Paniikkihäiriöisiä?

Vierailija

Löytyykö täältä kohtalotovereita jotka kärsivät paniikkihäiriöstä?

Kuinka kauan olet kärsinyt paniikista?
Miten huomasit kohtaukset tai mikä sen laukaisi?
Käytätkö lääkitystä?
Miten paniikkihäiriö on vaikuttanut tavalliseen elämääsi?

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Kyllä löytyy.. Olen tse kärsinyt paniikkihäiriöistä noin 2 vuotta, ja tulee ns. paniikkikohtauksia. Minulla itsellä on arka aihe johon kohtaukset liittyvät ja kun siitä puhutan niin hengitys ei oikeen tykkää kulkea. Myös joissai isoissa juhlissa tulee sillo tällö kohtauksia. En itse käytä lääkitystä ja ei niitä kohtauksia sentään joka päivä tule, kuten esimerkiksi vuos sitten niitä tuli päivittäin. Ja kyllähän se on tavalliseen elämään vaikuttanut.

Vierailija

Itselläni paniikkikohtaukset alkoi viime kesänä aikoihin. Ennen joulua huomasin että tää ei enää ole normaalia.. En voinut lähteä kotoa oikeen minnekään, pelkästään kaupassa käynti tuntui ihan ylitsepääsemättömältä.
Soitin sitten mielenterveyspuolelle ja selitin asian miten on. Ja sain sitte kahden viikon päähän lääkärille ajan. No diagnoosi oli paniikkihäiriö. Sain lääkkeeksi citalopram 30mg.
Lääkkeet ja terapia on auttanut minua taas nousemaan ylöspäin pikku hiljaa :)

Vierailija

Täällä myös yksi paniikkihäiriöstä kärsinyt. Jo aikasemmin oli ollu kohtauksia tietyissä tilanteissa, mutta viime syksynä tilanne paheni. Tuolloin oli negatiivisia elämänmuutoksia. Sain lääkkeeksi citalopram orion 20 mg, mutta varsinaista diagnoosia ei ole. On rajoittanu elämää aika paljon.

Vierailija

Paniikkihäiriö ollut jo noin 8 vuotta, oli hoitamaton 6 vuotta ja muutama vuosi sitten sain lääkkeet, joita käytän siis edelleen. Muutaman kerran kävin myös keskustelemassa asiasta, tultiin siihen tulokseen että kohtaukset olisi laukaissut raju koulukiusaaminen. Paniikkihäiriö on rajoittanut koko elämääni todella pahasti.. En pysty tekemään muuta kuin olemaan eristyksissä omassa kotona. On mennyt todella pahaksi koska oli niin pitkittynyt.

Vierailija

Moikka! Mulla on kans paniikkihäiriö. Oon itte sairastunu tähän 13-vuotiaana, olen nyt 19-vuotias. Mulla alkoi kohtaukset ilmentymään koulussa ja sitä mukaa aina päivittäin. Oikeastaan kaikki kodin ulkopuolella olevat paikat laukas tai jos tiesin olevani kaukana perheestäni jne. pelko ettei kukaan auta jos ''kuolen''. Oireet itselläni on kuoleman pelko, sekoamisen tunne, kontrollin menettämisen pelko, näön hämärtyminen, hengityksen vaikeentuminen, joskus saattaa ruveta pistämään sydämeen, käsiin tms. Itselle kaikkein pahimpia on just nuo kolme ensimmäistä ja jotenkin aina sit laukee kohtaus. Paniikkihäiriö paheni itellä nyt syksyllä ku muutin kotoa pois opiskelee 200km päähän, toisinaan tulee olo että oon tosi kaukana perheestä ja että kukaan ei auta kun tulee hätä, vaikka onhan mulla avopuoliso, joka helpottaa tilannetta kyllä suuresti. Tällä hetkellä nuo kolme ensimmäistä oiretta on vaivannut, suurimpia oireita on myöskin taas ollut epätodellisuuden tunne. Itsellä tää rajottaa elämää aika paljon, en ole koskaan mm. käynyt ulkomailla kun en vaan pysty. Arki on välillä todella raskasta ja toisinaan taas helpompaa. Luokassa istuminen on yksi pahimpia kun pitää olla hiljaa, on liikaa aikaa ajatella. Ylös päin on kuitenkin tultu, mitä joskus pahimmillaan tää on mulla ollut, helpompaa vaan olis jos ei olis ollenkaan. Lääkityksenä mulla on Cipralex 10mg. Oon miettinyt että pitäisköhän tuota annosta nostaa kun oireet on aika arkea rajoittavia taas. :( Pitäis varmaan vaan uskaltaa nostaa tuota pikkuhiljaa vaikka 20mg, mutta siitäkin tulee pelko kun ei lääkäri ole niin määrännyt... Että tälläistä täällä tämän kanssa, helppoo ei oo, mutta periksikään en anna !! :)

Vierailija

Minulla myös paniikki.
En edes tiedä, kuinka kauan on ollut. Ensimmäiset pelkotilat ovat olleet jo lapsena. Kun jouduin odottamaan äidin töistätuloa pari minuuttia pidempään kuin normaalisti, ahdistuin. Pelkäsin että hän on kuollut. Itkin, huusin, sekosin. En muista oliko silloin kohtauksia varsinaisesti.
Teininä alkoi tulla kohtauksia. Hengenahdistusta, sydämentykytystä, pelkotiloja, yleistä ahdistusta, hikoilua... Kohtauksia tulee sosiaalisissa tilanteissa ja esim. riidellessä, tai ihan vain surusta.
Helpompia kausia on, kuten nyt. En saa kohtauksia juurikaan, koska en käy juurikaan ulkona.
En syö lääkkeitä, ne tekevät minusta kasvin. Olen kokeillut useita kertoja.
Vaikuttaa kaikkeen. Opiskelut on jääneet kesken, elämää on melkein vain kotona, kaupassa käyntikin tuntuu usein vaikealta. Kykenen onneksi käymään ulkona, kun on joku mukana. Hyvinä päivinä yksinkin.
Epätodellinen olo on ihan kokoajan. En tiedä, liittyykö se tähän paniikkiin, vai johonkin muuhun, mihin lie.

Minkälaisia tavoitteita muut olette uskaltaneet itsellenne laittaa?
Olen ollut hyvin tyytyväinen siitä, että kun olin raskaana, sain käytyä kaikki lääkärireissut, enkä ahdistunut turhista huolista. (:

Vierailija

Liittyy toi epätodellinen olo paniikkihäiriön oireisiin kyllä. Itselläni on sitä joka päivä, niinkuin edellisessä viestissäni kerroinkin. Ja se on oireista kaikista uuvuttavin, tuntuu että mitään ei voi tehdä normaalisti, toki on hyviäkin päiviä. Saatan joskus yölläkin herätä siihen epätodellisuuden tunteeseen, liekkö enää normaalia, ihan kamalaa se kyllä on.
Itse kärsin kans noista ns. kuumista aalloista, saattaa ihan yhtäkkiä tulla käsittämättömän kuuma ja sit taas kohta on kylmä.

Mä oon laittanut ainakin tän hetkiseksi tavotteeksi ihan sen, että saisin käytyä koulun loppuun, opiskelen siis sosiaali- ja terveysalaa, ei ehkä helpoimmasta päästä tämän paniikkihäiriön kanssa, mutta viihdyn ammatissa ja mielestäni se on tärkeintä. Olen joutunut jo kerran jättämään koulun kesken ja enää en sitä halua. Kaupassa käynti on itsellä nykyään helpottanut niin että voin kyllä käydä ihmisten ilmoilla jne. Luokassa tunneilla istuminen on vaikeaa, se on ajoittain jopa ihan hirveetä, mut oon päättänyt päästä tämän koulun loppuun, enkä tahtoisi tuottaa itselleni pettymystä. Tällä hetkellä ahdistusta lisää tuleva työharjoittelu, ei siksi etten tahtoisi, vaan siksi koska kaikki on taas niin uutta. :(

Vierailija

Te kaikki vaikutatte niin normaaleilta!
Ite oon sairastanu vaikeaa paniikihäiriötä jo 11 vuotta ja valoa ei näy... Ensimmäiset pahat kohtaukset sain 16 vuotiaana ja noin kuukauden kuluttua oli diagnoosi. Olen kokeillu kaikki (ihan oikesti kaikki) mahdolliset lääkkeet ja käynyt eri terapeuteillaja lääkäreillä noin 10 vuotta. En ole peruskoulun jälkeen voinut tehdä elämälleni mitään. En ole voinut opiskella, olla suhteessa, tavata ystäviä, muuttaa omilleni jne. En voi lähteä kotoa ilman ihanan äitini apua enkä puhua puhelimessa. Nyt hypnoterapiassa olen tajunnu mistä tämä kaikki on lähtöisin. Vauva ajoista tähän päivään saakka varpailla oleminen muiden läsnäollessa. Miten te olette selvinneet tästä? Miten minä selviän? Milloin voin aloittaa elämisen ja elämän? Joskus kovalla psyykkaamisella pystyin elämään lähes normaalisti joten myös kaikkea olen ehtinyt kokea mutta kaikki aina kaatuu kuin luulen päässeeni eteenpäin.

Vierailija

Tiedän ton tunteen, koska kun mä sairastuin paniikkihäiriöön niin luulin että tämmöstäkö tää mun elämä sitten tulee olemaan aina. Itse oon käynyt kans psykologilla mutten koe siitä olleen yhtään mitään hyötyä, ainoa asia mistä oli hyötyä oli se että oikea lääke löytyi. Ehkä sulle ei ole löydetty vielä oikeaa lääkettä? Mitä kautta olet yleensä saanut lääkkeet? Itse kävin aikoinani nuoriso psykiatrisella osastolla juttelemassa psykologin kanssa, joka sitten löysi oikean lääkkeen. Itsellä kesti tosi kauan ennenkuin uskalsin aloittaa lääkkeen, koska pelkäsin että kuolen siihen jne, mut sit kun uskalsin niin asiat on ollutkin ihan hyvin. Oletko sä syönyt lääkettä pidempiä jaksoja ja säännöllisesti? Minkälainen annos sulla on ollut? Itse en oikein keksi mitään ihmeellistä syytä siihen että pystyn elämään nykyään ihan normaalisti. Yritän aina ajatella, ettei mulla mitään hätää oo ja mihin tahansa menenkin niin aina joku auttaa jos mulle tulee hätä. Ajattelen aina aamuisin kouluun lähtiessäkin että ennemmin siellä koulussa mua autetaan jos tulee ns. jotain vakavaa kuin se että jos jään yksin kotiin. Ja olen vaan pakottanut itseni menemään ruokakauppoihin (jopa prismaan jne.) ja sitten sitä vaan on jotenkin kohdannu pelot. Kahvia koitan välttää, koska se ainakin laukaisee itsellä kohtauksia. Kai se selviiminen on siitä kiinni, tiedostaako omia ajatuksiaan ja pelkojaan oikeasti ja miten niihin sitten suhtautuu, en osaa sanoa... :O Mutta itselläni on kans joskus ollut yhtä paha tuo paniikkihäiriö ja tiedän todellakin että aloittaminen vaikkapa lääkkeissä sun muissa ei ole helppoa ja se itsensä likoon laittaminen pelottavissa asioissa ei todellakaan ole helppoa, se pelko ohjaa meitä ja meille se pelko on todellista. :(

Vierailija

Kävin nuorisopsykologilla ja sitten aikusten osastolla. Lopulta menin yksityiselle ja siellä olen nyt käynyt. Lääkkeitä ovat määränneet kaikki lääkärit ja terapeutit. Ennen kuin menin yksityiselle olin aika heitteille jätetty... Eivät enää keksineet mitään ja aikoja ei enää löytynytkään. Aloin käyttyää lääkeitä väärin ja viiltelemään ja juomaan... Tajusin itse tilanteeni ja kuin menin yksityiselle kauhistelivat lääkäriyt millaista lääkekoktailia sieltä oli määrätty. Tuntui vihdoin siltä että joku välittää... Tilanne ei kuitenkaan parantunut. En liioitellut siitä että olen kokeillut kaikkia lääkkeitä. Olenhan jo kymmenen vuotta ehtinyt kaikkea kokeilla. Kofeiinin olen jättänyt pois ja alkoholia juon ehkä karran vuodessa. Käyn kaupoissa äitini kanssa mutta yksin meneminen ei todellakaan onnistu. Tiedän että minua autettaisiin jos jotain tapahtuisi mutta muiden mielepiteet pelottavat niin paljon etten uskalla olla julkisissa paikoissa ellen pääse välittömasti kotiin kun alkaa veri kohista. Olo on kuin olisin oksennustaudissa suljetussa paikassa ihmisten arvosteltavana. Tulee kauhea pakokauhu ja olo on jotenkin alkukantainen. Ihankui olisin villieläimien jahdattavana ja pienikin heikkous näkyisi heti...

Vierailija

Kuulostaa kamalalta :( En oikein tiiä ees mitä sanoo... Ite oon vaan saanu kaupassa kohtauksia ja jotenki pakottanu itteni kestämään enkä oo lähtenyt pois ja sit huomas et ei mulle mitään käy, ns. omaehtosta pakkohoitoa kai... Onko sulla ketään kaveria jolla olis paniikkihäiriö, jonka kanssa voisit kokeilla mennä kauppaan?

Vierailija

Ei oo kenelläkään tutulla paniikihäiriötä... Joskus saavat ahdituskohtauksen ja vertaavat sitä paniikihäiriöön. AIVAN eri asia!!!! Kyllä mäkin pakottamalla arjesta selviän ja hypnoterapia auttaa muuten. Tulee vaan törkeen kalliiks mun pienillä rahoilla käydä kerran viikossa 100€ tunnilla.

Vierailija

Itselläni on ollut paniikkihäiriö noin viisi vuotta. Ensimmäisinä vuosina kohtauksia tuli vain urheillessa (harrastan jalkapalloa) ja joka kerta peleissä sain kohtauksen joka johtui jännityksestä. Kävin lääkärillä oireideni takia, ja lääkäri määräsi minulle astmalääkkeet ilman minkäänlaisia testejä. Käytin lääkkeitä pari vuotta, mutta ne eivät auttaneet mitään, välillä jopa pahensivat oireita. Käytettyäni lääkkeitä parivuotta pääsin astmatutkimuksiin, ja todettiin että minulla ei ole astmaa. Kärsin oireista sen jälkeen noin kaksi vuotta eikä kukaan löytänyt syytä oireisiini. Pikkuhiljaa aloin saada kohtauksia lähes jokapäivä koulussakin. Kävin vuoden koulukuraattorilla, ja juttelu hänen kanssaan auttoi jonkin verran. Sitten vaihdoin koulua ja muutos pahensi oireitani, sain päivittäin kohtauksia. Onnekseni juuri näinä aikoina joukkueemme valmentaja vaihtui ja hän oli ammatiltaan lääkäri. Hän epäili minulla paniikkihäiriötä ja kehoitti menemään psykiatrille. Vuosi sitten kävin ensimmäisen kerran psykiatrilla ja hän totesi minulla "vakavan" paniikkihäiriön. Sain häneltä lääkkeet, jotka eivät auttaneet mitään. Kun vaihdoin lääkemerkkiä, oireet ovat kadonneet lähes kokonaan. Olen nyt käyttänyt lääkkeitä vuoden. Välillä saatan saada kohtauksia kun olen todella väsynyt tai esimerkiksi kun olen baarissa, sillä siellä on niin paljon ihmisiä enkä saa yhtään omaa tilaa. Muuten paniikkihäiriö ei vaikuta oikeastaan lainkaan tavalliseen elämääni. Tosin minulle on aivan mahdottomuus soittaa esimerkiksi kampaaja aikaa itse, vaan ystäväni tekee sen aina puolestani =D

Vierailija

minulla on jonkin sortin paniikkihäiriö,ei ole todettu mutta epäillään. olen nyt ollut vajaan kk sairaslomalla koska työni on fyysisesti niin raskasta että olin jo monta kuukautta ollut aivan loppu. töihin meno tuntui uskomattoman raskaalta ja sydän hakkasi koko työmatkan ja hikoilin ja pyörrytti. olen menossa kesällä naimisiin ja painonpudotus on ollut pakonomaista jo monta kuukautta ja kun tuloksia ei ala näkymään niin ahdistun todella kovaa,varsinkin urheillessa mikä oli ennen rentoutumista. ensin tulee yököttävä tunne,kylmä hiki nousee ja päätä alkaa särkemään,sen jälkeen näköni alkaa hämärtyä ja saattaa lopulta pimentyä kokonaan,kerran olen pyörtynyt kun en istunut tarpeeksi ajoissa.Hengitys alkaa salpautua ja kädet täristä.olen herkkä itkemään ja kun hätäännyn niin rupean itkemään ja sitä myöten saan henkeä koko ajan vähemmän. huomasin ensimmäisiä oireita jo n.4 vuotta sitten ja luulin että saan sydänkohtauksen tai vastaavaa kun sydämeni hakkasi niin kovaa eikä pulssi tasoittunut ollenkaan.kohtauksia alkaa tulla kun elämä on stressaavampaa.olen perfektionisti ja kun asiat eivät suju kuten haluaisin niin todennäköisesti se saattaa laukaista kohtauksen. juhlien järjesmistä välttelen sillä kuvittelen aina ettei vierailla ole mukavaa ja joku menee pilalle tai muuta negatiivista. olen saanut hallittua itse kohtauksia tähän mennessä ja olen käynyt sairasloman aikana pari kertaa psykoterapeutilla,ehkä se tästä :)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat