Sekavaa, pitkää, hölmöä mutta totta

Vierailija

Ollaan seurusteltu poikaystävän kanssa lähes puolitoista vuotta. Tää on ensimmäinen oikea suhde, ensimmäinen rakkaus, ensimmäinen kaikki mulle. Olin alaikäinen kun suhde alkoi, poikakaveri alkoi juuri opiskella, asutaan eri paikkakunnilla, minä vielä vanhempieni luona. Olin ihan sekaisin alussa, en edes muista mitä ajattelin. Kaikki oli ihan uutta ja outoa, en osannut edes sanoa olinko koskaan ihastunut sillein "jalat alta" -tyyliin. Mutta kuitenkin. Tosi suhteen alussa, kun ei oltu vielä edes sanottu ääneen että seurustellaan, mies sai tavata pippaloissa kerralla suurimman osan mun kavereista. Aika pian tän jälkeen se kertoi, miten eräs kaverini on "aika pakkaus". Okei, tuntui pahalta mutta se siitä. Poikakaverini ehdotti tuplatreffejä oman kaverinsa ja tän mun kyseisen kaverin kanssa, naureskelin vaan mutta tiesin ettei ne käytännössä onnistuis.

Tää juttu jäi kuitenkin jo vähän kalvamaan mua, kysyin sitten joskus että mitä aattelet tästä mun kaverista? Ja vastaus oli avoin: se on hyvännäkönen, muttei olla koskaan juteltu nii en osaa sanoo muuta. Poikakaveri oli myös koulussa tutustunut uusiin ihmisiin, ja jaksoi mulle hehkuttaa kuinka yks tyttö koulusta on semmonen ja sen kanssa tehtii parityötä ja sille on kyllä tosi helppo puhua. Naureskelin vaan että juu, en kokenu olevani yhtään mustasukkanen. Luulin/tiesin/uskoin olevani se, kuka jätkän jalat vei alta, huomasin kaikesta sen kiintymyksen, vaikkei kumpikaan sitäkään alussa uskaltanut ääneen kauheasti sanoa, mun ei oikeastaan tehny mielikään. En saanut kuulla olevani kaunis, mutta sain kuulla esim. että musta on joitain aika hirveitä kuvia facebookissa.. Juu, suutuin, mutta se siitä.

Poikakaveri kävi opiskelijapippaloissa, baareissa. Puhuttiin miten ei ikinä kumpikaa pystyis pettämään ja mies sanoi kuitenkin vähän pelkäävänsä jo etukäteen kun musta tulee täysikänen, siihen oli aikaa siis reippaasti yli puoli vuotta. Ja silloin jo sain kuulla myös että ei oo oikein hyväksyttävää sitten esim. ottaa vastaan vieraan miehen tarjoomaa drinkkiä. Yhtenä viikonloppuna sitten kun nähtiin (eka puoli vuotta nähtiin siis oikeestaan vain viikonloppusin) ja jätkä oli edellisenä päivänä ollut bilettämässä, tunnusti se tanssineensa jonkun naisen kanssa "näin", näytti mulle miten, otti lanteilta kiinni ja keinutteli itteensä. Hehheh vaan ja ohitin senkin ihan niin kuin ei mitään.

Sitten ihmeteltiin, kun mua alko joku ahistaa enkä oikein tienny että onko tää juttu sitä mitä haluan ja mitä oikeestaan haluan jnejne. Välillä mua melkein ärsytti kattoakin poikaystävääni, mietin että mitä helvettiä teen täällä? Poikakaveri kerto miten se haluais kovasti jatkaa ja että mussa ois "potentiaalia", niin se sano. Ja jatkettiin.

Kevät meni jotenkin, mua ahisti ja ahisti ja aloin miettiä ihan hirveesti jo vaan sitä miten poikakaveri oli kehunut mun kaveria. Mietin että miks, oliko se ihastunu siihen, miks just se kaveri, kun mulla on omasta mielestäni paljon kauniimpia, seksikkäämpiäkin kavereita. Siis ihan hölmöä pohdintaa ja pystyin kyllä elämään asian kanssa. Joskus kun otin vielä jutun puheeksi, sain sitten kuulla että enkö mää ymmärrä että oon paremman näkönen? No juu, ei ollut tuntunut siltä siihen asti.

Sitten aloin oikeasti tajuta, että oon rakastunut tähän jätkään. Ahistus siitä, että mitä haluan, alko hävitä. Ja samalla tuli sitten ahistus siitä, että mitä se oikeesti tekee siellä baareissa? Yhtäkkiä kysyin, että miksi se oli tanssinut sen naisen kanssa. Ensin syy: olin niin epävarma tästä meijän jutusta! Epävarma, se ei ollut koskaan puolellakaan sanalla sanonut mulle olevansa epävarma vaan hokenut miten se tietää että tätä haluaa. Sitten ajattelin, että miten onnistuu seurustelu jätkän kanssa, joka tekee aina jotain hölmöä kun tuntuu vähän epävarmalta? Sitten sainkin toisen selityksen, en ollutkaan siis epävarma vaan se oli vaan hauskanpitoa. Ajan kanssa sitten selvisi, että mies oli viettänyt koko illan tän naisen, sen kaverin ja oman kaverinsa kanssa nelisin. Mies huomasi kyllä naisen olleen kiinnostunut itsestään ja jatkoi iltaa kuitenkin, ei kuulemma ajatellut sinä iltana mua kauheesti. Ja sen jälkeen poikakaverini itse oli tehnyt aloitteen ja pistänyt kädet naisen lanteille ja tanssinut hetken.

Halusin tietää, että mitä muuta? Olin jotenkin varma, että oli jotain muutakin. Ei mitään vakavaa, mutta keskustelua poikaystäväni aloitteesta vieraiden naisten kanssa baarissa, vieraiden naisten pyytäminen samaan pöytään (kaverit pakotti, en jaksanu väitellä vastaan!). Opiskelijakaverityttöä poikakaverini oli kerran puristanut perseestä, "se oli vaan läppää", tyttö istunut poikakaverini polvella, hetken vaan, ja halannutkin ne oli.
Ja näitäkään poikakaverini ei kertonut kerralla. Sanoin, että kerro nyt ihan kaikki mitä on tapahtunu, ihan pikkujututkin niin mun ei tarvii miettiä. Ja vanno kertoneensa kaiken, seuraavana iltana sitten tuli mieleen vielä pari juttua.

Oon aina ollut sellainen, että pohdin asioita liikaa. Ja näissä riitti pohtimista. Olin koko kesän ihan järjettömän ahdistunut. En puhunut kenellekään, paitsi poikaystävälleni, jonka kanssa asioita vatvottiin ja vatvottiin. Mun ahdistus sai ihan järjettömän mittakaavan kun en edes jutellut asioista kenenkään muun kanssa. Luottamus meni hetkellisesti ihan kokonaan, olin elänyt sellaisessa uskossa, ettei poikaystäväni edes näe muita naisia.

Siitä lähtien olen saanut kerta toisensa jälkeen kuulla, ettei siinä ollut mitään, ei ole koskaan ollut kiinnostunut kenestäkään, ei miettinyt seksiä kenenkään kanssa ei itse asiassa edes vilkaissut sillä silmällä ketään, mä vaan oon ykkönen, mussa on kaikki, ne oli vaan hauskanpitoo ja niissä ei ollut yhtään mitään, mun vartalo on täydellinen, mä oon täydellinen. Ja niin mun ahistus on aina lähteny kun se on tullu. Silti en oo voinu olla miettimättä, mitä mies ajattelee vähäpukeisista, seksikkäistä naisista. Mutta oon uskonut, ettei mitään. Oon uskonut ihan kaiken, vaikka se onkin ollut välistä hirveen hankalaa. Oon opetellut luottaan, opetellut hallitsemaan ahdistusta, lopetin kaiken hormonaalisen ehkäsyn (joka ois pitäny tehä jo kauan aikaa sitten, olo parani ihan humisten sen jälkeen, pystyn ajattelemaan asioita paljon järkevämmin), hakenut jo apuakin ahdistukseeni, jota siis vieläkin on, se on vaan jäänyt.

Asia olisi helpompi, jos poikaystäväni muuten olisi osoittanut olevansa rehellinen. Hirveän monessa asiassa ensin vaan tulee vale, sitten vasta totuus lisäkysymysten jälkeen. Ihan pikkuasioissa, ja vähän isommissakin. Eikä mies edes tajua valehtelevansa ennen kuin sanon että hei, huomaatko, valehtelit taas?

Vähän aikaa sitten puhuttiin siitä, ollaanko me mietitty millaista olisi harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa. Sanoin että joo, joskus oon miettinyt millaista olisi jonkun muun kanssa, muttei koskaan ole tehnyt mieli ottaa selvää. Ja se on totta. Ja syynkin tiedän: kumppanini on myös ensimmäinen seksikumppanini, molemmat ollaan sitä mieltä että jos joskus ajattelen noin niin se on ihan normaalia, siihen asti kun ehkä haluaisin oikeasti jotain. Poikaystäväni sen sijaan sanoi, että ei ikinä, ikinä ei oo miettiny kestään mitään sen suuntaista. Ja uskoin.
Sitten yhtenä päivänä netissä näkyi osoitepalkissa iltalehden otsikko naisen seksikkäistä kuvista. Asia ahdisti, en voinut käsittää, että miksi poikaystäväni on väittänyt ettei mikään kiinnosta kun kerran kiinnostaa, kysyin asiasta. No, poikaystävän kaverit oli käyneet koneella. Uskoin kyllä, puhuttiin sitten samalla netin kuvista ja poikakaverini sanoi että joo ei kyllä vois vähempää kiinnostaa semmoset että en ikinä kattele mitää ja ei oo koneellakaa mitää salattavaa, asia käsitelty!

Tän jälkeen alettiin joku ilta puhumaan itsetyydytyksestä, pilke silmäkulmassa ja keskustelu oli ihan hauskaa siihen asti, kun poikakaveri sanoi ajattelevansa aina silloin mua. Tiesin heti, ettei asia oo näin ja kysyin kattooko se netistä koskaan mitään materiaalia? Kielsi ensin, mutta sitten että no joo joskus kattonu naisten kuvia, mutta kauan sitten, mun kuvia se yleensä aina kattoo ja miettii mua. Sitten selvisikin, että no joo kaks viikkoo sitten viimeks kävi katselemassa pornoja naisia. Kysyin syytä siihen, ja syy oli se, että kun poikakaverini ajattelee meidän seksiä, rupeaa sen tekemään mieli ja se menee sen jälkeen katsomaan näitä kuvia. Tääkin ajatus jo ällötti mua, ensin se miettii meitä, meidän seksiä, jossa kuitenkin on niin paljon tunnetta mukana, ja sitten se etsii sellasia kuvia, joista kaikki kauneus, tunteet ja luonnollisuus on niin kaukana.

Seuraavana aamuna mietin, että miksi poikakaverin tekee mua mieli, miettiikö se niitä kuvia? Miettiikö se niitä joskus kun harrastetaan seksiä? Katseleeko se niitä joskus ennen kuin tulen käymään ja haluaa mua jo valmiiksi sen takia? Katseleeko se niitä joskus salaa silloin, kun olen paikalla? Tajusin, että pari viikkoa sitten meillä oli myös ollut ikäviä riitoja parina iltana kun puhuttiin puhelimessa. Kysyin, käykö poikakaverini katsomassa niitä kuvia joskus, kun sitä ahistaa ja se on mulle vihainen? Jep, näin on, mutta vaan joskus siis...ja joo, juurikin silloin kaksi viikkoa sitten viimeksi. Eli taas se oli valehdellut mulle, se voi mennä katsomaan niitä myös ihan täysin toisesta syystä kuin siitä että ajattelee mua. Se voi mennä katsomaan niitä purkaakseen pahaa oloaan, kiukkuaan mua kohtaan, masturboida sitten hyvällä omalla tunnolla toisia naisia katsellen. Ja se ei edes itse tajunnut, että oli valehdellut mulle tästäkin, se sanoi ettei se ihan oikeasti tajunnut valehtelevansa.

Ja nyt en enää oikein tiedä, että mitä mun pitäisi uskoa kaikista noista aiemmistakaan jutuista. Enää en ainakaan aio elää sellaisessa valheessa, että muut eivät kiinnosta, kun kerran kiinnostavat.
Mietin, kuinka paljon olen kaikkeen ylireagoinut, kuinka paljon pitäisi antaa anteeksi ja mikä määrä tästä kaikesta on normaalia? Ilman tätä valehtelu- ja luottamusongelmaa meidän suhde on jotain, mistä en ikimaailmassa luopuisi. Nautin yhteisistä kauppareissuista, lauantai-illoista, saunomisesta, syömisestä, juhlimisesta, nukkumisesta, heräämisestä, hampaidenpesusta; nautin kaikesta yhteisestä. Nautin siitä hellyyden ja rakkauden määrästä mikä meidän suhteessa on. Nautin siitä, miten meillä synkkaa yhteen ja miten meidän huumori on ihan samanlaista. Rakastan ajatusta yhteisestä tulevaisuudesta, kodista, lapsista.. Rakastan poikaystävääni niin, että olen monesti toivonut josko voisin olla rakastamatta, olisi helpompaa irrottaa.

Mietin, olenko vain riippuvainen, haluanko siksi vaan antaa anteeksi kaiken ja uskoa muutokseen, uskoa siihen että mies vielä oppii puhumaan totta ja että pystyn uskomaan, että ne netin naiset ja todellinen elämä on toisistaan kaukana, ettei mies ajattele niitä ikinä mun seurassa.

Tänään päätin, että lähden, etten enää kertaakaan jaksa yrittää uskoa ja luottaa ja huomata sen sitten olleen turhaa, ja lähdin. Itkettiin molemmat ja mietittiin vaan kaikkea mitä molemmat menettää. Mietittiin tulevaisuutta, kaikkea mikä vaan katoaa kun avaan oven ja meen. Halattiin pitkään, poikakaverini piti mua kädestä vielä autossa linja-autoasemalla. Kun lähdin, viimeiset sanat mitä kuulin " heihei rakas".

En tajua enää mitään, tuntuu että oon menettäny kaiken suhteellisuudentajuni näiden asioiden kanssa?? En tiedä mitä me sovittiin, ero, tauko, miettimisaika? Lupasin, että saa soittaa jos on pakottava tarve, vastaan kyllä.
Haluaisin ja tarvitsisin jotain ihan objektiivisia mielipiteitä, mielipiteitä teiltä, ketkä ei tunne näitä helvetin sekoittavia tunteita, joiden ansiosta en pysty tajuamaan, onko tässä oikeasti vakavia ongelmia, onko poikakaverillani ongelmia vai onko mulla vaan ongelmia itseni kanssa?

Kommentit (9)

Vierailija

Voin vain kuvitella miltä susta tuntuu! Luin koko sun tekstin ja kerrottuasi erostanne minullakin tuli kyynel silmäkulmaan, niin surullisia kun kaikki erot ovatkin! :(

Mutta en oikein osaa sua auttaa kun en ole todellakaan mikään ihmissuhde-asiantuntija..
Halusin kommentoida tähän kuitenkin jotain, jotta tiedät että ainakin joku on lukenut kertomuksesi loppuun ja haluaisi auttaa, mutta en vain tiedä että mitä sanoa..

Kuulostaa että teillä on ollut aivan ihana suhde, mutta valehtelu on aina valehtelua!

Vierailija

Teillä on molemmilla ongelmia. Valehteleminen on tietysti aina väärin ja sitä poikakaverisi on ilmeisesti tehnyt runsaasti, mutta tavallaan ymmärrän häntä. On täysin oikein olla mustasukkainen läheisestä tanssimisesta baarista ynnä muusta fyysisestä. Toisekseen sun poikkiksesi on typerä kun kehuu sinulle muita naisia ikään kuin haluaisi tehdä sinut vielä mustasukkaisemmaksi.

Mutta jos sinä olet oikeasti mustasukkainen internetin pornosta ja nettinaisista ja tivaat, mitä poikakaverisi miettii masturboidessaan, menee överiksi. Jokaisella on oikeus masturboidessaan ajatella lähes tulkoon mitä haluaa, eikä mun mielestä niitä fantasioita tarvitse jakaa edes puolison kanssa. Pariskunnan terveeseen seksielämään kuuluu myös henkilökohtainen seksielämä. Luultavasti poikakaverisi on alkanut pelkäämään kertoa sinulle mitään totuuksia, koska on tiennyt, että sinä loukkaannut ja murehdit kaikkea, joskus turhaakin.

Mä uskon kuitenkin, että järkevän keskustelun avulla voitte saada suhteenne toimimaan :) Mutta sun pitää miettiä vähän omaa mustasukkaisuuttasi sitä ennen ja toisaalta saada poikakaverisi tajuamaan, että ei ole tervettä lietsoa toisen mustasukkaisuutta ja valehdella koko ajan.

Vierailija

Ymmärrän täysin noi sun ajatukset! Itsekkin mietin aina liikaakin asioita ja olen mustasukkainen esim. pornosta.

Parisuhteessa täytyy molempien keskustella asioista joista ei pidä, vähä niinkuin laatia pelisäännöt.

Itse oon kyl sitä mieltä että voisit ottaa askeleen eteenpäin elämässä, ja uskon siihen että ensimmäinen ei yleensä ole se oikea ;) Löydät vielä täydellisemmän miehen joka arvostaa sinua ja tunteitasi enemmän! Jokainen läpikäyty parisuhde ja ero opettaa uusia asioita joita voi hyödyntää seuraavassa suhteessa ja se oikeakin saattaa löytyä helpommin kun oppii huomaamaan miestarjonnasta sen mikä saattaisi sopia itselle parhaiten =)

Luulin että kaikki miehet on vaan samanlaisia, just tommosia, mutta sitten törmäsinkin itse siihen täydelliseen joka sopii mulle aivan täydellisesti, me ollaan puhuttu kans noista samoista asioista ja ollaan samaa mieltä enkä usko ollenkaan että hän olisi ollut epärehellinen.

Kyllä se siitä, kuuntele sydäntäsi niin teet oikean ratkaisun.

Vierailija

Itselleni tuli mieleen vain kokemattomuus. Mies ei vaikuta kovinkaan kokeneelta kaverilta. Hän on uskottavasti hyvinkin palavasti ihastunut aloittajaan ja kokee syvää kiintymystä, mutta samalla uusi elämänvaihde ja uudet mahdollisuudet houkuttelevat. Hän aluksi kieltää asioita perustuen mielikuviin, mutta kun itselle sellainen tilanne sitten oikeasti tuleekin vastaan, ei mielikuviin perustuva kieltäytyminen enää toimikaan. Kuten tuo, että "ei ole hyväksyttävää ottaa vastaan miehiltä tarjottua drinkkiä", mutta kuitenkin on sittemmin saanut baarissa todeta, että ei se drinkin tarjoaminen tarkoita automaattisesti flirttiä ja kutsua seksin harrastamiseen.
Uudet mahdollisuudet houkuttelevat, lähentyminen naissukupuolen kanssa jne. Mutta samalla takaraivossa paukuttaa tieto siitä, että tyttöystävä ei saata pitää tästä etenkin kun on tullut sanottua, ettei mitään tällaista tulisi ikikuunapäivänä tekemään, joten parempi jättää nämä pienet jutut kertomatta. Hän pelkää, että tyttöystävä pettyy, suuttuu ja alkaa murehtimaan turhaa.

Pikkuasioiden valehtelemisesta tulee kierre, näkemykset muuttuvat, mutta niitä ei voi sanoa ääneen. Pienistä asioista alkaa kertyä isoa kasaa ja totuuden puhumisesta tulee entistä hankalampaa. Suoraan ja totuudenmukaisesti haluaisi puhua, mutta ei vaan voi. Siksi valheesta jää heti lisäkysymyksien kautta kiinni. Kyse on enemmänkin miellyttämisenhalusta. Mies ei halua pahoittaa tyttöystävänsä mieltä puhumalla suoraan. Siksi kielletään katsomasta pornoa ja alastomia naisia, jotta nainen ei vain pahoittaisi mieltään. Kannattaisi miettiä, että miksi mies pelkää naisen mielen pahoittamista? Miksi naista pitäisi koettaa miellyttää kokoajan, vaikka sitten valehtelemalla?

Olen samaa mieltä Morganin kanssa siitä, että toisen itsetyydysfantasioista ei pitäisi kysyä, jos ei kykene kysymystä esittämään avoimesti ja hyväksymään mitä tahansa vastausta ilmettä tai ääntä muuttamatta. Jokaisella on oikeus ajatella ja fantasioida mitä haluaa, ja sitä ei muiden kanssa tarvitse jakaa, tai selitellä asiaa yhtään sen enempää.

Teistä molemmista huokuu kokemattomuus parisuhteiden kivikkoisessa arjessa, joten syväluotaava keskustelu olisi hyvä teidän käydä. Olisi hyvä, että aloittaja saisi aisoihin tuon ylitsevuotavan liika-ajattelun ja osoittaisi miehelle, että kykenee ottamaan vastaan myös epämiellyttävää tietoa ja keskustelemaan asiasta silloin, eikä viikkokausia myöhemmin. Miehen taas olisi kyettävä kasvattamaan itselleen sen verran selkärankaa, että kykenisi puhumaan asioista rehellisesti suoraan ja sietämään sitä, että aina ei voi toista miellyttää. Avoimuus on aina hyväksi. Se kasvattaa, avartaa ja monasti lähentää.

Vierailija

Kiitos ihan mielettömästi teille! Juuri tällaisia rehellisiä mielipiteitä olen kaivannut, että pystyn jotenkin tajuamaan näitä asioita.

Kokemattomuus, se on ihan varmasti totta. Ja oikeastaan moni muukin mitä sanotte, on varmasti totta. Sekin on totta, ettei mun olisi pitänyt kysyä, kun en pystynyt vastausta kestämään. Jotenkin vaan luulin, tavallaan arvasin jo vastauksen etukäteen ja luulin oikeasti että se on ihan ok kuulla miehen itsensä suusta. Mutta sitten kun kuulin, ja vielä muutaman valeen kautta (ymmärrän hyvin senkin, mitä sanotte tosta valehtelusta, varmasti ainakin osasyy siihen on, että mies pelkää, tietää mun ehkä loukkaantuvan, mutta en vaan tajua miten joku pystyy niin usein valehtelemaan kirkkain silmin vaikka sängyssä ennen nukkumaanmenoa, päin naamaa. ja se ei auttanut mua suhtautumaan asiaan, kun edellisenä päivänä oltiin puhelimessa puhuttu asiaan liittyviä juttuja), en sitten pystynytkään ottamaan sitä niin kuin oli tarkoitus. Olisin kyllä voinut arvata, etten pysty, kun en muusta olekaan ollut ahdistunut puoleen vuoteen kuin siitä, onko poikakaverilla tarvetta kattoo, tehä, miettiä jotain muuta jonkun muun kanssa.. Ja mun itsetunto on ollut välistä ihan nollissa, olen ajoittain rypenyt itsesäälissä "no miks se ei kattelis muita ku mä oon tämmöne.." :P

En kerkeä nyt kirjoittamaan enempää, luen teidän vastaukset vielä varmasti useaan kertaan läpi ja voisin ehkä harkita vaikka lukevani ne miehen kanssa yhdessä. Molemmissa on vikaa, ymmärrän sen ainakin nyt.

Vierailija

Mies teki mielestäni väärin ollessaan lähekkäin muiden naisten kanssa, ja itse ainakin ahdistuisin siitä kovasti. Tuo valehtelukin on väärin, mutta tosiaan, ehkä hän ei uskalla kertoa sulle totuutta jos otat totuuden useasti vastaan moittimalla.

Ja tuo porno ja muiden naisten katseleminen. Itse hyväksyn pornon, vaikken siitä itse mitään mielihyvää saa kun sitä katson, mutta hyväksyn ajatuksen, että se vain kuuluu usein miesten elämään, ja ei se välttämättä tarkoita mitään. Jos mies on hetero, on aika harvinaista että maailmassa olisi vain yksi nainen joka saisi miehen kiihottumaan.
Ja tosiaan, vaikka itsetyydytyksessä haaveilee muista, ei se mielestäni tarkoita välttämättä mitään. Itse kuitenkin ahdistuisin jos tietäisin että exäni ajatteli muita itsetyydytyksessä, joten päätin olla kysymättä. Jokaisen oma asia se on.

Olen muutenkin päättänyt, etten juurikaan kysele muista naisista tai jos hän vilkaisee jotain naista kadulla, yritän ottaa sen huumorilla tai vain annan olla. Huumori toimii itselläni usein, vaikka joskus asioista on vaikea löytää mitään hauskaa. Olen itse opetellut hyväksymään sen vaikka väkisin, että vaikka olin poikaystäväni kanssa ja hän katseli joskus muita naisia ohimennen, ei se tarkoita ettei hän haluaisi olla minun kanssani. Se vain kuuluu miesten luontoon.

Molemmat opitte vasta, ei sitä kaikkea voi tietää heti. Poikaystäväsi pitäisi oppia olemaan valehtelematta ja teidän pitäisi tehdä selkeästi selväksi yhdessä ne säännöt, mitä toisten naisten/miesten kanssa on sallittavaa. Ja itse sun pitäis yrittää hyväksyä se, että se on aivan normaalia jos miehet katsoo pornoa tai vilkaisee muita naisia, kunhan tuo toisten naisten vilkaiseminen ei etene mihinkään. Ja koita olla kyselemättä niin tarkoin, ite saan mielenrauhaa siitä jo että en ees tiedä ketä kaikkia exäni silloin katseli kun seurusteltiin, olin mielummin tietämättä koska tiesin kuitenkin että ei hän kanssani olisi jos olisi ihastunut johonkin toiseen.

Vierailija

Olen miettinyt asioita taas päivän lisää ja päässä menee miljoonia kysymyksiä ja tunteita, välistä tuntuu että ehkäpä parempi unohtaa ja lopettaa koko juttu, sitten taas se ei tule kuuloonkaan, tekisi mieli soittaa ja olla soittamatta.

Yksi asia mitä en tajua on se, että onko muista naisista kiihottuminen miehelle jotenkin luonnolisempaa kuin naisille toisista miehistä kiihottuminen? Olen lueskellut useampiakin nettikeskusteluja, ja näyttää siltä, että "se vaan kuuluu miesten luontoon". Joo, pystyn hyväksymään, että mies katsoo pornoa tai mitä muuta ikinä vaan haluaakaan katsoa, kun ei nähdä vähään aikaan. Sitä en voi kieltää tiedän sen. Mutta onko oikeasti ok, että jos ollaan riidelty, mies menee silloin katsomaan niitä kuvia jotta olo helpottaisi? Mulle tulee siitä vaan olo, että mies haluaa purkaa kiukkuaan ja ärtymystään pettämällä mua ees jotenkin, ajatuksissaan. Tai ehkä sitä vaan ahdistaa, eikä se löydä muita keinoja? Ehkä mun ei kannattaisi edes miettiä, kun en kuitenkaan koskaan saa vastauksia?

Mulle koko juttu olisi oikeastaan aika helposti ohitettavissa ja "kestettävissä", jos vaan voisi tietää edes, että toinen on rehellinen. Mun pää hajoaa, kun en koskaan voi tietää, mitä kaikkea mies oikeasti on ajatellut, halunnut, tehnyt samalla kun ollaan asioista keskusteltu ihan kauheasti ja oon vain yrittänyt ja yrittänyt uskoa, että rakkaus tekee ihmisen sokeaksi ja immuuniksi muita kohtaan... niinpä niin.

Olen tänään jopa "päättänyt" muutaman kerran, että jos miehet on kaikki tuollaisia, mun on varmaan parempi olla yksin kun en sitä kestä. :-D

Lenune
Seuraa 
Liittynyt3.7.2011

Sun tilanne on ihan kuin mun tilanne edellisessä suhteessani: Mies kehu alkuun mulle muita naisia, ja lisäks kehui niitä naisia niille itselleen... Molemmista asioista tuli itselle epävarma olo, koska itse koin kuulevani kehuja huomattavasti harvemmin miehen suusta. Kun mies huomasi, että loukkaannuin muiden naisten kehumisesta, hän lopetti sen minun kuulteni, mutta muut naiset saivat kyllä kehuja kun minä en ollut näkemässä/kuulemassa. Toivottavasti poikaystäväsi ei ole mennyt näin pitkälle.

Noita pieniä valheita kuuntelin itsekin vuoden ajan. Milloin mistäkin. Saatoin joskus tietää tasan tarkkaan jonkin asian, koska olin nähnyt mustaa valkoisella tms. mutta silti poikaystävä kielsi ennen kuin sanoin että tiedän. Sitten myönsi... Ja voin sanoa, että tuo oli järjettömän hajottavaa. Ei ikinä tiennyt kysyessä puhuiko toinen totta. Itsellenikin alkoi tulla juuri mainitsemiasi ahdistusoireita, saatoin purskahataa itkuun kesken päivän vain koska tuntui niin pahalta, ja itkeä parikin tuntia kykenemättä lopettamaan. Muutenkin olo oli levoton ja mihinkään ei voinut keskittyä kunnolla. Nämä ahdistusoireet vasta saivat itseni tajuamaan, etten voinut jatkaa tuota, vaikka muuten menikin hyvin.

Tajusin kyllä jo suhteen aikana mikä oli ongelma, ilmeisesti tämä teilläkin. Juuri tuo, ettei mies uskaltanu kertoa minulle totuutta. Puhuin tästäkin miehelle monta monta kertaa, käskin sanoa rehellisesti mitä ajattelee, vaikka kuinka tietäisi että se sattuu minuun. Koska ei suhde toimi, jos kumpikin ei voi puhua rehellisesti. Itse kerroin aina totuuden, vaikka mies olisi käytännössä voinut parista jutusta haastaa minut oikeuteenkin. Noh.. omalla kohdallani tämäkään ei juuri auttanut. Tosin mies valehteli käytännössä kaikille muillekin, varsinkin naispuoleisille kavereilleen ja eksilleen (minusta)...Joten vika ei välttämättä ollut minussa, miehellä vain oli jokin käsittämätön tarve miellyttää kaikkia. Kellekään ei voinut sanoa mtn loukkaavaa, vaikka se olisi ollut totuus. Toivon ettei sinun miehelläsi ole tuota samaa tapaa. Kai sitä voi muuttua tuonkin suhteen, mutta vie varmasti todella paljon aikaa. Jos mies valehtelee vain sinulle, niin rauhallinen ja tuomitsematon keskustelu voisi saada molemmat ehkä järkiinsä. Jos päätät jutella miehelle vielä, niin minun vinkkini olisi sanoa, että molempien pitää puhua rehellisesti ja pelkäämättä toisen loukkaantumista. Koska ihan fakta on että valhe loukkaa sitä enemmän mitä pidempään sitä on salailtu.

Sitten tuo muiden katselu... minun mielestä järkevä asenne tuohon on "Katsoa saa muttei koskea tai kehua." Jos miehellä on tarve sanoa sinulle tai "kohteelle" hyvännäköisyydestä, niin ymmärrän loukkaantumisen, ainakin jos mies ei lisää mtn "mutta sä oot kyllä vielä miljoonasti paremman näkönen." tms ällösöpöä. Mutta yksinkertaisesti et voi estää miestä katsomasta muita... ja voitko rehellisesti sanoa, ettet itse olisi koskaan katsonut kadulla tai muualla ketään miestä ja todennut mielessäsi "onpas söötti jätkä"... jos oot, niin tiiät itekin ettei sen ajatuksen tarvitse mennä yhtään tuota pidemmälle. Ja no, pornon katselussakin miusta on ok, niin kauan kun ei vaikuta keskinäiseen seksielämään.Eli mies ei ala runkkailla ennen sinun tuloa, ettei tarviis harrastaa sinun kanssa seksiä.

Mut tiiän kyllä miten kamalassa tilanteessa olet. Molempien on varmasti syytä kasvaa ja miettiä. Tauko voisi tehä hyvää. Itse pistin poikki suorilta, kun miehen asenne ilmaisemaani pahaan oloon oli "jos ei kelpaa ni ovi on tuolla"... Sinun mies sentään haluaisi kaikesta päätellen yrittää. (Muistan kyl itekin ikuisesti poikaystäväni katseen, kun tämä erosta seuraavana päivänä heitti minut juna-asemalle. Lähdin autosta, ja mies tuijotti perääni koko matkan kun kävelin aseman ovelle... alan vieläkin joka ikinen kerta itkemään kun tuota muistelen. Mies rakasti kyllä minua mutten kestäny enää sitä ahdistusta joka tuli siitä, ettei tiennyt mikä on totta ja mikä valhetta...) Mutta joskus pieni tauko tai erossa oleminen saa molemmat kasvamaan nopeastikin. Ja jutteleminenkin saattaa olla helpompaa, kun ei olla yhdessä. Ainakin meillä oli, kun hetki mietittiin yhteenpaluuta, ennen kuin herra taas mokasi pahemman kerran...

Vierailija

Ihanaa kun joku voi tietää tasan miltä tuntuu! Kiitos että kirjoitit.

Ollaan nyt juteltu puhelimessa, mies soitti muutaman päivän jälkeen. Sanoin, etten aio tuhlata elämääni ahdistukseen enää yhtään turhaan, että jos vielä jatketaan niin se mitä on vaan yksinkertasesti pakko tehä, on puhua totta. Ja mun päästää irti kaikista menneistä jutuista. Ja joo katsokoon netistä mitä katsoo, eipä mulla oo oikeuksia kieltääkään. Se vaan on vaikee sanoa, milloin vaikuttaa meidän seksielämään, kun en uskalla tai halua enää kysyä yhtään mitään, ettei tarvitse taas valehdella. Että ei auta kuin olla miettimättä.

Ja joo totta kai katson ihmisiä, katson miehiä ja naisia, nään komeita ja kauniita, vanhoja, nuoria, katson lapsia, katson koiria. Ja totta kai mieskin katsoo ja saa ja pitää katsoa, tai siis että pakkohan ihmisiä on katsoa kun niitä joka puolella on? Ja joo, maailmassa on muitakin komeita miehiä kuin mun mies ja paljon kauniita ja kauniimpia naisiakin. Mutta hölmöä väittää koko ajan että kulta en ees vilkase ketää muuta koskaa en vois aatellakaa mitää enkä ees kattoo mitää kuvia mistään ku sä oot niin kaikkee kun kuitenkin asia on toisin.

Ja niin, se tässä onkin kun en tiiä että "miten pitkälle" poikakaverini on missäkin asiassa mennyt ja mitä kellekin puhunut jne. Ei enää mitään hajua, millaisia on keskustelut baarissa vieraiden naisten kanssa olleet jne, kun ei ole enää pätkääkään luottoa siihen, mitä mulle on kertonut.

Että tältä pohjalta.. ja päätettiin nyt että yritetään vielä kun tunteita molemmilla on jäljellä vähän turhankin paljon. Ja puolentoista viikon tauko me suunnilleen nyt pidetään niin pystyy miettimään asioita rauhassa. Tai no, en kyllä ainakaan itse ole kovinkaan rauhassa.. ;D

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat