Kaukosuhteen aloittaminen jne.

Vierailija

Olen löytänyt täydellisen miehen itselleni, sattuu vaan asumaan n. 300 kilometrin päässä. Tässä vaiheessa molemmat ovat ainakin ihastuneet ja olemme onnistuneet tapaamaan muutamia kertoja joka on paljon siihen nähden ettemme ole vielä kauaa tunteneet. Molemmat haluaisivat seurustella, mutta välimatka epäilyttää ja melko harvat tapaamiset. Oikeastaan se ei olisi mulle ongelma jos tapaisimmekin aluksi vain viikonloppuisin, tai joka toinen viikonloppu. Mies on vaan ainakin vielä sitä mieltä, että hänelle tulisi kova ikävä jos näkisimme niin harvoin. Toisaalta voisihan tilanne jossain vaiheessa muuttua jos jompi kumpi olisi valmis muuttamaan toisen luo. Haluisin kuulla muiden kokemuksia kaukosuhteista ja niiden onnistumisesta:)

Kommentit (7)

Vierailija

Itse en oo koskaan ollu kaukosuhteessa mutta ihan pakko tulla kertomaan kun yksi miun kaveri oli kaukosuhteessa 2,5 vuotta ja nyt asuvat samassa kaupungissa saman katon alla :) Eli kyllä se voi onnistua! Onhan siinä ne omat haasteensa, just ettei nää kovin usein ja näin mut jos kummatkin on sitä mieltä että se tulee toimimaan niin miksi ei :) Tsemppiä :)

Vierailija

Me oltiin aluksi kaukosuhteessa. Etäisyys noin 350km. Hyvin toimi aikansa. Koska mies asui minun entisessä kotikaupungissa, missä myös vanhempani ja sisarukseni asuivat, minun oli helppo käydä melkein joka viikonloppu siellä päin.

Lopulta mies sai tarpeekseen ja haki töitä sieltä paikkakunnalta missä minä olin opiskelemassa. Niimpä muutimme saman katon alle samaan kaupunkiin. Sitten seurasikin elämäni ihanin vuosi maailman ihanimman miehen avovaimona.

Nyt olemme taas kaukosuhteessa, sillä mies sai työkomennuksen melkein 400km päähän. Näemme noin kaksi kertaa kuukaudessa. Onneksi tätä herkkua jatkuu vain kesään asti. Silloin voin muuttaa hänen luokseen.

Ja on monet muutkin selvinneet pahemmastakin. (Tällä tapaan lohduttaa itseäni):

Kaverini ehti seurustella kuukauden verran ennen kuin tuore tyttöystävä lensi jenkkeihin vaihtoon vuodeksi. He näkivät vaihtovuoden aikana vain kerran:jouluna. Muuten oli luotettava sähköisiin yhteydenpitotapoihin. No vaihtarivuodesta selvittiin.

Sitten kaverini lähti inttiin. Sen verran erikoisiin joukkoihin sen verran kauas ettei tavallisena lomaviikonloppuna enää matkustettukaan. Tapasivat toisiaan maksimissaan kerran kuussa. (Todella usein jos vertaa tohon vaihtarivuoteen). No ei mitään, inttivuosi oli ja meni.

Sitten kaverini lähti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Tyttöystävä jäi suorittamaan omien opiskelujensa viimeistä vuotta. Näkivät keskimäärin yhtenä tai kahtena viikonloppuna kuukaudessa. (Ei vieläkään ihan hirveesti, mutta taas vähän enemmän kuin intivuotena.)

Nyt tyttöystävä on saanut omat opintonsa ja haki jatko-opintoja samalta paikkakunnalta mistä kaverini. Ovat asuneet siitä asti yhdessä samassa kaupungissa saman katon alla.

Ja onhan näitä ammatteja (lentäjä, rekkakuski) missä toista näkee harvoin vaikka yhdessä asutaankin. Enempi asiat on kiinni usein omasta tahdonvoimasta ku olosuhteista.

Divina
Seuraa 
Liittynyt3.1.2012

Kannattaa yrittää! Minulla on poikaystävääni välimatkaa 500km. On totta, että suhde vaatii paljon molemmilta osapuolilta. On luotettava toiseen täysin ja kestettävä ikävä. Mielestäni se toisen lähteminen on kaikista kauheinta tässä suhteessa, silloin aina tuntuu kauhealta, mutta tilanne tasoittuu ja odottaa taas milloin nähdään. Aluksi olin sitä mieltä, että ei onnistu, en pysty elämään kaukosuhteessa, kun näkee toista niin harvoin, mutta ajattelin, että kadun koko loppuelämäni, jos en nyt toimi, sillä mies tuntui elämäni rakkaudelta ja sitä hän on edelleen:) Voin luvata, että kadut enemmän, jos et koskaan kokeillut, kuin sitä, että kokeilit vaikkei suhde onnistuisikaan. Yrittänyttä ei laiteta:)

Vierailija

Musta kaukosuhteet onnistuu, jos kumpanenki on sitä tyyppii, että kestäävät sen, jos eivät näe niin useasti kuin toivoisivat. Ja eivät ole mustasukkaisia ja voivat oikeesti luottaa toiseen.Ja sillä tavalla itsenäisiä ja suht.koht. meneviä ihmisiä (eli on sitä elämää seurustelun ja työn/koulun ulkopuolellakin :D ).Mun lähipiirissä on sekä onnistuneita että vähemmän onnistuneita kaukosuhteita. Ja niistä oon huomannu sen,että minkälaisille se sopii.

Ja onneks on keksitty puhelimet,skypet,meset,facebookit ja vaikka mitkä millä voi olla yhteydessä toiseen..Aatelkeeha minkälaista se o ollut sillo ennen vanhaan..Kirjeitä o kirjoteltu ja jos hyvä tuuri kävi niin puhelimessa harvoin juteltu..Et on asiat nykyään vähä paremmin :)

Et kannattaa kokeilla; ei se ota jos ei annakaan :)

Vierailija

Mä elin kaukosuhteessa vajaa puolitoista vuotta ennen kuin muutimme yhteen. Onnistuu kyllä, jos kumpikin voi luottaa toiseen... Olihan se välillä raastavaa, kun olisi vaikka tarvinnut toiselta tukea tai olisi halunnut itse olla lohduttamassa, jos toisella oli paha mieli, eikä sitten kuitenkaan voinut kuin puhelimessa puhua... Mutta toisaalta oli aina ihanaa nähdä pitkän ajan jälkeen! Me nähtiin vain n. kerran kuukaudessa, muutamasta päivästä kahteen viikkoon kerrallaan. Mä kuitenkin tiedän, että jos tämä suhde joskus päättyy ja alan uuteen, niin se EI ole kaukosuhde. Sen verran olen ikävään taipuvaista sorttia.

Mutta niin kuin ylempänä sanottiin, kantsii kokeilla. :)

Vierailija

Miten olette suhteen alussa ottaneet puheeksi kaukosuhteen?
Itselläni on tilanne että olen nyt tapaillut tätä miestä jonkin aikaa. Hän asuu Virossa, Tallinnassa ja minä Helsingissä.
Kun olimme tapailleet noin kuukauden nähden toisemme muutamia kertoja ja pitäneet jatkuvasti yhtettyä netissä hän sanoi ettei pystyisi aloittamaan suhdetta tietäen että toinen asuu niin kaukana. Ymmärsin mitä hän trakoitti ja kunnioitan sitä. Välillämme on kuitenkin kemiaa ja koska näemme toisiamme kahdesti kuussa hänen työnsä kautta on tunteiden laittaminen molemmille selvästi hieman hankalaa, sillä taaskin tavatessamme päädyimme samaan sänkyyn ja yhteydenpito on taas miltei samanlaista kuin silloin kun tapailimme alussa.
Haluaisin ottaa selville kuinka ehdoton hän on kaukosuhteen suhteen, mutten tiedä miten ottaa se puheeksi. Ajatuksia, ehdotuksia?

Vierailija

Kaukosuhde onnistuu jos molemmat haluu sitä yhtä paljon. Olin poikaystäväni kans kaukosuhteessa melkein 4 vuotta. Nähtiin melkein joka viikonloppu ja välillä oli menoja viikonloppuisin eikä sillon pystynyt näkemään. Meillä oli aika paljon ongelmia mikä teki kaikesta vielä vaikeampaa ja mustasukkaisuus on ehkä ollut suurin ongelma. Poikaystäväni oli 2-3 vuotta mustasukkainen kaikesta, mutta onneksi hän sitten tajusi etten ole katoamassa mihinkään. Parasta kaukosuhteessa on se että odottaa sitä perjantaita ihan innoissaan ja perhosia vatsassa. :> Ehkä kaukosuhteenkin takia kun ei ole pystynyt näkemään miten haluaa, niin sitä yhteistä aikaa arvostaa paljon enemmän. Nyt kun asumme vihdoin yhdessä niin ainoa mitä tässä tarvitsee on oma aika, normaalisti kaukosuhteessa arkipäivät sai tehdä omia juttuja ja nyt toinen onkin yhtäkkiä samalla paikkakunnalla ja samassa asunossa =D mutta on kaikki ongelmat mitä on ollu silti sen arvosta, että saa nukahtaa toisen kainaloon joka ilta. :>

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat