Ero(ko) mielessä?

Vierailija

juupasin ja jaapasin kauan aikaa kehtaanko kirjoittaa tilanteestani, ja saanko vastauksia että taas yksi tarina jota ei olisi tarvinnut kirjoittaa

Kerron lyhyesti; olen 22-vuotias nainen jonka parisuhde on kestänyt hieman yli kuusi vuotta eli olin 16-vuotias parisuhteen alkaessa, sitä ennen pidin kolmen viikon sinkku ajan vuoden kestäneen parisuhteen jälkeen. Eli olen ollut hyvin nuori kun olen aloittanut parisuhteet. Minulla on ollut lapsesta asti masennus oireita perhetaustani vuoksi ja koen itseni hyvin usein masentuneeksi ja itkuiseksi.
Tällä hetkellä asun pienessä kaupungissa jossa meillä on rivarin pääty. Mieheni on minua muutaman vuoden vanhempi ja tienaa aika paljon, joten talous on OK.

Sitten asiaan...
Olen miettinyt useamman vuoden aikana useasti pitäisikö meidän erota ja haaveilen tulevaisuudesta jossain toisella puolen suomea(ilman mistä). Mies ei halua muuttaa, ja ei yritä saada jäämäänkään kun puhun muuttamisesta. Mies on perusluonteeltaan hyvin rauhallinen ja käsittelee kaikki asiat järjellä. Hän ei osaa ilmaista tunteitaa, ei ole iloinen jos menestyn esim. harrastamassani lajissa, eikä hän myöskään koe/näytä ilon vastakohtaa. Hän vain on aina tasainen, toisin kun minä joka iloitsen ja suren niin että osaan näyttää ne. Emme koskaan käy yhdessä ulkona, baarissa ollaan käyty yhdessä kaksi kertaa parisuhteen aikana. Hänen kaikki aikansa menee moottoripyöriään rassatessa ja ostaessa.
Tunnen itseni kovin yksinäiseksi, minulla ei ole ystäviä eikä perhettäkään tukena, kaikki ajatukset ja pahan olon purku tapahtuu siis miehelleni, joka toteaa minulle aina että "elämä on sellaista", oli kyseessä huono päivä tai tilitys yksinäisyydestä. Olemme myös puhuneet mieheni kanssa toistemme merkityksestä toiselle, olen sanonut miehelleni että kaipaisin häntä kovasti ja irti pääseminen olisi melkein mahdotonta, mies tuumasi minulle että ei koe asiaa niin etteikö pystyisi elämään ilman minua(siis kyse oli tunteista.
Mietin myös usein että miksi en ole lähtenyt ja mikä estää lähtemästä, olenko mieheni kanssa läheisriippuvuuden takia vai tunteiden takia.
Valmistun syyskuussa ammattiini jonka jälkeen olisin täysin vapaa, enkä tarvitsisi taloudellista tukeakaan. Eikä minulla ole tässä kaupungissa mitään minkä takia jäädä.

Haluaisin olla vain onnellinen, mutten tiedä miten ja missä ja miten jaksan eron yli. rakastan miestäni kyllä, ja mietin että onko tälläinen tilanne normaalia parisuhteess. Onko kenelläkään samallaista tilannetta?

Kommentit (2)

Vierailija

heippa, jos nyt ihan suoraan sanon niin kuulostaa siltä että lähde nyt jo ihmeessä pois suhteesta... jos olet seurustellut tämän miehen kanssa yli 6 vuotta ja seurustellut ylipäänsä 15-vuotiaasta asti, niin varmasti on todella hankalaa lähteä siitä tottumuksesta pois - mutta viestin perusteella tyydyt nyt vaan siihen mitä sattuu olemaan käden ulottuvilla. vaikka et kyllä sanonut miehestäsi yhtäkään hyvää puolta, niitäkin varmasti on ja nehän ne tässä ratkaisevat :)kuulostaa vaan siltä, ettei teillä ole juurikaan yhteistä...

Mellyaww
Seuraa 
Liittynyt11.8.2009

Itse olen kanssa seurustellut koko nuoren ikäni. 15-18v. yksi suhde.. 18-23v.. toinen suhde.. Tämä jälkimmäinen alkoi herättää samanlaisia tuntemuksia kuin sinullekin on syntynyt. Olimme jo kihloissa menossa naimisiin ja lapsisa puhuimme. Mies vanhempi. Yhdessä asuminen toi taloudellista turvaa vaikka molemmat töissäkäyviä. Aloin tuntemaan itseni yksinäiseksi, tyytymättömäksi ja surulliseksi .Menetin yöuneni yli puoleksi vuodeksi. Mietin vaan koko ajan noita asioita. Miten asiat voisivat olla. Ekäni oli myös tuollainen viielä ihminen. Iloa ja vihaa ei näyttänyt. Itse taas hyvinkin tunteellinen ihminen ja välillä olisi ollut kiva nähdä edes jonkinlaista merkkiä että ihminen edes omistaa tunteita..

Kaiken tämän johdosta asiat kuitenkin menivät meillä huonompaan päin. ja lopulta ero. onneksi. Vaikeaahan se on erota, mutta lopulta asiat aina kääntyy hyväksi. Hetken se vaan kirpaisee.
Muista ajatella itsesi parasta.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat