Tyhjäpää

Vierailija

Haluaisin kuulla mielipiteenne ja sen miten toimisitte seuraavassa tilanteessa..

Ex-poikaystäväni päätöksestä erosimme viime syksynä noin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Hän ei vaan enää halunnut jatkaa, kertoi että hänellä olisi tunteita jotain toista kohtaan. Eromme jälkeen emme olleet juurikaan yhteydessä. Manasin hänet maanpäälliseen helvettiin ja vannoin itselleni etten olisi enää tekemisissä hänen kanssaan missään olosuhteissa. Minun on muutenkin vaikeaa luottaa ihmisiin.
Nyt vuoden alussa eksäni otti yhteyttä ja myönsi ikävöivänsä minua ja haluaisi yrittää kanssani uudelleen. Aikani mietin mitä tekisin ja tulin siihen tulokseen että jatketaan yhdessä.

Nyt en kuitenkaan ole varma seisoinko molemmin jaloin päätökseni takana, sillä en oikein tiedä mitä ja miten tunnen häntä kohtaan. Kaiken lisäksi asumme nyt eri paikkakunnilla, joten emme edes näe kuin viikonloppuisin ja lomilla. Tästä syystä mietin että tietynlaista yhteyttä ei välillemme tule. Ja luottamus täytyy rakentaa uudelleen, sillä takaraivossa jyskyttää pelko, siitä että hän ilmoittaa ihastuneensa taas toiseen ja tahtoo jatkaa elämäänsä hänen kanssaan.
(Kun hän aikaisemmin sanoi "löytäneensä uuden", niin siitä jutusta ei kuitenkaan tullut mitään).

Todella vaikea selittää toisille mitä oikeasti tunnen häntä kohtaan, koska en itsekään tiedä! On sellainen olo, että ihan hyvin pystyn elämään ilman poikaystävääni, mutta olen nyt tässä suhteessa kuin odottaen että entinen liekki leimahtaisi jälleen roihuamaan ihan kunnolla.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat