Kyllästynyt suhteeseen?

Vierailija

Miten tämän nyt alottaisi... Ollaan seurusteltu poikaystäväni kanssa kohta kolme vuotta. Alku oli ihanaa, halusin olla vain hänen kanssaan. Tämän takia jäikin monet kaverit, mikä ei tietenkään näin jälkikäteen ajateltuna ollut yhtään hyvä juttu. Silloin sitä ei vain ajatellut, kun halusi vain olla poikaystävän kanssa, eikä ketään muita silloin tarvinut.

Poikaystäväni on ollut nyt yhdeksän kuukautta armeijassa ja olen alkanut tykätä yksinolosta yhä enemmän. Haluaisin ehkä elää yksin välillä, mutta en tahdo jättää häntä, koska en halua satuttaa. Monet asiat hänessä ovat alkaneet ärsyttää enemmän tai vähemmän, mutta kai se on normaalia jossain vaiheessa parisuhdetta. Kuitenkin tuntuu, että voisin elää mielummin ilman häntä. Olen kohta 19 vuotias, eli seurustelun aloitimme kun olin vain 15... Jäi ikäänkuin nuoruus sinkkuna väliin... Välillä tuntuu, että haluaisin tapailla muitakin miehiä, mikä nyt ei ole mahdollista. Tiedän hänen facebookin salasanankin, ja olen käynyt kyttäämässä hänen viestinsä, valitettavasti... Hän juttelee usealle muullekin tytölle ja joka keskustelun jälkeen poistaakin viestiketjun, etten vain näkisi. Olisiko hänellä jotain salattavaa? Miksen minä saisi nähdä viestejä? Tämä suututtaa minua ja tulen surulliseksi, mutta en voi sanoa hänelle tästä, kun en ole sanonut hänelle että kyttään hänen viestejään, mutta ilmeisesti hän jostain sen tietää, kun poistaa viestit??

Parisuhteemme on muuten ollut toimiva. Nyt on kuitenkin seksi minun osaltani alkanut tökkiä. Tuntuu, että harrastan seksiä hänen kanssaan vain siksi, että hän saisi tyydytyksen. Minua ei seksi niinkään kiinnosta. Ei vaan haluta. Hän vonkaa kokoajan, joka ärsyttää. Mutta haluan kuitenkin tyydyttää hänet, ettei hän menisi hakemaan tyydytystä muualta...

Välillä olen myös jopa ajatellut, että tekisipä hän jonkun mokan, vaikka baarissa tms, että saisin hyvän syyn jättää hänet... En haluaisi jättää häntä tyyliin "ei vika ole sinussa vaan minussa"... Voiko toista jättää satuttamatta häntä? Olenko vain liian tunteellinen koska en tahdo satuttaa henkisesti? Kiitos jos jaksoit lukea ja suuri kiitos teille jotka vastaatte ja autatte tai kerrotte omia kokemuksianne!

Kommentit (12)

Vierailija

Onpa tutun kuuloinen tarina.Tosin mulla ei mies ollut armeijassa kyseisenä aikana.Eli tapsin joskus 16 vuotiina jätkän netissä ja siinä sitten tutustiin,ihastuttiin ja tavattiin.Kyllä,ihastuttiin jo ennen tapaamista ja jopa seurusteltiinkin ennen.Jätkä ei todellakaan ollut se unelmien prinssi mutta eka poikaystävä ja siinä oli helppo olla.Helppo suhde se ei kyllä ollut,noin 500 kilometriä välimatkaa,näkemiset lomilla,joskus ja jouluna,pojalla tarkat vanhemmat ja kuri kotona.Aika kului ja jätkä täytti 18,siinähän se virhe tehtiin ja hän muutti meille asumaan.Tietysti olihan se suuri helpotus kun ymmärsi että nyt toista näkeekin joka päivä.Mutta ajan kanssa huomasin,että se jokin oli kadonnut.Olimme olleet ja tehneet ns lupauksenkin ja menneet kihloihin.Kaverit multa jääneet taakse,kukaan ei tännekkään halunnut tulla kun eivät oikein pojasta pitäneet ja minä en häntä ns tahtonut hylätä.Lopulta kyllästyin,tein profiilin deittisivustolle nettiin ja tajusin että oma poikaystävä ei ole ainoa mies maailmassa.Ihastunkin erääseen mutta se juttu ei kauan kestänyt.Opein kuitenkin että ei kannata tyytyä toisen tyydyttämiseen kun itse on onneton ja haikailee sellaista mintä ei uskonut edes saavansa.Poika sai tietää profiilistani,suuttui tietysti mutta minulle se oli helpotus.Se päivä kun istuin tuolille hänen vierelleen ja sanoin:sun täytyy lähteä,mä en tahdo tätä enään.Ensin hän ei uskonut ja pyysi uutta mahdollisuutta mutta minä tiesin itse että tahdon pois suhteesta.En ollut rakastanut häntä enään puoleen vuoteen,mietein vain joka päivä pakokeinoa tilanteesta.Odotin että rakastuisin uudelleen häneen mutta ei.Hän rakasti minua vielä ja rakasti kauan eron jälkeenkin ja aneli takaisin.Mutta kyyneltäkään en itkenyt,olin vain helpottunut vapaudesta.On mahdotonta ns torjua toinen satuttamatta,etenkin kaikkien yhteisten muistojen ja ajan jälkeen mutta me elämme täällä vain meille annetun ajan,me etsimme onnea.Mutta onni ei tule etsiessä vaan eläessä,jokaiselle meille on täällä se joku ja se löytyy kun niin on tarkoitettu.Olisi mahdotonta että sinä olet poikaystävällesi se oikea mutta hän ei sinulle,joten älä pelkää sitä.Aika löytää teidät kyllä uudelleen jos niin on tarkoitettu.Itsekkin olin 19 kun erosin tästä,viime syksynä.Nuoruus jäi sinkkuna elämättä.Sen jälkeen ollut säätöjä ja yksi vakavempi juttu,joka päättyi hiljattain.Arpia on jäänyt ja tulee jäämään,jokainen satuttaa meitä,meidän pitää vain löytää se joka on kaiken sen arvoinen.Joten älä pelkää,on turha olla liian kiltti toiselle kun se estää itseään elämästä.Tee se,sure aikasi pian heräät huomaamaan että sinulle on täällä paljon koettavaa ja uusia tunteita.Ehkä joskus näät hänet toisen kainalossa,mutta niin hän sinut ja tärkeintä on silloin se että molemmat ovat onnellisia :).Pahoitteluni kirjoitusvirheistä mikäli niitä nyt on.Toivottavasti auttoi :)

Vierailija

Tiedän tunteen, itellä samanlainen fiilis päällä.. Mä oon täs varmaan puoli vuotta odotellu että poikaystäväni tekis jonkun virheen, jolloin mulla olis "syy" erota.. Tuntuu, etten oo tarpeeksi vahva eroamaan ilman mitään pätevää syytä.. Mutta tuntuu ettei sitä päivää tuu, että poikaystäväni tekisi niin suuren virheen.. Hän tekee kyllä virheitä, mutta ei mitään niin suuria että ero olisi kohtuullinen ratkaisu. Itseasias tuntuu ettei poikaystäväni tee yhtään mitään, ei virheitä muttei myöskään mitää hyvää.

Ja mulla on sama juttu seksin kanssa kuin mistä kirjoitit.. Tuntuu, että harrastan seksiä mieheni kanssa vain tyydyttääkseni hänet. Itse toki saan siitä jonkinmoista nautintoa, mutta nykyään mieheni ei edes yritä huomioida minun nautintoani seksissä, vaan tavoite on saada hänet laukeamaan. Usein mieheni tulee vasta illalla kotiin ja menemme melkeimpä suoraan nukkumaan. Tämä saa minut tuntemaan, että hän haluaa vain nukkua ja harrastaa seksiä kanssani, mutta ei jaksa minua muuna aikana. Viesteihin hän ei aina vastaa ja jos en itse tekstaa hänelle,hänestä ei kuulu varmaan viikkoon mitään.

Suhteessamme on paljon hyvää, ja siksi ei jotenki oo mitään hyvää syytä erota.. Tuntuu että tämä silti tavallaan toimii, ja välillä kaikki onki mahtavaa, mutta jos rehellinen olen, suhteestamme ei koskaan voi tulla mitään ellei mieheni muutu. Tavallaan haluaisin, että hän tekisi jotain väärin, joka saisi eron aikaan, mutta esim jos hän pettäisi, se varmasti sattuisi vielä enemmän.. Tuntuu että olen jumissa.. Ja sen tiedän, ettei toista voi jättää satuttamatta tätä.. Mitä ihmettä täs pitäis sitte tehdä.. En oo tarpeeksi vahva eroamaan enkä etsi omaa onnellisuutta tarpeeksi tehdäkseni tälle asialle jotain..

Vierailija

Weirdoo,sulle sanon aivan samaa.Tuntuu ettei miehesi arvosta sinua.Jos hän ei edes vaivaudu aina vastaamaan sinulle niin miksi hän myöskään vaivautuisi huomioimaan sinun tyydytyksesi seksissä?Jos hän voi olla viikon kommunikoimatta kanssasi ilman mitään ns pätevää syytä,niin kuinka suuri merkitys sinulla voi edes olla hänen elämässään?Miksi siis odotat että hän tekee ns suuren virheen joka antasi sen viimeisen naulan arkkuun,odotatko esim että hän pettäisi?Sekö ei tekisi kipeää?Voin kertoa että siinä tunnemyllerryksessä et edes tietäisi mitä tehä.Poikaystäväsi varmasti anelisi anteeksiantoa mutta jos olet jo ennen aikojaan ns kyllästynyt suhteeseen niin miksi antaisit hänen marssia vielä ylitsesi?Sinä kadotat siinä vain omantunnon arvosi,sanot ettet ole tarpeeksi vahva ja et etsi omaa onneasi,onko tämä mies todella kaiken sen arvoinen?Elät täällä itseäsi varten,onni löytyy eläessä,et voi lakata ns elämästä omaa elämääsi vain koska haluat jonkun toisen olevan onnellinen.Mutta sinä et ole ja tämä on sinun elämäsi.Miksi tuhlata aikaa yhtään enempää muiden miellyttämiseen jos tulevaisuutta ei yhdessä voi nähdä?:)

Vierailija

Ensinnäkin, ei sun kannata jäädä suhteeseen, jossa et halua olla. Kuulostaa siltä, että ainut syy miksi oot vielä suhteessa on se ettet halua satuttaa miestäs. Parempi se on kumminkin, kun että oot itse onneton. Jossain vaiheessa pitää alkaa ajatella itseäänkin, ja omaa parasta. Ja kun sä selvästikin kuulostat siltä, että sä haluut jotain muutosta tohon tilanteeseen, nii mun mielestä oikee ratkasu olis jättää hänet. Ja kyllä sen voi tehdä hienovarasesti, ja ainakin yrittää olla satuttamatta toista. Ite ainakin alottaisin esim. 'musta tuntuu...' tai 'mä olen miettinyt...' jne. Jokatapauksessa sun pitäs kertoo mitä ajattelet, mahollisimman pian. Tsemppiä :)

Vierailija

Itsekkin seurustelin lähemmäs kolme vuotta. Haluni katosivat kokonaan ja hain huomiota muilta miehiltä. Lopulta tajusimme ettemme pystyneet muuttumaan. Hän vahti minua liikaa, ja se ajoi minut melkein pettämiseen.

Olet tosiaan ollut hyvin nuoresta asti tämän jätkän kanssa. Sinulta on jäänyt paljon asioita kokematta. Ja varmasti päähän on jäänyt että näin sen kuuluukin olla ja on tottunut ajatukseen että tosiaan seurustelet tämän henkilön kanssa loppuelämäsi. Mutta vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa asioita. Nuorena pitää ehtiä elää. Itselläni eron jälkeen alkoi elämä, mitä en vaihtaisi mistään hinnasta!
Kuitenkaan en voi sanoa suoraan, että eroaminen olisi paras vaihtoehto. Mutta jos olet jo nyt kyllästynyt, niin entä viiden vuoden päästä? Luuletko, että asiat paranevat siihen mennessä?

Mellyaww
Seuraa 
Liittynyt11.8.2009

Nyt järki käteen ja mietit mitä haluat. Kummanki kannalta parempi jos teet sen pian. Jos suhde ei tyydytä enää niin älä sitä jatka. Tylyä mutta niin se on. Mitä pidemmälle viet ton sitä vaikeammaks asiat menee. Ite olin 5v epätyydyttävässä suhteessa ja se oli liian kauan!

Vierailija

Täällä on nyt monet sanonu samaa asiaa: jätä se. Mä oon samaa mieltä. Jos sä oot oikeesti onneton, ja susta tuntuu ettei teijän suhde toimi, niin mikä järki on jäädä sellaseen suhteeseen? Ymmärrän, ettet haluu loukkaa toista, mutta enemmänhän sitä loukkaa se, että joku päivä sanot ettei tästä oo pitkään aikaan tullu mitään. Anteeks nyt, jos tää on julmasti sanottu, mutta kai sä ymmärrät ettet sä pääse satuttamatta sitä toista ulos tosta suhteesta? Ehkä aluks voi tuntuu pahalta ns. loukata toista, mutta kyllä sen lopulta ymmärtää, että se oli vaan kaikkein paras ratkasu! :) 

Vierailija

Komppaan edellisiä, että kannattaa jättää se kaveri. Varmasti tosi vaikeaa jättää kundi, jonka kans on ollut pitkään, mutta se on tuossa tilanteessa paras ratkaisu. Olin ite kolme vuotta väärän kundin kanssa ja mua vaivasi noi samat jutut, kunnes sain jostain rohkeutta sanoa että juttu oli siinä. Vaikka sillä hetkellä tuntui, että mun maailma romahtaa, kun oli yhteinen kämppä jne., mutta se oli silti elämäni paras päätös. Ja tosiaan kuten jo todettiin, ero satuttaa aina. Sille ei voi mitään.

Vierailija

Mä päätin juuri suhteeni samanlaisesta tilanteesta. Seurustelimme lähemmäs 3 vuotta, yhdessä oli koettu vaikka mitä - hän oli ensimmäinen poikaystävä, seksikumppani, avopuoliso. Selvittiin myös pettämisestä, isäni vakavasta sairastumisesta, inttiajasta ja monista vaikeista elämäntilanteista aina vain YHDESSÄ. Olin siinämäärin valmis viettämään loppuelämäni hänen kanssaan, että ostettiin yhteistä omaisuutta, kuten esim. auto osamaksulla. Oikeesti kuvittelin, että me mentäisiin naimisiin vielä alkukeväästä. Ja mä olin siihen valmis.

Ero oli todella, todella hankala päätös myös mulle mutta tilanne ei jättänyt vaihtoehtoja; mun opiskelut alkoi. Halusin kreisibailata aamuun asti, viettää iltaa kavereiden kanssa pikkutunneille asti koulujuttujen parissa, tavata uusia ihmisiä, ihastua vääriin tyyppeihin... Sillon mä tajusin, että mä olin liian "vakavassa" suhteessa liian nuorena. Meillä oli ja on aina ollut paljon ongelmia; huono lapsuus miehellä tuotti monia ongelmia, molemminpuoleinen luoton puute, erilaiset käsitykset arjesta ja sen toimivuudesta. Me ei vaan toimittu tässä elämäntilanteessa.

Mies otti eron huonosti, syytti pettämisestä yms. Mutta mä en voinut mitään muuta; te olette kestäneet kamalan kauan tuota huopaamista suhteessanne, mä en 2kk pidempään kestänyt. Seksi väljähti, tunteetn väljähti, alettiin tapella ja ärsyttää toisiamme... Ero oli parempi ratkaisu, meille molemmille.
Sen vaan haluan sanoo teille samassa tilanteessa oleville - VOIMIA! Te kyllä pärjäätte :) Ja pärjää ne miehetkin (enemmän se satuttaisi niitä, jos tietäisivät että olette heidän kanssaan vain koska ette halua satuttaa). Ero ei ole IKINÄ kivuton, mutta tää vapaus minkä sen jälkeen kokee, on sen arvoinen. Muistuttaisin myös, että jos teidät on tarkoitettu pariksi, pieni pesäero ei teidän tulevaisuutta haittaa, löydätte kyllä tienne takasin yhteen.

Vierailija

Itselläni oli sama ongelma.. Kannattaa varmaan miettiä mielessä kysymystä että haluatko todella erota, ja voitko kuvitella sitten eläväsi elämää ilman häntä? Koska on aika typerää itkeä sitten takaisin jos on päätöksensä jo tehnyt. Itse erosin n. 2 viikkoa sitten, alkuun tuntui kauhealta, mutta nyt alan jo nauttimaan tästä! Minun exäni myös jutteli vaikka kenelle naamakirjassa, ja sitten aina poisti viestiketjun, kerran yksi nainen sitten lähetti exäni kanssa käydyn keskustelun ja mies ei oikein silloinkaan myöntänyt tekojaan vaikka oli mustaa valkoisella.. En edes tajua miksi halusin jatkaa sen jälkeen, ja miksi annoin anteeksi.. Itse olen ainakin päättänyt että kukaan mies ei kohtele mua niin, ei mun tarvitse sellaista sietää!

Ja minäkin aloin seurustelemaan hänen kanssaan aika nuorena, ja ns nuoruus meni hänen kanssaa, vaikka olisin halunnut toisaalta olla vapaa ja elää! Ja nyt niin voin vihdoin tehdä kun tajusin päästää irti! Kyllä sitä kerkeää vanhemalla iällä sitten seurustelemaan.

Mutta tsemppiä päätökseen :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat