lässähtäneet tunteet

neiti21

Kaikki alkoi siitä kun alettiin poikaystäväni kanssa hengailemaan enemmän keskenään. Odotin aina kovasti häntä kotiin intisti ja kaikki oli ihanaa. Kaipuu oli kova ja pelkkä toisen vieressä istuminen tuntui hyvältä. Intin loppu suoralla kuitenkin kun hän lähti taas pariksi viikoksi pois huomasin jossain kohtaan hänen palattuaan, että eihän minulla ollut edes ikävä, en edes kaivannut häntä takaisin. TOki pidän hänen kanssaan ajan viettämisestä ja yhdessä olosta, mutta sama peli jatkuu yhä puolen vuoden jälkeen. Jos emme ole nähneet viikkoon en edes ole odottanut hänen näkemistään vain hän on minun. HÄn on aivan täydellinen poikaystävä kandidaatti ja toivoisin, että olisin aivan hulluna häneen koska näkisin meillä loistavan tulevaisuuden. Ainut ongelma on vain minä, en tunne oikein mitään kuin suutelemme en halua seksiä ihan hirveästi haluan välillä olla vain yksin.

Onko kuvani pariduhteesta liian ruusuinen? Olenko vain nopeasti ensi ihastuksn menettävää tyyppiä vai onko tämä ihan kaikkien suhteissa normaalia? Mitä jos missaan jotain jos löytäisinkin jonkun jonka kanssa olisin paljon intohimoisempi. Mutta pelkään, että jos en ole hänen kanssaan minusta tulee hyvin yksinäinen.

Onko jollain ollut samoj ajatuksia tai tilaneita? Ideoita miten korjata tilanne vai onko suhteeni mielestäsi tuhoon tuomittu. Toivottavasti joku viiitsii auttaa minua tässä. Haluaisin etenkin kuulla millaista se parisuhde oikeassa elemässä oikeasti on ja kuinka paljon pitää olla niitä tunteita.

Kommentit (3)

neiti21

ja lisäksenä vielä, että olen tätä päivittäin pohtinut jo useiden kuukausien ajan. En vain tiedä mitä tehdä, olen neuvoton ja kaipaan apua todella kovasti ...

Vierailija

Mulle kävi iha samal taval yhe herratäydellisen kans. Oli kiltti, kohtelias, kypsä, komea, mun isän kaa bff ja rikas. Intohimo kuitenki puuttui. Sitte kuitenki päätin seurata sydäntä ja erottiin. Löysinki sitte melkee heti sen jälkeen sen oikean!
Mä en kuitenkaa nähny tulevaisuutta sen herratäydellisen kanssa, joten ehkä sun kannattaa vielä pohtia hetki tunteitasi, jos sä pystyt tulevaisuuden kuvittelee. Toinen vaihtoehto on, et käyt baaris kattoo millasil markkinoil eletään.
Hyvä puntari on myöskin tää "pyhä kolminaisuus": läheisyys, intohimo ja sitoutuminen. Jos joku niistä ei täyty, ei suhteella ole tulevaisuutta.

Vierailija

Ihmiselle tulee parisuhteen alkaessa alkuhuuma. Se kestää 1-36kk pariskunnasta riippuen. Se saa ihmisen pään sekaisin ja ajattelemaan, että oma kumppani on ihana ja täydellinen. Kun suhde on kestänyt pitempään alkuhuuma haalistuu pois. Siihen voi olla syynä esimerkiksi yhteen muuttaminen, jolloin toisen huonotkin tavat tulee tutuksi. Myös kaukosuhteen loputtua saattaa olla, että ei osaakaan viettää toisen kanssa niin paljoa aikaa kuin aiemmin. Tähän voi auttaa se, että molemmat elää vaan omaa elämää ja tapaa tai viettää aikaa yhdessä silloin kuin tekee mieli. Tämmöses tilantees jos haluaa lisää intohimoa, niin voi olla parempi asua vaikka eri osoitteissa. Heti ei kannata kuitenkaan luopua parisuhteesta. Ensi suosittelen kokeileen jatkaa jonkin aikaa parisuhdetta niin, että panostat yhteiseen aikaan. Kannattaa kokeilla esim. pukeutua ja käyttäytyä yhtä huolellisesti kuin suhteen alussa ja katsoa mitä tapahtuu. Mut jos puolisko tuntuu vielä pitkän ajanki jälkeen huonolta, niin ei väkisin kannata jatkaa tietenkää loputtomiin.

Tosi monet säikähtää alkuhuuman loppumista, koska todellisuus ei olekaan niin mahtava. Jotkut hyppää aina uuteen suhteeseen kun alkuhuuma on ohi. Se on kuitenkin itsensä huijaamista ja rakastumisen tunteen rakastamista. Kun alkuhuuma loppuu todellisen rakkauden rakentaminen vasta alkaa. Silloin pitää oppia tasapainottamaan oma aika ja pariskuntana vietetty aika. Se on erilainen joka pariskunnalla. Toiset kaipaa enemmän yksinoloa ja se on ok. Lisäksi pitää kantapään kautta oppia hyväksymään toinen sellaisena kuin hän on. Toista ei voi muuttaa jos ei hän sitä itse halua.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat