Masennus ja salailu, miksi?

Vierailija

Avopuolisoni potesi vakavaa masennusta puolivuotta.(Emme olleet vielä yhessä silloin). Olemme olleet yhdessä vuoden, avoliitossa 4kk. Tiesin kyllä siitä ja myös siitä että lopetti koulun kesken, kysyin monesti oliko hän olut itsetuhoinen ym. Mutta vastaus oli aina kielteinen lopulta annoin asian olla.

Asiat muuttuivat n.2kk sitten kun poikaystäväni äiti oli meillä kylässä ja toi lääkkeitä päänsärkyyn, yskään jne. Avopuoliso kysyi äitiltään toiko hän jtn lääkettä en muista mitä, mutta siihen hänen äitinsä vastasi ''että etkö sää jo sen takia ollut sairaalassa, että vähällä oli ettei maksas mennyt piloille''. Loin samantien avokkiini kysyvän katseen ja tunsin kun punastuin en vihasta vaan häpeästä. En tiennyt asiaa jonkä hänen äitinsä luuli että tiedän. Avokkini äiti lupasi että hän kyllä kertoo tänään asian minulle siä iltana.
Ja niin kertoikin että otti lääkkeitä sinä päivänä yliannostuksen. Tunsin oloni petetyksi, hän tiesi että rehellisyys on kaiken A ja O. Olinhan kertonut jo minun masennuksesta, itsetuhoisuudesta ja lukemattomista irtosuhteista, oletin hänen tekevän samoin.
Kysyin että pitikö sen tehdä itsemurha, ei kuulemman pitänyt vaan se oli avunpyyntö. Nielin asian ja annoin sen olla koska hän vanotti pystyvänsä puhumaan minulle ja sanoi ettei ole enää salattavaa.

Viime viikonloppuna kaikki muuttui jälleen. Hänen äitinsä oletti minun tietävän jo kaiken ja palasi päivään jolloin hän otti yliannostuksen, sain sitten selville että se oli itsemurhayritys. Olin aivan hämilläni. Tunnen itseni huonoksi, miksi hän valehteli? Olisiko se kertonut minulle koskaan asioita ilmän hänen äitiään? Tämä kysymys vaivaa minua varmasti aina. Pelkään ettei hän pysty puhumaan minulle. Mietin yhä miksei hän kertonut? Oloni on petetty.

Mitä syitä siihen voi olla ettei hän kertonut?
Miten voin oppia luottamaan yhä uudestaan?

Pelkään myös olevani liian huono ja että masennus palaa sen myötä uudelleen. :s

Kommentit (2)

Vierailija

Uskon että hän olisi kertonut sinulle lopulta. Mun entinen poikakaveri kertoi myös vasta reilun kahden vuoden seurustelun jälkeen, joskin olin jo itse kyllä arvannut jotain sen suuntaista jo. Toisille noista asioista puhuminen ei vain ole niin helppoa.

Et ole liian huono eikä avokkisi masennus sinun takiasi pahene. Itse tein sen virheen, että kuvittelin että voisin omalla hyvyydelläni saada miehen oloa parannettua, mutta koska hänellä ei ollut lopullista halua saada asioitaan järjestykseen, meinasin kuluttaa itsenikin siinä samalla loppuun. Toista ihmistä ei voi pelastaa masennukselta vaikka kaikkensa tekisi, eikä toisen puolesta voi elää.

Vierailija

Kiitos vastauksesta. :)
En pysty tietenkään tilanteeseen samaistumaan, koska itselläni on tapana puhua ns. kamalista asioista jos painaa mieltä ja minun on helppo puhua kaikesta. Olisin vain niin toivonugt kuulevani kaiken häneltään. Käy kyllä toisinaan sääliksi avokkia että äiti noita asioita möläytteli. Koska hyvin henkilökohtaisiahan noi olivat ja kun ei hän niistä ollut valmis itse puhumaan.

Itselläni on ollut myös masennus ja olin itsetuhoinen ja kerroin siitä kyllä ja asia hävettää vieläkin suunnattomasti. Sekä on ollut lukuisia irtosuhteita mutta kerroin ne siltin. Mutta suurimmaksi osaksi vain koska avokkini kysyi niistä, enkä olisi pystynyt valehtelemaan/salailemaan, ihmiset ovat niin erinlaisia.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat