Itse olen aikaisemmin ollut suhteessa jossa molemmat puolet oli todella temperamenttisia, ja riidat oli kyllä sen mukasia. Tulisuutta ei puuttunut millään lailla.
Nykyään suhteessa itse olen paljon tulisempi, suutun herkemmin, huudan, isken sanoilla mahdollisimman pahasti. Poikaystäväni taas paljon rauhallisempi. Kyllä hänkin "suuttuu" muttei pura sitä samanlai kuin minä, vaan hieman rauhotuttuaan kertoo asiat asiallisesti ja rauhallisesti.
Itse arvostan tuota piirrettä poikaystävässäni erittäin paljon. Kokemani perusteella osaan sanoa, että harvemmin nuo tulisemmat tappelut jossa molemmat purkaa tunteensa huutamalla/vast. eivät kovinkaan kehitä suhdetta ja monesti silloin itse riidan syy jää puimatta/ei tule otettua opiksi kun energia menee aivan muuhun.
Erittäin onnellinen siis rauhallisemmasta poikaystävästä, hän toki uskaltaa kyllä laittaa minulle vastaan ja ilmasee oman mielipiteensä mutta tekee sen paljon rauhallisemmin kuin minä. Oppisinpa itsekin.

TaskuMyy

[color=brown]Eikä aina mene niin, että samanluonteiset sopivat yhteen. Ja toiset miehet voivat pitääkkin tempperamenttisista naisista :wink: [/color]

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat