Kun kaikki on suhteessa tavallaan hyvin. Mutta kipinä puuttuu.

Aarelia

Nyt on pakko päästä avautumaan jonnekkin. Ollaan seurusteltu miehen kaa melkein kolme vuotta, joista kohta vuosi yhdessä. Meillä on samanlainen elämäntyyli ja elämänarvot. Kumpikin ollaan raittiita, liikunnallisia jne. Ei haluta lapsia (ollaan siis yli 30v kumpikin) ja muutkin asiat natsaa hyvin.

Mutta. Se kipinä. Ihan suhteen alussa oli seksiä paljon, niin kuin millä tahansa parilla. Tiivis pupuvaihe kesti sellaiset 3-4kk ja sitten tahti alkoi hiipumaan puoleltani pikkuhiljaa. Nykyisin seksiä on 2-3 kertaa viikossa, joista yleensä kerran otan suihin koska en vain enää halua seksiä. Tuo kaksikin kertaa viikossa mun täytyy oikein tsempata ja teenkin sen vain miehen mieliksi. Mieheni on siis ihanan huomioonottava seksissä ja täydellinen rakastaja joka haluaa tyydyttää naisensa. Ollaan kokeiltu monenlaisia uusiakin juttuja, mutta kun sitä kipinää en löydä, niin ei kiinnosta enää edes kokeilla.

Sitten on niitä muita juttuja. Erilainen sosiaalinen käyttäytyminen. Olen menevää sorttia, ja mies tykkää olla kotona viikonloput. Kyllä hän suostuu jonnekkin lähtemään jos pyydän, mutta tekeminen ei saisi sisältää kauheasti muita ihmisiä. Musta taas olisi kivaa viettää aikaa sekalaisen porukan kanssa, sillä aina kaksin kaikkialla on pidemään päälle vähän tylsääkin. Toisaalta taas hänen hiljaisuutensa ja epäsosiaalisuutensa takia joudun ottamaan monissa sosiaalisissa tilanteissa täyden vastuun, ja se on taas todella raskasta miettiä miten hän voi ja jaksaa.

Olen kulttuuri-ihminen ja olen kiinnostunut näyttelyistä, konserteista, teatterista jne. Mihinkään tällaiseen en saa kumppaniani lähtemään. Välillä se on ihan ok, mutta toisaalta tulee sellainen surun tunne, etten voi jakaa näin isoa asiaa rakkaani kanssa (ammattini liittyy myös luovaan alaan vahvasti). En tiedä saako tästä tekstistä kiinni, mutta yllättävän pienet asiat ovatkin tulleet suuriksi tässä suhteesa.
Miestä ei kiinnosta juuri mikään muu kuin jalkapallo. Hän ei kehitä itseään, vaan käy töissä jota inhoaa ja joka on puuduttavaa. Kotona istuu sohvalla ja on tietokoneen ääressä. En koe saavani puolisostani inspiraatiota.

Tiedän kuulostavani todella itsekkäältä monien mielestä. Kuitenkin sisimmissä en ole varma olenko onnellinen, ja se ei johdu siitä että kuvittelisin että kumppani jotenkin tuo minulle onnellisuuden. En ole varma enää kuinka rakastunut olen, vaikka rakastankin kumppaniani. Uskoisin että jokaisella on ne tietyt asiat elämässä tärkeitä jotka haluaisi pystyä jakamaan sen kumppaninsa kanssa. Ja ne tietyt asiat on itselle isoja, vaikka ne olisi toiselle pieniä.

Äh. Sekava sepustust. Tajuaako kukaan? Onko mulla ketään kohtalotoveria? Olo on tosi neuvoton. Kaikki on tavallaan hyvin, mutta sitten toisaalta ei ole :(

Kommentit (4)

Iknowthefeeling..

Moi! Minulla oli ihan samanlaisia fiiliksiä entisessä suhteessa. Parasta olisi vain suoraan keskustella asioista, ja jos muutosta ei tule, suosittelisin eroamista. Varmasti löydät miehen joka haluaa tehdä kanssasi asioita jota rakastat. Ehkä löytyy näistä paikoista missä haluat käydä? Ei kannata takertua ihmiseen jota ei näytä kiinnostavan tekemisesi. Aina myös ennen muuttoa yhteen on hyvä selvittää että mistä kukin tykkää. Tsemppiä keskusteluun ja parempi yksin, kuin olla suhteessa johon jo tavallaan tottunut... sen vuoksi ei kannata olla.

Vierailija

Joo, keskusteltiin just tänään asiasta. Tahtoa on toistaiseksi vielä jäljellä, mutta en tiedä kuinka kauan. Seurusteltiin kyllä aika kauan ennen yhteenmuuttoa joten yllätyksiä ei ole tullut...ainoastaan se, että ne ns pienet asiat suurenee, koska niitä ei kuitenkaan pysty samalla tavalla näkemään kun ei asu yhdessä. 

Katsotaan mihin tilanne etenee. Hirveän harmi, sillä rakkautta on, mutta kipinää ei. Mietin usein, että jos se kipinä olisi, millaista voisi olla. Toisaalta moni muu asia voisi olla tosi huonosti. Ääh. 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat