Ei käy koulussa, ei käy duunissa, ei tee mtn kotitöitä, pelaa vaan koneella kaverien kanssa.... ?

Turhautunut

Hei!

Mulle tuli liian pitkä teksti, nii laitan sen osissa..
osa 1:
Tuntuu, että olen yksin tän asian kanssa (ystävät ovat jo turhautuneet saman asian kuunteluun, niin en ole enää vuoteen heille tästä puhunut, mutta tilanne jatkuu ennallaan). Olen seurustellut kohta neljävuotta poikaystäväni kanssa (hän -93 ja minä -91). Suhteemme alussa hän valehteli käyvänsä lukiossa (totta silleen, et olikin lukiossa vielä kirjoilla, mutta oli lopettanut käytännössä siellä käymisen ennen abi-vuotta). Se paljastui mulle sitten vähitellen ku tekosyyt alko kusemaan. Uskoin pystyväni tsemppaamaan rakkauden ja positiivisuuden voimin hänet takaisin koulunpenkille. Luulin, että hän alkoi käydä taas abivuotta vuoden muita ikäisiään jäljessä ja haaveilin yhteisistä valmistujaisjuhlista (olin itse samaisena vuonna valmistumassa lukion jälkeen amiksesta). No pettymys oli suuri kun tajusin, et ei se kirjotuksiin ollut ilmoittautunutkaan. Sen vuoden heinäkuussa muutin kotoa pois ensimmäiseen omaan yksiööni. Poikaystävä kävi niin paljon mun luona kylässä, et käytännössä asui jo mun kanssa. Tyhmänä ehdotin parin kk jälkeen sen muuttoa mun luo kun kerran "asuu jo mun luona". Se oli virhe... Huomasin pian, että poika ei käynyt koulussa eikä töissä. Ei maksanut vuokria, ei osallistunut kotitöihin. Rakkauden avulla jaksoin jonkin aikaa ja luulin "parantavani laiskuuden ja saamattomuuden pois".
Oon itse alkanu käymään 14-vuotiaasta duunissa, koska mun perheessä ei mtn "epätarpeellista" kivaa saanut ellei itse ostanut. Sen jälkeen oon ain yläasteen ja lukion ja amiksen lomilla ja iltaisin käynyt duunissa. Pidän itseäni tosi ahkerana, en ees vapaapäiviä osaa viettää vain olemalla. Sikski tää tilanne turhauttaa erityisesti NIIIN paljon...

Kommentit (9)

Turhautunut

OSA 2

No sen verran poika kävi duunissa (puhelinmyynti, missä pomoi ei kiinosta, jos oot 4 päivää pois, tuut puolekspäiväks ja oot 2vko pois ja tuut 3 päiväks jne) et sai omat ruokansa ja menonsa maksettua (mitä nyt puhelin ja nettilaskuist yms tuli karhukirjeitä sille alvariinsa). Oon puhunu täst asiast sille lukemattomia kertoja. Ei auta. Se kuuntelee ja vastaa, mut jotenki ei mee perille, se lanka katkeaa jossain vaiheessa. Ainoo mitä sain irti vuoden jälkeen oli et "masennusta ollu, mut ei oo enää, et mä oon auttanu siinä paljon". Sit annoin asian olla ku halusin vaan auttaa, ettei sille tulis sitä uudestaan. Meni vuos, tilanne jatku. Intti tuli ja ootin sen "tekevän pojasta miehen". Oliki ryhdistäytyny kaiken suhteen 2kk intin jälkeen, kunnes palas arkeen eli ei käy töissä, pelaa vaan netissä ja keskustelee sen pelin kautta kavereilleen. Sitä kattelin puolvuotta, mut mun pahaolo kasvoi vaan kun olin päässy uuteen kouluun ja tein sen ohella duunia ja kotona istui aina yömyöhään oottamassa tommonen mitäänsaamaton vätys! Löysin siivotessa vahingos sen lukion irtisanomistodistuksenki, niin silt puuttu vuoden eestä kursseja... Taas se alko myös jättää vuokria maksamatta. Viime kesänä räjähdin, mun mitta tuli täyteen. Kaveri sai lapsen ja tajusin, etten voi koskaan tulla saamaan mtn samaa ton pojan kanssa. Sanoin sille, et "kukaan muu ei ois jaksanu kattella näin pitkään ku mä, mut mullaki on joku raja ja se täytty just. Et mä haluun erota ja sä voit muuttaa takas himaan vanhempien luo mun kämpäst". Olin kertonu sen vanhemmille tän tilanteen jo ennen inttiä, mut ne ei tahtonu ukoa, meni kuuroille korville, ne vaihto vaan keskustelun aihetta, ihan ku ei ois kuullu mun puhetta. Nyt sanoin meidän vuosia jatkuneesta tilanteesta uudestaan sen vanhemmille, niin ne usko, mut ei tullu vastaan asias "toivottas, et voisit vielä yrittää sen kanssa, siitä ois apua sille". Annoin aikarajan ja vaatimukse: ainoa asia mitä siltä vaadin: duunissa käyminen säännöllisesti. Ja sen avulla se pääs oppisopimuskoulutukseen, jost pitäs valmistuu joulukuus-16. Vaatimuksena oli, et saan nähdä omin silmin koulun leimalla sen todistuksen tasan tolloin joulukuussa. Poika ryhdistyki 3-5kk ajaks ja kävi töissä/oppisopimustunneilla.

Turhautunut

OSA 3

Nyt mä oon kattellu taas puolvuotta paluuta entiseen... ei käy duunissa, ei tee mtn ilmoittautuakseen aikuislukioon/ muuhun kouluun. Pelaa vaan. Vuokrat sentään on maksanu puoliks kun oon alottanu muistuttamaan ja nalkuttamaan viikkoa etukäteen, et "kohta pitääkin taas maksaa se vuokra! Ai kato enää 5 päivää! Ainii vuokra pitäs maksaa tnä, voitasko nyt maksaa se?". Oon tajunnu, et en enää kestä. En mä jaksa sinne joulukuuhun oottaa jtn todistusta, mitä sen jälkeen!? Mulla alko välivuos nyt ja alan ite käymään nyt duunin ohella aikuislukiossa lukemassa kaikki kemian ja fyssan kurssit tähdäten yliopiston pääsykokeisiin-17. En jaksa sen kaiken tulevan stressin keskellä kattoo tollast saamatonta vätystä nurkissa! Nykyää ku muistutan, et "kukaan muu ei ois jaksanu kattella sua näin pitkää...!" se tiuskasee vaan "niiii-in, tiedän ja myönnän sen, mut tarviiks mun muka lopunikää siit tuntee syyllisyyt". Se on jo kerran nähny, et oon valmis ja uskallan erota, se pelästy sitä sillon oikeesti ja heräs siitä. Miks ees mun menettämisen pelko ei voi ajaa sitä eteenpäin omassa elämässä, mä oon kaikkeni jo kokeillu. Sit jollai tapaa must tuntuu, et en voi jättää sitä, ennen ku oon saanu autettuu sen jaloilleen eli koulun loppuun ja töihin. Tää on mun eka suhde, mut must tuntuu, et ei sen näin hankalaa pitäs olla. Eniten mua ärsyttää ku rakastan sitä niin paljon, ku muuten ihmisenä ja luonteena se on tosi hyvä keskustelee ja kypsä ikäsekseen. Sen kaa on niin helppo olla. Mitä te tekisitte täs tilantees???? Auttakaa..! Kiitos jos jaksoitte lukee tän loppuun asti :)

Vierailija

Sulla on siellä pikkupoika, joka ei kykene edes alkeellisesti ottamaan vastuuta itsestään. En muutenkaan ymmärrä näitä antamiasi "monia mahdollisuuksia ryhdistäytyä", koska tuollainen mahis tarkoittaa, että hänen tulee muokata ja muuttaa omaa toimintaansa, ei jatkaa typerien pelien pelaamista himassa. Mielestäni on hyvin kyseenalaista kiristää millään masennuksella. Mikään ei tuota masennusta ja passiivisuutta enempää kuin kotona persaukisena istuminen ja päivän ilman fiksua sisältöä. Pelaamista ei kutsuta fiksuksi sisällöksi. Maailma on täynnä fiksuja ja miehiä, lähetä nyt ihmeessä jo tässä vaiheessa pikkupoika mäkeen tai kotiinsa kasvamaan, toihan on ihan hirveetä.

Vierailija

Sun mies kuulostaa ihan mun veljeltä, sillä erotuksella että veli asuu vanhempien nurkissa ja on siellä yhtä laiska. Tollasia ihmisiä syntyy huonosta kasvatuksesta. Kuulostaa selkeesti siltä, että jätkän vanhemmat on antanu sen vaan lojua samalla tavalla koko nuoruutensa. Sellasta ihmistä ei kukaan toinen pysty muuttamaan. Ainoastaan todella iso sisäinen motivaation muutos. Se voi joskus tulla rakkauden takia. Sun kohdalla näyttää kuitenkin selvältä, ettei se ole auttanut. Jos jätkän vanhemmat ymmärtäis olevansa surkeita kasvattajia, niin jotain vois ehkä tapahtuakkin. En kuitenkaan usko, että he tulee sitä koskaan tajuamaan.

Jos jätät sen miehen se saattaa ymmärtää muuttua. Todennäköisesti hän tarttis kuitenki jotain arjenhallintataitojen opetusta suunnilleen 5-vuotta, että asiat alkais sujua. Valitettavasti tämä tapaus kuulostaa siltä, että hän vaan painuu vanhempiensa nurkkiin ja elää siellä samanlaista elämään vain jonku muun ku sun kustannuksella. Kannattaa oikeesti jättää tommonen laiskimus, koska sitten voit keskittyä elämään järkevästi ainakin oman elämäsi. Miehelle pitää aina tehdä selväksi, että yhteiset kotityöt ja menot pitää tehdä/kustantaa yhteisesti. Kenenkään palvelijaksi ei pidä ruveta. Se on loputon suo, joka ei koskaan lopu. Nalkuttamalla toista ei saa muuttumaan, korkeintaan kannustamalla. Sun miehes vois oppia maksaan laskut ajallaan, jos hänellä olis puhelimes kalenteri jonne tulee niistä aina muistutus. Mut se vaatii sitä, että hän itse haluaa sen asian opetella.

Masennus on pään sisällä. Myönnän itsekkin olevani välillä miestäni huonompi tekeen kotitöitä sen tähden. Silti se ei estä mua päättämästä maksaa laskut ja laittaa edes ruokaa niinäkin päivinä kun kaikki on mustaa. Ajattelen myös, että jos masennuksen tähden jätän asiat tekemättä, se masentaa vain lisää. Siksi olen päättänyt olla vahva. Sen päätöksen saisi poikaystäväs tehdä kansa Ps. Liikunta auttaa masennukseen.

Vierailija

Hyviä neuvoja tullu sulle jo tähä, mut mä haluan vielä lisätä lohdutuksen sanasen et tollane käytös nykyajan nuorilla miehillä on yllättävän yleistä. Harmi.

Vierailija

Mikäköhän on OIKEE syy ton alla pojalla? Koska onhan toi nyt jonkinlainen avunhuuto... Mun veli on tollanen väty, mut ei oo suostunu avautumaan mulle taustan oikeista syyseikoista, niin oisin itsekkin kiinnostunut selvittämään oikean syyn.. Mut joo kun puhe ja teot ei auta ja oot selkeesti jo tehny kaikkes -> jätä se! 

Pelargonia

Hei aloittaja,

olen ollut vähän samankaltaisessa tilanteessa ja annan nyt neuvon jonka toivon että joku olisi aikanaan antanut minulle itselleni:

Jätä se. Nyt.

Ansaitset ja saat paremman miehen, ja ei-mitäänkin on parempi kuin noin epätasapainoinen parisuhde. Totta kai hänessä on myös ihania ja hyviä puolia joita arvostat ja rakastat, aika harvassa on ne ihmiset, joissa ei ole mitään hyvää, eikä sellaisen kanssa alun perinkään kukaan ala suhteeseen. Eli älä jahkaa hänen hyviä puoliaan. Tuossa iässä ihmisen pitäisi pystyä parempaan ja ennen kaikkea haluta itse muuttua, vaikka olisikin ollut masennusta. Ihmisellä pitää olla unelmia ja tavoitteita, muutenkin kuin pelissä.

Oma tarinani: olin 6 vuotta suhteessa miehen kanssa, joka oli alakuloinen (mut ei mitään diagnosoitua, koska ei käynyt lääkärissä), täysin selkärangaton, kyvytön ja uusavuton ja mikä pahinta, sosiaalisesti täysin lahjaton. Asui vanhemmillaan eikä tehnyt mitään muuta kuin pelasi. Vuosien mittaan todellisuudentaju heikkeni. Itse kävin sillä aikaa yliopiston ja olin kesät töissä. Suhde oli molemmille ensimmäinen vakava ja minä luulin kilttinä ja hyväsydämisenä tyttönä että minun vaan kuuluu antaa loputtomasti ymmärrystä ja rakkautta ja koettaa tsempata toista. Haaveilin suhteen päättämisestä monta vuotta ja koetin päästä siitä irti, mutta hän onnistui anomaan minut takaisin ja oli toisaalta hiljalleen, varkain murentanut itsetuntoni todella alas.

Pelkäsin myös että hän saattaisi tappaa itsensä tai alkaa vainota minua jos suhde loppuu, koska hänellä ei enää ollut ketään muuta, koska oli niin hankala ihminen. Kaverit yksi toisensa jälkeen hylkäsivät hänet koska hän loukkasi monia ja toisaalta koska hän vaan pelasi ja asui kotona kun muut menivät elämässään eteenpäin. Lopulta olin niin ahdistunut että olin valmis ottamaan nuo riskit, mun oli vaan pakko päästä pois suhteesta, en kestänyt nähdä häntä enää kertaakaan, oksetti koko ajan.

Heitä sinä tuo mies ulos nyt eikä huomenna, lupaathan? Olet tehnyt hänen eteensä jo niin paljon että nyt riittää. Rakkauteen ja kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu toisen tukeminen ja vastikkeeton auttaminen, mutta tuo ei ole enää terve suhde. Hän ei tekisi samaa sinulle. Tekstistäsi kuultaa läpi se, että et ole hänen kanssaan enää puhtaasta rakkaudesta vaan auttamisen halusta, kiltteydestä ja velvollisuudentunnosta. Joku raja. Jokainen meistä ansaitsee hyvän suhteen ja tuo ei nyt ole sellainen, eikä siitä sellaista tule. Täysin sopimatonta että miehen vanhemmat yrittävät saada sinua jatkamaan suhdetta! Et ole terapeutti tai henkilökohtainen avustaja, saati pankki. Suhteen koossa pitävän voiman tulee olla molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus, ja niistä kasvavat vastuuntunto toista kohtaan ja pyyteetön auttaminen. Teidän suhteessa taitaa olla jäljellä enää tuo auttaminen. Kun minä olin samankaltaisessa tilanteessa vuosia sitten, en jotenkin tajunnut, että oikeasti voisin lähteä... en ollut koskaan jättänyt ketään ja olin luullut että olisimme aina yhdessä. Mutta sinä voit jättää hänet ja heittää pihalle, hänen ongelmansa on sitten se että mihin hän menee. Jos sisimmässäsi tiedät että et halua hänen kanssaan tulevaisuutta, älä tuhlaa hetkeäkään nuoruudestasi enää häneen.

Onnea pääsykokeisiin ja uuteen, raikkaaseen elämänvaiheeseen! <3

stupidgames >:(

Mulla on 16-vuotias isoveli joka on peliriippuvainen; ei käy koulua.. jos kysyn miks et käy kouluu se vastaa 'Koska en mä jaksa.. siellä ahistaa' sitte kotona saa vaan kuunnella sitä 'VITTU MITÄ SÄ SINNE MEET HOMO!! MIKÄ IDIOOTTI!!!! >:(' ja aina sanoo kuinka ihania pelikavereita sillä on jotka ei oo ikinä ärsyttävii.... -.- 

Hän on käyttänyt äitin luottokorttia.. D: Se oli äitin laukussa ja yöllä kävi sitte ottamassa sen, kirjotti numerokoodin joka kortissa luki ja osti pelikamaa 300€ edestä D: Tottakai jäi kiinni, ja sai rangaistuksen ettei saisi enää pelata sitä peliä.. :) MUTTA.... :/ Noudattiko se sääntöä?? NO EI TIETENKÄÄN... >:( se pelaa sitä aina päivisin kun me muut ollaan koulussa ja sitte ku tuun kotii ja avaan sen huoneen oven niin siellähän se pelaa juuri sitä kyseistä peliä.. kun joku siitä sille sanoo, rupeaa kertomaan 'Nokun tää peli auttaa mua tuntemaan oloni paremmaksi.. :( Mun pelikaverit on täällä.' sitten sitä tulee sanoneeksi 'aina huudat niille ja se rupeaa ahdistamaan sinua!! Olet sairas!!!!!! Masennusta ja peliriippuvuutta..!!!!!!' ja tottakai vastaus on aina sama.. 'Musta ei kukaan välitä.. ;( Teen itsemurhan. Ei kukaan jää kaipaamaan.! ette edes anna mun nauttia tästä pelistä joka tuo hyvän mielen D; HYVÄSTI' itse olen 12-vuotias ja huolissani valjestä :( se on karannu yöllä monet kerrat ja sitten on lähdetty etsimään, niin syvän rotkon reunalla istuu ja huutaa että on valmis hyppäämään. Joskus *tosi harvoin* kun pääsee olemaan sen kanssa, se satuttaa.. haastaa riitaa ja lyö yms.. Pitäiskö mun tehä asialle jotain? Olen huolissani.. Kiitos jos autatte!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat