Olenko huono ystävä ja syyllinen?!

Vierailija

Minulla on ollut jo muutaman vuoden ns. "bestis", jonka kanssa olemme jakaneet paljon. Meidän välit ovat kuitenkin huonotuneet viimeisen puolen vuoden aikana todella paljon..Aina ollaan kuitenkin sovittu ja oltu niinkuin ei olisi mitään tapahtunutkaan.

Viimeiset riidat ovat kuitenkin aiheuttaneet sen, ettemme kumpikaan pysty luottamaan toisiimme.
Minä olen aina se, joka alistuu ja alkaa itkemään ja koittaa selvittää asioita, sillä usein on kyse minun puheistani,kun olen puhunut jotain ja tehnyt toista. En sano mitään vastaan tai ala raivoamaan, vaan olen "myötäilijä".

Pelkään,että jos suutun, pahennan vain tilannetta, sillä tavallaan ymmärrän miksi "bestikseni" on minulle vihainen. Hän ei vain halua ymmärtää minun selityksiä ja huutaa usein takaisin, että "anna olla, ei kiinnosta".
Myöhemmin hän saattaa tulla pyytämään anteeksi, ja annan tietenkin.. vaikka en unohtaisikaan hänen loukkaavia sanoja. Pelkään kuollakseni että joku ystävästäni suuttuu ja menetän hänet. Perheenjäsenille raivoan kyllä, en ole sisimmältäni mikään vässykkä.

Näitä riitoja on lisännyt se, etten halua olla hänen seurassaan niin paljoa. Syy on tämä: viime syksynä kouluun tuli tyttöporukka, johon minä en halua edes kuulua. "Bestikseni" kuuluu porukkaan. Hänen käytöksensä on muutenkin muuttunut, hän polttaa,juo, ja lintsaa koulusta.

Tämä "bestikseni" suuttui minulle nyt siitä, että olin sanonut etten pääse viettämään viikonloppua heidän kanssaan, mutta olin sopinut muuta menoa.
En ollut varma aikaisemmin tästä omasta menostani, joten sanoin vain etten pääse viikonloppuna minnekään (koska en tiennyt, menenkö oikeasti minnekään)
Nyt kun ilmoitin,etten tule vaan menen muualle juhlimaan, hän alkoi syyttää minua valehtelijaksi ja huusi ettei kiinnosta ymym. MItä pahaa olen tehnyt? Jättänyt sanomatta jotain elintärkeää?
Minä harvemmin juhlin, joten kun olisi aika juhlia, niin olettaako hän että haluan lähteä heidän kanssaan?
Minusta tuntuu että minulla tässä olisi tarkoitus olla vihainen, sillä olen väsynyt hänen jatkuviin syytöksiin..

Kommentit (4)

Mellyaww
Seuraa 
Liittynyt11.8.2009

Kyseessä naispuolinen ystävä? Naisilla on aina ja tulee olemaan draamaa. Se vaan on niin.

Etenkin kun taidatte olla sen verran nuoria. Tunteet menevät järjen edelle. Sanotaan asioita mitä ei tarkoiteta. Halutaan loukata toista, Ei osata hillitä itseään.

Sinun kannattaa miettiä, onko asiaa mahdollista ratkaista puhumalla. Älä alistu asioihin, joista sinulel tulee huono mieli. Kavereiden ensisijainen tehtävä ei ole aiheuttaa huolta ja surua.

Itselläkin on naisystävä, joka on tosi tulinen ja utelias luonne. Vaikka olemme olleet hyviä ystäviä reilusti yli 10 vuotta. Otamme aika ajoin pahastikin yhteen ja saatamme olla kuukausiakin olematta yhteyksissä. Mutta kyllä me molemmat sen tiedämme, että mikälli toinen toista tarvitsee, olemme sitä varten. Oli tilanne kuinka tulehtunut.

Mieti tätä omalla kohdallasi. Voitko luottaa siihen, että tosi paikan tullen ystäväsi on siinä myös sinua varten? Mitä sinä olet hänelle?

Vierailija

Kuulostaa todella ikävältä. Olen itse menettänyt kaksi todella hyvää ystävää (silloisia "bestiksiäni"), kun he ovat muuttuneet täysin (molemmat miehen vuoksi).

Valitettava tosiasia on se, että ihmiset muuttuu. Tupakanpolton aloittaminen, ryyppääminen ja rellestäminen ovat isoja elämään vaikuttavia asioita, joihin jää koukkuun. Itse aloitin tuon kierteen yläasteella ja silloin "kiltimmät" kaverini jäivät taakse. Nyt olen todella harmissani, että olen menettänyt todellisia ystäviä niin paljon sen takia.

Sinun täytyy sisimmässäsi miettiä mitä haluat kaverisuhteelta. Jos ystäväsi on vain kertakaikkiaan muuttunut niin paljon, ettei hän enää tunnu ystävältäsi, kannattaako sinun pitää häneen yhteyttä ja jatkuvasti pahoittaa mielesi? Olisiko helpompi antaa olla ja unohtaa?

Ystäväsi varmasti katuu menettämistäsi aivan vietävästi, koska vaikutat tekstin perusteella luotettavalta, mukavalta ja mahtavalta ystävältä. Sen vuoksi sinun ei kannata ruveta muuttamaan itseäsi hänen takiaan.

Löydät kyllä ystäviä jotka arvostavat ja kunnioittavat sinua sellaisena kuin olet.

Vierailija

jep, naispuolinen. Ja lukiolaisnuoria ollaan :) En halua viettää aikaa hänen porukkansa kanssa,mutta muuten haluan pysyä hänen kaverina. Hän olisi halunnut että kuulun siihe porukkaan, mutta näin on parempi kun en halua edes kuulua siihen.. mutta onneks minulla on muita ihania ystäviä..:)

Vierailija

itselläni oli jokunen vuosi siten hyvin samankaltainen tilanne että kaverini muuttui paljon ja mukaan tuli juominen yms. ja riitelimme paljon. sitten tuli yks riita ihan pienestä asiasta mutta en halunnut enää sopia koska itse aiemmin olin aina ollu se jonka täytyy joustaa. sen jälkeen en ole puhunut hänelle kuuteen vuoteen, mutta en kadu ratkaisuani. etenkään koska kyseinen ihminen ei ymmärtänyt antaa toisille ihmisille arvoa vaan halusi asioiden tapahtuvan hänen tavallaan. ja olimme siis olleet ystäviä vähän alle 10 vuotta. tärkeintä on että et yritä itse muuttua. enkä halua esimerkilläni latistaa sinun toiveita ystävyyssuhteenne elpymisestä vaan haluan muistuttaa että joskus ystävyyden kariutuminen voi olla hyväkin asia. ja uusia ystäviä tulee :) ja todellakin ystävän pitää aina olla tiukan paikan tullen valmiina juuri sinua varten :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat