Seksi ei kiinnosta, aseksuaaliko?

Vierailija

Mistäköhän johtuu ettei tee mieli seksiä?
Mulla on yksi ihanimmista miehistä poikaystävänäni ja pidän hänestä kaikinpuolin todella paljon.
Juttu on vain niin että minun ei tee mieli seksiä juuri koskaan=(
Poikaystäväni joutuu vonkumaan jokapäivä useamman kerran ennenkuin suostun ja yleensä yritän pitkitellä sitä iltaan asti niin että hyvällä tuurilla oltaisiin jo niin väsyneitä et ei vaan enään jaksa. Toisin sanoen välttelen yhdyntää.
Itse seksi tuntuu sinällänsä ihan ok:lta sitten kun siihen asti päästään, mutta en varsinaisesti saa siitä paljon kiksejä.
Jotenkin ei vaan kiinnosta, en nykyisin edes ajattele seksiä juurikaan ja itsetyydytystkin on vähentynyt vaikkakin sitä vielä teen joskus.
Ongelmaksihan tää muodostuu siksi koska poikaystäväni taas haluaisi mennä vällyjen väliin useastikin päivässä.

Mulla hankautuu paikat herkästi eli en ilmeisesti kostu kunnolla tai jos kostun niin haaroväli saattaa kuivahtaa asennon vaihdon yhteydessä ja sitten ei tunnu enään mukavalta.
Ajattelin jonkin aikaa että syy saattoi olla siinä, mutta kun ostettiin liukuvoide ja hankaaminen ei ollut enään ongelma niin halut ei silti tullut.
JOssain vaiheessa tein myös töitä koulun ohella ja hoidin yksin alle 5kk koiranpentuani niin ajattelin haluttomuuden johtuvan uupumuksesta jota tuo kaikki ed. mainitsemani aiheutti, mutta nyt kun asiat ovat jo helpottanut niin ei haluja vieläkään :(

Huomasin tän piirteen mussa exästäni eroamisen jälkeen.. tai en oikeastaan silloinkaan halunnut hirveästi seksiä, mutta enempi kuin nyt ja silloin ajattelin seksiä lähes päivittäin.Nyt en kuvittele seksiä kenenkään kanssa, minulla ei ole mitään fantasioita kenestäkään yms.

Tykkään ola kyllä poikaystäväni kainalossa ja tykkään pusuttelusta hirveästi, mutta yhdyntä ei jotenkin enään innosta niinkuin se ehkä pitäisi.

Mikä vika minussa nyt on? Voiko tää olla sitä et oisin aseksuaali? Tai taipumassa siihen suuntaan? HELP!

Kommentit (3)

Vierailija

Täällä saman ongelman kanssa kamppaileva. Parisuhde alkaa kärsiä, kun minua ei enää haluta. Oon miettinyt, voisiko syy olla e-pillereissä, joten merkin vaihtoa ajattelin kokeilla seuraavaksi. Käytätkö itse hormonaalista ehkäisyä?

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat