Koska tunnustaa?

Vierailija

Hei!

Tutustuin joulun alla erääseen todella mukavaan miekkoseen. Aloimme tekstailla joka päivä ja vain muutamaa päivää myöhemmin hän tekstasi hiprakassa yöllä että olen nyt hänen ystäviensä silmissä hänen tuleva vaimonsa :D
Huumorimme toimii tosi hyvin yhteen ja oli ihanaa saada viestejä että "hitsi kun pyörit mielessä koko ajan". Mutta sitten: Hänen äitinsä kuoli sairauteen. Se oli ollu odotettavissa, mutta totta kai hänen perheensä meni täysin sekaisin. Tässä vaiheessa emme olleet tunteneet edes kahta viikkoa. Hän on silti kertonut fiiliksistään ja pitänyt minuun yhteyttä, mikä on hemmetin hienoa kun ottaa huomioon tuon ajan jonka olemme tunteneet ja sen, että ennen hänen äitinsä poismenoa olimme nähneet vain kerran selvinpäin.

Viime lauantaina pistin hänelle viestiä että mulla on ikävä häntä, ja hän vastasi että nyt hän keskittyy vain pitämään perheensä kasassa ja keskittyy sitten vasta suhdejuttuihin, hänelläkin on mua ikävä mutta hän ei voi nyt keskittyä siihen ja pahoitteli vuolaasti. Totta kai mä sen ymmärrän, ei nyt mittää seurustelukuvioita jaksa miettiä kun oma äiti on juuri kuollut.

Ehkä olen kärsimätön ihminen, mutta minua alkaa ahdistaa tämä homma. Miksei aika voi kulua nopeammin? Haluaisin kertoa hänelle, että olen toivottoman ihastunut häneen, että hän pyörii mielessäni koko ajan ja että kaipaan häntä mielettömästi (olen muuttanut opiskelemaan mutta hän asuu kotipaikkakunnallani missä vierailen aika usein). Mutta milloin voisin tehdä sen asian? Sitten kun poismenosta on kuukausi? Kaksi? Puoli vuotta?
Itsekkäästi ajateltuna hänen äitinsä kuolema iski meidän kannaltamme pahaan paikkaan ja haluaisin vain palata siihen kun saattoi vapaasti laittaa et on ikävä ja toinen ikävöi samalla tavalla. Nyt pelkään että ahdistan häntä. Olen valmis odottamaan häntä koska välitän hänestä hurjasti, mutta en tietenkään vuosikausia. Hän varmasti kuitenkin aavistaa tunteeni ja vissiin tykkää mustakin koska soittelee joka päivä. Milloin voisin sanoa tunteeni ääneen?

Kommentit (3)

Vierailija

Hän siis soittelee vieläkin joka päivä?

Ole hänen tukenaan, voithan laittaa viestin "Olet ajatuksissani" tai jotain hienotunteista. Rakkaudesta tms. puhumisen jättäisin kyllä myöhemmälle, sitten kun mies on päässyt edes vähän yli järkytyksestä ja surusta. Muuten vastakaiku saattaa jäädä saamatta.

Vierailija

Juu, hän on noin viikon ajan soitellut joka päivä. Pohdin vain, että mistä tiedän että pahin suru ja järkytys on ohi? Etten sitten luule että nyt hän ok, tunnusta ja toinen säikähtää ja vetäytyy...

Vierailija

Ymmärrän et oot varmasti todella rakastanut ja tarkotat hyvää, mutta mun korviin toi kuulostaa ihan helvetin typerältä ja itserakkaalta käytökseltä. ootsä oikeesti pahoillas sen ihmisen puolesta? rakkaan ihmisen kuolemasta selviytymiseen menee vuosia, ja on täysin siitä miehestä kiinni millo se pystyy taas seurustelemaan. oikeestaan koko "selviytyminen" on huono sanavalinta koska rakkaan kuolema on oikeestaa vaa "dealing with it" äh en keksiny suomeks parempaa lausetta tähän. mun neuvo olis se et puhu avoimesti sun tunteista, ni kliseeltä ku se tuntuuki. sano sille miehelle et esim "en tiedä miten nyt suhtautua tähän, mä oon nii ihastunu suhun mut pläppläpl" ja ennen kaikkea oo sen tukena. anna sen puhuu sulle asioista mut tuo myös samal piristystä sen elämään iha vaa omalla ihanalla ittelläs, keskustelkaa kuolemasta peloista, vie se katsomaan elokuvaa.. nää on asioita joita olisin halunnu tehä ja mulle tehtävän ku mun oma isä kuoli

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat