Itsenäisyys kadoksissa - Parisuhteet

Ananas_

Kuulostaa aivan samalta kuin oma tilanteeni :lol: Olen seurustellut vuoden poikaystäväni kanssa, ja tuntuu ettei muuta elämässäni olekaan. Poikaystäväni on itsenäisempi ja itse taas olen jumittunut häneen ja olen täysin riippuvainen... :roll: Itsekin olin aiemmin itsenäinen nainen, mutta nyt olen mustasukkainen takiainen. :oops:

Kommentit (12)

kenguruu

Tervehdys kaikille,

Ensimmäistä kertaa kirjoittelen tälle palstalle...mutta asiaakin oli:

Minua on jonkin aikaa vaivannut oman "itsenäisyyden" katoaminen. Seurustelen (onnellisesti), eikä ongelma johdu mitenkään poikaystävästäni, joka on hyvinkin kannustava omien juttujen toteuttamiseen. Itse en vain halua tehdä mitään "omaa", elämäni tuntuu pyörivän vahvasti poikaystäväni ja hänen elämänsä ympärillä. Tilanne tuntuu siitäkin syystä ahdistavalle, koska ennen seurustelua olin hyvin itsenäinen ja yksin pärjäävä, enkä kokenut yksinoloa ongelmaksi. Vannoin aina ettei minusta tule koskaan takertuvaa ja mustasukkaista tyttöystävää, mutta nyt minusta on hyvää vauhtia n. vuoden seurustelun tuloksena tulossa sellainen (tai olen jo). Haluaisin muuttaa asian, mutta en löydä siihen keinoja. En ymmärrä mistä pelot ja mustasukkaisuus ja takertuminen johtuvat, koska tiedän niin varmasti kuin ihminen voi ikinä tietää, ettei mitään syytä huoleen ole! En vain osaa olla onnellinen kai...?

Susette

Juuri tuota itsekin pelkään seurustelussa. Mulla on takana yksi n.4 vuoden mittainen suhde, jossa myös muutuin juuri tuollaiseksi. Lopuksi homma meni pelkäksi riitelyksi, ja erohan siitä tuli. Suhteen aikana kadotin itseluottamukseni kokonaan ja muutenkin voin pahoin, kun olin niin kiinni toisessa. Nyt tuosta on jo useampi vuosi aikaa.

Tällä hetkellä seurustelen, suhdetta on kestänyt 9kk, ja olen melko hyvin onnistunut säilyttämään itsenäisyyteni. Asiaa tosin edistää se, että asumme eri paikkakunnilla ja asun jo itsenäisesti. Ehkä nyt kun on jo enemmän ikää ja kokemusta, osaa varoa tiettyjä asioita.

Vivian

Samoja ongelmia myös minulla...välillä menee paremmin pitkiäkin aikoja sitten taas koen jotenkin jumittavani poikaystävän elämässa. Siis suhteessa ei ole vikaa, luottamus kunnossa jne. Tuo takertuminen on sinänsäkin häiritsevää, että poikaystävälläni on päivät täynnä tekemistä jos hän ei ole kanssani ja viihtyy hyvin yksinkin ja itse taas jostain syystä en viihdy yksin juuri ollenkaan.

Olin sinkkuna joku pari vuotta ja opin aika itsenäiseksi siinä ajassa, jotenkin kaikki se on kadonnut johonkin. Kuitenkin minulla on omia hyviä ystäviä ym. eli kaiken pitäisi olla paremmin kuin hyvin. Se saattaa tosiaan olla niinkuin sanoit, että ehkä en koskaan osaa olla vain onnellinen.

Henkka

Tuohan on suoraan kuin minun suustani! Ennen olin aktiivinen ja sosiaalinen sinkku, mutta kun aloin seurustella, rupesin takertumaan enemmän ja enemmän poikaystävääni. Enää ei vain huvita tehdä paljon mitään ilman häntä, ja kun poikaystävälläni ei ole mitään ongelmia olla ilman minua, riita on valmis. Kavereiden kanssa tulee oltua entistä vähemmän, eikä minulla ole mitään harrastuksia.

Ahdistaa olla näin riippuvainen jostain ihmisestä, en minä ole tällainen! En ole koskaan ennen ollut takertuvaa tyyppiä, en kavereiden enkä entisten poikakavereidenkaan keskuudessa. Lapsuudessani olin ainoa lapsi (sain siskon vasta teini-iässä), olen tottunut olemaan yksikseni ja pitänyt siitä.

Mikäköhän tässä mättää?

Olen hyvin tietoinen ongelmastani, ja lähdin jopa puoleksi vuodeksi vaihto-oppilaaksi toiseen maahan saadakseni muuta ajateltavaa ja aktiviteettia elämääni. Kun muutama kuukausi sitten tulin takaisin Suomeen, en ole juuri muuta tehnytkään, kuin hengaillut kultani kanssa. Nyt suunnittelemme yhteenmuuttamista.

Hohhoijaa.... Miten saada oma elämä?

Sakurifai

Mulla vähän sama juttu. Olen jotenkin passivoitunut aloitettuani seukkaamaan oman kultani kanssa. Onhan tätä yhessäoloa ollut jo vuosi ja 4 kk about. Jotenki vaan ei ole tullut kamujen kanssa enää oltua tai mitään enää -__- Lähinnä elämä pyörii vaan koulun, tämän koneen ja oman kullan ympärillä. Onpas rikas elämä? Kaverit noh nekin jäi vähän, kaveriporuka hajos, yks vaihto koulua, kahella meni välit poikki. Pakenin sitä kaikkea kullan syliin ja sinne olen jäänyt :(

Outo.

Itse olen samanlainen, mutten kuitenkaan mustasukkainen. En ole onnellinen, erittäin alamaissa kun hän ei ole paikalla. Aiemmin lähes sekosin jossen saanut viettää aikaa yksin. Nyt en osaa viettää aikaa yksin, lähinnä kultani kanssa olen. Muttei se enää minua haittaa. Joskus harvoin vaivaa.

Destinova

Kirjoitan ensimmäistä kertaa minäkin, vaikka olen taustajoukoissa viihtynyt jo pidemmän aikaa. Itsenäisyys on nimittäin aiheuttanut minullekin melkoisia ongelmia. Olen vasta 18-vuotias, mutta olen seurustellut jo yli kaksi vuotta (tänään tuli 2v 2kk) enkä osaa enää viettää aikaa kavereideni kanssa. Ainakaan yhtä hyvin kuin ennen.

Aiemmin (ennen seurustelua) olin paljon kavereiden kanssa. Vietimme aikaa yhdessä lähes joka päivä, olin mukana kaikissa tapahtumissa, myötä- ja vastoinkäymisissä jne. Tyttökaverit olivat parhaita. Seurustelun myötä alkoivat kaverit vähentyä ilmeisesti juuri siksi, että vietin enemmän aikaa poikaystäväni kanssa. En tietoisesti yrittänyt olla vähemmän kavereideni kanssa - siinä vain kävi niin.

Kun yritin hakeutua heidän seuraansa myöhemmin uudelleen (osittain poikaystäväni halusta saada omaa aikaa enemmän, osittain omasta halustani viettää aikaa muidenkin kanssa) tunsin itseni ulkopuoliseksi. Oli vierähtänyt pitkä aika, eikä kaikki ollutkaan enää samanlaista.

Nyt lukiossa olen viettänyt enemmän aikaa kavereideni kanssa, mutta tunnen silti itseni ulkopuoliseksi. Olen yksinäinen kotona, jos poikaystäväni ei ole luonani. En tykkää nukkua yksin. Voisin viettää hänen kanssaan jokaisen tunnin ja jokaisen sekunnin, vaikka tiedän sellaisen olevan ahdistavaa. Toisaalta en tahdo menettää loppujakin ystäviäni.

Tahtoisin neuvoja samassa tilanteessa olleilta ja siitä selvinneiltä. Kuinka päästä takaisin omaan elämään?

figaro

Älä ainakaan jätä yhteyden ottoja vanhoihin kavereihin. Koeta päästä sisään sieltä ulkopuolelta ;) Ja hanki uusia kavereita. Niitä voi löytää varmasti harrastuksista, kenties tällaisilta foorumeilta :D

( Tuo, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi on varmasti ihan normaalia kyseisessä tilanteessa, kun miettii, että yhteydenpito on ollut vähäistä. Ihmisillä on omat juttunsa ja menonsa ollut siihen saakka jonkun aikaa. Ei liene siis ihme, jos vieraantuu. Mutta joskushan te olette tutustuneet aiemminkin ;) Tutustukaan uudestaan! )

*Tyttönen*

Mulla on juuri sama ongelma!!!

Elämä pyörii kyllä kokonaan kihlatun, koulun ja koiran ympärillä. Mitään muuta sitä ei sitten kyllä tuu tehtyä. Baarissakin käydään yhdessä, kihlatun kavereiden kanssa.

Haluaisin muutosta tähän, mutta miten?!

murur
kenguruu

Minua on jonkin aikaa vaivannut oman "itsenäisyyden" katoaminen.
elämäni tuntuu pyörivän vahvasti poikaystäväni ja hänen elämänsä ympärillä.

Tilanne tuntuu siitäkin syystä ahdistavalle, koska ennen seurustelua olin hyvin itsenäinen ja yksin pärjäävä, enkä kokenut yksinoloa ongelmaksi.

En ymmärrä mistä pelot ja mustasukkaisuus ja takertuminen johtuvat, koska tiedän niin varmasti kuin ihminen voi ikinä tietää, ettei mitään syytä huoleen ole!

jep, samaa ongelmaa täällä päässä. tuntuu siltä, että jopa oma identiteetti ja se, mitä minä olen on kateissa. tilannetta ei ole helpottanut yhteen muuttaminen, vaan tunnen itseni orvoksi osana mieheni maailmaa, ilman mitään omaa mistä pitää kiinni. tuntuu, että itsenäinen asioiden tekeminen ja harrastaminen yms on rikos puolisoa kohtaan. hälyttävintä on, että olen jopa alkanut luopua omista unelmistani, ja laiminlyönyt omia asioitani vain, jotta voisin enemmän olla poitsuni kanssa.

olen myös aina ollut itsenäinen ja luonteeltani vahva ja periksiantamaton. nyt olen hiljainen hissukka, joskus se, että minun pitää tehdä päätöksiä ihan arkisissa meihin liittyvissä asioissa tuntuu rangaistukselta. taivun täysin poikaystäväni tahtoon ja annan periksi tahtomattani, ehkä siksi että pelkään olla eri mieltä? ja haluan että mieheni pitää minusta? tulee huono omatunto siitä, että on eri mieltä ja siitä, ettei uskalla olla eri mieltä. yleensä lopetan riitelyn pyytämällä anteeksi, vaikka en olisikaan syypää, koska pelkään että jos en tekisi sitä poikaystäväni voisi jopa jättää minut käytökseni vuoksi tms.

suhteemme alkuvaiheessa uhkuin itseluottamusta, mutta nyt itsetunto-ongelmat ovat jälleen nostaneet päätään ja minusta on tullut erittäin mustasukkainen ja herkkä kaikelle. esimerkiksi kultani pornon katsominen tuntuu erittäin pahalta ja aiheuttaa parhaimmillaan itseinhoa ja riittämättömyyden tunteita. minusta on tullut myös todella mustasukkainen kultani suhteen, ja koen vaarattomat tilanteet ja ihmiset uhaksi suhteellemme, itseni muita naisia rumemmaksi etc.

yhteys ystäviini on seurusteluni myötä lopahtanut jo ihan käytännön syistä, ja nyt kun muutin toiselle paikkakunnalle tuntuu kuin olisin entistä enemmän eristyksissä kaikista muista ihmissuhteistani. nyt olen yrittänyt pitää parempaa huolta suhteistani tyttökavereihin, mutta vaikeaa tämä on.

*jennifer*

Sama täälläkin ja "mukava" kuulla, että on monia samanlaisia henkilöitä kuin itsekin.. Olen myös riippuvainen poikaystävästäni..olen todella masentunut ja alamaissa kun hän on poissa, enkä osaa nauttia elämästäni. Pahinta tässä on että poikaystäväni on lähdössä muutamien päivien päästä ulkomaille tekemään koulunsa lopputyötään PARIKSI KUUKAUDEKSI. en tiedä mitä tekisin sen ajan aikana.. koen jo nyt kauheaa masennusta, en voi syödä mitään, on paha olla ym.. joskus ajattelin, että nyt olisi oiva tilaisuus saada itselle se "oma" elämä: käydä harrastuksissa, nähdä vanhoja kavereita ym. mutta tällä hetkellä se ei kiinnosta.

Manteli

eihän tuohon voi olla muuta neuvoa kuin että rupeatte tekemään/harrastamaan jotain muuta, päätätte vaikka pitää kerran viikossa ihan oman illan. koska lienee kaikkihan teistä sen käsittää että ette voi tilanteellenne mitään ellette itse tee sille mitään? ja esimerkiksi vaikka siihen itsetunnon kohentamiseen suosittelisin että alkaa harrastamaan jotain seksikästä; esimerkiksi rupeatte käymään aerobicissä (muokkaa vartaloa aika kivasti ;)), venyttelette, käytte kampaajalla, ostakaa uusia vaatteita. tehkää olonne itsevarmaksi ja tietysti upeaksi :D
minä ainakin henk.koht tunnen oloni itsevarmemmaksi (ja seksikkäämmäksikin?) nyt kun rupesin jokunen aika sitten harrastamaan ihan kotona jumppaa striptease aerobic with carmen electra videoiden avulla ;)
mustasukkaisuus on ehkä pahimmillaan sellainen asia, johon täytyy hakea hoitoa, ei kannata antaa sen mennä pahaksi.
itseänne niskasta kiinni jos haluatte muutosta, ei se itsestään tule.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat