Punastelu sosiaalisissa tilanteissa

Vierailija

Olen kohta 21-vuotias naisen alku ja minua on alkanut kiusata jatkuva punastuminen sosiaalisissa tilanteissa. Ennen en IKINÄ punastunut, vaikka olin kuinka jännittävässä/nolossa tilanteessa.

Tämä vaiva on ilmestynyt nyt lähivuosina ja valitettavasti se on vain pahenemaan päin. Pahinta punastelu on koulussa tunneilla, kun joudun vastaamaan. Naurettavinta on, että meillä on erittäin hyvä luokka jonka edessä ei todellakaan tarvitse jännittää ja silti punastun esim. vastatessani kysymykseen "Kerro jotain harrastuksistasi". Olen alkanut punastelemaan myös hyvien ystävieni seurassa, välillä aivan typerissäkin tilanteissa. Pahinta on, että olen alkanut pelkäämään punastumista aivan hullun lailla. Olen muuten todella reipas ja sosiaalinen ihminen, joten tämä vaiva tosiaan kummastuttaa minua. Kauhulla odotan kaikkia tulevia esitelmiä, puheita yms jotka ovat vielä edessä:(

Jos jollain on samanlaisia kokemuksia/vinkkejä punastumisesta eroon pääsemiseksi, niin otan ilolla vastaan! :)

ps. mikään leikkaus/lääkitys ei siis tule kyseeseen

Kommentit (3)

Vierailija

Pakko vastata, kun liippasi niin likeltä! Eli olen kärsinyt kans punastelusta todella kauan. Jo yläasteelta lähtien ja nyt olen 21-vuotias. Punastelin kun vastasin kysymykseen, joku heitti jotain läppää tai ylipäätään kohdisti huomionsa minuun. Olen nimittäin ollut ujo ja olen vieläkin, mutta en niin paljon. Luokan edessä olevat esitykset olivat täyttä piinaa eikä siihen auttanut sekään, että yläasteella opettaja heitti luokan edessä letkautuksen, että olet punainen kuin paloauto. Ja tuon saman lauseen olen saanut kuulla monet kerrat elämäni aikana.

Nykyään olen oppinut elämään tämän asian kanssa. Yläasteella koitin välttää tällaisia tilanteita, koska se oli mielestäni niin noloa punastua. Ja naamassa oikein tuntui, kun puna rupesi nousemaan ja punastu entistä enemmän. Koitin peittää meikillä, mutta ei sekään auttanut. Sitten sen kanssa oppi jotenkin elämään. Se toi ehkä omalla tavalla myös rohkeutta lisää, koska jos joku heitti tuon paloauto-letkautuksen niin pysty vastaamaan siihen takaisin. Ja voisi sanoa, että olen oppinut jo nauramaankin tälle punaisuudelle ja pidän sitä huvittavana. Ja tuntuu, että ei sitä enää niin paljon punastele. Tietysti vieläkin sellaset yllätykselliset tilanteet pistää punastumaan, mutta ei sitä luokan edessä esiintymistä kammoa enää.

Joskus kuulin, että punaisuus johtuisi hyvästä verenkierrosta. En tiedä onko tuossa perää, mutta täytyy olla tyytyväinen jos on! :D Ja ei tähän oikein mitään keinoja tunnu olevan. Meikillä voi yrittää peittää, mutta itse koin sen turhaksi, kun ei auttanut. Sen kanssa on vaan opittava elämään, vaikka vaikealta tuntuu. Ja aikaa myöten punastelu saattaa vähentyä. Se tuntuu nyt ihan kauhealta asialta, mutta kyllä se siitä! :)

Vierailija

Hei,

Minun täytyi myös heti ryhtyä vastaamaan, koska itselläni on täysin sama ongelma. Olen nyt 22-vuotias. Olen aina ollut hyvin ujo, nykyään jo hieman rohkeampi kuin esimerkiksi yläasteella. Yläasteella ja lukiossa kaikki esiintymiset olivat täyttä piinaa, punastuin aina aivan järkyttävästi. Aloin pelkäämään esiintymistä ja kammosin sitä niin paljon. Siirtyessäni lukion jälkeen korkeakouluun opiskelemaan, esitelmät ja kaikenlainen esiintyminen lisääntyi. Koska esiintymistä oli niin paljon, siihen alkoi tottumaan. Yritin aina rentoutua ennen esitystä ja otin parit ystävälliset kasvot yleisöstä kohteekseni. Olin "kontaktissa" näihin valitsemiini kasvoihin esityksen aikana ja näin pystyin unohtamaan muun yleisön ja esiintymispelko väheni ja sitä kautta punastuminen.

Punastuminen ei vaivaa minua vain koulussa, vaan myös kaikkialla muualla. Esimerkiksi töissä esimiehen kanssa keskustellessani punastelen kuin mikäkin paloauto. Etenkin yllättävät keskustelut saavat minut punastumaan. Tarkoitan siis sellaisia tilanteita, joihin en ole pystynyt etukäteen valmistautumaan (esimerkiksi jos esimies tulee juttelemaan niitä näitä ja kysyy esimerkiksi lomanviettosuunitelmista). Lisäksi punastelen keskustellessani ystävieni ja tuttavieni kanssa. Lisäksi kun punastun, minulla nousee hikikarpalot otsalle. Tämäkin on hieman nolostuttavaa, sillä jossain vaiheessa joudun hieman pyyhkäisemään otsaani hiestä.

Minulle koskaan kukaan opettaja ei ole punastumista kommentoinut, mutta ystäväni kyllä. Olen saanut kommentteja, että kylläpä olen punainen ja muuta. Tiedän, että ystäväni eivät tarkoita kommenteillaan mitään pahaa, mutta kyllä se minua hieman harmittaa ja nolostuttaa. Lisäksi kun punastumista kommentoidaan, niin punakkuus vain lisääntyy...

peku000

Moi, Olen 59 vuotias eronnut mies. Mulla oli lapsuus ja nuoruus kamalaa punastumista. Koulu meni aivan pieleen. Esm. joka syksy piti suunnitella esitelmä jo pidettiin sitten ennen joulua. Koko syksy meni pieleen koska pelkäsin punastusta. Sama rumba taas keväällä.

Armeijassa mulla meni tosi hyvin. Esiinnyin suurelle joukolle, enkä pelännyt punastuvani. En tiedä miksi. Sitten 26 vuotiaana kävin Helsingin Mehiläisessä stressihermosalpauksessa. Leikkauksen jälkeen oli vähäistä punastumista, mutta ei niin rankkaa kuin alussa. Nyt aikuisiässä naamaani ei punaiseksi saa vaikka kuinka yrittäisi. En tarkaan muista koska se lähti kokonaan pois, mutta pois lähti. Olin töissä phdastilassa, missä tehtiin 70 luvulla litteitä näyttöjä. Puhdastilapuku ja suusuojat päällä. Vaikka en minä niitä olisi  punastumisen kautta tarvinnut.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat