Jälleennäkemisen "riemu"

Vierailija

Kaipaisin mielipiteitä tilanteeseeni… Eli siis ollaan poikaystäväni kanssa seurusteltu vasta vähän yli 3 kk, ja koko tämä aika kaukosuhteessa (välimatkaa 170km). Poikaystäväni on siis opiskelemassa eri kaupungissa, mutta viettää aikaa täällä kotikaupungissaan melko usein, keskimäärin varmaan joka toinen viikonloppu. Minun lisäkseni täällä asuvat myös poikaystävän perhe ja yli puolet hänen ystävistään.

Suhteemme alussa vietimme lähes kaiken ajan yhdessä aina silloin kun olimme samassa kaupungissa. Nykyään asia on kuitenkin muuttunut. Poikaystäväni on alkanut viettää paljon enemmän aikaa ystäviensä kanssa, ja välillä on päiviä kun hän ei ota mitään yhteyttä, vaikka olisikin samassa kaupungissa kanssani. Välillä puhelimessakin puhuessa poikaystäväni puhuu minulle tulevasta viikonlopustaan tyyliin: ”en jaksa odottaa et pääsen sinne, kun ollaan sovittu et lähdetään poikien kanssa mökille saunoo”. Kyllä tietenkin ymmärrän, että poikaystäväni haluaa nähdä ystäviään myös, mutta tuntuu että hän nykyään odottaa vierailultaan enemmän ystäviä kuin minua. Harvoin kuulen hänen sanovan, että onpas ikävä ja olisipas kiva nähdä. Toisaalta välillä hän kuitenkin haluaa myös minut mukaan ystäviensä kanssa, ja kyllä me myös usein kahdestaankin ollaan, mutta joskus tuntuu että olen vain joku itsestäänselvyys joka kulkee siinä mukana.
Kyseessä kuitenkin on kaukosuhde, ja kun näemme muutenkin harvoin niin haluaisin olla enemmän yhdessä. En vain tiedä, missä kulkee raja? Täytyyhän miehen nyt ystäviäänkin nähdä, mutta minustakin olisi kiva viettää enemmän aikaa hänen kanssaan… En kuitenkaan osaa ehkä ymmärtää, miltä hänestä tuntuu, koska omat ystäväni asuvat kaikki samassa kaupungissa kanssani.

Ja mites muut kaukosuhteessa elävät? Oletteko samassa kaupungissa ollessanne tiiviisti yhdessä?

Kommentit (2)

Vierailija

Voin vuosia samankaltaisessa tilanteessa olleena kertoa omia kokemuksiani. Tapaus eroaa siinä, että minä asun toisella paikkakunnalla ja mies kotikaupungissani ja kaikki kaverini tapaavat palata usein viikonlopuiksi kotikaupunkiin.

Kun olen tulossa kotikaupunkiin, niin emme me puhu siitä kuin vain toteamalla, että milloin tulen ja milloin lähden. Jos tarkoituksenani on nähdä kavereitani, niin asia on jo kavereiden kanssa sovittu aikapäiviä sitten, koska aikataulusovittaminen vaatii aina sumplimista (milloin natsaa yhteinen viikonloppu niin, että kaikki ovat töistä vapaalla, sattuvat vielä tulemaan kotikaupunkiin ilman, että olisi jo jotain muuta sovittuna jne). Jos jotakin on tullut sitten sovittua, niin yleensä se tulee kerrottua miehelle ennen kuin edes ehdin kotikaupunkiini tulla. Saattaa siis kuullostaa nyt samalta kuin aloittajan ja hänen poikaystävänsä käymät keskustelut. Eikä minulla ja poikakaverillani ole koskaan ollut tapana puhua noin, että "olisipa kiva sinua nähdä" tjmsp (koska se on molemmille itsestäänselvyys).

Tuo, että puhelumme eivät sisällä mitään yhteisen tekemisen suunnittelemista voi johtua myös siitä, että olemme ottaneet tavaksi sen, että sovimme yhteisen ajan käytöstä vasta sitten kun olen saapunut kotikaupunkiin ja olen saanut vietettyä aikaa vanhempieni seurassa. Aikataulutus menee aina tilanteen mukaan. Totta kai, jos jotain tavallisesta poikkeavaa on luvassa, niin siitä sovitaan etukäteen aivan kuten sovin kavereidenikin kanssa näkemisestä.

Pääsääntönä kuitenkin on ollut, että kun tulen viikonlopuksi kotikaupunkiin, niin vietämme aikaa kahdestaan ainakin muutaman tunnin. Sen jälkeen olemme joko omilla teillämme tai yhdessä joko jomman kumman vanhempien tai kavereiden luona. Joskus siis vietämme lähes koko viikonlopun yhdessä, joskus vain muutaman tunnin yhtenä tai kahtena iltana, joskus emme näe ollenkaan.

Myös se, kumpi on kärkkäämpi sopimaan yhteisestä tekemisestä ja ajankohdasta jolloin näemme, vaihtelee. Joskus minä olen hanakampi ehdottelemaan tekemistä, menemistä ja kyselemään illan suunnitelmia, joskus taas mies. Joskus kummallakin meistä on joko sellainen olotila tai suunnitelmia niin paljon, ettei toiselle huvita/muista/jaksa soittaa kuin vain todetakseen, ettei nähdä sen päivän aikana.

Aikoinaan kun tuo eri kaupungeissa asuminen oli vielä uutta, niin asian tiimoilta tuli riideltyä ja keskustelua usein. Useat keskustelut, riidat ja kokeilut ovat muovanneet meille pelisäännöt, jotka palvelevat meitä molempia. Enää ei tarvitse aloittajan tavoin ihmetellä, jos toinen puhuu enemmän kavereiden kuin kumppanin näkemisestä tai että miksi toinen ei ole jo soittanut, vaikka samassa kaupungissa ollaan oltu jo päiväkausia. Olemme myös kait jo sisäistäneet sen, että toistemme seura on totta kai aina tervetullutta ja mieluisaa, mutta aina vaan ei voi eikä kannata viettää aikaa yhdessä.

Kannattaa siis aloittajankin vain avata sanainen arkku ja puhua poikaystävänsä kanssa asiasta. Puhumalla ja kokeilemalla se parhaiten teidän tarpeisiinne sopiva systeemi kyllä löytyy.

Vierailija

Juuuu niin pitää kyllä puhua asiasta.. Ehkä tämä vaan vaatii vähän totuttelua kun suhde on melko tuore ja ihan alkuvaiheessa olimme aika tiiviisti yhdessä.. Mutta kyllä tähän kai sitten tottuu.
Ja kun poikaystäväni opiskelut loppuvat, niin todennäköisesti sitten pääsemme asumaan samassa kaupungissa, niin ehkä tällaista ongelmaa ei enää silloin ole, ainakaan toivottavasti :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat