Kommentit (8)

Tangmo

Olen puoleksi thaimaalainen joten paljon on tullut sanoja muilta ihmisiltä vain pelkästään, että on puoleksi thaimaalainen. Huudeltu kaduissa kun olin menossa baariin ystävän kanssa että " 50€ pano". Auton ikkunoista huudeltu että huora. Työpaikalla joku sanoi miksi haluaisin ammattikorkeakouluun kun pärjään ilotyttö duunilla hyvin. Amiksessa kun piti mennä ensimmäistä kertaa työharjoitteluun niin ehdotettiin ilotaloon. Lista on pitkä. Tuossa nyt pari!

Carita

Yksitoista vuotta sitten seurustelin lyhyen aikaa pojan kanssa, joka painosti minua sänkyyn kanssaan. Eroamisen uhalla. Olin tuolloin vielä neitsyt enkä ollut vielä valmis. Lopulta tilanne meni siihen että poika yritti pakottaa minut seksiin. Onneksi siinä onnistumatta. Asia kuitenkaan ei ikinä unohdu mielestäni enkä ole kertonut asiasta kellekään, en edes nykyiselle aviomiehelleni. Olen huomannut että aina kun kuulen uutisissa tai muualla raiskauksista, asia ahdistaa ja muistuu mieleen kuinka lähellä oli ettei itsellenikin käynyt niin.

Järkyttynyt.

Noin vuosi sitten, kun olin bussipysäkillä, vanha mies tuli istumaan viereeni. Ihmettelin outoa "kolinas" joka loppui, kun autoja meni ohi ja jatkui, kun autoja ei näkynyt. Mies "tökkäsi" minua kyynärpäällä, jolloin näin ja tajusin mitä mies teki. Menin paniikkiin, nousin ylös ja menin bussi katoksen seinän toiselle puolelle, jolloin mies tuli siihen eteeni ja jatkoi itseään tyydyttämistä. Häipyi heti, kun bussipysäkille tuli muita ihmisiä.

Myin ylioppilasmekkoani tori.fissä, yhdessä kuvassa minulla oli mekko päällä, mutta naamani olin rajannut pois. Viime viikolla sähköpostiini tuli viesti, jossa luki "Moi. Olet seksikäs. Ostan tuon mekon 200e jos tulet mukana hetkeksi".

Noin kaksi vuotta sitte baarissa tuntematon mies tarttui rinnoistani, kun kävelin ystäväni kanssa ohi. Järkytyin niin paljon etten saanut sanaa suusta.

Pelokas

Olen monta kertaa pelännyt esim pimeällä kadulla yksin kävellessäni jo ihan vaan sitä, että perääni on huudeltu. Välillä myös joku lähtenyt seuraamaan ja vaikka mitään konkreettista ei sinänsä ole tapahtunut, en oikein uskalla nykyään liikkya yksin.

Näpäytetty

Noin vuosi sitten sain "näpäytyksen" tai tällä nimellä mies sitä kutsui. Emme seurustelleet, ennemminkin tapailimme ja olimme ystäviä. Mies oli kuullut, että olin käynyt muualla. Hän pyysi minut luokseen sanoen, että hänellä on asiaa. Ensin hän haukkui minut tyhmäksi, mutta pyysi kuitenkin sisään. Hän heitti minut sängylle ja alkoi riisua minua vaikka vastustelin. Toistin jatkuvasti ei-sanaa ja hän jatkoi. Yritin päästä pois, mutta en saanut käsiäni irti hänen otteestaan. Kyynel vierähti, kun ajattelin, ettei hän voisi tehdä mitään tällaista, ollaan kuitenkin sen verran tärkeitä toisillemme. Yhtäkkiä hän huusi, että "ootko noin vitun tyhmä, ettet osaa lähtee täst tilanteest, tuolla on ovi, vittu mene !" Kuiskasin, ettet sä tekis näin mulle. Vastaukseksi sain, että ihmiset on pahoja ja luotan liikaa, maailma on paha paikka ja minä kuulemma tyhmä. Ymmärtääkseni tämä oli kosto ja näpäytys, liian rankka omasta mielestäni. Seksiin asti hän ei tilannetta kuitenkaan vienyt, mutta itseinhoni hän sai niin suureksi, että oikein oksetti. Luottamus myös koki kolauksen, enkö voi edes läheisiin ihmisiin luottaa..

Vierailija

Olen useamman kerran ollut bussipysäkeillä odottamassa bussia saapuvaksi ja paikalle on tullut sitten vanhempia mieshenkilöitä bussia myöskin odottamaan, eräs kerta jäi mieleeni kun mies alkoi yllättäen ( ja todennäköisesti vähän päihtyneenäkin ) kehumaan ulkonäköäni ja sen jälkeen laulamaan itsestään kertovaa irstasta laulua, soitin välittömästi äidilleni ja menin kauemmas odottamaan sillä tilanne ahdisti kovin.
Myös kaupan kassajonossa on mm. ehdoteltu mukaan lähtemistä, yleensä olen tällaisissa tilanteissa vain hiljaa mutta näin jälkeenpäin ajateltuna oisi näille henkilöille voinut jotain käytöksestä sanoakin.

Nobody

En siis tiedä onko tämä seksuaalista häirintää mutta parikertaa on tullut joku tyyppi vastaan facebookissa taikka kikissä juttelemään tyhmiä seksuaalisia juttuja. Ne ällöttävät minua, kerran kaverini isä tuli facebookissa kysymään että lähtisinkö hänen kanssa sekstailemaan. Olin järkyttynyt, en kyllä tiennyt oliko mies itse kirjoituksen takana vai kaverini pilailua mutta se oli hyvin epämukavaa...

ahdistunut

Useamman kerran on esim. Bussipysäkillä odotellessani tullut vanhempi mies odottamaan ja alkanut juttelemaan ja eräs tapaus on kyllä jäänyt mieleen erittäin vahvasti: Mies selosti ensin elämäntarinansa ja kehotti minua pysymään erossa mm. päihteistä jonka jälkeen hän alkoi kehumaan ulkonäköäni. Kun luulin tilanteen olleen jo ohitse alkoi hän laulamaan irstasta ylistyslaulua itsestään ja samalla katseli minua, tunsin ahdistuvani ja soitin paniikissa äidilleni, selitin tilanteen ja menin kauemmas odottamaan. Mies yritti muistaakseni huudella minulle vielä jotain, mutta esitin puhuvani puhelimeen siihen asti kunnes bussi saapui.
Eräs mies yritti myös kerran saada minua mukaansa kun maksoin kaupan kassalla ostoksiani, hän toisteli vain että mahdollisen poikaystäväni ei tarvitsisi tietää asiasta mitään ja yritti saada minut matkaansa, olin vain hiljaa ja kiiruhdin ulos kaupasta. Molemmissa tilanteissa olisi ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna ollut järkevää sanoa miehille jotain nasevampaa mutta nämäkin kikat toimivat.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat