Avoero, miksi se tuntuu niin pahalta?

Vierailija

Näitä keskusteluja varmaan riittää..

Asun poikaystäväni kanssa, ja erosimme eilen. Olo on tyhjä ja en tiedä mitä tekisin. Poikaystäväni oli minulle kaikki kaikessa, en voi enkä osaa olla ilman häntä. Kaksi päivää olen itkenyt hänen sylissään, hän on lohduttanut minua, halannut kokoajan ja pussaillut poskelle ja otsalle. Eilen katsoimme elokuvaa yhdessä, olin hänen sylissään. Kun menimme nukkumaan hän otti minut syliin. Hänen käytöksensä on erikoista. Hän sanoo ettei tunne enää niinkuin ennen minua kohtaan. Miksi hän käyttäytyy noin..

Eromme on minun syy. Ehkä siksi tuntuu niin pahalta. Olin kokoajan vihainen hänelle jostain, en luottanut häneen ja olin mustasukkainen. Lupasin muuttua mutten pystynyt. Yritin, mutten tarpeeksi. Hän kyllästyi, ja hänen tunteensa hiipuivat. Se tuntuu älyttömän pahalta enkä pysty ajattelemaan mitään, itken vain. Olo on niin toivoton että mietin mitä jos en enää olisi täällä. Sanoin siitä poikaystävälleni, ihmettelin minkä takia sen pitää tuntua näin pahalta, miksei se paha olo jo mene pois. Miksen voi lopettaa itkemistä. En ole syönyt, enkä juonut koko päivänä. En vain pysty.. Välillä tuntuu että olisi parempi jos en olisi täällä, tää olo menis heti pois. Tiedän kuitenkin, että täällä on ihmisiä jotka välittävät, mutta tuntuu etten voi puhua heille eikä heistä ole apua tästä selviämiseen..

Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Moikka. Heti kun näin tän otsikon mun oli pakko lukea. Mä tiedän miltä susta tuntuu. Mä itsekin asuin mun poikaystävän kanssa vielä kaksi viikkoa sitten. Erottiin ystävänpäivänä ja silti asuin vielä muutaman viikon sen jälkeen siellä. Nyt asun jo omassa kodissa ja mulla on kamala ikävä ja haluan että se helpottais jo.
Mäkään en luottanut mun poikaystävään ja suutuin pienistä asioista. Ja mustasukkaisuus, huoh, sitä oli niin paljon. Mäkin yritin muuttaa käytöstäni, koska jossain mun päässäni mä tiesin, että oikeesti voisin luottaa, mutta ei kuitenkaan. Eron jälkeen mä en muuta tehnyt kun sain itkukohtauksia kokoajan ja koitin asustella äidin luona jonkin aikaa. Sielä ei kuitenkaan ollut niin hyvä olla ja mulla oli kamala koti-ikävä. Mä siis päätin mennä takaisin meidän yhteiseen kotiin vaikka tiesin, että se ei tekis mun tilanteesta yhtään helpompaa. Mä istuin itkien mun poikaystävän sylissä ja se silitti mua ja halaili ja pussas päähän monesti ja kertoi rakastavansa ja, että olen sille kuitenkin tärkein. Yhtenä iltana puhuttiin ja hän kertoi, että rakastaa mua vielä niin paljon, mutta kuitenkin erilailla. Ja sitten se sanoi sen mitä en olisi halunnut välttämättä kuulla. "Mä rakastan sua vähän niinkun jotain siskoo". Musta oli kamalaa kun tajusin rakastavani sitä niin voimakkaasti ja eritavalla kuin se mua. Me ollaan nyt kavereita, enkä mä tiedä mitä siitä tulee. Mä mietin sitä jatkuvasti vaikka koitan toitottaa itselleni, että näin on parempi. Ei munkaan enään tarvitse huolehtia missä se menee ja mitä se tekee. Se kävi mun luona eilen tuomassa mun tavaroita ja voit kuvitella mitä päädyttiin tekemään. Mä en vissiin osaa päästää irti. Enkä todellakaan tiedä miten se tapahtuu.

Vierailija

Kuulostaa niin samalta.. Tätä pahentaa vaan se, että poikaystäväni välillä epäröi. Hän on kaksi kertaa sanonut, että mitä jos tekeekin väärin. Kuitenkin hän sanoi ettei hänen tunteensa ole enää samat ja hän yrittäisi vain jotta en enää itkisi ja olisi surullinen. En osaa kuvitella asuvani yksin, enkä tiedä miten saan asiani järjestettyä. Hän sanoi että saan asua täällä niin kauan kun tarvitsee, mutta ei se auta. Kokoajan niin toivoton olo, tuntuu ettei mistään tule mitään. En pääse tästä pahasta olosta eroon. En tiedä mitä voin tehdä, yritän vain saada poikaystävääni muuttamaan mielensä, yritän sanoa että hänen tunteensa tulevat takaisin.. En jaksa tätä tunnetta, kun sattuu ja siitä ei pääse eroon. En ole koskaan tuntenut näin, ja tuntuu ihan oikeasti ettei se lopu koskaan.

Vierailija

Osallistun nyt tähän keskusteluun, koska olen joskus ollut samassa tilanteessa. Me asuttiin silloin yhdessä ja asunto oli silloisen poikaystäväni. Meille tuli sitten ero, hänen toiveestaan. Meilläkin oli niin, että hän sanoi vielä rakastavansa minua, mutta emme vain voineet olla yhdessä jne. Ja välillä asiat päätyivät sänkytouhuihin. Meille tosin oli niin, että hän oli silloin viikot muualla töissä. Joten minä asuin siellä viikolla ja v-loput asuin vanhempien tykönä.

Aluksi tietenkin tuntee ikävää, ahdistusta, pelkoa ja kaikkia mahdollisia tunteita! Mutta se vanha totuus, että kyllä aika parantaa, pitää paikkaansa! Meillä oli niin, että asuin melkein kaksi kuukautta vielä siellä, ennen kuin muutin pois. Jotenkin oli vaikeeta laittaa tavaroita kasaan ja etsiä uutta kotia. Olihan se ollut jo pitkään mun koti. Niin ja olihan meillä kisut. Itsellä oli se helppoa, että muutin takaisin kotipaikkakunnalle, niin jotenkin uusi alku oli helpompaa. Vinkkinä se, että kyllä kannattaa muuttaa mahdollisimman pian pois. Muuten sä et pääse asiassa niin helposti eteenpäin.

Ja tuo, että voimme olla vielä kavereita... Aluksi se ei toimi! Jos sinulla on enemmän tunteita miestä kohtaan, niin se ei tule onnistumaan. Mekin soveimme, että pysytään kavereina. Tottakai niin haluaa! Olihan hänkin mun paras ystävä, jolle pystyi kertomaan kaikesta. Kuitenkaan et sä voi enään olla hänen elämässään niin. Muistan hyvin sen, että kävin aina facessa katsomassa hänen profiiliaan. Sitten jossain vaiheessa oli ihan huolissaan, jos hän oli saanut uusia kavereita jne. Tajusin jossain vaiheessa, että minulle oli parasta, että poistan hänet kavereistani. Tuli se fiilis, etten pääse tästä eteenpäin muuten. Meillä meni useita kuukausia, ettei me nähty. Mikä oli ihan hyvä...Nykyään olemme kyllä facessa kavereita, mutta emmehän me ole toistemme elämässä enään mitenkään. Tietty meillä on yhteisiä kavereita ja silloin tällöin nähdään jossain. Ja nykyään meillä on uudet rakkaat. Kyllähän sitä välillä miettii, että millaista olisi, jos olisimme vieläkin yhdessä. Mutta sen tiedän, ettei meidän jutusta olisi tullut mitään. Ja nykyään olen niin onnellinen mun uuden kanssa!

Tulipas nyt tilitettyä :D Mutta tiedän tunteet, mitä sunkin päässä liikkuu! Tunteet tulevat menemään vuoristorataa vielä monta kertaa! Aluksi itket moneen kertaan, mutta joku päivä huomaat, ettet ookaan itkenyt vähään aikaan! Mut sit voi tulla taas takapakkia. Mutta aika parantaa! Kannattaa miettiä, että haluaako yrittää kahta kertaa. Muuttuuko mikään todella? Pystytkö luottamaan toiseen, ettei se tee sinulle uudestaan näin? Ja miten sinä saat toisen rakastumaan sinuun? Tietyst sekin, kun muutat pois, voi saada miehen tajuamaan, että rakastaakin sinua enemmän. Mut sulle on helpompaa, kun muutat pois. Älä ole vähään aikaan yhteyksissä häneen. Se tulee olemaan vaikeeta, mutta kyllä siitä selviää! Tsemppiä!

Vierailija

Viestisi vähän piristi, kiitos. Yritän etsiä kotikaupungistani vuokrakämppää heti maanantaina. Ehkä on parempi, että kunnioitan poikaystäväni päätöstä. Hän ei halua jatkaa, eikä asiaa auta se että minä vain itken ja pyydän häntä takaisin. Hän ei halua enää yrittää. Välillä se on vaan niin vaikea tajuta.. Hän lupasi auttaa minua kaikessa, muutossa ja missä ikinä tarvitsenkaan apua, hän sanoo että tulen olemaan hänen elämässään aina, koska olen hänelle tärkeä. Se tuntuu tavallaan pahalta, ajattelen vain häntä jonkun toisen kanssa.. Joku muu saa hänet. Hän oli ihana, ihanampi kuin kukaan muu..

Vierailija
bestseller

Viestisi vähän piristi, kiitos. Yritän etsiä kotikaupungistani vuokrakämppää heti maanantaina. Ehkä on parempi, että kunnioitan poikaystäväni päätöstä. Hän ei halua jatkaa, eikä asiaa auta se että minä vain itken ja pyydän häntä takaisin. Hän ei halua enää yrittää. Välillä se on vaan niin vaikea tajuta.. Hän lupasi auttaa minua kaikessa, muutossa ja missä ikinä tarvitsenkaan apua, hän sanoo että tulen olemaan hänen elämässään aina, koska olen hänelle tärkeä. Se tuntuu tavallaan pahalta, ajattelen vain häntä jonkun toisen kanssa.. Joku muu saa hänet. Hän oli ihana, ihanampi kuin kukaan muu..

Kannattaa tuon takia pyytää, että mies ei lohduttelisi sinua asioilla, jotka satuttavat ja pahentavat enemmän tilannetta kuin auttavat. Jos mies kerta haluaa lopettaa suhteen, niin siihen loppuu myös kaikki yliherkkä hempeily ja tunteilu. Tunteilemalla tuolla tavalla oikeasti jätettyä osapuolta vaan satuttaa ja pahentaa myllerrystä sisällä. Vaikka se tuntuu pahalta, niin asian läpikäyminen on paljon helpompaa kun jättäjä käyttäytyy viileästi ja etäisesti.

Nopeasti omilleen muutto auttaa asioiden käsittelyssä, mutta vielä enemmän auttaa se, että mies ei rupea sinua auttamaan. Voin sanoa, että se on melko helvetillinen tunne, kun jättäjä auttaa kantamaan huonekalut uuteen asuntoon ja sanoo sitten heipat. On ihan oikeasti helpompaa, että et anna miehen puuttua enää tekemisiisi. Toimii samalla myös eroterapiana sinulle, kun joudut järjestelemään asiaisi.

Se ei ole helppoa työntää itselleen rakasta ja tärkeää ihmistä pois läheltään silloin, kun toisen juuri haluaisi itsensä lähelle, mutta se on valitettavasti tehtävä. Jättäjä monasti koettaa omaa huonoa oloaan kompensoida auttamalla ja hellittelemällä, mutta sillä oikeasti ei tee muuta kuin pahentaa vaan asioita. On hyvä, että jättäjäkin ymmärtää millaisesta asiasta on kyse. Se on jo eräänlaista hyväksikäyttöä, että jättäjä peittelee omaa huonoa oloaan hakemalla hellyyttä jättämältään kumppanilta osoittaen tietynlaista rakkautta ja samanaikaisesti jankkaa, ettei halua olla enää parisuhteessa.

Vierailija

Koska mulla on nyt niin paha olla, mun täytyy tulla tänne avautumaan. Mulla oli yöllä niin mahtava olo kun saavuin viihteeltä kotiin. Mutta aamulla päätin taas tarkistaa entisen poikaystäväni seinän juurikin tossa mielessä, jos sillä olisi uusia kavereita. Ja siellähän oli. Yks nätti tyttö meidän kaupungista ja toinen jostain hevonhelvetistä, mutta kuvakekaveri. Sillon kun me seurusteltiin niin pyysin , että se poistaa itsensä kuvakkeesta, koska se tuntui ravaavan sielä kokoaika ja joskus kävin lukemassa hänen ja ton tytön keskusteluja. Se puhui sille ihan niinkun mulle alkuaikoina ja mua suututti. Nyt se sitten on kehdannu pyytää sitä facebook-kaveriksi ja mun tekis mieli hakata päätä seinään. Ja kaikenlisäksi se on lisännyt itsentä takaisin kuvakkeeseen. Ja kamalinta tässä on, että mä en tosiaan voi tehdä asialle mitään. Tänään aamulla ensimmäistä kertaa kelasin, että mun ehkä oikeesti pitäisi poistaa se mun kavereista, koska mä en ikinä muuten lopeta tota kyttäämistä. Ja pelkään kokoaika löytäväni sieltä jonkun seurustelupäivityksen. Mutta toisaalta mua pelottaa ihan kamalasti poistaa se, koska mä rakastan sitä enemmän kun mitään ja mä en halua sitä pois mun elämästä. Mitä mä teen? Tässä tulee kohta ihan hulluksi, enkä meinaa nähdä näyttöäkään näiden vetisten silmien alta!

Vierailija

Olen tuosta ehkä samaa mieltä, että on parempi olisi, jos ei käyttäisi enään häntä apuna. Se on totta, että jättäjä lievittää sillä huonoa omatuntoaan. Tiedän, että se sattuu... Mutta se sattuttaa enemmän, jos toinen on koko ajan lähellä ja se ero ei tuu tavallaan selväksi. Tiedän, että se sattuu. Mäkin muistan, että olisin halunnut jutella toisen kanssa joka päivä ja pyytää hänen apuaan. Mutta se "roikkuminen" ei hyödytä kumpaakaan.

Ja se tietenkin sattuu, kun ajattelee omaa miestään jonkun toisen kanssa. Tiedän niin tuon tunteen. Tai oikeastaan se, että se rakastuu johonkin toiseen. Mutta samoin tulee käymään myös sulle, eli säkin tuut olemaan jonkun toisen kanssa ja rakastumaan johonkin toiseen. Nyt ehkä se tuntuu mahdottomalta, mutta ajan kuluessa huomaatkin jo katselevan muita sillä silmällä. Miehillä voi tietty olla se, että heille noita säpinöitä voi tulla nopeammin. Tosin ne eivät välttämättä merkitse heille mitään...

Ja tuo facebook... Joskus olisi ehkä helpompaa, ettei olis koko facea :D Mutta siis... Mä kävin koko ajan kattomassa hänen profiiliaan. Katoin koko ajan kaikki kaverit läpi ja mietein, että voiko sillä olla tuon kanssa jotain jne. Tai jos joku tykkäsi sen statuksista tai kuvista, niin mietein, että onkos tossa jotain... Vaikka sehän ei nyt merkitse mitään. Sitten mulle tuli mitta täyteen. Kirjoitin hänelle, että mun pitää poistaa sut mun kavereista. En tarkoita sillä mitään pahaa, mutta se vaan helpottaa tätä mun prosessia. Sanoin sille, että pyydän sut sit kaveriksi, kun oon siihen valmis. Hän oli tietty, ettei uskonut mein olevan tässä tilanteessa. Mutta ymmärsi mun päätöstä. Vaikka olihan sekin vaikeeta, ku sitten ei enään tiennytkään mitään... Mutta oli se helpompaa. Mitä pidempi suhde on ollut, sitä vaikeampaa tää kaikki on. Siis, kun te kirjoitatte tänne noita tein fiiliksiä, niin voin ihan tuntea ne kaikki. Tulee ihan ne ajat mieleen, kun ite on kokenut sen eron. Välillä tulee jostain tuoksuista tai musiikista mieleen ne samat fiilikset. Mutta hei, te molemmat tulette selviimään! Löydätte varmasti uudet rakkaat, joiden kanssa tuletta kokemaan kaikkia ihania juttuja! Ja mikäs sen ihanampaa kuin rakastua uudelleen ;) Niin, ja kesä tulee! Kaikkia kivoja tapahtumia, missä voi nauttia sinkkuajasta ;)

Vierailija

Paha olo menee pois, ajan kanssa. Toisilla nopeammin ja toisilla hitaammin.
Itselläni erosta tulee nyt 2kk ja nuo tunteet mitä alussa joutui käymään sattui niin paljon. Se on vähän niin kuin tunteiden vuoristorataan. Pettymys, viha, suru, epätoivo, sitten voi tulla jo helpottava olo, kun se sitten taas palaa sinne alkuun. Ja tuota tulee kestämään jonkin aikaa. Ei se vieläkään täysin ole itseltäkään lähtenyt pois, mutta suurimman osan ajasta pystyy jo ajattelemaan ja iloitsemaan kaikesta muusta. Pääsin onneksi heti muuttamaan pois ja aloittamaan toipumisen heti erillään, joka on varmasti nopeuttanut tätä koko prosessia.
Itselle tärkeää oli se, että sai elää kaikki ne tunteet ja itkeä sillon, kun itkettää ja huutaa silloinkun tuntui sille. Niitä tunteita ei muutenkaan ole hyvä pitää sisällä ja se oli omalla kohdalla hyvä, että oli aina joku kuuntelemassa.(joku muu henkilö kuin exä) Esim. itse puhuin isälleni kaikki asiat moneen kertaan ja pikku hiljaa alkaa ymmärtämään miksi erottiin ja mitkä asiat siihen on vaikuttanut ja se olikin vain hyvä asia.

Eron jälkeen mullakin pyöri päässä vain ne asiat siinä suhteessa mitä itse teki väärin ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Siinä oppi aika paljon itsestään ja tietää mitä virheitä ei toista enää toisessa suhteessa. En kuitenkaan usko että se ero voi olla vaan sen yhden ihmisen syytä, vaan kannattaa ehkä miettiä miksi oli toiselle niin vihainen koko ajan ja miksi ei voinut luottaa. Oliko poikaystävä joskus tehnyt jotain semmosta miksi en luota tai sitten onko lapsuudessa tai edellisissä suhteissa tapahtunut jotain miksi ei pysty luottamaan ihmisiin.

Aloin pikkuhiljaa huomaamaan paljon asioita mitä se toinen teki väärin ja miksi me ei sovittu yhteen, vaikka kuinka toisiamme rakastettiin. Se vaan on karu totuus, ettei se aina riitä. Eroa nopeuttaa myös tosi paljon se, ettei pidä niitä yhteyksiä toiseen ja omalla kohdalla pari viikkoa eron jälkeen, kun oli kaikki tavarat ja muut asiat hoidettu ei edes pystytty pitämään yhteyttä, kun se satutti vaan enemmän.
Itselläni oli aika pitkä suhde ja tiedän, että tässä on vielä pitkä matka ennen kuin on täysin päässyt yli erosta mutta 2 kuukauden jälkeen on jo huomattavasti parempi olo! :)

Vierailija

Pari päivää sitten olo oli jo parempi. Vaikka sain tietää että poikaystäväni oli kiinnostunut toisesta tytöstä.. Tietenkin vedin hirveät raivarit siitä. Sovittiin kuitenkin asia ja ollaan oltu tappelematta, helpompi se niin on, kun asutaan vielä saman katon alla. Hän väittää ettei hänellä ole mitään tunteita tyttöä kohtaan enää ja he ovat vain kavereita. En tiedä uskonko, vai en. Ei kai sillä ole väliä enää..

Kuitenkin tein sen, mitä sanottiin että älä tee. Me käyttäydytään poikaystäväni (siis entisen) kanssa niinkuin yhä oltaisiin yhdessä.. Halaillaan, pussaillaan.. Hän kutsuu minua hellittelynimillä jne. Olen kysynyt miksi hän tekee niin vaikka sanoo ettei pidä minusta enää niinkuin ennen. En ole saanut selvää vastausta. Enkä osaa käskeä häntä lopettamaan. Minusta on ihanaa kun hän kohtelee minua kuin ennen.. Tiedän että helpointa on, jos vain voisin muuttaa pois heti ja lakata näkemästä häntä.

Tänään kuitenkin näin kaupassa töissä tuon tytön kenen kanssa poikaystävälläni on/oli juttua.. Teki mieli käydä hakkaamassa ja potkimassa sitä. Tytön näkemisen takia tuli iahn älyttömän huono olo. Samat tunteet jotka oli viikonloppuna tuli takaisin ja olo on taas ihan toivoton.

Vierailija

Mä haluun kertoa oman tarinani, toivottavasti siitä on jotain apua. Tiedän tasan miltä susta tuntuu ja monesta muusta. Erosimme non vden vuoden kihlauksen jälkeen vuosi takasin sitte. Se oli elämäni rankinta aikaa tai ainakin tähän asti rakinta, olimme varanneet kirkon ja kaikki oli hyvin, kunnes exäni eräänä päivänä oli lähtenyt. Olin nukkunut päikkäreitä ja hän oli isänsä kanssa hakenut tärkeimmät tavarat pois ja mennyt heille ja soitin illalla hänen perään, kun heräsin ja huomasin mitä oli tapahtunut. "Olet ansainnut paljon parempaa kuin minut", romahdin täysin. Mielestäni parasta minulle oli hän, miksi siitä pitäisi luopua. Jouduin asumaan hänen asunnossa melkein kaksi kuukautta, kun kenenkään luokse en voinut mennä, kaikilla kavereillani on lapsia, joten asumiseni olisi itkun sekaisin tuntein tehnyt hallaa lapsille ja äitini haukkui minut "olihan tuo odotettavissa, ethän sinä saa edes miestä pidettyä", kertoo aika paljon väleistämme ja asunnon saanti kesti.
Koko tuon kaksi kuukautta itkin, raivosin, itkn, valvoin, itkin, en syönyt, itkin, en juonut, itkin, valvoin, itkin, syytin itseäni, itkin jne. Paino putosi melkein 20kg ja veljeni oli vaimonsa kanssa valmita viemään jonnekkin lepäämään hetkeksi. Pääsin kuitenkin muuttamaan pois, tuskaisen muuton jälkeen eräänä iltana kun olin saanut tavarani kutakuin purettua ja laitettua (n3,5kk eron jälkeen) katsoin tseäni peilistä ja järkytyin, kylkiluut törröttivät, solisluut näkyivät kilometrien päähän, ei kiiltoa silmissä, kalpean harmaat kasvot, olin ruitunut, nääntynyt ja sisältä kuollut. Raahauduin keittiönpöydän ääreen ja huokaisin, tajusin miksi oli hyvä juttu erota ja päästin irti. En tiedä, mitä tarkkaan ottaen sillon tapahtui, mutta nukuin lähes neljän kuukauden univelat kerralla pois, kävn aamulla suihkussa, söin pitkästä aikaa kunnolla ja lähdin käymään veljeni luona. Autolla ajaessa huudatin disturbedia ja ajattelin mitä seuraavaksi.
Olimme pääasiassa hiljaa koko tuon käyntini ajan. Olin lähdössä ja veljeni vaimo kysyi tulenko huomenna, totesin hänelle etten lupaa mitään olen väsynyt ja mun täytyy nukkua, käydä kaupassa ja kattoa tavaroita paikalleen, et jos sitten parin päivän päästä ja hymyilin. Seuraavana päivänä kävin kaupassa ja pitkään aikaan katsoin ympärille, huomasin monen miehen hymyilevän minulle, hymyilin takaisin. Sain silmeni pilkeen takaisin ja olon mukavaksi. Lähdin perjantaina baariin yksin, ihan tarkoituksella ja eräs mies tuuppi tiskillä "hei älä oo noin vakava, pidä hauskaa" ja loppu ilta menikin kun yrtn pakoilla häntä huonolla menestyksellä ja loppu viimeksi menin hänen luo. Puhuimme ja nauroimme, sain kysyä tyhmät kysymykset häneltä ja hän naureskellen vastasi.
Aamulla, kotiin mentäessä, mietin hänen sanoja ja tulin tulokseen, että exäni tajuaa vielä mitä menetti mutten mene takaisin vaikka maksettaisiin. Haluan olla vapaa, mennä ja tulla, olla rauhassa, pitää hauskaa ilman etten joudu "tilille" mistään ja parasta ei tarvinnut huolehtia kuin itsestään. Pitkään aikaan olin onnellinen ja iloinen, lähes tulkoon kuin vastarakastunut, tosin uuteen itsenäiseen elämään.
Nykyään exäni vihaa minua, annoin hänelle pakit ja hän on tietoinen siitä mitä menetti. Saan siitä jonkin mointa hyvää oloa, mä kärsin nyt se kärsii enkä aio takaisin mennä. Tuo ero avarsi silmäni monelle asialle mm. sen miten helppoa ja hienoa on olla yksin, kuinka "haluttava" olen ym ym. Treffikutsuja satelee, saan miehiltä huomiota jopa kaupassa ja liikennevaloissa, olen itsenäinen ja ennen kaikkea oman elämäni herra. Olin heittänyt kirveen kaivoon loppu elämäni suhteen, mutta hei kaikkein eniten elämässäni tarvitsin ja ansaitsin vapauden, olen onnellisempi kuin koskaan. Tosin tällä hetkellä aiheuttaa pään vaivaa eräs mies, jonka tarkoitus peristä en ole selvillä, mutta eikös se siitä.

Eräs kaverini kysyi multa kerran, tuona ero aikana, kun mietin luovuttamista; "Onko tollanen mies oikeesti itsemurhan arvonen??? Siis meinaatko tollasen paskan, joka jätti sut, luovuttaa???" Silloin suutuin kaverilleni; "Paskanko??? Se on mun elämäni, ei mulla ole muuta." Niinpä, miksi itkeä tuollaisen miehen perään ja miksi luovuttaa, koska sille ei riittäny mun antama rakkaus, huolenpito jne, se heitti kaiken menemään tosta noin vaan, onko se ansainnu sen et luovutat? EI EI EI EI EI EI, sä olet ansainnu paljon paremman miehen. Miehen, joka on mies ja rakastaa sua. Se mies tulee sun luo nopeammin kuin luuletkaan, joten pää pystyyn ja se "typerä" hymyn tapanen virnistys naamalle ja ulos! ;)

Vierailija

Pahoittelen kirjotusvirheitä, kissani repi näppäimiä irti eivätkä kaikki toimi tällä hetkellä kunnolla. koneeni menee ensi vikolla huoltoon, joten koittakaa kestää.

Vierailija

Minusta alkoi tuon bestsellerin viimeisimmän päivityksen luettuani epäilyttämään koko eroaminen. Huono ilmapiiri kotona ja mielenkiintoinen tyttö taisivat vain sekoittaa miehen päätä, jolloin alkuhuumassa tuli tehneeksi nopeita ratkaisuja asioita tarkemmin puimatta. Huuma on nyt ohi ja olisi sotkujen selvittelyn aika, mutta mies taitaa itse olla vielä hämmentynyt koko tilanteesta, ettei tiedä mitä sanoa, tehdä tai miten olla. Olen myös melko varma, että se kiinnostuminen tyttöön oli vain ohimenevä juttu, jolla ei ole mitään vankempaa pohjaa.

On myös aivan luonnollista, että pidemmälle edenneessä suhteessa tulee aikoja, jolloin omat tunteet eivät varsinaisesti roihua kumppania kohtaan (= kumppani tuntuu enemmän kämppikseltä, hyvältä ystävältä, sisarukselta, työkaverilta jne). Ensimmäisellä kerralla kun huomaa asian voi tuntua siltä, että suhde oli sitten tässä, vaikka kyse onkin vain suhteen arkipäiväistymisestä ja tarpeesta etsiä se kipinä uudelleen. Joskus joutuu käymään aivan reunalla, että sen kipinän löytäisi, joskus riittää vain tiiviimpi yhdessäolo. Ajan kanssa sitä oppii käsittelemään tunteidensa aaltoilua ja siitä ei synny monimutkaista draamaa.

Itse tuollaisessa tilanteessa kyllä laittaisin miehen selkä seinää vasten ja pakottaisin miehen tekemään päätöksiä. Haluaako hän, että todella erotaan vai että vielä yritetään, koska tuo nykyinen käytös kovin näyttäisi siltä, että mies haluaisi koko välikohtauksen unohtuvan sen enempiä keskustelematta. Tietysti, jos aloittajalle nykyinen tilanne kelpaa, niin ei siinä sitten mitään, mutta epätietoisuudessa ja tyhjän päällä oleminen ei varmasti tunnu pidemmänpäälle hyvältä.

Vierailija

Annan tilanteen olla nyt. Sain töitä kotikaupungistani ja muutan sinne mahdollisimman pian. Poikaystäväni on päätöksensä tehnyt, hän sanoisi jos haluaisi tilanteen muuttuvan. Ainakin uskon niin.. Joka tapauksessa uskon, että suhde oli tässä vaikka nyt aikaa yhdessä vietämmekin tiiviisti. Heti kun pääsen pois tästä tuppukylästä ja miehen luota, tilanne helpottaa, ainakin toivottavasti.

Silloin kun poikaystäväni ilmoitti erosta, itkin ja rukoilin häntä yrittämään kanssani vielä, hän sanoi kokoajan ei, ei se onnistu enää, en tunne enää samoin sua kohtaan blaablaa. Olemme eronneet aikaisemmin jo kaksi kertaa, hänen aloitteestaan. Ehkä kolmas kerta toden sanoo ja suhde oli tässä.. Aikaisemmin hän on itkien tullut pyytämään minua takaisin, en usko että tällä kertaa niin käy. Ja ehkä parempi niin, tiedän itsekkin ettei mikään terve suhde ole, kun en luota häneen ja olen jatkuvasti mustasukkainen, riitelemme ja olemme eronneetkin jo aikasaisemmin.

Vierailija
bestseller

Annan tilanteen olla nyt. Sain töitä kotikaupungistani ja muutan sinne mahdollisimman pian. Poikaystäväni on päätöksensä tehnyt, hän sanoisi jos haluaisi tilanteen muuttuvan. Ainakin uskon niin.. Joka tapauksessa uskon, että suhde oli tässä vaikka nyt aikaa yhdessä vietämmekin tiiviisti. Heti kun pääsen pois tästä tuppukylästä ja miehen luota, tilanne helpottaa, ainakin toivottavasti.

Silloin kun poikaystäväni ilmoitti erosta, itkin ja rukoilin häntä yrittämään kanssani vielä, hän sanoi kokoajan ei, ei se onnistu enää, en tunne enää samoin sua kohtaan blaablaa. Olemme eronneet aikaisemmin jo kaksi kertaa, hänen aloitteestaan. Ehkä kolmas kerta toden sanoo ja suhde oli tässä.. Aikaisemmin hän on itkien tullut pyytämään minua takaisin, en usko että tällä kertaa niin käy. Ja ehkä parempi niin, tiedän itsekkin ettei mikään terve suhde ole, kun en luota häneen ja olen jatkuvasti mustasukkainen, riitelemme ja olemme eronneetkin jo aikasaisemmin.

On hyvä, että olet alkanut toimimaan, etkä vain tuuduttautunut tilanteeseen, kerta taustat ovat tuollaiset. Kyllä elämä helpottuu, kun uusia asioita tapahtuu ja muuta ajateltavaa tulee tilalle. Jaksamista :)

Vierailija

Itselläni on aivan samanlaiset tunnelmat kuin monella täällä, pahalta tuntuu eron jälkeen. Itse erosin reilun neljän vuoden suhteesta, kaksi vuotta noista asuttiin yhdessä. Poikaystäväni muutti pois ja jäin itse asuntoon, jossa asuimme yhdessä. Aluksi ajattelin ettei tästä tule yhtään mitään ja kaikki on aivan pilalla. Tunsin epäonnistuneeni täydellisesti ja näin itkin ensimmäiset kolme päivää poikaystävän poismuuton jälkeen. Jotenkin siitä vaan pääsee yli kuitenkin. 2 kk eron jälkeen alkaa uskomaan, että aika parantaa haavat niin kliseiseltä kun se kuulostaakin.

Päätös erota oli yhteinen, vaikka musta tuntuu että päätöksen teki mun exä olemalla niin passiivinen meidän "ongelmien" hoidossa. Se ei jaksanu yrittää mun takia yhtään, ei esimerkiksi joustanu aikatauluistaa, siivonnut, käynyt kaupassa yksin koskaan, vienyt mua ulos, vaihtanut lamppua, lähteny kävelylle, kehunu kauniiksi, kuunnellu ku yritin jutella. Tein kaikki aloitteet meidän suhteessa ja kodinhoitoon liittyvät päätökset ja suunnitelmat itse, yksin. Kuvaavaa on mun mielestä esimerkiksi se, että kun se muutti pois ja vei kaikki tavaransa, niin en oikeastaan joutunut ostamaan kuin lautasia ja sohvan. Kaikki muu meidän, mun mielestä :), aika hyvin sisustetussa kaksiossa on mun hankkimaa. Kuulostaapa katkeralta :D

Pointtina tässä oli se, että kuten muutama edellinenkin on sanonut, aika parantaa. Vieläkin mua harmittaa kauheasti, mutta olen siinä pisteessä että parisuhteessa oleminen harmittais vielä enemmän. Huh. Kauhean terapeuttista lukea näitä teidän ajatuksia tosta, että silti exä haluaa olla niin hyvä ystävä ja auttaa kaikessa. Mun exä melkeen suuttuu ku sanon etten halua olla yhteydessä ja tekee itestään oikeen uhrin. Ehkä saan nyt itsevarmuutta ja aloitteellisuutta laittaa siihen välit poikki. Eipä mun elämä sille enää kuulu eikä sen mulle, niin karulta kun se musta kaikkien näiden vuosien jälkeen kuulostaakin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat