Avovaimona vai sinkkuna - Hyppy tuntemattomaan?

Vierailija

Niin monta kertaa olen jo asiaa pyöritellyt mielessäni, että on pakko avautua siitä jonnekin: Erotako vai ei?

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa pari vuotta ja jonkin aikaa olemme asuneet saman katon alla. Suhteessamme on ollut ongelmia jo melko alusta asti: vuosi sitten olimme tauolla vähän aikaa ja ero liippasi läheltä. Sen jälkeen olemme myös monta kertaa puhuneet erosta ja meinanneet lähteä eri teille itku silmässä. Jokin meitä silti pitää yhdessä kuin liima, varmaankin se että me molemmat rakastamme toisiamme kovasti huonoista puolistamme huolimatta.

Historiastamme löytyy jatkuvaa riitelyä, isoja riitoja, salailua, luottamuksen puutetta, mykkäkoulua, seksihaluttomuutta, mustasukkaisuutta ja menettämisen pelkoa. Toisaalta myös roppakaupalla hyviä asioita: rakkautta, läheisyyttä, paljon huumoria ja hellyyttä, hyviä pieniä tekoja ja hetkiä. Tulemme erinomaisesti toimeen toistemme perheen ja kavereiden kanssa ja olemme yhteisestä tulevaisuudestakin hieman puhuneet.

Voisin hyvin kuvitella poikaystäväni kumppanikseni koko loppuelämäkseni, jos vaan muutamat asiat olisivat toisin: Poikaystäväni on seksuaalisesti haluton alkuhuuman jälkeen, eikä ole kiinnostunut oppimaan kuinka minut tyydytetään. Hän ei halua antaa suuseksiä minulle (on kuulemma ällöttävää, vaikkei ole koskaan kokeillut) mitä minä suorastaan rakastaisin. Itse lopetin suuseksin antamisen hänelle 1½ vuoden seurustelun jälkeen, kun vastapalvelusta en koskaan saanut.. Seksiä onkin sitten enää noin 1-2 kertaa kuussa ja sekin on lähinnä suorittamista. Itselleni seksi on eräs tärkeimmistä asioista parisuhteessa, olen intohimoinen ihminen ja olen todella turhautunut elämään puutteessa, vaikka kaikkeni olen yrittänyt. Huolestuttavaa onkin, että nykyisin olen huomannut haaveilevani seksistä toisten miesten kanssa :(

Emme osaa riidellä rakentavasti sillä olemme molemmat erittäin tempperamenttisia. Minun on vaikea luottaa poikaystävääni hänen salailun, valehtelun ja muutaman naissekoilun jälkeen (kyse ei kuitenkaan varsinaisesta pettämisestä) mitä hän ei voi ymmärtää.
En itsekään ole täydellinen. Minulla on huono itsetunto, mistä kumpuaa mustasukkaisuus ja hylätyksi tulemisen pelko. Suutun myös joskus helposti, mutta tiedostan huonot puoleni ja yritän niitä parhaani mukaan korjata. Suhteen ongelmista olemme jo puhuneet monen monta kertaa perusteellisesti, mutta suuria muutoksia ei näy pidemmän päälle. Poikaystäväni vihaa ns. syvällisiä keskusteluja suhteestamme, kun taas itse nautin rakentavista ja pitkistä keskusteluista. Itselläni on vaikeaa olla jos ei voi puhua suutaan puhtaaksi kun vastauksiksi tulee vaan murahtelua tai hän suuttuu heti rakentavasta kritiikistä.

Nyt olen kahden vaiheilla, pitäisikö erota vai pysyä yhdessä. Hypätä täysin tuntemattomaan, hankkia oma asunto, irtautua yhteisistä ystävistä ja särkeä tulevaisuuden unelmat ja haaveet? Vai muuttuuko kaikki paremmaksi? Vaikean tilanteesta tekee sen, että välillä tunnen itseni maailman onnellisimmaksi suhteessa ja seuraavaksi itkenkin silmät päästäni. Tiedän, että joka suhteessa on ylä- ja alamäkiä mutta tällä hetkellä suhteemme tuntuu kuitenkin niin epävarmalta, että olen todella hämmentynyt.

Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Onko kenelläkään kokemusta samankaltaisesta tilanteesta?

Kommentit (7)

Vierailija

Toisten suhdeasioita on todella vaikea lähteä ratkomaan, varsinkaan tällaisissa tilanteissa.
Oletko puhut miehesi kanssa tunteistasi?
Onko mahdoton ajatus ehdottaa taukoa? Pitäisitte vaikka kuukauden taukoa jossa molemmat voisitte miettiä mitä tältä suhteelta haluatte. Mutta niin kuin itsekin sanoi, on muistettava että mikään suhde ei ole helppo ja täydellinen.

Nämä on näitä asioita mihin on vain itse keksittävä ratkaisu ja päätettävä mitä haluaa.

Vierailija

Teksti kiinnosti mua sen takia niin paljon, koska oon itekki samas tilantees. en ehkä varsinaisesti samankaltasessa suhteessa, vaan siinä tilanteessa että mietin eroa. lasken mihi vaaka nii sanotusti kallistuis. Mut kun luin sun tekstin ni siit läpi paisto kyl sellanen kypsyys ja se että oot jo valmiiks miettiny ja puinu asiaa tosi paljon.sä pystyt varmasti tekee päätöksen johon oot tyytyväine. sä rakastat oikeesti sun poikaystävää ja se taitaa olla se liima mikä pitää teijät kiinni. Mut noi ongelmat mitä teillä on, ni ne on oikeesti aika isoja. usko tai älä, niitäki miehii on joiden kanssa voi pitää niitä pitkii keskusteluja -ja rakentavia sellasia. auttaiskoha se perinteinen lista johon kirjaa miehen hyvät ja huonot puolet? Lista, johon et kirjais huonoiks puoliks "ystävien menettämisen" vaan oikeesti sen miehen luonteet. tsemppii, kyl se siit.

Vierailija

Minkä ikäisiä olette?
Itse erosin 4,5vuoden suhteesta 1,5vuotta sitten todella pitkän kääntämisen ja vääntämisen jälkeen enkä ole hetkeäkään katunut.
Tietysti jokainen suhde on erilainen, mutta kun luin tekstiäsi niin tuli sellainen tuttuuden tunne.
Minä rupesin seurustelemaan exäni kanssa 9 luokan keväällä ja olin melkein 16 vuotias. Aika nuorena siis ja vakavaksi homma tietysti meni. Olimme 1,5vuotta ajasta kihloissakin, mies kosi yllättäen ja tietysti suostuin. Jälkeenpäin moni asia kaduttanut ja varsinkin se, että miksi venytin eroa niin pitkään... Mutta niin ne asiat meni ja lopulta päästiin siihen pisteeseen että erottiin. Oli myös edessä yksin asuminen ja moni muu asia, mutta mielestäni jokaisen pitäisi osata olla itsenäinen ja tuo aika ehdottomasti vahvisti.
Tapasin myös viimekeväänä uuden miehen ja voin sanoa etten ole koskaan ollut onnellisempi. :) Välillämme kaikki toimii hyvin ja hän arvostaa minua, on muutenkin täysin erilainen kuin exäni ja ehdottomasti parempi.

En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta itse kaipasin erotuskani keskellä jotain vertaistukea joten siksi päätin vastata sinulle.

Vierailija

Jos etes mietitte eroa, se on sen merkki että kannattaa erota. Sitten kun todella löyvätte semmonen elämänne miehen, te haluatte pitää siitä kiinni kaksin käsin ja ootta ihan myytyjä.
Mulla oli upee mies, ja lähes täydellinen pitkä suhde. Kuitenki oltiin molemmat mietitty eroa ja sitten puhuttiin siitä ääneen ja sitten lopulta erottiinki. Syynä oli se, että ei oltu varmoja ja parisuhteessa ei siksi kannata olla. Ja oltiin molemmat itekseen mietitty, että ei nähä ittämme naimisissa toisen kans ja lapset tuntuu kaukaselta ajatukselta ja näin. Se oli hyvä päätös, mies oli mun paras kaveri ja on edelleen hyvä kaveri.
Kesällä sit tapasin semmonen upeen miehen ja meillä on ollut nyt puolisen vuotta pientä säätöä, mutta meillä on välimatkaa ja kumpikaan ei etsi parisuhdetta... Kuitenkin, jos tämä tyyppi tulis mun ovelle koputtelemaan, että aletaanko seurustella ni myöntyisin heti ja toivottasin tervetulleeksi häät ja lapset ja muuttasin sinne minne se haluaa. Semmosta sen rakkauven pittää olla, ilman mitään muttia.

Vierailija

Siis nyt on pakko sanoa, että musta tuntuu melkein kuin olisin löytänyt sielun siskon, kun luin tota sun kirjoitusta. Mulla tilanne kotona aivan samanlainen. Ollaan avoliitossa, suhteessa paljon läheisyyttä ja rakkautta, seksin saralla intohimon puutetta erityisesti miehen puolelta, itse olen myöskin intohimoinen nainen! Riitoja on kuulunut paljon erityisesti syksyyn ja tähän talveen:( Olen viimeiset kolme neljä kuukautta pyöritellyt päässäni jatkuvasti suhteen hyvät ja huonot puolet ja puntaroinut onko tämä mies sittenkään oikea minulle. Ihan kauhea tilanne, koska tuntuu just siltä, että hyppäänkö kuiluun vai en. Mielessäni käy myös useasti seksi muiden miesten kanssa ja erityisesti siinä, että voisiko minulle olla paremminkin sopiva puolisko. Oikeastaan meille molemmille. Asian tekee hankalammaksi vielä se, että koska opiskelen, en pysty noin vain hankkimaan asuntoa mistä vaan, vaan joudun katselemaan edullisemmasta päästä. Ikään kuin tässä tunteiden setvimisessä ei olisi tarpeeksi työtä.

Mieletöntä lukea jonkun tuntemattoman ihmisen juttua, joka kuulostaa kopiolta omastani:)Että kyllä on kokemusta samankaltaisesta tilanteesta ja voin luvata olevani myös todella hämilläni tämän hetkisestä tilanteesta. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia enemmänkin:) Meillä on kanssa suhteessa aina ollut silleen, että hyvinä hetkinä asiat on todella hyvin, on puhuttu vauvoista, kihloista ym. kaikki oli suunniteltukin jo melkin valmiiksi. Huonona hetkenä tullaan alas ja lujaa. Riitely epärakentavaa, itse olen analysoija ja tykkään käsitellä asioita paljon ja toivon sen myös johtavan johonkin. Kumppanini kanssa asiat eivät vain jotenkin..suju. Juuri kun luulen, että joku asia käsitelty loppuun, tulee uusi asia tai joku väärinkäsitys tmv. Pahinta on se, että kaikki tämä runsas asioiden ratkominen mielestäni muuttaa meidän suhteen "harmoniaa", ilmapiiriä sellaiseksi, että esimerkiksi seksin osalta olen aivan vakuuttunut että se on latistanut mieheni romanttisia tuntemuksia minua kohtaan.

Loppujen lopuksi, en enään tiedä itsekään haluanko olla tässä suhteessa tämän miehen kanssa. Lähteminenkin tuntuu todella vaikealta jo ajatuksenkin tasolla. Toisaalta nyt kun sain asian tänne kirjoitettua, luulen jo tietäväni oikean vastauksen mitä minun pitäisi tehdä, eri asia on vaan pystynkö tehdä.

Vierailija

Ihan ensimmäiseksi tahdon sanoa että nainen, koita jaksaa! Toi tilanne ei nimittäin oo todellakaan helppo. Kohta on kulunut vuosi siitä kun erosin viiden vuoden parisuhteesta. Tällä hetkellä olen siis 22 vuotias eli nuorena olin aloittanut seurustelemaan. Minkähän ikäisiä te mahdatte olla? Itse myös aikoinani kirjoitin tänne avunhuudon ongelmaani koska tuntui etteivät läheisenikään joko osanneet tai uskaltaneet sanoa mitään rohkaisevaa suuntaan tai toiseen.

Mutta kirjoitustavastasi huomaan myös minä sen, että olet asiaa puinut mielessäsi pitkään ja tarvitset kipeästi neuvoja. Vaikeaahan se on kun ei tunne teitä ihmisinä mutta jos olet ollut tyytymätön suhteeseesi jo noin pitkään niin uskaltaisin ehdottaa jonkinlaista time-outtia. Ei tee pahaa kenellekkään, aito rakkaus ei siitä lopahda jos hetken miettii itsekseen mitä haluaa. Sitä ei pysty miettimään kunnolla jos näkee toisen naamaa 24/7. Asia erikseen on miten miehesi tähän ideaan suhtautuisi. Omani aikoinaan sanoi suoraan mulle että en vaan muka halua olla senkaa jos taukoa ajattelen. Nuorena aloitetut parisuhteet ei oo helppoja kun kasvetaan sit yhteen eikä uskalleta helposti lähteä omille teille.

Itse olin pitkään onnellinen ja tyytyväinen että lopulta erosimme kun tauosta ei tullut mitään. Vietin sinkkuelämää ja kokeilin millasia miehiä täältä oikein löytää. Löysinkin miehen joitakin kuukausia myöhemmin pitkän parisuhteeni päätyttyä, jonka kanssa tapailu johti lopulta seurusteluun, tarkoitukseni tosin ei ollut missään vaiheessa etsiä uutta suhdetta.

Mutta nyt melkein vuoden päästä, ovat minun ja exäni välit alkaneet lämmetä. Olemme ikäänkuin alkaneet erossa arvostamaan toisiamme enemmän ja myös mennyt itseemme, miettineet millaisia ihmisiä me lopulta olimme toisillemme kun seurustelimme. Exäni kaveri on kertonut minulle kaikenlaista mitä exäni on hänelle sanonut ja olen ymmärtänyt että jos en seurustelisi tämän uuden miehen kanssa hän ehkä voisi haluta kokeilla uudestaan. Meilläkin, nimittäin oli suuret suunnitelmat tulevaisuudelle aina ja yhteinen ihana koira. Voin vieläkin sanoa rakastavani myös exääni, ja välittäväni hänestä älyttömän paljon. Hän on ihminen jonka haluaisin olevan onnellinen, mutta olenko se minä jonka kanssa sen pitäisi tapahtua sitä on vaikea sanoa, ja tällä hetkellä tuntuukin että olen päätynyt taas tilanteeseen, jossa minun pitäisi tehdä iso valinta.

Erossa olo siis miehestäsi tekisi varmasti hyvää. Silloin tajuaa hirveän paljon asioita itsestään ja toisesta. Jos sinun on suhteessasi oikein paha olla, niin anna mennä ja astu tuntemattomaan, ei siellä voi huonompi olla ainakaan. Ainoa tie voi olla vaan ylöspäin! Tsemppiä. :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat