Miten pelastaa parisuhde?!

Vierailija

Minä ja avomieheni olemme nyt olleet yhdessä 2,5 vuotta, joista puoli vuotta olemme asuneet yhdessä. Mies on ollut se elämäni mies, mutta yliopisto-opiskelu on muuttanut häntä. Hän ei kaipaa enää läheisyyttä ja sanoo minua ärsyttäväksi. Itse kaipaisin läheisyyttä ja miehen sanat satuttavat minua erittäin paljon.

Kaikki tämä alkoi siitä, että hänen lähisukulaiselleen todettiin vakava sairaus, johon hän menehtyi muutama kuukausi sen jälkeen (noin 2kk sitten). Haluaisin todella korjata suhteemme, mutta mies tuntuu vakavasti harkitsevan eroa. Suhteemme on aiemmin ollut todella hyvä, mutta nyt kaikki tuntuu menneen päälaelleen. Rakastan edelleen miestäni erittäin paljon, mutta vastakaikua ei ole hetkeen tullut. Aluksi mies pyysi tilaa lähisukulaisensa sairauden tullessa ilmi, ja sitä hän myös sai, mutta minusta tuntuu, että hän ei ole vieläkään saanut käsiteltyä asiaa.

Mitä minun kannattaisi tehdä? Onko minulla mahdollisuutta pelastaa suhteemme ja miten?

Kommentit (9)

Vierailija

Vaikkapa perheenjäsenen kuolemasta toipuminen voi joskus viedä vuosia. Oma mummoni ei ole kymmenen vuoden jälkeenkään toipunut vaarin kuolemasta. Siksi kaks kuukautta on vielä tosi lyhyt aika tuohon tilanteeseen nähden. En pelkästään sen perusteella näe syytä huolestua.

Myös toinen juttu on yliopiston aloittaminen. Itsellä kaatui yksi parisuhde kun lähdin yliopistoon. Silloin mies ei halunnut tulla mukaani ja jäi nuoruuden kotipaikkakunnalleen. Jos elämäntilanne muuttuu merkittävästi, niin hatara parisuhde jää helpommin taka-alalle valitettavasti.  Yliopistossa on paljon uutta, jännää ja erilaista. Toisaalta opinnot vie aikaa, sitten taas on uusia kavereita ja bileitä joihin houkuttelisi lähteä sinkkuna.

Kuulostaa myös siltä, et teillä on valitettavasti tainnut alkuhuuma kadota. Jos sen jälkeen toinen tai jompikumpi ei halua enää jatkaa parisuhdetta, niin eron todennäköisyys on korkeampi kuin jossain muissa parisuhdetilanteissa. Näen jokseenkin huolestuttavana sen ettei mies kaipaa lohdutusta kaikkein läheisimmältä ihmiseltä. Toisaalta nykyinenkin mieheni sanoo, että tahtoo olla yksin kun on masentunut tai surullinen. Miehillä on siinä asiassa erilainen luonne kuin naisilla. Alkuun pidin sitä omituisena. Se ilmaantui meilläkin siinä vaiheessa, kun alkuhuuma oli hiipunut. Olen kuitenkin koettanut hyväksyä asian ja annan tilaa silloin kun hän sitä vaikuttaa kaipaavan. Läheisyyden välttely saattaa myös liittyä siihen kun olette hiljattain muuttaneet yhteen. Mies ei ehkä vaan ole tottunut, että olet aina paikalla.

Vierailija

Kiitos paljon kommentistasi! Haluan todella yrittää pelastaa suhteemme, koska se on aina ollut niin hyvä. Yritän antaa hänelle enemmän tilaa ja katsoa mihin tämä tilanne kehittyy. Emme voi taloudellisten tilanteidemme takia muuttaa erilleen vielä hetkeen, joten toivon, että suhteemme ehtisi korjaantua tänä aikana. Hän käyttäytyy muuten normaalisti, mutta ei kaipaa läheisyyttä ja hermostuu minun lähestyvän. Seksi kelpaa ja sen yhteydessä olevat kosketukset, mutta muuten ei. Mielestäni hän ei ansaitse seksiä, jos häneen ei muuten saa koskettaa.

AP

Vierailija

No just se et anna aikaa, älä soittele usein ja jos pystyt ni anna miehen soittaa ensin. Sovi omia tapaamisia ja elä omaa elämääsi. Mies saattaa huomata että alatkin olla kiireinen ja havittelee sinua takaisin. On toki myös mahdollista et on masis siit kuolemasta. Ite ottaisin etäisyyttä ja sanoisin et voi soittaa jos tulee ikävä. Aina on mahdollista ettei ikävä tulekaan mut ehkä se ois iha hyvä et mies saa miettii.

Jos mahd ni mee vaikka äitilles yöpyy hetkeksi, itel vähä tämmönen väliero pääl ja oon äitillä.

Vierailija

Kiitos neuvoista! :) Valitettavasti yöpymistä en voi järjestää muualla, koska muutimme eri paikkakunnalle, kuin missä omat vanhempamme asuvat ja ystävienkään nurkkiin en kehtaisi mennä pyörimään. Tilanne on mielestäni hieman rauhoittunut, mutta se voi johtua siitä, että olen antanut hänen olla käytännössä täysin vapaasti. Kavereita pyrin näkemään usein, mutta olen ollut paikkakunnalla vasta puoli vuotta ja vapaa-ajalla tavattavia kavereita on vain muutamia. Ystäväni tykkäävät olla paljon kotona, jonka takia olen ollut paljon yksin. Elämä alkaa nyt omalta osaltani hieman helpottua, koska annan asian käytännössä olla, sillä en voi vaikuttaa hänen päätökseensä. Toivottavasti hän löytää taas syyn miksi rakasti minua aiemmin.  

Toivotan sinullekin jaksamista!

AP

Vierailija

Mun mielestä teet oikein, kun annat miehellesi aikaa. Läheisen menetys on rankka asia niin kuin joku tuolla mainitsikin, toipuminen voi tosiaan viedä vuosia. Ootteko yrittäneet puhua asiasta? Onko hän ylipäätään halukas puhumaan? Yritä vaan rohkeasti keskustella miehesi kanssa siitä, että hän on mielestäsi muuttunut. Korosta tarvitsevasi läheisyyttä ja kerro ettet tykkää hänen tavastaan puhua sinulle.

Jos ei tilanne rupea selviämään, niin suosittelen vaan jatkaa yrittämistä. Tossa tilanteessa ei kannata jättää toista yksin, ei varsinkaan sillon jos rakkaus on molemminpuolista. Kannattaa tosin sekin varmistaa mieheltäsi, että haluaako hän kaikesta huolimatta pysyä suhteessa kanssasi. Mun mielestä läheisen kuolema ei todellakaan ole syy siihen, minkä takia parisuhdetta pitäisi alkaa laiminlyömään.

Tsemiä sulle kovasti, kyllä se siitä! Oo ystäviesi kanssa, anna myös itsellesi aikaa ja koita nauttia yhteisestä ajasta miehesi kanssa. Paremmat päivät näyttävät kuitenkin jo alkaneen ja hyvä niin! :)

Vierailija

Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan, mutta hän ei ole halukas puhumaan asiasta. Muistutin perään, että minulle hän voi tulla puhumaan ihan mistä vain ja milloin vain. Olen kertonut kaipaavani läheisyyttä, mutta hän vain sanoo, että "minusta ei nyt tunnu siltä, että haluaisin kiehnätä". Hän on itse todennut muuttuneensa, mutta aluksi huusi minulle vihaisena, että olen muuttunut kamalaksi ja kanssani ei ole enää yhtään kivaa viettää aikaa. Todellisuudessa en ole  mielestäni muuttunut, mutta kaverisuhteita minulla ei kovin paljoa vielä tällä uudella paikkakunnalla ole. Olen yrittänyt päivittäin olla poissa kotosalta, viettämässä päivää/iltaa kavereideni kanssa. Kutsuin ystäväni kotikaupungistamme viettämään meille viikonloppua, joten ihana viikonloppu on tulossa. 

Kävin koulussa puhumassa psykologin kanssa ja sain häneltä paljon voimia jaksaa näitä vaikeita aikoja. Mieheni ei tiedä, että olen käynyt psykologilla, mutta en tiedä kannattaako minun edes mainita asiasta. Lähimmät ystäväni kuitenkin tietävät ja toivovat minun saavan suhteemme entiselleen. Toivon myös mieheni haluavan sitä, mutta pelkään, että hän ei enää ole kiinnostunut minusta. Eroaminen olisi todella huono asia kaikkien mielestä, sillä tulemme molemmat todella hyvin toimeen toistemme sukulaisten ja vanhempien kanssa (Olen todella läheinen avomieheni äidin kanssa, joten ero saattaisi ottaa hänelle todella koville). Ystävämme ja harrastuksemme ovat pääosin samat, joten näkisimme toisiamme jatkuvasti.

Kiitos paljon ihanista sanoista ja tsempistä! Ne todella auttavat minua jaksamaan. 

AP

Vierailija

Kuulostaa siltä että miehesi on keskellä syvää kriisiä, syvempää kuin hän itse osaa kuvitellakaan. Usein se, että haluaa torjua toisen, sen rakkaimman, kertoo siitä, että torjuu jotain itsessään. Ehkä miehesi tapauksessa hän ei halua/pysty/kykene kohtaamaan haavoittuvaa, pelkäävää, heikkoa puolta itsestään (joka on aktivoitunut läheisen äkillisen sairastamisen ja menetyksen vuoksi) ja siksi hän myös torjuu sinut kauemmas itsestään. Toisen läheisyydessä ja rakkaudessa tämän heikkouden kohtaaminen kun olisi mahdollista. Syvällä sisimmässään vetäytyminen ja etääntyminen on pelkoa siitä hylkäämisestä ja menettämisestä. Eli jos hän paljastaisi itsensä sinulle puhtaimmillaan, haavoittuvimmillaan, hän pelkää että hylkäisit hänet. En tiedä onko näin, mutta oman kokemukseni mukaan useimmat parisuhteen ja oikeastaan myös oman pään sisäiset ongelmat lopulta päätyy siihen hylätyksi tulemisen pelkoon. Oikeastaan se on ihan loogistakin: jos katso ihmistä evoluution näkökulmasta, ihminen ei voi selvitä yksin hengissä, ja se on meidän geeneissä ja siten myös suurin pelkomme.

En siis jaksa uskoa että hän olisi lakannut rakastamasta sinua, ei, oikeastaan hän ei anna sinulle lupaa rakastaa häntä eikä uskalla heittäytyä rakastettavaksi. Kuulostaa siltä, että jos hän tuossa tilanteessa lähtisi suhteesta, hän pikemminkin pakenee itseään kuin olisi lakannut rakastamasta sinua! Jos tästä kriisistä pääsette, voi olla että pääsette suhteessanne ihan uudelle tasolle!

Valitettavasti en osaa sanoa miten pääsisitte asiassa eteenpäin. Mielestäni sinulla on oikeus odottaa parisuhteelta kuitenkin normaaleja asioita, kuten läheisyyttä, yhdessäoloa, ja myös sanoa se hänelle. Kerro myös omista peloista ja epäilyistä, että hän jättää sinut jne. Pysy omalta osaltasi totuudessa, koska se on ainoa mikä elämässä on oikeaa ja pysyvää! Mikä lopulta johtaa hyvään. Terapia tai muu keskusteluapu olisi ehdottoman tärkeää miehellesi, ehkä voit hänelle puhua siitä, sanoa, että kun sinusta näyttää että hänellä on niin paha olla, kun hän noin vetäytyy, niin keskustelu ammattilaisen kanssa vois auttaa pääsemään eteenpäin.

Seksi auttaa aina, jos vain osaa ja uskaltaa heittäytyä siihen ristiriidoista huolimatta! Siitähän on ihan fyysisiä hyötyjä ja se voi auttaa lopulta teitä myös lähentymään ja puhumaan asioista. Velvollisuudesta tai muuten lepytelläkesi ei kuitenkaan kannata ryhtyä jos ei tee oikeasti mieli, koska silloin teet hallaa itsellesi!

Vierailija

Kiitos piristävistä sanoista! :) 

Uskon suhteemme olevan entistä vahvempi, mikäli selviämme tämän vaikean ajan yli. Hän ei ole itse halukas tekemään aloitetta seksin suhteen, mutta ei vastustele, jos teen aloitteen. Hän ei kyllä jaksa melkein koskaan tehdä mitään, koska on kuulemma niin väsynyt. Olen kertonut kaipaavani läheisyyttä, mutta hän sanoi, että se tuntuisi väärältä hänen sanojensa jälkeen. hän vaikuttaa siltä, että ei tavallaan halua seurustella, mutta ei halua päättää suhdetta. 

Kysyin häneltä eräänä iltana, että haluaisiko hän, että etsisin asunnon ja muuttaisin pois yhteisestä kodistamme. Hän sanoi, että ei halua minun lähtevän pois, koska minulla olisi hankala saada asuntoa nykyiseltä paikkakunnalta, eikä nykyisessä järjestelyssä ollut mitään ongelmaa. Hän haluaisi kovasti olla kanssani kämppis ja tehdä edelleen asioita yhdessä, mutta itse en ole halukas sellaiseen. en tiedä, että onko tämä hyvä vai huono asia. 

Olen ehdottanut pariterapiaa, mutta se oli ehdoton EI, joten en uskalla ehdottaa hänelle, että hän menisi juttelemaan jonnekin. Hän suuttuu nykyään niin pienestä. Hän on puhunut huolistaan äidilleen ja hänen äitinsä on päivittänyt minua tilanteesta, koska ei halua minun olevan niin kovin huolissani. On ihanaa kuulla, että hän on puhunut jollekin asiasta.

AP

Vierailija

Tiedän nämä kuviot, kuinka hankalaa on silloin kun on hankalaa! Siinä täytyy niin paljon nöyrtyä, että se on tällaiselle jurriskolle todella hankalaa, mutta kannattavaa! Laitan tänne linkin meidän tarinaan ja siihen millä keinoin meidän suhde pelastui. Nyt olemme olleet vaimoni kanssa onnellisessa ja kiihkeässä suhteessa taas pari vuotta...

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat