Rajoitettu elämäni

tyytymätön tähän tilanteeseen

Toivon että saisin täältä apua/jotain vertaistukea tähän inhottavaan ja ahistavaan tilanteeseen! täällä kirjoittaa 17v(puolen vuoden päästä 18) tyttö jolla on tosi hankalat/kireät välit omaan äitiinsä. Kaikki oikeestaan alko siitä ku aloin "säätämään" nykyisen poikaystäväni( vuotta minua vanhempi , eli nyt 18 pian 19)kanssa n 6kk sitten. Tätä enne en oikein ikinä käynyt missään tai ollut  sen kummemin kenenkään kanssa(kilpaurheilu vie huomattavan osan kaikesta ajastani) eikä menemisiäni muutenkaan seurattu kovinkaan tarkasti. No tämä poika oli vanhemmilleni jo ennestään tuttu enkä uskonut että mitään suurempia esittelyjä heidän välillään kaivattu joten kun ensimmäisen kerran hänet meille kotiin pyysin en mitään perhe miittiä järjestänyt asiasta sen kummemmin. Tästä sain kuulla myöhemmin että "et sinä tänne ketä tahansa voi pyytää" yms sanomista siitä että ei heidän välillään muutakaan keskustelua ollut. Tätä "säätämistä" jatkui ehkä noin 2kk ja syvennyimme toisiimme enemmän ja myös yhdessä hengailua oli enemmän. Tästä vasta vanhempani, tai oikeastaan äitini, kiinostui. Jos ennen sain mennä miten halusin(tosi asiahan oli se etten ikinä käynyt missään) nyt vaadittiin ilmoittamaan kenen kanssa menen,minne ja milloin kotiin, no ei näissä vielä mitään ihan normaaleja asioita sinänsä. Huomasin jotenkin negatiivisen kitkan tämän pojan ja vanhempieni(etenkin äidin välillä). he tuntevat pojan perheen entuudestaan ja pitävät sitä varmaankin "huonona" joten heijastivat sitä myös poikaan, joka siis kohteli mua hyvin ja muutenkin meillä synkkas ja tykättiin toisistamme. Useamman kerran olen sanonut olevani jossain kaverilla yön tms koska tiesin että en iki maailmassa saisi lupaa mennä pojan luokse. Äitini alkoi kuitenkin olla epäileväinen ja rajoitti menemisiäni entistä enemmän(oli alku syksy). Poika alkoi käydä äidille selvästi vastenmieliseksi eikä hän sopinut äidin omiin muotteihin( pitäisi olla urheilullinen, hyvä koulussa yms) Poika teki kaikkensa päästäkseen vanhempieni suosioon, mutta ilmeisesti turhaan. kun aloimme seurustelemaan, en uskaltanut kertoa asiasta vanhemmilleni, saatikaan äidille, joka n vuosi sitten oli vielä kiinnostunut poika-asioistani mutta nyt kun se oli ajankohtaista, ei häntä voinut vähempää kiinnostaakkaan. n kk seurustelumme jälkeen asia selvisi jonka jälkeen kuri vain paheni. Elämäni muuttui vain entistä kontroloidummaksi. Puhelinta en saanut enää käyttää 22 jälkeen koska he tiesivät että puhuisin poikaystäväni kanssa, en saanut lähteä hänen kanssaan minnekkään ennen kuin olin kysynyt luvan(äiti vaikutti aina yhtä vastenmieliseltä kuullessaan että hänen kanssaan olin menossa), sain tarkat(joskus jopa ihan naurettavat) kotiintulo ajat joita minulla ei koskaan aikaisemmin ole ollut( huomatkaa tässä vaiheessa olen 17v) ja mikä parasta edes oma poikaystävä ei saa tulla meillä kotiin ilman että kysyn siihen ensin luvan(kenellä muulla on näin!?) poikaystävä on mielestäni osa perhettä.ja hänellä on oikeus tulla meille kun minä hänet haluan(?) Äiti on myös asettanut oman säännön että "ei seksiä ennen 18v" joka siis on aivan naurettavaa. Kerran jäimme kiinni äidilleni kun olimme meillä kahdestaan ja yhtäkkiä porukat tulevatkin kotiin ja äiti ryntään (KIINNI OLEVASTA) huoneeni ovesta sisään. SE ei parantanut asemaamme ollenkaan. se ei ollut ensimmäinen kertamme mutta sitähän äiti ei tiedä.  Siitä asti äiti on sanonut ettei päästä minua yöksi hänen luokseen koska ei luota minuun ja en omista minkäänlaista itsesuojeluvasitoa ja suurinpiirtein "tyrkytän itseäni" vaikka en kuulemma siihen ole valmis( hänhän tietää nämä asiat paremmin kuin minä itse) olemme olleet yhdessä nyt 4kk eikä äiti anna vieläkään lupaa jäädä hänen luokseen yöksi, koska _minä_ en ymmärrä tätä tilannetta. Itse ajattelen sen olevan täysin normaalia viettää yötä yhdessä(ilman mitään seksiin liittyvää) ja kaikki kaveritki suurinpiirtein asuvat omien pika-/tyttöystäviensä luona, eikä heitä piinaa rasittava äiti, päin vastoin he hyväksyvät heidät jos tekevät oman lapsensa onnelliseksi(ja eikö sen näin pitäisi mennä?) Puhumme usein yhteisestä tulevaisuudesta ja kumpaakin hiertää silti hankalat välit äitini kanssa, mikä vaikeuttaa asioiden suunnittelua ja toteutusta .Olen hänen kanssaan onnellinen  ja toivoisin tämän tilanteen  joskus helpottavat ja että me voisimme elää niinku8in "normaalissa" parisuhteessa kuuluu. Onko kellään samanlaista tilannetta? Neuvoja? mitään apua sitä tarvitsevalle?

Kommentit (4)

MH

Hei! En ole palstan vakikävijä, satuin tänne sattumalta.

Ymmärtäisin vanhempiesi huolen, mikäli poikaystäväsi olisi sinua huomattavasti vanhempi. Kyse on kuitenkin poikaystävästä, joka on suurin piirtein sinun ikäisesi. Suomessa seksin suojaikäraja on 16 vuotta. http://www.vaestoliitto.fi/seksuaalisuus/tietoa-seksuaalisuudesta/ammatt...
Omalla kohdallani vanhempieni ja varsinkin äitini halu hallita elämääni, ja samalla pyrkimykseni henkiseen itsenäistymiseen oli mahdoton yhtälö. Romahdin henkisesti jo ennen lukion ylioppilaskirjoituksia. Vaikka numeroni tippuivat kiitettävistä hylättyihin ja heikkoihin, kukaan ei kysynyt, mikä minua vaivasi. En osannut hakea tuolloin apua.

Elämässäni seurasi kymmenen vuotta alamäkeä. Tein paljon vääriä valintoja. En pyrkinyt opiskelemaan sinne minne halusin, otin vastaan ensimmäisen - väärän - opiskelupaikan, minkä sain.  Päädyin seurustelemaan miesten kanssa, jotka käyttäytyivät kuin vanhempani. Keskeytin opintoni. Tein töitä, jotka olivat kaukana osaamistasostani. Käytin rajusti päihteitä. Elämäni hukkaan heittäminen päättyi vasta siihen, kun ymmärsin lopulta hakea omille vanhemmilleni lähestymiskieltoa. 

Lähestymiskielto oli elämässäni käännekohta. Olin miltei 30-vuotias, kun tunsin olevani ensimmäistä kertaa elämässäni vapaa. Yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa läheiseni eivät jatkuvasti kontrolloineet elämääni. Olin yksin, mutta sekin oli parempi, kuin olla toisten sätkynukkena. 

Näin yli kolmekymppisenä mietin joskus, kuinka erilaista elämäni olisi voinut olla, jos olisin ymmärtänyt jo 16-vuotiaana puolustaa itseäni tyrannivanhempiani vastaan. Yksin se olisi ollut sula mahdottomuus, mutta terveydenhoitajalle / koulupsykologille juttelu olisi ollut jo alku. Olen tullut siihen tulokseen, että koulukotikin olisi ollut omaa kotia parempi vaihtoehto. Ennen kaikkea, olisi ollut tuolloin tärkeää puolustaa omaa minuutta ja oikeutta henkiseen itsenäisyyteen. Kun minulla eivät riittäneet rohkeus eivätkä voimat puolustautua, minun henkinen itsenäistymiseni jäi tapahtumatta. Ja siksi minun täytyi tehdä se vasta lähempänä kolmeakymmentä.

Äitisi ei tunnu arvostavat sinua itsestään erillisenä yksilönä. Hän kuvittelee tietävänsä paremmin sinun tunteesi, ajatuksesi ja mielipiteesi paremmin kuin sinä itse. Älä missään nimessä anna hänelle valtaa siihen. Pidä kiinni omista tunteistasi, ajatuksista ja mielipiteistäsi. Ne ovat sinun omiasi, eivätkä kenenkään muun, ja sinulla on niihin täysi oikeus. Sanavalinta "tyrkyttää itseään" kertoo myös todella paljon äitisi asenteesta. Hän ei pysty hyväksymään sitä, että olet kasvamassa hänestä erilliseksi yksilöksi, aikuiseksi naiseksi. Hän pelkää menettävänsä valta-asemansa sinuun. Aivan syyttä suotta, koska se tapahtuu ennemmin - tai kuten minun kohdallani - myöhemmin, joka tapauksessa. Sen sijaan, että hän mitätöisi sinua ja pyrkisi riistämään sinulta mahdollisuuden onnellisuuteen, hän voisi suhtautua myös rakentavasti ja sinun omia valintojasi kunnioittaen. Vaikka kaikkivaltiaasta äitityrannista sitä ei heti uskoisi, hän on sisimmässään heikko ja epävarma itsestään. Hän voi olla sinusta tietyllä tavalla jopa mustasukkainen. Mutta se helpottaa, jos/kun hän jossain vaiheessa ymmärtää ja sisäistää, että sinä olet hänestä erillinen yksilö, ja että sinulla on oikeus omaan elämään. Oma äitini ei tätä koskaan suostunut ymmärtämään, joten siksi hän menetti minut elämästään kokonaan. Luulenpa, että hän joskus hiljaisina hetkinään miettii, olisiko hänkin voinut toimia joskus toisin.

Suosittelen, että kävisit juttelemassa koulun / kunnan terveydenhoitajalle tai psykologille tilanteestasi. Ne ovat sinulle molemmat ilmaisia. Terveydenhoitajalla kannattaisi nyt joka tapauksessa käydä muutenkin, mikäli aiotte tutustua seksin harrastamiseen. Ehkäisy kannattaa hoitaa kuntoon, jottei tule liian aikaisin - eli henkisesti kypsymättömänä äidiksi.

Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan
http://www.adlibris.com/fi/kirja/enko-koskaan-ole-tarpeeksi-hyva-9789522...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hei! En ole palstan vakikävijä, satuin tänne sattumalta.

Ymmärtäisin vanhempiesi huolen, mikäli poikaystäväsi olisi sinua huomattavasti vanhempi. Kyse on kuitenkin poikaystävästä, joka on suurin piirtein sinun ikäisesi. Suomessa seksin suojaikäraja on 16 vuotta. http://www.vaestoliitto.fi/seksuaalisuus/tietoa-seksuaalisuudesta/ammatt...
Omalla kohdallani vanhempieni ja varsinkin äitini halu hallita elämääni, ja samalla pyrkimykseni henkiseen itsenäistymiseen oli mahdoton yhtälö. Romahdin henkisesti jo ennen lukion ylioppilaskirjoituksia. Vaikka numeroni tippuivat kiitettävistä hylättyihin ja heikkoihin, kukaan ei kysynyt, mikä minua vaivasi. En osannut hakea tuolloin apua.

Elämässäni seurasi kymmenen vuotta alamäkeä. Tein paljon vääriä valintoja. En pyrkinyt opiskelemaan sinne minne halusin, otin vastaan ensimmäisen - väärän - opiskelupaikan, minkä sain.  Päädyin seurustelemaan miesten kanssa, jotka käyttäytyivät kuin vanhempani. Keskeytin opintoni. Tein töitä, jotka olivat kaukana osaamistasostani. Käytin rajusti päihteitä. Elämäni hukkaan heittäminen päättyi vasta siihen, kun ymmärsin lopulta hakea omille vanhemmilleni lähestymiskieltoa. 

Lähestymiskielto oli elämässäni käännekohta. Olin miltei 30-vuotias, kun tunsin olevani ensimmäistä kertaa elämässäni vapaa. Yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa läheiseni eivät jatkuvasti kontrolloineet elämääni. Olin yksin, mutta sekin oli parempi, kuin olla toisten sätkynukkena. 

Näin yli kolmekymppisenä mietin joskus, kuinka erilaista elämäni olisi voinut olla, jos olisin ymmärtänyt jo 16-vuotiaana puolustaa itseäni tyrannivanhempiani vastaan. Yksin se olisi ollut sula mahdottomuus, mutta terveydenhoitajalle / koulupsykologille juttelu olisi ollut jo alku. Olen tullut siihen tulokseen, että koulukotikin olisi ollut omaa kotia parempi vaihtoehto. Ennen kaikkea, olisi ollut tuolloin tärkeää puolustaa omaa minuutta ja oikeutta henkiseen itsenäisyyteen. Kun minulla eivät riittäneet rohkeus eivätkä voimat puolustautua, minun henkinen itsenäistymiseni jäi tapahtumatta. Ja siksi minun täytyi tehdä se vasta lähempänä kolmeakymmentä.

Äitisi ei tunnu arvostavat sinua itsestään erillisenä yksilönä. Hän kuvittelee tietävänsä paremmin sinun tunteesi, ajatuksesi ja mielipiteesi paremmin kuin sinä itse. Älä missään nimessä anna hänelle valtaa siihen. Pidä kiinni omista tunteistasi, ajatuksista ja mielipiteistäsi. Ne ovat sinun omiasi, eivätkä kenenkään muun, ja sinulla on niihin täysi oikeus. Sanavalinta "tyrkyttää itseään" kertoo myös todella paljon äitisi asenteesta. Hän ei pysty hyväksymään sitä, että olet kasvamassa hänestä erilliseksi yksilöksi, aikuiseksi naiseksi. Hän pelkää menettävänsä valta-asemansa sinuun. Aivan syyttä suotta, koska se tapahtuu ennemmin - tai kuten minun kohdallani - myöhemmin, joka tapauksessa. Sen sijaan, että hän mitätöisi sinua ja pyrkisi riistämään sinulta mahdollisuuden onnellisuuteen, hän voisi suhtautua myös rakentavasti ja sinun omia valintojasi kunnioittaen. Vaikka kaikkivaltiaasta äitityrannista sitä ei heti uskoisi, hän on sisimmässään heikko ja epävarma itsestään. Hän voi olla sinusta tietyllä tavalla jopa mustasukkainen. Mutta se helpottaa, jos/kun hän jossain vaiheessa ymmärtää ja sisäistää, että sinä olet hänestä erillinen yksilö, ja että sinulla on oikeus omaan elämään. Oma äitini ei tätä koskaan suostunut ymmärtämään, joten siksi hän menetti minut elämästään kokonaan. Luulenpa, että hän joskus hiljaisina hetkinään miettii, olisiko hänkin voinut toimia joskus toisin.

Suosittelen, että kävisit juttelemassa koulun / kunnan terveydenhoitajalle tai psykologille tilanteestasi. Ne ovat sinulle molemmat ilmaisia. Terveydenhoitajalla kannattaisi nyt joka tapauksessa käydä muutenkin, mikäli aiotte tutustua seksin harrastamiseen. Ehkäisy kannattaa hoitaa kuntoon, jottei tule liian aikaisin - eli henkisesti kypsymättömänä äidiksi.

Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan
http://www.adlibris.com/fi/kirja/enko-koskaan-ole-tarpeeksi-hyva-9789522...

Kiitos paljon kantaanotostasi! On jotenkin helpottavaa kuulla joltain toiselta että on käynyt läpi samoja asioita kuin mitä itse käy läpi.

MH

HIenoa, että viestistäni oli apua. Tärkeintä on, ettet jää tilanteesi kanssa yksin. Minä en aikanaan kehdannut puhua näistä vanhempiini liittyvistä asioista edes kavereilleni, koska koin tilanteeni niin häpeällisenä.

Se, etteivät vanhempani kyenneet hyväksymään henkistä itsenäistymistäni, oli vain ja ainoastaan heidän omaa heikkouttaan ja henkistä kypsymättömyyttään. Ja vaikka äitini olini monin verroin pahempi itsenäistymiseni rajoittamisessa, isäni on yhtä syyllinen, sillä hän antoi äidin käytökselle hiljaisen hyväksyntänsä.

Toimi nyt, kun ei ole vielä liian myöhäistä.

Vierailija

Oletko puhunut äidillesi suoraan tunteistasi? Tai kertonut, miten pahalta tuntuu, kun sinua kohdellaan kuin lasta eikä sinun valintojasi arvosteta? Ymmärtäisin äitiäsi ehkä hieman paremmin jos poikaystävälläsi oli jotakin huume- tai väkivaltataustaa ym. vahingoittavaa, mutta ilmeisesti siitä ei ole kyse?
Sähän olet jo melko pian täysi-ikäinen eikä silloin juridisestikaan äitisi voi enää asioista päättää. Myös kotoa poismuutto lienee olevan lähellä. Oletko sitä miettinyt? Toki se ei taida taloudellisesti ihan kaikille olla mahdollista jos esim. lukio on vielä kesken.
Joka tapauksessa äitisi käytös kuulostaa dominoivalta ja epäreilulta, ei millään tavalla terveeltä.
Hänellä ei ole oikeutta määrätä sitä, kenen kanssa haluat olla yhdessä. Ja jos hän sinua kunnioittaa ja arvostaa, hän hyväksyy valintasi. Kysy ja juttele suoraan, mitä hän pelkää teidän suhteessanne. Koska peloltahan tuo äitisi kohdalla kuulostaa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat