Minun ja mieheni tilanne juuri nytten

Vierailija

Anteeksi jos tulen avautumaan tänne tai selittämään omia murheitani mutta haluaisin teiltä neuvoja suhteeseeni.

Olen ollut mieheni kanssa yli vuoden yhdessä. Asumme eri kaupungeissa mutta ajomatkaa on vain 30-45 min eli ei ole edes paha välimatka. Alan olla jo huolissani meidän tilasta. Riitelemme joka päivä ja mieheni loukkaa ja satuttaa mieltäni samalla.
Hän ei avaudu enään minulle samalla tavalla miten hän teki sen joskus eli tuli suoraan puhumaan asioista. Nykyään hän ei sano minulle mitään, puhu asioista, huutaa minulle ilman syytä, loukkaa tahalteen. Se ei tunnu minusta yhtään kivalta.

Yhtenä iltana puhuin mieheni kanssa puhelimessa siitä miten me kohtelemme toisiamme. Minä myönsin omat virheeni siten että kiukuttelen ja valillä itsekkin huudan ilman syytä, mutta se johtuu minun perheväleistä ja koulusta. Tiedän kyllä etten saisi alkaa purkaa muihin minun pahaa oloa mutta en osaa jotenkin vain hillitä itseäni. Mutta kummiskin mieheni sanoi että jankkaan samoista asioista koko ajan ja se tympii häntä. Ihan ymmärrettävää. Ja kun minä yritin selittää hänelle että hän on suoraan sanoen ilkee minulle miten hän kohtelee minua, niin hän vetää hirveet herneet nenään... Siitä tietysti alkaa ihan sairaan isot raivot ja huudot häneltä ja tietty minä ihan menen lukkoon enkä tiedä mitä olisi pitänyt sanoa enään. Aloin tietysti itkemään ja yritin kertoa hänelle kiltisti ja rauhallisesti miltä minusta tuntuu ja hän oli siihen ihan että mitä tollainen pillitys auttaa asiaan. Ei tietty mitään mutta ihan kuin mieheni ei olisi kuunellut minua yhtään. Sitten hän alkaa puhua minulle siitä että olisi mukavaa olla taas sinkkuna ja se vasta loukkasi minua. Samalla hän haluaisi olla minun kanssani yhdessä. Eli minä en vaan käsitä mitä hän nykyään ajaa takaa meidän suhteessa. Haluuko oikeesti mieheni olla sinkku vai seurustella? Olemme nyt näitten riitojen takia melkein erottu. Mutta emme halua erota toisistamme kun rakastamme toisiamme tosi paljon.

Aloin itse miettiä sitä että pitäisikö minun antaa hänen olla ihan yksin koko loppu viikon etten ole häneen yhteyksissä yhtään jos se parantaisi hänen mieltään. Ymmärrän sen että miehet haluaa olla välillä omassa rauhassakin.
Mutta haluaisin teidän mielipiteitä tähän tai omia kokemuksia asiasta mahdollisimman nopeasti :)

Kommentit (4)

Mellyaww
Seuraa 
Liittynyt11.8.2009

Yksi asia nousi heti mieleen kun luin tuota tekstiä.. Nuo ns. vakavat keskustelut olisi hyvä aina käydä kasvotusten. EIkä toista saa pakottaa käymään niitä keskusteluja. Tottakai jos soitat miehellesi ja aloitat tyyliin "meidän pitää nyt puhua siitä miten..." Mies säikähtää. Eikä välttämättä halua puhua. Menee puolustuskannalle, ottaa loukkauksena... alottaa mykkäkoulun.. Säikähtää. Niinkuin varmaan sinäkin saattaisit reagoida, mikäli hän niin tekisi.

Lisäksi, juu myönsit omat virheesi, mutta oletko ottanut huomioon sen, että oli sinun koulutilanteesi/perhevälisi millaiset tahansa, se ei ole miehesi ongelma, eikä hänen kuuluisi joutua siitä kärsimään/ottamaan kuraa niskaan. Eli itsehillintää kannattaa tosiaan alkaa harjoittamaan.

Kannattaa tosiaan ottaa etäisyyttä molempien ja miettiä mitä haluaa ja mitä on sen eteen valmis tekemään. Kommunikaatiota pitää ehdottomasti kehittää. Tunteet ovat luonnollinen asia, eikä niitä saisikaan tukahduttaa, mutta se, miten ja missä ne ilmaisee, on jokaisen oman harkinnan varassa.

Ehkä miestä kyllästyttää jos tosiaan jankkaat (SE ON ÄRSYTTÄVÄÄ).. Mutta eiköhän sekin asia muutu, jos saatte kehitettyä keskinäistä kommunikaatiotanne. Ilman tunteenpurkauksia miehenkin saattaa olla helpompi avautua ja keskustella. Yleensä vaan valitettavasti nää menee niin että: Naista ärsyttää/sattuu. Nainen haluaa selvittää asian. Nainen pakotta miehen keskustelutilanteeseen (joka ei saata olla yhtään hyvä hetki esim miehelle.. etenkin jos puhelimen välityksellä keskustellaan).. Sitten aletaan huutamaan/itkemään.. Päässä järkevät lauseet saattavat muuttua toista uhkaaviksi/syytteleviksi ja siinä sitä sit taas ollaan. Toinen haluaa pakoon ja toiselle jää huono mieli ja sama rumba vähän ajan päästä uusiks.

Vierailija

Aikaisemman kanssa olen samaa mieltä siinä, että on hyvä juttu, että myönnät virheesi miehellesi rehellisest ja että kannattaa (yrittää) tarkastella omaa käyttäytymistä, sanavalintoja, tekemisiä jne objektiivisesti. Monesti luulemme sanoneemme asiat oikein, mutta paremmin mietittyä tuommekin asiamme esille hyvin töksäyttäen ja saamme vastapuolenpelurin puolustuskannalle.

Kuten aikaisempi sanoi,totta on, ettet voi maksatuttaa perheongelmiasi poikaystävälle, MUTTA hänenhän tulisi olla tukenasi ja ymmärtää sinua vaikeina aikoina eikä niin päin, että joudut kamppailemaan ensin perheesi sitten poikaystäväsi kanssa.

On myös ymmärrettävää, ettei pääkoppa kestä ainaista negatiivisuuden ilmapiiriä ja sen sijaan, että vastaanottaisin jotain positiivista ja hyvää, saat kerta kerran jälkeen paskaa niskaan. Se on hyvin turhauttavaa! Jos miehesi käytös on muuttunut mielestäsi radikaalisti, saattaa siihen syynä olla juuri kyseinen kommentti " olisi mukavaa olla taas sinkku". Ehkä hän oikeasti haluaa erota, muttei osaa tuoda tunteitaan esille. Valitettavan yleinen piirre suomalaisissa miehissä. Miehesi käytös vaikuttaa hyvin epäkyspältä muutenkin.

Ja hyvä pointti on myös tuo, että tällaiset vakavammat keskustelut tulisi käydä kasvotusten: Toinen ei voi lyödä luuria korvaan ja molemmat ovat tilanteessa omasta tahdostaan jne.

Keskity siihen, että edes SINÄ tuot kantasi järkevästi esille. Hillitse itsesi ja pyri välttämään syyttäviä lauseita tyyliin: " on sinun vika, että.." . Yritä myös olla haukkumatta, vittuilematta ja nälvimättä miestäsi.Nämä ovat pieniä sanavalintoja, mutta psykologisesti hyvin merkittäviä. Suorittamalla "osuutesi" kunnialla, heität pallon miehellesi. Nyt hän vuoronsa.

Toivon kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti saatte asiat järjestymään! :)

Vierailija

Kuulostaa tosi samanlaiselta tilanteelta mitä itellä ja miehelläni oli. Meillä on samankaltaisia "kausia". Ymmärrän täysin jankkaamisen. Jokainen tietää että se on järkyttävän ärsyttävää, mutta itelleni olis hirveen tärkee saada puhuttua asiat halki ja analysoiden molempien käytöstä ja reaktioita. Suomalaiselle miehelle se ei ole. Päinvastoin. Miestä ärsyttää asioista puhuminen. Tottakai ongelmista täytyy puhua, mutta yritä suodattaa kaikki turha huomionhakuisuus pois puheistasi. Se ei vain ole miehen tapa purkaa asioita. Nainen jankkaa samoja asioita, mies haluaa vain päästä tilanteesta pois, saada nainen lopettamaan, jolloin paukauttaa suustaan "erosammakoita"
Normitilanne täälläkin päin. Tee selväksi että se loukkaa, etkä halua olla jatkuvasti varpaillasi jätetyksi tulemisen pelossa jos teet pienenkin virheen.

Suosittelen myös että otatte etäisyyttä. Jos sekään ei toimi, suosittelen kokeilemaan positiivisempaa asennetta. Vaikka väkisin. Miehen kanssa jankattiin samoja asioita monta viikkoa eikä tilanne muuttunut mihinkään. Päätin että nyt lopetan tappelun. Niin hullulta kun se kuulostaakin, käyttäydyin ihan kun ei oltais riidoissa ollenkaan. Nyt kaikki hyvin. Itsekkin ymmärsin puheitteni pikkumaisuuden.
Meidän herralla myös äkkipikainen luonne, myötänyt itsekkin vihanhallintaongelmansa.

Jokaisen naisen pitäisi lopettaa asioiden yli-analysointi ja luottaa enemmän itseensä ja siihen että kumppani pysyy vierellä vaikka välillä riidelläänkin. Muuten homma menee roikkumiseksi.

Painotan että nämä ovat vain omia mielipiteitäni, eikä kukaan saa niistä suuttua ! Toivottavasti tilanteenne helpottaa. Ps. Muistele välillä mihin rakastuit miehessäsi, ja mikä hänessä on hienoa. Muista myös kertoa se ääneen. :)

Vierailija

Kuulostaa ihan minun eksäni suhteelta ja syystäkin hän on nyt eksä. Hän jatkuvasti raivosi minulle, ei koskaan myöntänyt omia virheitään, ei koskaan tehnyt aloitetta riidan sopimiseen jne jne. Ja kun yritin puhua hänelle kiltisti ja asiallisesti miten pahalta minusta tuntui hänen käytöksensä hän vain murahteli ilkeästi, ettei tuommoinen "pillittäminen" auta asiaa jne. Itse kyllä myönsin omat virheeni, mutta hän ei tullut missään asiassa vastaan... Tuo vielä, että hän sanoo, kuinka olisi mukavaa olla sinkkuna taas kertoo jo paljon. Vaikuttaa siltä, että miehesi on kyllästynyt suhteeseenne, eikä välitä sinusta enää. Suosittelisin harkitsemaan vakavasti suhteen lopettamista. Voithan tietysti ensin kokeilla, ettet ottaisi häneen vähään aikaan yhteyttä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat