Apuja kaivattaisiin

Vierailija

Elikäs oon seurustellut mieheni kanssa sellaiset 10kk. Alussahan kaikki oli luonnollisesti ihanaa ja molemmat elettiin alkuhuumassa. Oli paljon läheisyyttä, halimista ja pusuja. Miehestä näki aidosti että hän välitti, eikä hän arastellut sitä kertoakaan.
Nykyään läheisyys on vähentynyt roimasti. Ei tosin kokonaan, mutta paljon vähemmälle se on jäänyt. Halaukset ja pusut ovat jääneet aikalailla ja välillä minusta tuntuu että hän pitää minua itsestäänselvyytenä. Sitten olen miettinyt että onkohan tämä nyt sitä suhteen arkistumista? Tottakai ymmärrän että toinen tarvitsee sitä omaa tilaa ja aikaa omille jutuilleen, enkä sitä ole häneltä kieltänykään, vaan annan hänen vapaasti nähdä kavereitaan ja harrastaa.

Toi läheisyyden vähentyminen tuntuu musta itsestäni vaan niin pahalta, sillä itse elän vieläkin alkuhuumassa ja jaksaisin jakaa hellyyttä vaikka millä mitalla :) Että kai tämä on ihan normaalia käytöstä vai tartteeko mun olla huolissani?

Ja tosiaan tämä on ensimmäinen vakava ja näin pitkään kestänyt suhde niin ei hirveesti kokemusta tämmöisestä ole. Joten neuvoja ja mielipiteitä kiitos!:)

Kommentit (6)

Vierailija

Kuulostaa ihan täysin normaalilta. 10 kuukauden alkuhuuma kuulostaa todella pitkältä ajalta, itselläni "superihastuminen" vähenee jo parin kuukauden jälkeen. Vielä nopeampaa "arkistumisesta" tekee yhteenmuutto ja yhdessä asuminen.

Muistakaa tehdä yhdessä niitä kivoja asioita mitä teitte suhteen alkuaikoina - autoajelut, ulkona syöminen, leffaillat..

Vierailija

Ja sitten hän on alkanut suuttumaan ihan pienistä ja turhista asioista. Äyskii ja tiuskii, vaikka nätisti yritän keskustella. Ja meidän keskusteluyhteys on kadonnut kokonaan. Tätä on nyt kestänyt varmaan kohta kuukauden verran ja oon oikeesti ihan neuvoton. Syytän aina itteeni kaikista riidoista, vaikkei ne mun aiheuttamia olekaan.

Mä en oikeesti tiedä mitä mun pitäis tehdä. Olla välinpitämätön niitä kiukunpuuskia kohtaan ja yrittää esittää että kaikki on hyvin? Oon yrittäny kaivaa vastausta sen käytökseen, mut mitään en saa irti.

Toivon todella et tää on ohimenevää, koska kohta loppuu ihan totta voimat.

Vierailija

Minun mielestäni tuo ei vielä kuulosta kovinkaan pahalle. Oman miehen kaa oon seurustellu reilun vuoden ja me muutettiin aika nopeesti yhteen (kerettiin seurustella vajaa kolme kuukautta). Rehellisesti sanottuna en tiiä missä menee arjen ja alkuhuuman raja. Tai sit alkuhuumaan kuuluu ns. arkisia vaiheita, jollon kaikki on perseestä, riidellään, huudetaan, paiskotaan ovia eikä sovita. Meil on ainaki ollu tän vajaan vuoden aikana kaks sellast reilu kk mittast jaksoo jollon tulee olo et onks täs mitää järkee. Mut ainaki meil o kaikki aina muuttunu sen jälkeen takas ihanaks, sellaseks mitä sillon seurustelun alussa. Ja sillon on halauksia, pusuja ja helliä sanoja.

Vierailija

Ihanaa kiitos toi helpotti. Mekin asutaan siis jo kolmatta kuukautta yhdessä, oon unohtanut sen aikasemmin mainita. Ja helpottaa kuulla ettei olla ainoita joilla on tämmöstä tää elämä välillä. Täytyy vaan yrittää jaksaa.

Ja oon ihmistyyppinä sellanen, et mietin ja analysoin kaikki ilmeet, eleet ja jutut ja tyyliin ihan kaiken. "Onkohan se mun kanssa onnellinen?" "Tunteekohan se enää samalla tavalla mua kohtaan" yms kaikkea. Voinpa todeta et se se vasta kuluttaakin. Mut ehkä mä sit oottelen ja toivon et kaikki kääntyy paremmaks. Kiitos :)

Vierailija

Meilläkin miesystävän kanssa oli ihana alkuhuuma, perhoset vatsassa aina tavattiin hetken tauon jälkeen, kun molempien vuorotyö hankaloitti tätä. Pusuja, haleja, hellyyttä ja upeaa seksiä. :)

Nykyään asutaan yhdessä. Kun pyykkään likaisia kalsareita samalla kun toinen rötvää sohvalla katsomassa TV:tä ja kaivamassa nenää, niin välillä ihmettelen että miten tähän jouduttiin ja mihin katosi se ihanuus. Mutta on se vaan yhtä ihanaa vieläkin, ei aina pitkän työpäivän jälkeen jaksa pusutella tai heilutella lakanoita. Seksiä on toki vieläkin usein, mutta hellyys meillä ainakin muuttui arkiseksi toisen huomioimiseksi pienillä asioilla kuten ruolla ja kotitöiden tekemisellä. Välillä pusu poskelle ja hymy riittää jo piristämään. :)

Pitää välillä oikein muistaa ottaa pieni aika ja pusutella. Ollaan myös miehen kanssa vietetty usein ns. treffi-iltoja että lähdetään elokuviin ja syömään tai tehdään kotona jotain kivaa ja keskittymällä keskitytään toisiimme :)

Vierailija

Niin tottahan se on että yhdessä asuminen arkistaa suhdetta nopeammin kuin jos asuisi erillään. Mun vaan täytyy oppia hyväksymään että se alkuhuuma oli ja meni. Ja vaikka se onkin kadonnut niin eihän se maailmanloppu ole. Ja harvoissa parisuhteissa se ikuisuuksia kestääkään.

Mut noi viestit on antanu mulle uskoa tulevaan ja siihen että kaikki ehkä voikin järjestyä taas hyväks :) Mulla on vaan se suuri tottuminen edessä, eikä se varmaan helppoa ole. Mut ehkä tää ajan myötä tasaantuu ja tajuaa et rakastaa voi ilman että kokoajan halii ja on siinä toisessa kiinni :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat