Mitä teen? Olisin kiitollinen neuvoista...

Vierailija

Hei,
Olen tällä hetkellä tilanteessa, jonka takia en pysty keskittymään elämässäni mihinkään muuhun. Selitän asian yksinkertaisesti, koska en oikein muuhun pysty.
Ajauduin ennen viime viikonloppua ystäväni kotibileisiin, jonne tarkoitukseni oli myös jäädä yöksi. Illan tapahtumat johtivat siihen, että juhlissa ollut tuntematon henkilö pakotti minut kanssaan sänkyyn. Kerta oli ensimmäiseni. Minulla ei tietenkään ollut kunnossa ehkäisyasiat (ei pillereitä, tyyppi ei käyttänyt ehkäisyä...) koska en ollut suunnitellut harrastavani seksiä vielä kenenkään kanssa vähään aikaan. Typerä kun olin, jätin myös je-pillerit hankkimatta, koska sokissa käperryin vain itseeni ja menin kotiin. Viime perjantaista edeltävästä päivästä lähtien olen ollut paniikin ja lamautuneisuuden välimaastossa. Pelkään mielettömästi raskautta tapahtumasta, koska en todellakaan kykene pitämään lasta, saatikka välittämään siitä. En yleisesti muutenkaan lapsikammoisena pidä ajatusta raskaudesta positiivisena, ja muutenkin mahd. raskauksen synnyintapa ahdistaa valtavasti. En ole kyennyt kertomaan asiasta vielä kenellekään, vaikka pitäisi... Olen menossa viemään asiaa pian eteen päin, mutta mietin, koska on aika testata esimerkiksi tämä raskauskysymys? En muista tässä tilanteessa edes kuukautisteni kiertoa, ovat epäsäännölliset. Viimeinen vuotopäivä oli viime torstai...

Miten asian kanssa tulee edetä, kuinka nopeasti menen nyt testaamaan mahd. raskauden, taudit, jne? Otetaanko minua enää tosissaan, jos menen viemään jutun eteen päin? Olen valtavan peloissani...

Kommentit (2)

tindee
Seuraa 
Liittynyt18.8.2011

Mahdollisimman nopeasti tietysti. Käyt vaikka kouluterveydenhoitajalla puhumassa, ja hän voi laittaa lähetteen labraan jossa voit samalla käydä tekemässä raskaustestin ja klamydia testin, muista testeistä en tiedä mitä voi samalla tehdä, mutta kysy lääkäristä tai terkkarilta.

Ja tottakai sinut otetaan tosissaan, ja ehdottomasti asia kannattaa viedä eteenpäin jos sinut seksiin pakotettiin koska kenellään ei ole minkäänlaista oikeutta koskea, saatikaan pakottaan seksiin jos ei itse halua, eli siis kipinkapin asiasta juttelemaan ettei se veny liian pitkälle (varsinkaan testien suhteen jos sattuisitkin olemaan raskaana..)

Voimia ja jaksamisia, kyllä sinut ymmärretään siellä :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat