Unen tulkinta

Vierailija

Mua on alkanut vaivaamaan, kun yli kuukauden ajan näen vähintään joka toinen yö unta, että joku on kylässä mun luona kun nukun, siis että tiedän sen olevan siellä. Sitten mukamas "herään" siihen, pakonomaisesti laitan kaikki kaapin ovet kiinni, että hän ei sinne näe, sekä kaikki "nolot" tavarat piilotan siinä vaiheessa (vaikka unissani olenkin), kuten käytetyt nenäliinat ja ihan jopa rasvapurkitkin. Sitten menen peiton alle niin, että ei varmasti näy muutakuin pää. Sitten taas "nukahdan" tyytyväisenä, kun tiedän että makuuhuoneessani ei ole näkyvillä mitään ns. epänormaalia. Ei tuo muuten häiritse, mutta kun näin käy oikeasti vähintään joka toinen yö, muistan sen aina aamuisin mitä olen piilottanut ja mihin.

Osaako joku tulkita unia, että mistä tämä voisi johtua? Olen eronnut miehestäni puoli vuotta sitten, omasta toimestani, tällä hetkellä asun yksin ja tuntuu että elämässä on kaikki paremmin kuin hyvin.

Kommentit (2)

Vierailija

Unet nousevat alitajunnan lokeroista ja eri kerrostumista.
Kaiken mitä olemme kokeneet elämämme aikana tallentuvat sinne ja joskus jää asioita, esim. traumaattisia kriisejä tai surua läpityöstämättä jolloin joskus voi nousta inimaailmaan sellaista mitä ei ole muistanutkaan valveilla enää olevan olemassakaan tai kokeneensa.

Kaikki ihmisessä vaikuttaa kaikkeen.
Ihminen on kokonaisuus.

Henkinen hyvinvointimme vaatii työstämään myös kipeimmät asiat elämässämme, etteivät ne pääse sisään koteloitumaan ja sieltä vaikuttamaan ja vaikeuttamaan elämäämme.

Masennuksessakin voi olla läpityöstämätöntä vihaa, katkeruutta, kaunaa... ja joskus suruakin.
Ei edes aina läheisen kuolemasta johtuvaa vaan on muitakin menetyksiä elämässämme joista jää muistijälki.

Tunnelukot ja tunneansat on myös tarpeen selvittää ja käydä läpi.
On helpompi sen jälkeen elää, hengittää, iloita ja olla sisäisesti vapaampi, positiivisempi jne.

Vierailija

Yksi selitys voisi olla jos Sinä sitä haluat, että Jeesus kutsuu Sinua.

Hän on tulossa kylään, mutta et ole vielä tunnustanut ja pyytänyt anteeksi syntejäsi, joten yrität piilottaa ne kaappien taakse. Jeesus silti näkee kaiken mitä noiden kaappien takana on. Hän on varmasti surullinen kun joudut siivoamaan ja piiloutumaan aina kun Hän on tulossa, eikä hän pääse asumaan(=toimimaan elämässäsi) Sinun luoksesi noiden piilotettujen "tavaroiden" vuoksi.

Tuomalla kaikki synnit Herran eteen ja pyytämällä puhdistusta Jeesus voi ilolla muuttaa Sinun kotiisi, eikä Sinun tarvitse enää piilotella mitään! Saat täydellisen vapautuksen, ikuisen elämän ja rauhan sydämeesi jo täällä maan päällä! Mutta kaikki riippuu Sinun tahdostasti, tahdotko lähteä seuraamaan Jeesusta? Sinun ja kaikkien muidenkin kannattaa muistaa myös se, että vaikka päätös on Sinun, niin kutsu on Jumalan ja se ei ole ikuinen.

Tämä siis on yksi selitys, mutta Sinähän sen päätät mihin haluat uskoa. Jeesus rakastaa Sinua joka tapauksessa, päätit mitä tahansa! Ikuisen elämän saat kuitenkin vain sillä päätöksellä, että uskot ja otat Jeesuksen elämääsi. (:

Riikka

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat