Yksinäisyys

Vierailija

Mua on jo useamman vuoden ajan vaivannut yksinäisyys joka ei tunnu loppuvan sitten millään. Tai no kyllä mulla ns kavereita löytyy joiden kanssa tulee aina toisinaan käytyy viihteellä,leffois tai kahvilla. Mutta haluaisin siis ihan sellaisen sydänystävän, jolle voisin soittaa esimerkiksi keskellä yötä jos mua alkais jokin asia ahdistamaan. Oon silleen nää vuodet jotenkin yrittäny uskotella et kyl tää täst, että enköhän mä joku päivä tule jonkun sellaisen löytämään. Mut mitään ei näytä tapahtuvan ja nyt taas tällanen kiva angsti ja ahdistus päällä et tulin tänne kirjoittamaan.Mussa ei tietääkseni pitäis ees olla mitään sen suurempaa vikaa, mut jotenkin mut on vaan näköjään tuomittu tällaseen tilaan. Se täs ahdistaa kaikista eniten, että mitä enemmän tulee ikää niin sen hankalampaa on niitä kavereita löytää kun kaikilla on jo muodostuneet omat kuviot. Onko joitain muita täällä sivustolla jotka kamppailee samojen asioiden kanssa tai on ollut samanlaisia kokemuksia?Miten ootte niistä sit selvinneet?Kiitos jos joku vastailee :)

Kommentit (10)

Vierailija

Kurjaa kuulla, yksinäisyys on ahdistavaa. Mulla on ollut yksinäinen "vaihe" elämässä. Jaksamista sulle!

Kun olin yksinäinen, tiesin että on pari hyvää kaveria olemassa mutta silti olin vaan todella ahdistunut ja aivan yksin. Se johtui omalla kohdallani omanarvontunteen puutteesta ja "kasvoin" rakastumisen myötä "siitä ulos".

Onko sulla jotakin, joka parantais yleisesti elämänlaatua? Kannattaa rohkaistua ja keksiä asioita joista nauttii. Ehkä jopa sellasia, jotka on mukavampia yksin! Nautiskele. Kun on sinut yksinäisyytensä ja itsensä kanssa, voi sekin omalta osaltaan antaa itsevarmuutta ja voimia uusiin ihmissuhteisiin.

Olen nyt kohta 21v. ja vasta aivan viime vuoteen asti olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi yhdestä "kunnon" ystävästä huolimatta. Sain kuin sainkin ikään kuin löydettyä itseni, unohdin kaverisuhteiden sen kummemman analysoinnin ja satuin rakastumaan todella ihanaan ja minua aidosti välittävään mieheen.

Harrastuksista ja ryhmistä löytyy samanhenkistä porukkaa. Verkot vesille vaan ja juttelemaan uusien ihmisten kanssa ja uusissa tilanteissa. Kuulostaapa naiivilta mutta näin uskoisin sen olevan. Uudet kuviot tuo väistämättä uusia ihmisiä ympärille. Olisko aika muuttaa? Vaihdatko pian koulua? Kiinnostaako joku tietty harrastus? Onko vanhoissa ystävissä tai sukulaisissa joku, jonka kanssa ihmissuhdetta voisi lähteä syventämään "uudelleen"?

Toivottavasti höpötyksestäni oli edes jotakin lohtua, pääasia että nyt tiedät että olen täällä hengessä mukana. Tsemppiä!

Vierailija

Mullakin on vähän samanlainen tilanne. :( Tunnen oloni aika yksinäiseksi. Muutama kaveri löytyy, ja niitäkään ei aina hirveästi näe. Semmonen sydänystävä puuttuu kokonaan. Mistähän sellasenkin vois löytää, kun kaikilla tuntuu jo olevan sellanen, eikä ne tarvii enää uusia...

Vierailija

Mullakin on vähän samanlainen tilanne. :( Tunnen oloni aika yksinäiseksi. Muutama kaveri löytyy, ja niitäkään ei aina hirveästi näe. Semmonen sydänystävä puuttuu kokonaan. Mistähän sellasenkin vois löytää, kun kaikilla tuntuu jo olevan sellanen, eikä ne tarvii enää uusia...

Vierailija

Täällä on kanssa yksi yksinäinen ihminen. Mulla ei oikeestaan ole enää edes kavereita. Mun sydänystävä muutti 300km päähän joten nähdään nykyään tosi harvoin. Olen kohta 25vuotta ja on jotenkin säälittävää ettei mulla ole mitään sisältöä mun elämässä. Nytkin istun lauantai-iltana YKSIN kotona vailla seuraa. Olin mun siskon kanssa viellä puoli vuotta sitten todella läheinen mutta se löysi miehen ja on unohtanut mut kokonaan. Välillä tuntuu ettei vaan millään jaksais. Onko sitä aina luotu olemaan yksin? Kaipaan niin paljon ystäviä ympärille. Olet oikeassa kun sanoit että vanhempana on vaikeampi löytää enää uusia ystävyyssuhteita. Tuntuu että kaikilla ympärillä olevilla ihmisillä on niin paljon ystäviä ja kaikkea muuta lähellään että melkeen tulee katkeraksi. Mitä en todellakaan halua. Mutta ajan mittaan pelkään masentuvan jos joutuu aina olemaan yksin....

Vierailija

musta tuntuu kanssa ihan samalta. se läheinen sydänystävä puuttuu, on kavereita, mut joita näkee tosi harvoin ja joiden kanssa ei voi jutella ihan kaikesta. ois niin ihanaa, ku olisi joku kenen kanssa tehdä ihan mitä vaan ja jolle soittaa ihan milloin vain ja lähteä tekemään, vaikka mitä hauskaa. pelottaa, että nuoruus ja siinä kaikki hauska jää kokematta.

on vaikeampi löytää uusia kavereita, jos ei pyöri uusissa piireissä, ei harrasta mitään ryhmäjuttuja tai ei ole menossa kouluun tai uuteen työpaikkaan..

mistä päin te olette, voisiko meistä tulla toisillemme hyviä ystäviä? ois aivan mahtavaa, jos olis yhtä läheisiä ystäviä, kun sinkkuelämää sarjassa. ja mitä kaikkea voisikaan kokea yhdessä.. :)

Vierailija

Minäkin olen ollut yksinäinen. Olen sitä vielä edelleenkin jonkun verran, mutta pääsemässä siitä pikkuhiljaa pois. Olen nimittäin huomannut erään tärkeän jutun: yksinäisyys on pään sisällä. Voin kuulostaa alentavalta tai arvostelevalta sanoessani noin. Aivan kuin tarkoittaisin, että on oma vikasi, jos olet yksinäinen, tai että asia korjaantuisi vain ajattelemalla että enpäs olekaan. Ei, tarkoitan että asia pitää ymmärtää, hoksata itse, kokea ahaa-elämys. Se myös tarkoittaa, että asiaa voi sitten lähteä korjaamaan -pikkuhiljaa.

Oman ahaa-elämykseni koin, kun olin opiskelukavereiden (joita minulla on muutama mutta ei yhtään tosi läheistä) kanssa viettämässä iltaa, ja paikalla oli myös uusi tyttö. Hän ei puhunut paljoa, mutta huomasin, että hän seurasi keskustelua, nauroi vitseille ja hymyili. Itse olisin ollut juuri samanlainen, sillä haluan uudessa seurassa lähinnä seurailla tilannetta (ja olen vähän ujokin ollut joskus). Ajattelin hänen siis olevan hiljaisuudesta huolimatta hyvin mukana jutussa. Kohta kuitenkin yksi kavereistani kuiskutti korvaani ja sanoi ihmettelevänsä tytön hiljaisuutta. "Eihän se ole jutuissa mukana ollenkaan!" Yllätyin. Aloin katsomaan tilannetta toisin silmin ja tajusin, että muille tytön hiljaisuus näkyi ihan erilaisena kuin minulle. Joku saattoi pitää tyttöä ylimielisenä, toinen tylsänä ja kolmas hirveän ujona. Mietin, millaisena muut minut sitten näkivät.

Siitä lähtien olen kiinnittänyt enemmän huomiota omaan ja muiden käyttäytymiseen uusien ja tuntemattomien ihmisten seurassa. Olen huomannut, että sellainen, joka ei puhu, ei myöskään jää mieleen. Olen siis yrittänyt harjoitella tuntemattomille puhumista, ja saanutkin hyviä uusia tuttavuuksia sillä tavalla.

Sydänystävien puutte menee mielestäni samaan kategoriaan kuin tuntemattomassa seurassa puhuminen. Jos on itse avoin toiselle, kertoo tälle mietteistään, tunteistaan ja salaisuuksistaan, myös kaverin on helpompi avautua. Olen huomannut, että kaverini eivät tiedä minusta oikeastaan mitään pintaa syvemmältä, sillä en ole mitään heille kertonut, jos he eivät ole sitä nimenomaan kysyneet. Lisäksi olen monesti voivotellut sitä, ettei minulla ole ketään, joka lähtisi kanssani ulkomaanmatkalle tai jonka voisin pyytää käymään puolestani kauppassa kun olen sairas. Mutta mitä olen tehnyt asian eteen? En mitään. Voivotellut ja säälinyt itseäni. Odottanut, että he soittaisivat minulle. Virhe. Jos alkaisin itse kyselemään kavereitani useammin kahville, osoittaisin että olen kiinnostunut viettämään enemmän aikaa heidän kanssaan, hekin ehkä alkaisivat kyselemään minua mukaansa. Nyt he saattavat vain ajatella, että minulla on kuitenkin muuta menoa tai ettei minua kiinnosta. Siten ainakin voisi syventää kaveruuden hyväksi ystävyydeksi jos ei ihan sydänystäväksi asti.

Oletteko kanssani samoilla linjoilla tässä vai onko muilla aivan erilaisia kokemuksia? :)

Vierailija

Täällä myös yks, joka tuntee itsensä aika usein yksinäiseksi. Oon edellisen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla, ettei itseään kannattaisi jäädä säälimään vaan itse on otettava askeleita tilanteen muuttamiseksi. Mun mielestä ois kanssa mahtavaa jos ois sellasia ystäviä, joiden kanssa tehdä kaikenlaista. Ja esim. ulkomaanmatka jollain kivalla porukalla ois huippua! Oikeestaan yks sellanen onkin, mutta se muutti toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä ja on nähty aivan liian harvoin sen jälkeen. Asun vielä toistaiseksi pienellä paikkakunnalla, mikä tekee uusien ystävien ja kaverienkin löytämisen hieman haastavammaksi. Syksyllä tosin tulee muutoksia opiskelujen alkamisen ja uuden asuinpaikan myötä. Nii ja oon 20 vee ja Etelä-Savosta :)

Vierailija

moi, mulla kans vähä sama juttu, pari hyvää ystävää kenen kanssa tulee yleensä oltua, mutta sitte kun tarvis seuraa ja kaveria, niin niillä on jotain muuta menoa, tai ovat omien kaveriporukoidensa kanssa, sillon kaipais enemmän ystäviä ettei jää yksin... mistäpäin olet viestin aloittaja? tai muut anonyymit?

Vierailija

Olipas tänne tullu yllättävän paljon viestejä viestin aloittaja siis olen :D Joten kiitos niistä. Asun itse pääkaupunkiseudulla kun jotku täällä sellaista kyseli :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat