Naispuolisten ystävysten välinen fyysinen rakkaus

Vierailija

Olen 21-vuotias naimisissa oleva nainen. Rakastan aviomiestäni, ja suhteemme on vakaa. Seksikin sujuu ilman suurempia ongelmia. Mieheni on minun ensimmäinen ja ainoa seksikumppanini tähän mennessä (aloimme seurustella, kun olin 15-vuotias).

Syksyllä tutustuin opiskelujen kautta erääseen 2 vuotta itseäni vanhempaan naiseen, ja meistä tuli melko nopeasti hyvät ystävät. Koulussa olemme erinomainen tiimi, ja vapaa-ajallakin viihdymme toistemme seurassa. Parasta on se, että pystymme puhumaan toisillemme kaikesta. Joskus tuntuu, että luemme jo toistemme ajatuksiakin.

Juttelemme usein avoimesti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Olemme nähneet toisemme alasti ja hän on monesti kommentoinut vartaloani, esim. kuinka rintani ovat niin kauniin muotoiset tai kuinka minulla on naisellinen lantio. Muutamina kertoina baarissa ollessamme olemme myös tanssineet yhdessä melko eroottisesti: hivellen toistemme reisiä, pakaroita ja rintoja samalla. Ja se on tuntunut minusta mahtavalta! Viime aikoina minulla on alkanut ilmetä myös erityisen seksuaalisia ajatuksia tätä ystävääni kohtaan. Mietin usein, kuinka hauskaa olisi viettää tyttöjen iltaa hänen luonaan, juoda pienet hiprakat ja kokeilla jotain vähän kiihkeämpää. Todennäköisesti tarvitsisin ehkä vähän isommankin hiprakan uskaltaakseni todella tehdä aloitteen. Enkä ehkä haluaisi edetä edes suuseksiin asti, mutta tekisi mieli kosketella ja suudella. Joskus harrastaessani seksiä mieheni kanssa kuvittelen ystäväni siihen kolmanneksi (suutelemaan ja hyväilemään minua, kun mieheni tulee minua takaapäin), mikä on monet kerrat antanut melkoisen lisäboostin kiihottumiselle tai orgasmille.

Ystävälleni en ole tästä suoraan kertonut, koska hävettää, jos hän järkyttyisikin ajatuksesta. Toisaalta hän on kyllä sanonut, että voisi _ehkä_ olla naisen kanssa (ei ole kai aikaisemmin ollut ja seurustelee tällä hetkellä miehen kanssa). Olen kertonut miehelleni osan näistä ajatuksistani, ja hänelle se on ihan ok. Hän jopa sanoi, että tyttörakkaus on kiihottavaa. Hän ei siis pitäisi sitä pettämisenä, vaikka vähän hulluttelisinkin ystäväni kanssa. Hän varmaan jopa suostuisi kolmen kimppaan jos ehdottaisin, mutta sitä en ehkä itse todellisuudessa halua. Se saa ainakin toistaiseksi jäädä fantasiakseni. Haluan pitää mieheni vain itselläni. ;P

Mainittakoon nyt siis vielä, että unelmissani ei ole missään vaiheessa ollut erota miehestäni ja aloittaa seurustelusuhdetta ystäväni kanssa, vaan juttu olisi enemmänkin sellainen "friends with benefits". Välitän hänestä siis todella paljon - ystävänä - mutta haluaisin lisäksi _kokeilla_ fyysistä hellyyttä.

Nyt haluaisinkin kuulla näkemyksiä ja samanlaisia kokemuksia aiheesta. Naiset, onko teillä ollut seksifantasioita naispuolisesta ystävästänne? Oletteko kertoneet tuntemuksistanne kyseiselle ystävälle? Miten hän reagoi? Jatkuiko ystävyys samanlaisena tunnustuksesi jälkeen? Kokeilitko jopa kertoa asiasta suoralla toiminnalla? Mitä siitä seurasi? Onko täällä joku, joka sekstailee ystävänsä kanssa jopa säännöllisesti tai on ainakin kokeillut useamman kerran?

KIITOS KAIKILLE, JOTKA JAKSOITTE LUKEA LOPPUUN ASTI! ODOTAN INNOLLA VASTAUKSIA! =))

Kommentit (11)

Vierailija

Itse voin kertoa yhden kokemuksen.. Tunnen siis olevani kiinnostunut naisista ja miehistä. (miehistä tosin enemmän.) Noin pari vuotta taaksepäin kuitenkin tapahtui yllättävä asia baarissa vanhan parhaan ystäväni kanssa.
Tosin, menimme baariin yhdessä ja siellä sitten varovasti tein aloitteen suutelemalla häntä, yllätyksekseni hän vastasi suudelmaan ja kohta olikin jo suht eroottisennäköistä nuoleskelua. :-D Käsipeleihin asti jatkettiin ja oli kyllä unohtumaton ilta. Aamulla olin vielä aika hämmästynyt tapahtuneesta.
Nykyisin ollaan pelkkiä ystäviä...ei kyllä olla juotu yhdessä sen jälkeen:-) harmin paikka, mutta ehkä vielä joskus ;-)

Vierailija

Hei, kiva kun vastasit! :)
Vaikuttiko tuo tapahtuma siis ystävyyteenne? Kun sanoit "vanhan parhaan ystäväni kanssa", niin olitteko siis tapahtumahetkellä parhaat ystävät ja sen jälkeen ette enää, vai miten? Puhuitteko tapauksesta jälkeenpäin? Entä mikä oli tämän ystäväsi seksuaalinen suuntaumus silloin ja nykyään?

Vierailija

Ystävyytemme on jatkunut normaalina, mitä nyt aluksi vähän punastelimme kun näimme toisemme että "miten siinä nyt niin pääsi käymään" ja naurettu päälle, eli tapauksesta on kyllä puhuttu. Ja peruskoulussa kauan sitten olimme parhaat ystävät :-) siitä asti pidetty yhteyttä.. Itse olen myös siis reilu parikymppinen. Seksuaalisesta suuntaumuksesta vielä että luulin hänen olevan täysin hetero mutta ilmeisesti voi nyt sanoa että hän on bi. :-)

Naisten välinen fyysinen hellyys vaatii kyllä todella paljon rohkeutta, joten sitä täytyy keräillä. Fantasiasi kuulostaa kyllä aivan upeilta ja todella toivon että joskus saat kerättyä rohkeutta tehdäksesi aloitteen.:-)

Vierailija

Fantasiani oli kyllä jo niin lähellä toteutua!! :D Vietettiin leffailtaa, siemailtiin viiniä ja hauskaa oli. Mielessäni kihelmöi koko ajan että nyt, nyt, NYT teen sen, mutta en sitten kuitenkaan uskaltanut! En ollut vielä tarpeeksi humalassa (eikä hänkään), kun juomat loppuivat kesken. D-: Nukuttiin sitten vain kiltisti vierekkäin koko yö. Damn! Pitääpä ensi kerralla varata vähän enemmän alkomahoolia, jos saataisiin sitten vähän villimpää menoa aikaiseksi. :D

Shattered Glass

Fantasioin kyllä säännöllisesti seksistä naisen kanssa (varsinkin erään bi-ystäväni), mutten usko että pystyisin ikinä toteuttamaan niitä. Tai sitten saisin olla todella tukevassa humalassa (mitä tapahtuu harvoin nykyään).

girlicious

Olen 25 vuotias nainen ja aloitin pari kuukautta sitten uuden työn. Aika pian huomasin olevani ihastunut erääseen naispuoliseen työkaveriini. Olen siis avoliitossa miehen kanssa enkä ole koskaan aikaisemmin ajatellut naisia seksuaalisessa mielessä. Aloin tekemään siis tuttavuutta kyseisen naisen kanssa, hän on kolmekymppinen. viestittelimme facebookissa paljon ja aika pian uskalsin kertoa tunteeni hänelle. Hän oli todella yllättynyt, mutta myös otettu :P. Töissä aloimme punastella toistemme lähellä. Hän kertoi olevansa hetero kun sitä kerran kysyin. Tuttavuutemme syveni ystävyydeksi ja aloimme mm. lenkkeillä yhdessä ja kävimme toistemme luona.

Kerran sitten pyysin häntä istumaan iltaa luokseni kun mieheni oli kaverinsa luona. Naukkailimme vähän naista väkevämpää ja yllättäen ystäväni suuteli minua, ensin poskelle, sitten suulle. Se suudelma kesti monta minuuttia, varmaan lähemmäs kymmenen! Kävin todella kuumana ja aloin suudella, näykkiä ja imeä ystäväni kaulaa kunnes järki alkoi kysyä että mitä tämä oikein on. Sinä iltana emme tehneet muuta. Halailtiin tietysti. Myöhemmin ystäväni ei osannut sanoa miksi oli suudellut minua.

Jatkoimme tavalliseen tapaan, kävimme toistemme luona kahvilla jne ja tässä viime kerroilla olemme pötkötelleet ystäväni luona hänen sängyssään... välillämme on todella paljon sähköä, olen muutaman kerran lähestynyt ystävääni mutta hän ei ole lähtenyt mukaan, sillä hän pelkää sotkua joka voisi asiasta syntyä, sillä olenhan varattu. Itse en koe asiaa pettämisenä. En kyllä ole miehellenikään mitään kertonut näistä tapahtumista. Eilen kuitenkin olimme taas ystäväni sängyllä vierekkäin, juttelimme kaikesta... pidin kättäni hänen vyötäröllään, aloin huomaamattani sivellä hänen vatsaansa, paidan alta. Ystäväni ei käskenyt lopettaa. Jatkoin hänen hyväilyään ylemmäs, rintaan saakka. Puristelin hänen ihanaa paljasta tissiään, pyörittelin nänniä sormissani ja aloimme molemmat käydä todella kuumana. Olisin voinut edetä vaikka ihan suuseksiin saakka mutta lopetin ystäväni pyynnöstä. häntä alkoi ahdistaa tilanne. Juttelimme hetken ja myöhemmin kuitenkin suutelimme taas pitkään ja sylikkäin. Voi tätä tuskaa! :D Mitähän tästä tilanteesta pitäisi ajatella? Kertokaa ihmiset omia kokemuksianne :)

Sunqueen
Seuraa 
Liittynyt11.10.2011

@girlicious
Jos et ole puolisosi kanssa vapaassa suhteessa tai mitään naisen kanssa olemisesta jutellut, niin ihan selkeästi petät häntä. En ymmärrä miten voit ajatella, ettet pettäisi. Puhupa miehellesi niin saat varmuuden tästä. Tietysti jos mies tykkää niin eihän siinä mitään, jatka vaan, mutta niin kauan kun et hänelle kerro, niin pettämistä tuo on.

hetero

Tutustuin erääseen tyttöön ja heti alusta alkaen halailtiin paljon ym. Sitten hän rupesi viettämään öitä luonani, nukuin hänen kainalossaan ja pidin tätä aivan luonnollisena. Olin silloin erittäin kiihottunut, mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Erään kerran kännissä suudeltiin kunnolla ja todella intohimoisesti ja näin tapahtui myös toisenkin kerran... Meillä meni välit sitten poikki, sillä minä tunsin tekeväni jotain väärin kun ei kuitenkaan muuta halunnut. Nyt kaduttaa että emme puhuneet asiasta jälkeenpäin ja toivon että meistä vielä joskus tulee ystäviä : ))

Kannattaa kokeilla, jos se on molemmille okei. Naisen suutelu on ihanaa ja seksiä olen harrastanut erään toisen naisen kanssa. Tunnen kuitenkin olevani hetero.

hejeje

mulla kerran kävi niin että kun oltiin baarissa nelisteen ja mukana oli myös äitini kaverin lapsi, sanotaanko vaikka että heidi, joka on tosin jo vähän yli 20.. noh, muut meni tanssimaan kun me oltiin jo puhuttu siinä vähän kaikenlaista ja kerroin olevani bi vaikkei musta sitä huomaakaan. seurustelen miehen kanssa. noh, vähän ajan päästä se sano että et varmaan ymmärrä, mutta saatan tykätä susta.. mietin että mitä vittua meillä on niin paljon ikäeroaki. no vähän ajan päästä se teki alotteen ja nuoltiin siinä vähän aikaa. aamulla muistin tapahtuneen vaikka olin kyllä päissään todellaki.. mutta ei mulla ollu sinänsä mitenkä ujo olo tai sillein. mutta en vois kuvitella seurustelevani ''heidin'' kanssa, koska en osais muutenka olla tyttöjen kanssa ja oon enemmän suuntautunut miehiin ja sitäpaitsi mulla on tosi hyvä ja toimiva suhde. :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat