Ollakko vai eikö olla?

Vierailija

Ollaan mun poikaystävän kanssa oltu yhessä parisen vuotta ja nyt tuntuu että koko homma alkaa ahdistamaan.
Mun poikkis (Jussi) on ihana ja rakastan sitä ihan hirveesti tai ainaki luulen rakastavani.. Joka tapauksessa oon aivan hukassa, oon löytäny (lähes) täydellisen miehen joka kohtelee mun kun prinsessaa, on uskollinen, rakastaa, tekee ruokaa, hieroo, halailee ja kaikella tällä onkin pärjännyt tähän asti, mutta nyt kun alku huuma on kuollut ja kuopattu alan huomata ettei meillä oo muuta yhteistä kun toisemme ja asunto.

Jussi puhuu jatkuvasti siitä kuinka me ollaan loppuelämä yhdessä ja mulle iskee pakokauhu, koska oon vasta 19-vuotias ( hän on 24) tunnen olevani loukussa ja nyt en tiedä, että mitä tehdä.
Intohimo on minun kohdalla poissa ja kun Jussi yrittää koskea mua alkaa ällöttämään ja tekisi mieli juosta karkuun eikä ikinä palata, mutta sitten alan miettimään että kuinka hyvä mies hän on ja kaikesta tulee moni mutkaista, mietin vaan etten ehkä koskaan löydä samanlaista miestä ja ystävänikin ovat sanoneet etten parempaa miestä löydä..

Siispä APUA mitä teen jäänkö odottelemaan kadonneiden tunteiteiden paluuta vai lähdenkö menemään suhteesta jossa en ole onnellinen mutta en myöskään onneton, ollaan kuin kämppiksiä.

Kommentit (4)

Vierailija

Miehesi kuulostaa tosiaan todella ihanalta. Mä veikkaan, että te vietätte tavallaan liikaa aikaa keskenänne. Ala käydä useammin kavereiden kanssa kahvilla, kiertelemässä kaupoissa, baarissa (ei ylilyöntejä :D ) niin saat etäisyyttä mieheen, sillon ei ala kyllästyttää seura. Sitä tavallaan alkaa kaivata, ja sit onkin ihana olla taas lähekkäin. :)

Ja sit yritä keskustella esimerkiksi nukkumaan mennessä rauhassa siitä, että sun mielestä tulevaisuudesta puhuminen ahdistaa hieman. Eli yrität saada miehen ymmärtämään, että kyllä sä olisit valmis tulevaisuuteenkin, mutta et vielä tuon ikäisenä halua liikaa miettiä asiaa ettei ala ahdistaa liikaa. Uskoisin miehen ymmärtävän asian. Keskustelun avulla toivottavasti saisit miehesi vähentämään yhteisestä tulevaisuudesta puhumista. :)

Toivottavasti näistä on jotain apua.

Vierailija

Teillä, tai sinulla ainakin, on ilmeisesti tullut se hetki, että rakastuminen on mennyt ohi ja olisi aika oppia rakastamaan. Erohan niiden välillä on, että rakastuminen tapahtuu lähes itsestään, mutta jatkuvaa rakastamista täytyy työstää kokoajan.

Sinun täytyy tavallaan päättää, että joko rakastat häntä, tai sitten et. Todennäköisesti et ole vielä valmis sitoutumaan, vaikka poikaystäväsi on. Siitä sinun täytyisi puhua hänen kanssaan. Koska ahdistavassa suhteessa on hankala rakastaa toista.

Vierailija

Vähän samankaltainen tilanne kuin meillä on välillä ollut. Alkuhuumaa kesti pitkään ja se oli ihanaa. Sitten tuli vaihe miehen intin jälkeen että ahdistaa ja menee huonosti ja ei enää kaipaa samalla tavalla toista jne. Mut tosiaan niinkun tuossa aiemmissa viesteissäkin on sanottu, niin se omien juttujen tekeminen auttaa tosi paljon! Ja esim. niinkin pienissä erissä erossaolo kuin vaikka siten, että sinä jäät kotiin ja mies lähtee viikonlopuksi vaikkapa kavereidensa tai vanhempiensa luo. Huomaat, ettei koti ole koti ilman toista :) Ja ennenkaikkea juuri sen PUHUMINEN on tärkeää. Oma mieheni on tosi huono puhumaan eikä se itsellenikään ihan hirmu helppoa ole, mutta mieluummin kerro mitä tunnet kun torjut - ihan oikeasti. Välillä arki on tosi laimeaa, mutta kuten sinullakin on tuollainen kultakimpale sitä rakentamassa, siitä on tosi helppo tehdä yhdessä myös juhlaa :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat