Poikaystävä ei luota :(

Vierailija

Ollaan seurusteltu 2 vuotta ja nyt on vuosi takana etäsuhdetta (muutimme kumpikin eri paikkakunnille opiskelemaan), ollaan kumminkin nähty toisiamme lähes joka viikonloppu. Poikaystäväni on aina ollut vähän mustasukkaista sorttia, ei esim. tykännyt festarireissuistani tyttökaverin kanssa ja vastustaa haavettani lähteä ulkomaille vaihtoon/työharjoitteluun. Nyt kun olen aloittanut opiskelijaelämän miesvaltaisella alalla, on tilanteesta tullut sietämätön ja saamme riidellä ainakin kerran kuukaudessa, kun olen ollut jossakin opiskelijatapahtumassa tai muuten vai viettänyt iltaa tuttujen kanssa. Aluksi en poikaystäväni toiveesta käynyt baareissa tai muissa juhlissa, mutta kun huomasin, etteivät "tervehenkisemmätkään" vapaa-ajan jutut hänelle kelvanneet, en ole enää jaksanut välittää: otan sitten riidan ja kaikki ne syytökset vastaan. Mies kyselee yksityiskohtaisesti kenen kanssa olen puhunut ja miksi, ja sanoo välillä "en usko", kun kerron tulleeni ajoissa kotiin tai että EN ole halaillut ketään tai todellakaan mitään muutakaan!!:( Riidat eivät sitten johda mihinkään, kun hän on sitä mieltä, ettei minulla saisi olla yhtään miespuolista kaveria, ja minusta tuollainen vaatimus on etenkin minun tilanteessani varsin kohtuuton. Ja en siis todellakaan ole sellainen, jota tarvitsisi epäillä, en ole mitenkään kova bilettäjä ja nuo kaikki pettämissyytökset tuntuu ihan hirveiltä! Luottamus on vain kuulemma mennyt, kun olen "jatkuvasti pyörinyt niiden miesten kanssa".

Antakaa mulle nyt siis joku mielipide, mitä tässä pitäis tehdä, tuleekohan tilanne koskaan paranemaan vai oonko mä vaan itsekäs? Ero ei ois kiva juttu (eihän se ikinä..), kun on muuten ollu hieno suhde ja rakkautta piisaa. Tunnen itseni välillä huonoksi ihmiseksi, kun aiheutan miehelleni niin paljon mielipahaa, mutta toisaalta tuntuu, ettei parisuhteen kuuluisi rajoittaa elämääni ja nuoruuttani niin paljon.

Kommentit (1)

Vierailija

Minun mielestäni sinun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa mistään. Poikaystävälläsi tässä ongelma näyttää olevan. Jos hän syyttää sinua ilman mitään perusteita, tai siis jos hänen ainoa perusteensa pettämisväitteille on se että olet "pyörinyt" miesten kanssa, niin sinuna harkitsisin kyllä vakavasti, haluatko todella jatkaa suhdetta hänen kanssaan. Tiedän, että eroaminen tuntuu vaikealta, mutta mieti kuinka hankalaa on jatkaminen, jos sinun täytyy koko ajan pelätä loukkaavasi häntä jollain olemattomalla asialla. Jos et kerran koskaan ole tehnyt mitään sellaista, mikä antaisi hänelle aihetta epäilyksiin, hän on todennäköisesti vain kroonisen mustasukkainen persoona eikä välttämättä ikinä parannu siitä. Hänellä ei ole oikeutta rajoittaa elämääsi noin paljon ja vaatia, ettei sinulla saisi olla miespuolisia kavereita.

Itsekin olen miesvaltaisella alalla, eikä parisuhteesta tulisi kyllä yhtään mitään, jos oma mies olisi noin mustasukkainen aina (eli hyvin usein) kun olen tekemisissä muiden miespuolisten henkilöiden kanssa. Jos avoimuus ei riitä - ja kun sinua vielä syytetään valehtelustakin - on suhteella melko huono perusta.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat