Mitä erilaista tehdä uutena vuonna Helsingissä uuden tuttavuuden kanssa?

Vierailija

Tutustuin viime viikonloppuna aivan ihanaan mieheen, jonka kanssa nyt olemme hieman olleet yhteyksissä. Mies on todella symppis ja selvästi haluaa nähdä minua vielä kunnolla uudestaan. Oikeastaan hän pyysi minua jo eilen illalla ulos, mutta kun olen kipeänä ja saikulla, niin minun piti jäädä kotiin vaan makoilemaan. Silti hän vakuutti, että ollaan yhteyksissä ja pitää nähdä heti kun paranen.

Hän myös kyseli jo omista uuden vuoden suunnitelmistani, olisi kuulemma kiva tehdä jotain siistiä ja erilaista. Niin, että tämä UV ei jäisi kummallekaan tylsäksi ja pettymykseksi.
Nyt on vaan onglemana se, että kummankaan mielikuvitus ei toimi ja emme keksi mitään erikoista mitä Helsingissä voi vuodenvaihteessa tehdä.

Joten nyt kaivataan ideoita, mitä voi tehdä uuden tuttavuuden kanssa uutena vuonna Helsingissä?

Jotain erilaista, kun vaan perus baarimeininkiä tai keskustahengailua nyt kaivataan! Emme kumpikaan oikeen tykkää juosta noissa keskustan "menomestoissa".. Eikä mikään perus baari-ilta oikeen innosta!

Olemme molemmat vähän yli parikymppisiä, mies synnynnäinen Helsinkiläinen ja minä olen asunut täällä vasta vähän yli 1,5 vuotta. En kuitenkaan ole koskaan viettänyt uutta vuotta Helsingissä ja kaksi viimeistä vuodenvaihtoa on muutenkin mennyt ulkomailla. Joten minulla ainakin ideat aika vähissä.
Mies olisi halunnut jollekin hyvälle keikalle, jos muuta ei olisi keksinyt. Mutta kuulemma mitään hyviä keikkoja ei ole tulossa uudeksi vuodeksi.

Ideoita saa siis heitellä vapaasti!

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat