Omat ja kumppanin vanhemmat

Seuraa 
Liittynyt14.3.2012

Millainen suhde vanhemmillasi ja kumppanisi vanhemmilla on? Tuntevatko he toisensa tai puhutko heistä ikinä toisilleen?

Kommentit (7)

Vierailija

Vanhempani ja appivanhemmat eivät ole koskaan tavanneet toisiaan. Enkä usko, että tulevat toisiaan tapaamaankaan pitkiin aikoihin.

Syynä se, että minun ja poikaystäväni perheet ovat taustoiltaan niin erilaiset. Appivanhempani pitävät vanhempiani porvareina, eivätkä tästä syystä välitä tietää sen kummemmin minun taustoistani. Omilla vanhemmillani ei ole poikaystäväni vanhempia vastaan mitään, vaikkeivät voikaan hyväksyä heidän tapaansa kohdella poikaystävääni.

Eli, voin puhua appivanhempieni kuulumisia vanhemmilleni ja joskus he kyselevätkin kuinka poikaystäväni vanhemmilla menee, mutta poikaystävän vanhemmille en kykene puhumaan oman perheeni tekemisistä tai kuulumisista sen kummemmin. Edes poikaystäväni ei kykene puhumaan vanhempieni kuulumisia luontevasti, koska hänen vanhempiensa tietynlainen alemmuuskompleksi on liian voimakas. Eikä heitä toisaalta myöskään kiinnosta tietää.

Vuosien aikana erilaiset tilanteet ja koettelemukset ovat muovanneet suhteet sellaiseksi, että poikaystäväni vanhemmat ovat enemmän vierailuvanhemmat ja minun vanhempani apuvanhemmat. Tällä tarkoitan sitä, että meistä on helpompaa aina vierailla poikaystävän vanhempien luona jutustelemassa heidän kuulumisiaan, mutta jos jotakin apua/neuvoa tarvitaan, tukeudutaan silloin hanakammin minun vanhempieni puoleen. Tähän osakseen vaikuttaa myös se, että poikaystävälläni ei ole vanhempiensa kanssa kovinkaan läheiset välit.

Vierailija

Meillä on hyvät välit molempiin vanhempiin. Nyt kun poikaystävä on armeijassa olen usein mennyt "appivanhemmille" yöksi tai pariksi nukkumaan poikaystävän tuoksuisiin lakanoihin ja usein myös soittelemme poikaystävän vanhempien kanssa ja vaihdamme sähköposteja viikolla. Äitini pitää poikaystävästäni PALJON, isän mielipidettä minulla ei ole, koska en ole isäni kanssa missään väleissä tällä hetkellä. Myös poikaystäväni pitää äidistäni, veljen seurassa hän tosiaan on hiukan varautuneempi :D veli kun on minua niin paljon vanhempi ja tietyissä asioissa suojelevainen.

Vanhempamme tulevat hyvin toimeen keskenään. Joulun alla aina kahvitellaan puolin ja toisin ja synttärionnitteluja, ketjuviestejä ja facebookviestejä vaihdellaan puolin ja toisin. Myös kesäisin tulee mökkikutsuja.. Aina ulkomailla ollessamme poikakaverin kanssa, äidit soittelee toisilleen ja kyselee onko meistä kuulunut mitään, vaikka olemme molemmat jo aikuisia ja ollutkin jo muutaman vuoden :D

Edellisessä suhteessa en tullut kamalan hyvin toimeen ex-poikaystävän vanhempien kanssa ja se rasitti paljon suhdetta. Enemmän sitä suhdetta kyllä rasitti se, etten oikeasti tuntenut mitään poikaystävääni kohtaan.. -.- Nyt kun kaikkien välit ovat hyvät keskenään olen ymmärtänyt millainen on terve ja turvallinen parisuhde :)

Athenel: Ikävä tilanne :s onneksi edes sinun vanhempasi ovat sellasia, että voitte kääntyä heidän puoleensa kun tarvitsette apua!

543
Seuraa 
Liittynyt14.3.2012

Mulla on sellanen tilanne, että toinen vanhemmistani on sairaalassa ja tavallaan tuntuu typerältä, että poikaystäväni vanhemmat eivät tiedä sitä, koska he muuten tietävät mitä minulle kuuluu. Sairaalassa olon syy ei kuitenkaan ole mikään selkeä "jalka poikki", vaan jos kertoisi siitä, saisin samalla kertoa pitkän elämäntarinan.
En oikein osaa ajatella, kuuluuko minun siis kertoa siitä vai ei. En usko, että kertomisesta olisi mitään haittaa, paitsi se, että en halua puhua aiheesta ja minua ahdistaa kun ihmiset kyselevät ja joudun ajattelemaan sitä koko ajan.
Samalla kuitenkin mietin, että jos he nyt saisivat tietää, ajattelisivatko he joko minun olevan äärimmäisen kylmä ja sellainen, ettei asia kosketa minua paljoa ja siksi en olisi kertonut tai sitten äärimmäisen kaukana heistä, niin etten olisi tuntenut tarpeelliseksi kertoa heille niinkin suurta asiaa elämästäni.

Osaisko joku antaa jotain neuvoa?

Vierailija

Taisit kyllä jo vastata itse omaan kysymykseesi 543. Sanoit, ettet halua puhua asiasta ja ihmisten kysymykset ahdistavat. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta kertoa asiaa, etenkään jos et siitä edes halua keskustella.

Kaikkea ei tarvitse jakaa kaikkien kanssa. Tuo on sellainen asia, joka koskettaa sinun perhettäsi ja kuten itsekin sanoit, asian kertominen vaatisi pitkän elämäntarinan selostamista pohjustukseksi. Riittää, että ne ihmiset jotka tuntevat sinut, perheesi ja isäsi, tietävät tilanteen. Totta kai, jos poikaystäväsi vanhemmat ovat läheisiä sinulle ja ovat huomanneet olossasi muutoksen jota ihmettelevät, niin tällöin asiasta voi mainita. Tai oikeastaan reilua olisi jos poikaystäväsi mainitsisi asiasta vanhemmilleen, että isäsi on sairaalassa ja ettet halua puhua yleisesti asiasta. Tällöin poikaystäväsi vanhemmat varmasti osaisivat huomioida tilanteen ja toimia korrektisti.

Mutta minusta rehellisesti sanoen sinun murheista viimeinen on poikaystäväsi vanhempien suhtautuminen sinun asian kertomiseen tai kertomatta jättämiseen. Minusta poikaystäväsi velvollisuus on hoitaa omien vanhempiensa infoaminen, ei sinun, koska on sinulla nyt paljon tähdellisempikin asia murehdittavana.

Voimia!

Vierailija

Meillä päin vanhempani ja poikaystävän vanhemmat ovat kerran tavanneet ja tietävät toisensa, mutta siihen se jää.. ainakin luulisin näin.

Vanhempamme ovat niin erilaisia. Poikaystäväni vanhemmat on todella rentoja ja hauskoja ja niille mitkään perinne hommat eivät ole tärkeitä, kuin taas minun vanhemmat on asiallisia, joille on tärkeää että tullaan esim. koko perhe aina tiettyihin aikoihin kotiin syömään ymsyms.

Itse kyllä onneksi tulen jollain tavallaa toimeen poikaystäväni vanhempieni kanssa, mutta olen sen verran ujo, etten uskalla jutella ruokapöydässä tai missään muussakaan oikeastaan ollenkaan. Tietenkin vastailen, jos minulta erikseen jtn kysytäään mut siihen se yleensä jääkin.. Olis ihana jos uskaltaisin vaan ruveta juttelee heillekkin, niin kaikista ruokailu tilanteistakin tulis vähän ''helpompia''.

Vierailija

Minun vanhempani ja mieheni vanhemmat eivät juurikaan ole tekemisissä. En tarkoita, että he olisivat huonoissa väleissä, mutta he eivät vain koskaan ole tutustuneet kovin hyvin. Tämä saattaa johtua siitä, että minun vanhempani ovat eronneet ja äitini on vaikea ja epäsosiaalinen ihminen, varsinainen drama queen. En jaksa tarkemmin selittää. Isäni ja hänen vaimonsa ovat jonkin verran enemmän vaihdelleet kuulumisia mieheni vanhempien kanssa, sillä isän vaimo tunsi anoppini työnsä kautta. Anoppini tosin kuoli jo 2008 keväällä, kun olimme mieheni kanssa seurustelleet reilu pari vuotta.

Pystyn kyllä puhumaan omista vanhemmistani appiukolleni ja toisinpäin. Mutta mitään tapaamisia ei huvita järjestellä, kun he eivät siihen ole alkuajoista (kun olin 15 v.) lähtien olleet itse aloitteellisia.

Vierailija

Meijän äitit on tavanneet toisensa ja tulevat hyvin toimeen (poikaystäväni äiti on ollu myös molempien pikkusiskojeni eskariope :D) Poikaystäväni äiti on tainnu kerran mun wanhoissa nähä mun iskän ja toisinpäin. Meijän kummankin vanhemmat on siis eronnu ja siksi meijän isät ei oo koskaan tavannu toisiaan, kummatkin asuu kauempana. En usko että ne tulee koskaan tutustumaan kovin toisiinsa, toinen on fysiikan tohtori ja toinen käyny vaan peruskoulun, muutenkin niin eri maailmoista... :D
Mulla on hyvät välit "anoppiini" ja puhun sille paljon varsinkin äidin ja siskojen kuulumisia, sillä se niitä itekin kyselee. Isästäkin olen sille usein avautunu, meillä ei oo nimittäin mitkään parhaimmat välit... Oon myös puhunu isälle poikaystäväni vanhemmista, mutta jotenkin tuntuu että isää ei kiinnosta. "Appivanhemmat" on korkeesti koulutettuja ja näin, joten isä puhuu niistä usein ikävään sävyyn koska se ite on vaan niin juntti.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat